Saksan keisarikunta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Deutsches Reich
Saksan keisarikunta
18711918
Flag of the German Empire.svg   Wappen Deutsches Reich - Reichsadler 1889.svg
Saksan keisarikunnan lippu Saksan keisarikunnan vaakuna
German Empire 1914.svg
Saksan valtakunta
Valtiomuoto monarkia
Saksan keisari Vilhelm I (1871–1888)
Fredrik III(1888)
Vilhelm II (1888-1918)
Pääkaupunki Berliini 52°31′12″N, 13°24′36″E
Uskonnot protestanttisuus 60%, katolisuus 40%
Pinta-ala 540 857,54 km² - 1910
Väkiluku
 –väestötiheys
41 058 792 (1871)
49 428 470 (1890)
64 925 993 ( 1910)
120 - 1910 / km²
Historia
 –Saksan yhdistyminen
 –tasavalta julistettu
 –monarkia lakkautettu

18. tammikuuta, 1871
9. marraskuuta,1918
28. marraskuuta,1918
Virallinen kieli saksa
Valuutta Saksan markka (kultakanta)
Edeltäjä(t) Flag of the German Empire.svg Pohjois-Saksan liitto
Flag of Bavaria (striped).svg Baijerin kuningaskunta
Flagge Königreich Württemberg.svg Württembergin kuningaskunta
Flagge Großherzogtum Baden (1891–1918).svg Baden
Flagge Großherzogtum Hessen ohne Wappen.svg Hessen
Seuraaja(t) Flag of Germany (3-2 aspect ratio).svg Weimarin tasavalta
Gdansk flag.svg Danzigin vapaakaupunki
Flag of Poland.svg Puolan toinen tasavalta
Liettuan lippu Liettua
Flag of Saar 1920-1935.svg Saarin alue
Motto Gott mit uns (Jumala kanssamme)
Keisarillinen hymni Heil dir im Siegerkranz (Hei sinulle voittajan kruunussa)

Saksan keisarikunta, virallisesti Saksan valtakunta (saks. Deutsches Reich) viittaa Saksan historiaan valtion muodostuttua pienemmistä valtiokokonaisuuksista yhtenäiseksi kansallisvaltioksi tammikuussa 1871, ja sen kausi ulottuu ensimmäisen maailmansodan jälkeen tapahtuneeseen keisarivallan lakkauttamiseen marraskuussa 1918. Käsite Toinen valtakunta tarkoittaa tätä keisarikuntaa. Keisarikuntaa seurasi Weimarin tasavalta, jonka virallinen nimi oli myös Saksan valtakunta.

Bismarck luo keisarikunnan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalainen nationalismi vaihtui nopeasti vuoden 1848 liberaaleista ja demokraattisista piirteistään Preussin kansleri Otto von Bismarckin autoritaariseen Realpolitikiin. Bismarck ajoi yhdentymistä tavoitteenaan Preussin kuningaskunnan käytännössä johtama konservatiivinen Saksan valtio. Hän onnistui kolmen sotilaallisluonteisen menestyksen kautta:

  • Vuonna 1866 yhteistyössä Italian kanssa hän voitti Itävallan Königgrätzin taistelussa, jolloin sota-asetelma auttoi häntä sitomaan pohjoisia saksalaisia pikkuvaltioita lähemmin Preussin kuningaskuntaan, niiden liittoutuessa Preussin-Itävallan sotaan Preussin puolelle.
  • Saksan-Ranskan sota (18701871) sinetöi kesken sotaa Saksan yhdistymisen preussilaisjohtoiseksi Saksan keisarikunnaksi, jonka valtaistuimelle nousi Vilhelm I – Vilhelm kruunattiin ensimmäiseksi Saksan keisariksi ranskalaisten nöyryytykseksi Versailles'n palatsissa.

