Elsass-Lothringen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Elsass-Lothringenin sijainti Saksan keisarikunnassa.
Elsass-Lothringenin keisarillinen provinssi.

Elsass-Lothringen (ransk. Alsace-Lorraine) on kahdesta historiallisesta maakunnasta (Elsass ja pohjoisosa Lothringenia) muodostuva alue, jonka omistuksesta Saksa ja Ranska ovat historiassa usein kiistelleet.

Alue kuului suurimmaksi osaksi jo vuodesta 921 Pyhään saksalais-roomalaiseen keisarikuntaan, mutta se liitettiin vähitellen Ranskaan vuonna 1648 solmitun Westfalenin rauhan jälkeen.[1] Ranskan kieli vakiintui alueella pikkuhiljaa hallinnon, kaupan ja kulttuurin kieleksi, mutta kansan enemmistön valtakielenä säilyi saksa ja sen paikalliset murteet.

Elsass-Lothringenin valtakunnanmaan vaakuna

Vuosina 1870–1871 käydyn Saksan–Ranskan sodan aikana Preussi liittolaisineen miehitti alueen. Sodan päätteeksi solmitussa Frankfurtin rauhassa lähes koko Elsass (ranskankielistä Belfortin aluetta lukuun ottamatta) sekä kolme neljännestä Mosellen ja neljännes Meurthen departementistä liitettiin osaksi 1871 perustettua Saksan valtakuntaa. Anneksion perusteet olivat enimmäkseen kansallismielisiä, sillä liitosalueen väestöstä noin 90 prosenttia puhui äidinkielenään saksaa. Strategisista syistä kuitenkin aluetta laajennettiin Lorrainen täysin ranskankielisiin alueisiin, näin erityisesti Metzin ympäristössä,[2] josta Saksa sai noin 200 000 ranskankielistä alamaista.

Suoraan Saksan keisarikunnan alainen uusi provinssi nimettiin Elsass-Lothringenin valtakunnanmaaksi (saks. Reichsland Elsaß-Lothringen). Alueen pinta-ala oli 14 522 km², ja siellä oli 1 531 804 asukasta (1875). Kolmeen hallintopiiriin (Lothringen, Oberelsaß ja Unterelsaß) jaetun valtakunnanmaan pääkaupunki oli Straßburg.

Elsass-Lothringenin lippu (1911–1919)

Elsass-Lothringenin korkein vallanpitäjä oli Saksan keisari, jota vuodesta 1879 alkaen edusti Straßburgissa asemapaikkaansa pitävä käskynhaltija (saks. Statthalter) apunaan Elsass-Lothringenin ministeriö (saks. Ministerium für Elsaß-Lothringen). Uutta valtakunnanmaata hallittiin aluksi varsin keskusjohtoisesti Berliinistä käsin keisarikunnan ja Preussin hallintoelinten välityksellä. Saksan valtiopäiville (saks. Reichstag) Elsass-Lothringenin asukkaat saivat valita 15 edustajaa. Vuonna 1911 Elsass-Lothringenille säädettiin perustuslaki, joka takasi alueelle autonomian ja juridisesti tasa-arvoisen aseman keisarikunnan muihin osavaltioihin nähden. Valtakunnanmaa sai kaksikamarisen parlamentin, oman punavalkoisen lipun ja kolme edustajaa Berliinin liittoneuvostoon (saks. Bundesrat).

Elsass-Lothringenin talous kehittyi 1800-luvun lopulla voimakkaasti, ja muun Saksan tapaan siellä toteutettiin useita merkittäviä sosiaalisia uudistuksia, kuten oppivelvollisuus (1873) sekä sosiaali- ja sairausvakuutuksen käyttöönotto, kauan ennen kuin muualla nykyisessä Ranskassa. Valtakunnanmaan virallinen kieli oli saksa, mutta ranskankielisillä alueilla sai ranskaa käyttää apukielenä hallinnossa ja opetuskielenä kouluissa.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä Versailles’n rauhassa vuonna 1919 Elsass-Lothringen liitettiin jälleen Ranskaan.[3] Alue menetti kaiken itsehallintonsa, sillä uudelleen perustetut kolme departementtia (Bas-Rhin, Haut-Rhin ja Moselle) alistettiin muiden Ranskan departementtien tapaan suoraan Pariisille. Alueella käynnistettiin myös voimakkaat ranskalaistamistoimet. Lähes puoli vuosisataa kestänyt saksalaisvalta oli kuitenkin jättänyt jälkensä alueeseen, ja osa tuona aikana tehdyistä järjestelyistä on säilynyt tähän päivään saakka poikkeuksina Ranskan yleisistä käytännöistä. Näistä alueellisista erikoisuuksista puhuttaessa Elsass-Lothringenin alueesta käytetään Ranskassa virallisissa yhteyksissä nimitystä Alsace-Moselle historiaan viittaavan Alsace-Lorrainen sijaan.

Toisen maailmansodan aikana, Saksan kukistettua Ranskan, alue liitettiin taas Saksaan 1940–1945. Käytännössä, joskaan ei muodollisesti, Elsass liitettiin hallinnollisesti yhteen Badenin kanssa (Reichsgau Oberrhein), Lothringen puolestaan Saarlandin kanssa (Reichsgau Westmark). Moni alueen asukkaista joutui sodan aikana palvelemaan Wehrmachtissa tai SS:ssä.

Toisen maailmansodan jälkeen 1945 alue liitettiin jälleen Ranskaan, jolle se kuuluu edelleen. Se jakautuu kahden nykyisen hallintoalueen (région) kesken. Alsace muodostaa oman hallintokokonaisuutensa (departementit Haut-Rhin ja Bas-Rhin). Entisen valtakunnanmaan Lothringenin puoleinen osa puolestaan muodostaa Mosellen departementin, eli se on vain osa nykyisestä Lorrainen hallintoalueesta.

Ensimmäisen ja toisen maailmansodan jälkeen Ranskan hallitus suoritti alueella ankaria ranskalaistamistoimia. Muun muassa saksan kielen sekä elsassin murteen ja Lothringenissa puhuttavien frankkilaismurteiden käyttö virallisissa yhteyksissä kiellettiin kokonaan. Tiukka kielipolitiikka tuotti tulosta, sillä nykyisin alue on jo lähes täysin ranskankielinen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Anders Røhr: Otavan suuri maailmanhistoria. Kartasto-osa, s. 109. Suom. Laura Kolbe. Helsinki: Otava, 1983. ISBN 951-1-07458-X.
  2. Erling Bjøi, Olof G. Lidin, Göran Malmqvist: Otavan suuri maailmanhistoria 15: Imperialismin aika, s. 58. Suomentanut Heikki Eskelinen. Otava, 1986. ISBN 951-1-06922-5.
  3. Jarl Torbacke: Otavan suuri maailmanhistoria. Osa 16: Ensimmäinen maailmansota, s. 235-236. Suom. Heikki Eskelinen. Otava, 2004. ISBN 951-1-09277-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]