Saksan Itä-Afrikka

Schutzgebiet Deutsch-Ostafrika Saksan Itä-Afrikka
1885 – 1919
lippu vaakuna
Saksan Itä-Afrikan sijainti
Valtiomuoto	Saksan siirtomaa
Saksan keisari	Vilhelm I (1871–1888) Fredrik III(1888-1888) Vilhelm II (1888–1918)
Pääkaupunki	Bagamoyo (1885–1890) Dar-es-Salaam (1890–1918)
Pinta-ala	995 000
Väkiluku  –väestötiheys	7 700 000 7,7 / km²
Historia  –perustettu  –Britannian miehitys  –Versailles’n rauha	27. helmikuuta,1885 25. marraskuuta 28. kesäkuuta 1919
Virallinen kieli	saksan kieli
Valuutta	Saksan Itä-Afrikan rupie
Edeltäjä(t)	Burundi Ruanda Sansibar
Seuraaja(t)	Ruanda-Urundi Portugalin Itä-Afrikka Kenia Tanganjika

Saksan Itä-Afrikka (saks. Deutsch-Ostafrika) oli Itä-Afrikassa Saksan keisarikunnan siirtomaa, joka käsitti nykyisten Burundin ja Ruandan sekä Tansanian mantereenpuoleisen osan alueet. Saksa valloitti siirtomaan 1880-luvulla ja menetti ne ensimmäisessä maailmansodassa Britannialle ja Belgialle. Sodan päätyttyä siirtomaa luovutettiin Kansainliiton haltuun. Siirtomaan pinta-ala oli 994 996 km². Vuonna 1913 sen asukasluku oli noin 7,7 miljoonaa.

Siirtomaan vaiheet alkavat seikkailija Carl Petersin perustamasta Saksan kolonisointiseurasta (Gesellschaft für Deutsche Kolonisation). Peters solmi sopimuksia Sansibarista käsin mantereen päälliköiden kanssa. 3. maaliskuuta 1885 Saksan hallitus ilmoitti, että se oli myöntänyt Petersin yhtiölle keisarillisen peruskirjan, jolla hän saattoi perustaa protektoraatti Itä-Afrikkaan. Peters keräsi retkikunnan ja purjehti rannikkoa etelään Rufijijoelle ja pohjoiseen Witumaahan lähelle Lamua.

Saksan Itä-Afrikka. Brockhaus atlas (1894).

Sansibarin sulttaani piti itseään mantereenkin hallitsijana ja protestoi, jolloin Saksa lähetti paikalle viisi sotalaivaa. Tuloksena britit ja saksalaiset solmivat sopimuksen mannermaan jakamisesta keskenään etupiireihin. Saksalaiset ottivat pian hallintaansa Bagamoyon, Dar es Salaamin ja Kilwan. Vuonna 1888 rannikon arabit kapinoivat Abushiri ibn Salim al-Harthin johdolla, mutta Britannian ja Saksan saartoivat arabit ja kukistivat kapinan. Vuonna 1890 Lontoossa solmittiin Helgoland-Sansibar-sopimus, jolla Helgoland annettiin Saksan haltuun, ja Saksa luovutti Witulandin sekä osan Itä-Afrikkaa briteille rautatien rakennusta varten. Vuosina 1891–1894 hehet päällikkö Mkwawan johdolla vastustivat valloittajia, mutta sissisodan jälkeen Mkwawa saarrettiin ja hän teki itsemurhan.

Puuvillankasvatukseen pakotetut paikalliset nousivat maji maji -kapinaan, jonka kuvernööri Gustav Adolf von Götzen kukisti 1905. Siirtomaahallinnon korruptiosta ja raaoista toimintatavoista syntyi Euroopassa skandaali, ja vuonna 1907 kansleri Bernhard von Bülow nimitti Bernhard Dernburgin uudistamaan siirtomaahallintoa, josta tuli mallikelpoisen tehokas. Paikallispoliisin lisäksi siirtokunnassa oli 1. tammikuuta 1914 Schutztruppen sotilaita vain 110 saksalaista upseeria (joukossa 42 lääkäriä), 126 aliupseeria ja 2 472 paikallista sotilasta.

Zaramo-heimon jäseniä Wassaramossa 1906.

Itä-Afrikan taistelu ensimmäisessä maailmansodassa

Suursodan alkaessa kuvernööri Heinrich Schnee määräsi, ettei vihamielisiin toimiin ryhdyttäisi. Itä-Afrikan joukkojen komentaja eversti Lettow-Vorbeck kokosi kuitenkin joukkonsa taisteluun.

