Westfalenin rauha

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Westfalenin rauha
Rauhansopimuksen ratifiointi Münsterissä (Gerard ter Borch Münster, 1648)
Rauhansopimuksen ratifiointi Münsterissä (Gerard ter Borch Münster, 1648)
Allekirjoitettu 15. toukokuuta – 24. lokakuuta 1648
Allekirjoittajat Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta, Espanja
Ranska, Ruotsi, Alankomaat ym.

Westfalenin rauha oli sarja rauhansopimuksia, jotka touko- ja lokakuun 1648 välisenä aikana alle­kirjoitettiin Osnabrückissä ja Münsterissä. Rauhan­sopimukset lopettivat pää­asiassa Pyhän saksalais-roomalaisen keisari­kunnan alueella käydyn kolmi­kymmen­vuotisen sodan sekä 80 vuotta Espanjan ja Alanko­maiden välillä käydyn 80-vuotisen sodan.

Rauhasta sopivat keskenään Habsburg-sukuun kuulunut pyhä Rooman keisari Ferdinand III, Espanja, Ruotsi, Alankomaat, Pyhän saksalais-roomalaisen keisari­kunnan valta­kunnan­ruhtinaat ja vapaiden valta­kunnan­kaupunkien päämiehet. Rauhan­teko tapahtui kahdessa vaiheessa:

  • Münsterin rauha, joka alle­kirjoitettiin[1] Yhtyneiden Alanko­maiden tasa­vallan ja Espanjan kuningas­kunnan välillä 30. tammi­kuuta 1648 ja ratifoitiin virallisesti Münsterissä 15. touko­kuuta 1648.
  • Kahden täydentävän rauhan­sopimuksen alle­kirjoittaminen 24. lokakuuta (J: 14. helmikuuta)[2] 1648:
    • Münsterin rauha (Instrumentum Pacis Monasteriensis, IPM)[3] Pyhän Rooman keisarin ja Ranskan sekä niiden liittolaisten välillä, sekä
    • Osnabrückin rauha (Instrumentum Pacis Osnabrugensis, IPO)[4] Pyhän Rooman keisarin, Ranskan, Ruotsin ja niiden liittolaisten välillä.

Rauhan­sopimukset panivat Keski-Euroopassa alulle uuden­laisen poliittisen järjestelmän, jota myöhemmin on sanottu west­faleni­laiseksi suvereni­teetiksi. Westfalenin rauhansopimusta pidetäänkin yleisesti modernin valtio­järjestelmän peruskirjana.[5] Se perustuu valtiollisen suvereni­teetin käsitteeseen, tunnusti valtioiden itse­määräämis­oikeuden ja kielsi valtioita puuttumasta toisten valtioiden sisäisiin asioihin. Westfalenin rauha oli esikuvana monille myöhemmillekin kansain­välisille sopimuksille ja vaikutti suuresti kansain­välisen oikeuden kehitykseen yleisestikin. Rauhan­sopimuksen määräykset tulivat myös oleelliseksi osaksi Pyhän saksalais-roomalaisen keisari­kunnan valtiosääntöä,

Rauhansopimukset ei tuonut rauhaa kaikkialle Eurooppaan, sillä Ranska ja Espanja sotivat keskenään vielä seuraavat yksi­toista vuotta. Rauhansopimus kuitenkin kielsi keisaria tai keisari­kunnan jäsen­valtioita sekaantumasta näiden maiden väliseen sotaan.[6]

Neuvottelut ja sopimusten tekopaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rauhan­sopimukset syntyivät yleis­eurooppalaisen diplomaattisen kongressin tuloksena, jossa välittäjinä toimivat varsinkin paavin nuntius sekä Venetsian ja Tanskan edustajat. [7] [8][9]

Kardinaali Richelieu Ranskan edustajana vaati kaikille liittolaisilleen edustajaa neuvotteluissa, olivatpa nämä itsenäisiä tai Pyhään Roman keisari­kuntaan kuuluneita valtioita.[10] Vuonna 1638 Ruotsi ja Pyhä Rooman keisarikunta tekivät Richelieun välityksellä keskenään Hampurin rauhansopimuksen.

Keisarikunta ja Ruotsi julistivat, että Kölnin neuvottelut ja Hampurin sopimus oli tarkoitettu yleisen rauhan­sopimuksen valmisteluiksi. Tästä laajemmasta sopimuksesta neuvoteltiin kahdessa Westfalenissa lähellä toisiaan sijaitsevassa kaupungissa, Münsterissä ja Osnabrückissä. Molemmat kaupungit oli pidettävä puolueettomina ja demilitarisoituina vyöhykkeinä neuvottelujen ajan. Münster oli vuodesta 1635 lähtien ollut täysin katolinen kaupunki, jossa toimi Münsterin ruhtinas­hiippa­kunnan piispan­istuin. Siellä vain roomalais­katolinen uskonto oli sallittu; kalvinisteilla ja luterilasilla ei ollut lupa pitää omia jumalan­palveluksiaan.