Bismarck itse muotoili vuoden 1866 pohjoissaksalaisen perustuslain ääriviivat, josta tuli myöhemmin 1871 Saksan keisarikunnan perustuslaki pienin muutoksin. Saksan autoritaarinen valtiomuoto sai muutamien muiden kuningas- tai keisarikuntien (Italia ja Japani) tapaan parlamentaarisia piirteitä, kuten esimerkiksi Reichstagin (valtiopäivät) – parlamentaarisen elimen, jonka edustajat valittiin yleisillä vaaleilla (tosin ainoastaan miehet saivat osallistua ja parlamentin valta oli tarkoin rajattu). Lakiesitykset vaativat myös Preussin dominoiman Bundesratin (liittoneuvosto) edustajien hyväksynnän. Perustuslaillisen vallan takana naruja veteli Preussi, jota vahvistivat keisarin ja hänen nimittämänsä valtakunnankanslerin (aluksi pitkään Otto von Bismarck) toimeenpanovalta. Preussi oli keisarikunnan ylivoimaisesti suurin valtio sekä pinta-alaltaan että väestöltään. Pikkuvaltiot säilyttivät itsenäisen hallintonsa, mutta armeijaa kontrolloi liittohallinto, toisin sanoen Preussi. Autoritaarisesta hallintotavasta huolimatta järjestelmä salli poliittisten puolueiden perustamisen ja kehittymisen.

Saksan keisarikunnan kehitys muistuttaa suurelta osalta saman aikakauden kehityskulkua Italiassa ja Japanissa. Bismarckin tavoin myös kreivi Camillo Benso di Cavour Italiassa käytti diplomatiaa ja sotaa keinona saavuttaa päämääränsä – hän liittoutui Ranskan kanssa ennen kuin hyökkäsi Itävaltaan, varmistaen näin Italian yhdistymisen Venetsiaa ja kutistettua Kirkkovaltiota lukuun ottamatta 1861. PiemonteSardinian intressien mukaisesti Cavour pyrki yhtenäiseen konservatiiviseen Italiaan, vierastaen esimerkiksi liberaalien tasavaltalaisten Giuseppe Garibaldin tai Giuseppe Mazzinin edustamaa vallankumouksellisempaa nationalismia. Samalla tavalla Japani modernisoitui konservatiivin tien kautta Meiji-restauraatiossa Tokugawa-shogunaatin kukistuttua. Itse asiassa Japani lähetti komission tutkimaan erilaisia maailmalla käytössä olevia hallinnollisia järjestelmiä ollen erityisen vaikuttunut Bismarckin Saksan toimintatavoista. Myöhemmin perustuslaissa 1889 Japani seurasi hyvin pitkälle saksalaisten vallanjakorakennetta, nimittäen samaan tapaan ”kanslerin”, joka oli vastuussa ainoastaan keisarille.

Saksan yhdistyminen merkitsi myös koko Preussin kuningaskunnan yhtymistä siihen. Keisarikunnalle uudet provinssit, Itä-Preussi, Länsi-Preussi ja Posenin maakunta, jotka aikaisemmin olivat varsinaisen Saksan liittouman ulkopuolella, vaikka olivatkin jo pitkään kuuluneet Preussin hallitsijalle, tulivat kiinteämmin mukaan kansalliseen Saksaan, mutta etenkin Posenissa oli puolankielinen vähemmistö.lähde? Kaksi muuta slaavilaista aluetta, Sleesia ja Böömi, olivat jo olleet osa Pyhää saksalais-roomalaista valtakuntaa. Böömi jäi uuden keisarikunnan ulkopuolelle Itävallan hallitsijalle, sen sijaan Preussille kuuluva Sleesia jäi uudenkin keisarikunnan yhteyteen, vaikka sielläkin asui suuri määrä puolalaisia.

Puolalainen väestö kasvoi nopeasti ja saksalaiset muuttivat etenkin teollisiin työpaikkoihin idästä länteen (Ostflucht), jolloin itäiset provinssit puolalaistuivat nopeasti – tämä prosessi oli alkanut jo 1800-luvun puolivälissä. Tätä puolalaistumisilmiötä Preussin keskushallinto pyrki patoamaan estämällä muita kuin saksalaisia saamasta kiinteistöjä, rohkaisemalla uutta saksalaista väestöä muuttamaan itään, ostamalla maata puolalaisilta ja myymällä sitä saksalaisille sekä eväämällä rakennusluvat puolalaisilta.

Konservatiivinen modernisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksan yhdistyminen 1815–1871 ja Saksan tulliliiton muodostuminen

Bismarckin kotimaanpolitiikka näytteli suurta roolia toisen valtakunnan autoritaarisen poliittisen kulttuurin muovaamisessa. Kun Saksan yhdistymisen Euroopanlaajuisesti tuntunut vaikutus ja siihen liittynyt valtapolitiikka oli laantunut, Saksan puoliparlamentaarinen hallitus sai aikaan suhteellisen tasaisen taloudellisen ja poliittisen ylhäältä ohjatun vallankumouksen, joka edisti huomattavasti Saksan nousua aikakauden erääksi johtavaksi teollisuusvallaksi ja talousmahdiksi.