Sotatoimet alkoivat elokuussa 1914. 15. elokuuta Saksan joukot tulittivat Belgian Kongon kyliä. 22. elokuuta Saksan sota-alue Tanganjikajärvellä avasi tulen Albertvillen satamaan. Syyskuussa saksalaiset tekivät sotaretkiä brittiläiseen Itä-Afrikkaan Keniaan ja Ugandaan. Lettow-Vorbek kokosi myös pienen laivaston Victoriajärvelle. Britit lähettivät tykkiveneitä rautatietä pitkin järvelle ottamaan sen haltuunsa sekä kaksi prikaatia Intian armeijan joukkoja, joilla he yrittivät maihinnousua Tangaan 2. marraskuuta 1914, mutta saksalaiset pysäyttivät joukot tarkalla tykkitulella, ja ne joutuivat vetäytymään kolmen päivän kuluttua.

Vuonna 1915 brittiläiset tykkiveneet ja kaksi Belgian alusta upottivat Tanganjikajärvellä partioineen Hedwig von Wissmanin. Saksalainen Graf von Götzen jäi kuitenkin hallitsemaan järveä, kunnes se upotettiin hyökkäyksessä Ujijiin. Kevyt risteilijä SMS Königsberg operoi Intian valtameren rannikolla, kunnes se upotettiin Rufijin suistoon heinäkuussa 1915 polttoaineen loppumisen vuoksi.

Intian armeijan 10-paunainen vuoristotykki Itä-Afrikassa luultavasti Victoriajärven alueella

Lettow-Vorbeckin antautuminen.

Horace Smith-Dorrien oli nimitetty brittien komentajaksi, mutta hän sai keuhkokuumeen Etelä-Afrikassa ja hänen tilalleen nimitettiin kenraali Jan Smuts. Smutsilla oli komennossaan noin 13 000 eteläafrikkalaista, ml. buureja, brittejä ja rhodesialaisia sekä 7000 intialaista ja afrikkalaista sotilasta. Myös Lettow-Vorbeck oli saanut lisäjoukkoja ja hänellä oli 3500 saksalaista ja 1200 askaria. Smuts aloitti hyökkäyksen maaliskuussa 1916 ja eteni pääosin pohjoisesta Keniasta päin, samaan aikaan kun merkittävä Force Publiquen joukko eteni Belgian Kongosta kahdessa kolonnassa Victoriajärven yli ja Rift Valleyhin. Toinen joukko eteni Nyasajärven yli lounaasta. Kukaan ei saavuttanut Lettow-Vorbeckia ja kaikki kärsivät hirvittävästi trooppisista taudeista. Saksalaiset perääntyivät suurempien joukkojen edeltä ja syyskuuhun 1916 mennessä Saksan rautatie Dar es Salaamista Ujijiin oli brittien hallinnassa. Belgian joukot kenraali Tombeurin komennossa valtasivat Saksan Itä-Afrikan pääkaupungin Taboran.

Kun Lettow-Vorbeck oli saarrettu siirtomaan eteläosaan, Smuts alkoi korvata joukkojaan afrikkalaisilla ja lähti tammikuussa 1917 Isoon-Britanniaan liittyäkseen sotahallitukseen. Yritykset päättää Lettow-Vorbeckin vastarinta epäonnistuivat. Kenraali Hoskins hyökkäsi heinäkuussa 1917. Lettow-Vorbeckin joukot oli jaettu kolmeen ryhmään, joita kaksi pakeni, mutta Tafelin johtamat 5000 miestä joutuivat antautumaan. Saksalaiset saivat sidottua suuria määriä brittijoukkoja. Mahiwan taistelussa lokakuussa 1917 he menettivät sata miestä ja britit 1 600.

Marraskuussa 1917 Lettow-Vorbeck päätti ylittää rajan Portugalin Mosambikiin, jossa varuskuntia valtaamalla yritettiin saada täydennyksiä. Joukot marssivat Mosambikissa yhdeksän kuukautta. Tämän jälkeen armeija ylitti rajan Pohjois-Rhodesiaan. Kaksi päivää rauhanteon jälkeen, 13. marraskuuta, Saksan armeija poltti brittien evakuoiman Kasaman kaupungin. Seuraavana päivänä Lettow-Vorbeck sai sähkeen aselevon solmimisesta ja marssi Abercorniin, jossa antautui 23. marraskuuta.

Katso myös

• Saksan Lounais-Afrikka
• Afrikan ja Tyynenmeren taistelut (ensimmäinen maailmansota)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Saksan Itä-Afrikka Wikimedia Commonsissa

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Itä-Afrikan kampanja ensimmäisessä maailmansodassa Wikimedia Commonsissa