Osnabrückissä sen sijaan sekä katolinen että luterilainen uskonto olivat sallittuja, ja kummallakin uskonto­kunnalla oli kaupungissa kaksi kirkkoa. Kaupungin porvaristo oli enimmäkseen luterilaisia ja kaupungin­hallitus puhtaasti luterilainen, mutta kaupungista käsin hallittiin myös katolista Osnabrückin ruhtinashiippakuntaa, ja osa kaupungin asukkaista oli katolilaisia. Vuosina 1628–1633 kaupunkia oli miehittänyt [Katolinen liiga (Saksa)|Katolinen liiga]]. Silloin katolinen ruhtinas­piispa Franz Wilhelm von Wartenberg oli määrännyt kaupungissa toimeen­pantavaksi vasta­uskon­puhdistuksen, ja monet luterilaiset perheet joutuivat pakenemaan. Myöhemmin kaupungin oli miehittänyt Ruotsi. Silloin katolisia ei karkotettu, mutta kaupunki kärsi pahoin Ruotsin sota­toimista. Sen vuoksi Osnabrück toivoi osakseen suurta parannusta oloihinsa, kun kaupunki päätettiin tehdä puolueett­omaksi ja demili­tari­soida.

Molemmat kaupungit toivoivat itselleen laajempaa autonomiaa ja vapaan valta­kunnan­kaupungin asemaa. Sen vuoksi ne toivottivat tervetulleeksi asemansa puolueettomina alueina rauhan­neuvottelujen ajan sekä sen, että kaikilta sotivilta osa­puolilta, ruhtinas­piispat mukaan luettuina, kiellettiin kaikki poliittinen vaikutus­valta näissä kaupungeissa. Sen sijaan keisari­kunnan ja Ranskan sekä näiden kaikkien liittolaisten, samoin kuin Alanko­maiden ja Espanjan välillä liittolaisineen käydyt neuvottelut pidettiin Münsterissä.[11]

Edustajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rauhanneuvottelut eivät alkaneet eivätkä päättyneet tarkoin määriteltävissä olevina ajan­kohtina, koska kaikki 109 eri osapuolten edustajaa eivät koskaan kokoontuneet kaikki yhdessä, mutta he kaikki olivat ainakin kerran läsnä neuvotteluissa ensimmäisen kerran vuosina 1643-1646 sekä viimeisen kerran vuosien 1647-1649. Eniten diplomaatteja oli läsnä todennäköisesti tammikuun 1646 ja heinäkuun 1647 välisenä aikana. Kuusitoista Euroopan valtiota sekä 66 saksalaista ruhtinaskuntaa lähetti neuvotteluihin omia edustajiaan, jotka edustivat kaikkiaan 140 saksalaista ruhtinaskuntaa ja 27 intressiryhmää sekä yhteensä kaikkiaan 38 eri ryhmän intressejä.[12]

Rauhansopimuksen vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eurooppa Westfalenin rauhan jälkeen vuonna 1648, yksin­kertaistettu kartta
Eurooppa vuonna 1648

Keisari Ferdinand III menetti sen vallan, jonka hän Pyhän Rooman keisarikunnan perustus­lakien vastaisesti oli anastanut itselleen, ja joutui palauttamaan sen ruhtinas­kunnille. Tämä palautti ruhtinaille myös oikeuden päättää hallitsemiensa alueiden valtion­uskonnosta. Protestantit ja katoliset julistettiin lain edessä tasa-arvoisiksi, ja kalvinismi tunnustettiin lailliseksi uskonnoksi.[14][15] Alanko­maiden itsenäistyminen soi myös Euroopan juutalaisille turvapaikan.[16]

Saksassa oli myös joukko ruhtinas­piispoja, joille kuului hiippa­kunnassaan maallinenkin valta. Näiden osalta maiden omistus oli järjestettävä vuonna 1624 vallinneen tilanteen mukaisesti, mikä koitui protestanteille eduksi vuoden 1635 Prahan rauhansopimukseen verrattuna.