Saksalaiset teollisuustuottajat valtasivat 1870-luvulla Saksan kotimarkkinat englantilaisilta tuontituotteilta, siten aiheuttaen brittien teollisuudelle ensimmäisen kerran todellista kilpailua. Teollistumisen dynaaminen eteneminen Saksassa ja Yhdysvalloissa sai ne nousemaan selvästi tasoihin vanhojen teollisuusmaiden Ranskan ja Ison-Britannian rinnalle, jopa ohikin. Esimerkiksi saksalainen tekstiili- ja metalliteollisuus oli jo Ranskan-Preussin sodan alkaessa ylittänyt organisoinnin ja teknologian tehokkuudessa brittiläiset kilpailijansa. Vuosisadan vaihteessa saksalaiset metallituotteet ja insinööritaito alkoivat jo toden teolla kilpailla Ison-Britannian kotimarkkinoilla.

Kun muodollinen yhdentyminen oli saavutettu 1871, Bismarck työskenteli luodakseen kansallista yhtenäisyyttä ja onnistuikin tässä preussilaisuuden ideologian avulla. Katolinen konservatismi ja työväenluokan radikalismi, jota sosiaalidemokraattinen liike edusti, reagoivat molemmat saksalaisen yhteiskunnan ja elämäntavan muutokseen saksalaisen talousjärjestelmän kehittyessä maatalousvaltaisesta taloudesta, agraariyhteiskunnasta, kohti uudenaikaista teollista markkinataloutta, kapitalismia. Näiden liikkeiden vastarinnan tukahduttaminen suoraan oli vaikeaa, mutta Bismarckin keppi ja porkkana -taktiikka puri hyvin molempiin ryhmittymiin.

Bismarckin tavoitteet voi tiivistää kolmeen avainkäsitteeseen - Kulturkampf, sosiaalinen reformi ja kansallinen yhdentyminen.

  • Kulturkampf, kulttuuritaistelu - Katolisten Etelä-Saksan valtioiden liittyminen Saksaan tiesi vastustusta Bismarckin militaristis-aristokraattiselle preussilaiselle nationalismille. Katoliset edustivat vanhaa maatalousvaltaisuutta ja Etelä-Saksa sääty-yhteiskuntineen muistutti enemmän keskiaikaa kuin protestanttista pohjoista, väestön yhä eläessä elämäänsä maanviljelijöinä, käsityöläisinä, kiltaporvareina, papistona ja pikkuruhtinaskuntien aatelistona. Pohjois-Saksaa takapajuisemmassa etelässä oli vaikeuksia kilpailla teollisessa markkinataloudessa. Tätä eroa tasoittaakseen Bismarck toteutti Kulturkampf-nimellä tunnetun ohjelman, joka oli ainakin peitellysti suunnattu katolisten keskustapuoluetta vastaan. Myöhemmin, 1878 jälkeen Bismarck yhdisti voimansa katolisten kanssa kamppailussa sosialisteja vastaan, lopettaen Kulturkampf-ohjelman. Ohjelman lopputulos myös oli muodostunut täysin päinvastaiseksi, luoden levottomuutta ja pikemminkin vahvistaen saksalaista katolisuutta.
  • Sosiaalinen reformi, sosiaaliturvauudistus – Hallitakseen työväenluokkaa ja heikentääkseen sosialismin houkutusta, Bismarck vastentahtoisesti rakensi jonkinasteista konservatiivista ”hyvinvointivaltiota”, jonka tarkoitus oli myös pönkittää työläisten saksalaista nationalismia. Sosiaaliturvajärjestelmä (1883 terveyspalvelut, 1884 tapaturmavakuutukset, 1889 invalidi- ja vanhuuseläkevakuutukset) oli siihen aikaan maailman kehittynein ja on joiltakin osin vielä voimassa nykypäivän Saksassakin.
  • Kansallinen yhdentyminen - Bismarckin tavoitteisiin kuului myös Saksan valtioiden välillä vallitsevien suurimpien erojen tasoittaminen. Satoja vuosia puoli-itsenäisinä kehittyneet pikkuvaltiot poikkesivat toisistaan suuresti etenkin lainsäädännöllisesti. Erilaiset oikeusjärjestelmät, lait, oikeushistoria ja oikeusperinteet vaikeuttivat varsinkin kotimaan kauppaa. Saksan liitto oli jo 1861 sopinut voimaan yleisen kauppalain, mutta muuten erot olivat vielä suuret.

