Dominikaanit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Katariina Sienalainen Dominico Beccafumin maalauksessa.

Dominikaanit eli saarnaajaveljet (lat. Ordo fratrum praedicatorum, OP, "saarnaajien sääntökunta") on espanjalaisen Pyhän Dominicuksen vuonna 1215 perustama Pyhän Augustinuksen sääntöä noudattava kerjäläisveljestö, jonka oheen syntyi nopeasti maallikkotoimintaa. Pyhä Katariina Sienalainen aikaan sai myös sisarjärjestön perustamisen Dominikaaniseen sääntökuntaan.

Veljeskunnan puku on valkoinen, viitan ja päähineen ollessa mustat. Tämän vuoksi heistä käytettiin myös nimitystä "mustat veljet". Dominikaanien veljestöön kuuluu noin 7 000 jäsentä.[1]

Sääntökunnan toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Dominikaanien historia
Fra Bartolomeo, Girolamo Savonarola, noin vuodelta 1498.

Alun perin sääntökunnan tarkoituksena oli saarnaamisella ja sielunhoidolla taistella alkuvaiheissa erityisesti Etelä-Ranskan harhaoppisia albigensseja vastaan.

Dominikaanien tuli käydä läpi laaja teologinen koulutus kyetäkseen saarnaamaan kerettiläisiä vastaan. Monet keskiajan merkittävimmistä oppineista kuuluivat veljeskuntaan, esimerkiksi Tuomas Akvinolainen ja Albertus Magnus. Dominikaanit velvoitettiin absoluuttiseen köyhyyteen, mutta dominikaanit hyväksyivät yhteisöllisen omaisuuden, jota sitä vastoin fransiskaanit eivät hyväksy. Dominikaanit hoitivat usein myös inkvisitiota oppineisuutensa vuoksi. Dominikaanit olivat keskiajalla myös siinä mielessä erikoinen sääntökunta, että he saarnasivat aina kansankielellä (vaikka usein osasivat latinaa huomattavasti paremmin kuin monet muut).

Pohjoismaihin dominikaanit saapuivat jo vuonna 1222. Suomessa dominikaaneilla oli keskiajalla kaksi konventtia, Turussa ja Viipurissa. Jo varhain dominikaaneilla oli merkittävä vaikutus Suomen kirkon liturgian historian kannalta.

Nykypäivä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dominikaanien toimintaan kuuluu edelleen laaja teologinen koulutus, mutta dominikaanit hyödyntävät koulutustaan vuoropuhelussa muiden kirkkojen ja uskontojen kanssa. Esimerkiksi Suomessa Dominikaanien sääntökunta järjestää seminaareja, joissa käydään vuoropuhelua itämaisten uskontojen ja islamin kanssa. Dominikaanien toiminnan merkittävänä osana on opiskelu ja sen vuoksi esimerkiksi Dominikaanien sääntökunnan ylläpitämä kirjasto Helsingissä on huomattavasti laajempi kuin monen pienen kunnan kirjasto.

Jokaisen dominikaanin tulee opiskella koko elämänsä. Dominikaanisen sääntökunnan parissa onkin olemassa sanonta: "Dominikaani, joka ei opiskele, on kuollut dominikaani."

Dominikaanien vaikutus katolisen kirkon toimintaan 1900-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katolisen kirkon toiminta uudistui merkittävästi Vatikaanin toisen konsiilin jälkeen. Protestanttiset kirkot näkivät tämän vastaukseksi uskonpuhdistukseen vaikka todellisuudessa muutos lähti muista syistä. Eräs belgialainen dominikaaniteologi ryhtyi 1900-luvulla kirjoittamaan teoksia kirkon uudistumisesta. Hän sai samanlaisen vastaanoton kuin Martti Luther, mutta pysyi sääntökunnalle ja kirkolle uskollisena eikä ryhtynyt avoimeen vastarintaan kuten Luther. Hän vetäytyi luostariin ja myöhemmin hänen kirjoituksiensa arvo ymmärrettiin. Katolinen kirkko ryhtyi uudistumaan nimenomaan kyseisen teologin kirjoitusten pohjalta.

Domininikaanien toiminta vuoropuhelun edistäjänä on myös edistänyt katolisen kirkon ekumeniaa ja saanut sen lähestymään protestanttisia kirkkoja. Dominikaanit nauttivat katolisten keskuudessa erityistä arvostusta ja heidän panostaan kirkon historiassa arvostetaan. Vaikka osa inkvisition toimista saa myös nykypäivän katolilaisten tuomion, syylliseksi katsotaan enemminkin tuon aikakauden paavien poliittinen toiminta kuin dominikaanit.

Merkittäviä dominikaaneja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Fahlbusch, Erwin; Bromiley, Geoffrey William & Barrett, David B.: The Encyclopedia of Christianity, s. 879. Wm. B. Eerdmans Publishing, 1999. ISBN 0802824137.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]