Sosialistivallankumouksellinen puolue

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sosialistivallankumouksellisten eli eserien juliste

Sosialistivallankumouksellinen puolue (ven. Партия социалистов-революционеров, Partija sotsialistov-revoljutsionerov), lyh. SR, josta venäjäksi lausutuista kirjaimista [es er] sosialistivallankumouksellisen rinnakkaisnimitys eserrä, oli ennen vuoden 1917 lokakuun vallankumousta Venäjän suurin ja tärkein vasemmistopuolue.


Sosialistivallankumouksellisten historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1890-luvulla syntyi eri puolille Venäjää populistisia sosialistiryhmiä, jotka olivat saaneet vahvoja vaikutteita 1800-luvun populististen narodnikkien aatteista. Ryhmien tunnettuja johtajia olivat mm. Jekaterina Breško-Breškovskaja, Viktor Tšernov, Grigori Geršuni, Nikolai Avksentjev, Aleksandr Kerenski ja Jevno Azef. Merkittävimmäksi muodostui "Venäjän työläisten poliittisen vapautuksen rintama", jonka perustivat Jekaterina Breškovski ja Grigori Geršuni 1899. Vuonna 1901 populistiset sosialistiryhmät yhdistyivät Sosialistivallankumoukselliseksi puolueeksi. Sen lehteä toimitti ja puolueohjelman laati Viktor Tšernov.

Tavoitteena oli sosialisoida maaomaisuus ja jakaa se uudelleen talonpojille. Bolsevikit sen sijaan ajoivat maan kansallistamista ja heidän politiikkansa oli muutenkin teoreettisempaa kuin sosialistivallankumouksellisten, joka ei pohjautunut Karl Marxin ja Vladimir Leninin sanomaan. Sosialistivallankumouksellisuus oli suosittu maaseudun köyhien pienviljelijöiden parissa, mutta kannatuspohjaa laajentaakseen johtajat muunsivat liikkeen sanomaa 1890-luvulla tapahtuvan nopean teollistumisen aikoihin myös vähälukuiselle teollisuustyöväestölle sopivaksi.

SR:llä oli myös terroristisiipi, joka teki satoja poliittisia murhia. Se oli vastuussa sisäministeri Dmitri Sipjaginin murhasta 1902 ja Ufan kuvernööri N. M. Bogdanovitšin 1903. Terrorin lisäksi ohjelmaa kuului agitaatio hallitusta vastaan maaseudulla. Taisteluorganisaatiota johti Gregori Geršuni, mutta hänen varamiehensä Jevno Azef oli Venäjän salaisen poliisin eli ohranan palveluksessa ja Geršuni pidätettiin Bogdanovitšin salamurhasta 1904. Sen jälkeen Azef nousi terroriosaston johtoon ja järjesti sisäministeri Vjatšeslav von Plehwen murhan 1904 ja pappi Georgi Gaponin murhan 1906 ollen samaan aikaan myös ohranan palveluksessa. Syksyllä 1911 eseri Dmitri Bogrov murhasi sisäministeri Pjotr Stolypinin. Myös Bogrov oli samaan aikaan ohranan palkkaama.

SR toimi tärkeässä roolissa vuoden 1905 vallankumouksessa, mutta boikotoi ensimmäisiä duuman vaaleja. Jotkut jäsenet kuitenkin nousivat duumaan trudovikkien ehdokkaina. Helmikuussa 1907 eserit saivat duumaan 34 paikkaa.

Maaliskuussa 1917 keisarivallan kukistaneen helmikuun vallankumouksen jälkeen SR sai merkittävän poliittisen roolin. Aleksandr Kerenski nousi väliaikaishallituksen oikeusministeriksi ja Tšernov maatalousministeriksi. Ruhtinas Lvovin erottua heinäkuussa 1917 Kerenskistä tuli myös pääministeri.

Kesäkuussa ensimmäisessä neuvostojen kokouksessa 1090 edustajasta 285 oli eseriä, 248 menševikkejä ja 105 bolševikkejä. Vielä lokakuun vallankaappauksen jälkeisissä perustuslakia säätävään kokouksen vaaleissa eserit saivat suurimman äänisaaliin, 410 paikkaa bolševikkien saadessa vain 175. Bolsevikit kuitenkin hajottivat kokouksen ja siirsivät vallan hallitsemilleen neuvostoille. Sosialistivallankumouksellinen puolue hajosi vasemmistosiiven tuettua bolševikkien vallankaappausta ja toisen puolen väliaikaishallitusta. Vasemmistoeserit liittyivät bolševikkien hallitukseen, mutta ryhmä erotettiin viidennessä neuvostojen kokouksessa 4.–10. heinäkuuta 1918.

Kokouksen aikana eserit järjestivät 6. heinäkuuta 1918 Saksan valtakunnan Moskovan suurlähettilään, kreivi Wilhelm von Mirbach-Harffin murhan vastustaakseen Brest-Litovskin rauhansopimusta. Nikolai Andrejev ampui Mirbachin ja Jakov Grigorjevitš Bljumkin heitti hänen peräänsä pommin vasemmistososialistivallankumouksellisten bolševikkeja vastaan suunnitteleman kapinan merkiksi. Moskovassa järjestetyn kapinan bolševikit kukistivat 7. heinäkuuta 1918.

Tuloksena kuitenkin oli se, että sosialistivallankumouksellinen puolue suljettiin pois puolueyhteistyöstä ja kaikista neuvostoista, jolloin perustuslailla vahvistettu Venäjän sosialistinen federatiivinen neuvostotasavalta oli käytännössä jo yksipuoluejärjestelmä.

Osa esereistä taisteli Venäjän sisällissodassa vihreän armeijan joukoissa mensevikkien kanssa. Elokuussa 1918 vasemmistoeseri Faina Kaplan yritti murhata Leninin, koska piti häntä "vallankumouksen petturina". Murhat johtivat terroriin, jossa bolševikkien vastustajat puhdistettiin neuvostoista ja noin 800 ihmistä teloitettiin. Talonpojista koostunutta Tambovin kapinaa bolsevikkejä vastaan johti myös eseri, Aleksandr Antonov.

Eserien myöhemmistä vaiheista voi lukea Aleksandr Solženitsynin kirjasta Gulag - vankileirien saaristo.