Hallinto ja politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartassa keisarikunnan osavaltiot, Preussi sinisellä.

Saksan keisarikunnassa valtionpäämies oli luonnollisesti keisari. Keisarilla oli huomattavat valtaoikeudet kuten armeijan ylipäällikön asema, auktoriteetti nimittää ja erottaa valtakunnankansleri sekä kutsua koolle ja/tai hajottaa Valtiopäivät. Myös osavaltioiden muodostamalla liittoneuvostolla oli paljon valtaa, kuten keisarin tapaan Valtiopäivien hajottaminen sekä veto-oikeus lainsäädäntöön. Käytännössä suurin osavaltio eli Preussi kuitenkin jyräsi muut osavaltiot päätöksenteossa. Valtiopäivillä oli valtaa valtion varojen myöntämiseen, lakialotteiden tekoon ja niiden hyväksymiseen. Alun perin vaalikausi oli kolme vuotta, mutta vuodesta 1890 lähtien se nostettiin viiteen vuoteen. Äänioikeus oli yli 25-vuotiailla miehillä, minkä lisäksi vaalit olivat yleisiä, yhtäläisiä ja salaisia, mikä oli harvinaista sen ajan Euroopassa.[1]

Keisarikunnan osat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksan keisarikunta koostui 25 osavaltiosta, joita tuon ajan virkasaksassa kutsuttiin nimellä Bundesstaaten. Niiden joukossa oli kolme kaupunkitasavaltaa, vanhat hansakaupungit Hampuri, Bremen ja Lyypekki, sekä yksi suoraan keskushallinnon alla ollut alue, Elsass-Lothringenin valtakunnanmaa.

Osavaltio Valtiomuoto Pääkaupunki Pinta-ala km² (1910) Asukkaita (1900) Asukkaita (1910)
Preussin kuningaskunta kuningaskunta Berliini 348.780 34.472.509 40.165.219
Baijeri kuningaskunta München 75.870 6.524.372 6.887.291
Württemberg kuningaskunta Stuttgart 19.507 2.169.480 2.437.574
Saksi kuningaskunta Dresden 14.993 4.202.216 4.806.661
Baden suurherttuakunta Karlsruhe 15.070 1.867.944 2.142.833
Mecklenburg-Schwerin suurherttuakunta Schwerin 13.127 607.770 639.958
Hessen suurherttuakunta Darmstadt 7.688 1.119.893 1.282.051
Oldenburg suurherttuakunta Oldenburg 6.429 399.180 483.042
Sachsen-Weimar-Eisenach suurherttuakunta Weimar 3.610 362.873 417.149
Mecklenburg-Strelitz suurherttuakunta Neustrelitz 2.929 102.602 106.442
Braunschweig herttuakunta Braunschweig 3.672 464.333 494.339
Sachsen-Meiningen herttuakunta Meiningen 2.468 250.731 278.762
Anhalt herttuakunta Dessau 2.299 316.085 331.128
Sachsen-Coburg-Gotha herttuakunta Gotha 1.977 229.550 257.177
Sachsen-Altenburg herttuakunta Altenburg 1.324 194.914 216.128
Lippe ruhtinaskunta Detmold 1.215 138.952 150.937
Waldeck ruhtinaskunta Arolsen 1.121 57.918 61.707
Schwarzburg-Rudolstadt ruhtinaskunta Rudolstadt 941 93.059 100.702
Schwarzburg-Sondershausen ruhtinaskunta Sondershausen 862 80.898 89.917
Reuß nuorempi linja ruhtinaskunta Gera 827 139.210 152.752
Schaumburg-Lippe ruhtinaskunta Bückeburg 340 43.132 46.652
Reuß vanhempi linja ruhtinaskunta Greiz 316 68.396 72.769
Hampuri vapaakaupunki Hampuri 414 768.349 1.014.664
Lyypekki vapaakaupunki Lyypekki 298 96.775 116.599
Bremen vapaakaupunki Bremen 256 224.882 299.526
Elsass-Lothringen valtakunnanmaa Strassburg 14.522 1.719.470 1.874.014
Saksan valtakunta keisarikunta Berliini 540.858 56.367.178 64.925.993

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Combi - Maailmanhistoria osa 3, s. 419