Pyhä istuin oli sopimukseen hyvin tyytymätön, ja paavi Innocentius X nimitti sitä Zelo Domus Dei -nimisessä bullassaan "mitättömäksi, pätemättömäksi, epä­oikeuden­mukaiseksi, epä­oikeutetuksi, tuomittavaksi, kirotuksi, kadotukseen tuomittavaksi, joutavaksi, kaikkina aikoina merkitykettömäksi ja vaikutuksettomaksi".[17]

Sopimuksen määräykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Westfalenin rauhansopimuksen pääkohdat olivat seuraavat:

  • Kaikki osapuolet tunnistivat päteväksi vuonna 1555 tehdyn Augsburgin sopimuksen, jonka mukaan kullakin ruhtinaalla oli oikeus määrä, mikä uskonto hänen hallitsemillaan alueilla oli valtionuskontona; vaihtoehdot olivat katolisuus, luterilaisuus ja nyt myös kalvinismi (periaatteena oli siis cuius regio, eius religio, "Kenen maa, sen uskonto")[14][15]
  • Kristityillä, jotka asuivat ruhtinas­kunnissa, joissa heidän oma uskontonsa ei ollut valtion­uskontona, oli oikeus harjoittaa uskontoaan julkisesti määrättyinä aikoina ja yksityisesti milloin tahansa.[14]
  • Jokaiselle osapuolelle tunnustettiin muut pois­sulkeva suvereenisuus kaikkien maidensa, väestönsä ja ulkomailla toimivien lähettiläidensä suhteen, sekä myös vastuu sotatoimista, joita sen kansalaiset tai lähettiläät suorittivat. Rajoittamattomien [[kaapparikirja|kaappari­kirjojen] myöntäminen yksityis­henkilöille kiellettiin.
  • Saksan ruhtinaat saivat oikeuden ulko­politiikkaan, mutta eivät saaneet julistaa sotaa keisariaan vastaan.[18]

[7] Keisarin valinta ennen edellisen kuolemaa kiellettiin.lähde?

Rauhansopimuksessa oli myös alueellisia määräyksiä:

  • Sveitsin itsenäistyminen keisarikunnasta tunnustettiin virallisesti[19][7] maan oltua jo vuosikymmeniä de facto itsenäinen.
  • Alanko­maiden Yhdistyneet provinssit tunnustettiin itsenäiseksi valtioksi, joka ei kuulunut Pyhään saksalais-roomalaiseen keisarikuntaan.[7] Alankomaat olivat kapinoineet Espanjaa vastaan jo 80 vuoden ajan, mutta virallisesti alue kuului Westfalenin rauhansopimukseen saakka Habsburgien omistukseen. (Sitä vastoin Espanjan Alankomaat eli suunnilleen nykyinen Belgia) jäi edelleen Espanjan hallintaan, mutta oli samalla yksi Pyhään saksalais-roomalaiseen keisarikuntaa kuuluneista alueista.[20])
  • Rauhansopimuksen tekstin laati suurelta osin kardinaali Mazarin, joka oli Ranskan de facto johtaja kuningas Ludvig XIV:n ollessa alaikäinen. Näin ollen ei ole yllättävää, että Ranskan asema sodan jälkeen oli vahvempi kuin minkään muun osapuolen. Ranska sai hallitakseen Metzin, Toulin ja Verdunin hiippakunnat Lothringenissa

[21] sekä Décapolen kaupungit Elsassissa (Alsace), ei kuitenkaan Strasbourgia, Strasburgin hiippakuntaa eikä Mulhousea.[22]

  • Oli kiistanalaista, kuuluiko myös Bremenin kaupunki Ruotsin Bremenin-Verdenin alueseen. Ruotsin uhatessa valloittaa kaupungin Bremen oli vaatinyt itselleen asemaa välittömästi keisarikunnan alaisena kaupunkina, minkä keisari sille myönsikin, ja täten se oli erotettu ympäröivästä samannimisestä arkkihiippakunnasta. Ruotsi käsitti asian niin, että Bremen kuitenkin oli luovutettu sille, ja aloitti vuosina 1653–1654 Ruotsin Bremenin-sodat.[24]
  • Rauhansopimus myös jätti Ruotsin ja Brandenburgin vaaliruhtinaskunnan välisen rajan Pommerissa myöhemmin määriteltäväksi. Osnabrückissä sekä Ruotsi että Brandenburg vaativat itselleen koko Pommeria, joka vuodesta 1630 lähtien ollut Stettinin rauhansopimuksen mukaisesti Ruotsin alaisuudessa, mutta Brandenburg vaati sitä Grimnitzin rauhansopimuksen perusteella. Vaikka rajasta Stettinissä vuonna 1653 uusi sopimus, kiista jatkui. [25]
  • Rauhansopimuksen mukaan Mecklenburgin herttuat, jotka nyt olivat Ruotsin vasalleja, luovuttivat Wismarin sekä satamatullit. Ruotsi tulkitsi tämän koskevan tulleja kaikissa Mecklenburgin satamissa, kun taas Mecklenburgin herttuat samoin kuin keisari tulkitsivat sen koskevan vain Wismarin satamaa.[25]
  • Münsterin hiippakunta vaati myös Wildeshausenia, joka oli pienenä enklaavina keskellä Bremenin-Verdenin aluetta ja joka oli hatarana perusteena sille, että Ruotsilla oli edustajansa Westfalenin maapäivillä.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Treaty of Westphalia

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rauhansopimuksen teksti Alankomaiden kansallisarkistossa beeldbank.nationaalarchief.nl. Viitattu 4.10.2014.
  2. Suuren sodan vuodet, s. 487. (Gregoriaaninen kalenteri oli jo tuolloin käytössä katolisissa maissa, mutta protestantit noudattivat vielä vanhaa juliaanista kalenteria; ero oli tuolloin 10 päivää.). WSOY, 1996. ISBN 951-0-20275-4.
  3. Münsterin rauhansopimuksen teksti saksaksi lwl.org. Viitattu 4.10.2014.
  4. Osnabrückin rauhansopimuksen teksti saksaksi lwl.org. Viitattu 4.10.2014.
  5. Olli Bäckström: Polttolunnaat, Eurooppa sodassa 1618–1630, s. 495. Saarijärvi: Saarijärven Offset Oy, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2013. ISBN 978-952-222-394-4.
  6. Münsterin rauhansopimus, IV artikla Viitattu 4.10.2014.
  7. a b c d e Veit Valentin: ”Rauha”, Maailman historia, I osa (Esihistoriasta Aurinkokuninkaaseen), s. 438-440. Suom. Kai Kaila. WSOy, 1953.
  8. Principles of the State System Faculty.unlv.edu. Viitattu 4.10.2014.
  9. Information from city of Münster Muenster.de. Viitattu 4.10.2014.
  10. Derek Croxton: Westphalia: The Last Christian Peace. Palgrave, 2013. [url=http://books.google.com/books?id=kFlVmAEACAAJ&dq=%22last+christian+peace%22&hl=en&sa=X&ei=4isiUrDlJejKsASpsIDQCg&ved=0CC4Q6AEwAA Teoksen verkkoversio].
  11. Konrad Repgen, 'Negotiating the Peace of Westphalia: A Survey with an Examination of the Major Problems', In: 1648: War and Peace in Europe: 3 vols. (Catalogue of the 26th exhibition of the Council of Europe, on the Peace of Westphalia), Klaus Bußmann and Heinz Schilling (eds.) on behalf of the Veranstaltungsgesellschaft 350 Jahre Westfälischer Friede, Münster and Osnabrück: no publ., 1998, 'Essay Volume 1: Politics, Religion, Law and Society', pp. 355–372, here pp. 355 seq.
  12. Konrad Repgen: ”Negotiating the Peace of Westphalia: A Survey with an Examination of the Major Problems”, 1648: War and Peace in Europe, osa 1: Politics, Religion, Law and Society, s. 356. Klaus Bußmann, Heinz Schilling, 1998.
  13. Paul Sonnino: Mazarin's Quest: The Congress of Westphalia and the Coming of the Fronde. Harvard University Press, 2009. Teoksen verkkoversio.
  14. a b c Münsterin rauhansopimus, XXVIII artikla Viitattu 4.10.2014.
  15. a b Which Counties have State Religions? University of Chicago. Viitattu 4.10.2014.
  16. This day, Mary 15, in Jewish history Cleveland Jewish News.
  17. Larry Jay Diamond, Marc F. Plattner, Philip J. Costpoulo: World religions and democraty. {{{Julkaisija}}}, 2005.
  18. Münsterin rauhansopimus, LXV artikla Viitattu 4.10.2014.
  19. Osnabrücker Friedensvertrag, Artikel VI "Westfölische Geschichte". Viitattu 4.10.2014.
  20. Jarl Gustafsson: ”Kartta: Eurooppa 1648”, Historian kartasto, s. 25. WSOY, 1967.
  21. Münsterin rauhansopimus, LXXI artikla Viitattu 4.10.2014.
  22. Münsterin rauhansopimus, artiklat LXXIV-LXXV, XCII Viitattu 4.10.2014.
  23. Münsterin rauhansopimus, II artikla Viitattu 4.10.2014.
  24. a b c Hans Joachim: ”Die sicherheitspolitische Lage Schwedens nach dem Westfälischen Frieden”, Der Westfälische Frieden von 1648: Wende in der Geschichte des Ostseeraums, s. 35–37. Kovač, 2001. ISBN 3-8300-0500-8. saks. {{{1}}}
  25. a b Klaus Böhme: ”Die sicherheitspolitische Lage Schwedens nach dem Westfälischen Frieden”, Der Westfälische Frieden von 1648: Wende in der Geschichte des Ostseeraums, s. 38. Kovac, 2001. ISBN 3-8300-0500-8. saks. {{{1}}}
  26. Münsterin rauhansopimus, XIV artikla Viitattu 4.10.2014.
  27. The Peace of Westphalia, 1648–1948. American Journal of International Law, 1948, nro 42.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Westfalenin rauha.