Veto-oikeus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kieltoa estää päätöksen syntyminen tai voimaantulo. Sanan ”veto” muista merkityksistä kerrotaan täsmennyssivulla.

Veto-oikeus (lat. veto, 'minä kiellän') on kielto tai tahdonilmaus, jolla valtionpäämies, muu valtioelin tai yhteisö taikka yksityinen toimija estää jonkin päätöksen syntymisen tai voimaantulon.[1] Termi on peräisin Rooman valtakunnasta, jossa kansantribuunilla oli veto-oikeus senaatin päätöksiin. Hänen tarvitsi vain sanoa ”veto” saadakseen päätöksen kumotuksi.

Yleisesti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laaja veto-oikeus hidastaa päätöksentekoa tai tekee sen jopa mahdottomaksi, mutta veto-oikeus on toisaalta perusteltua asioissa, joissa yksimielisyys on erittäin tärkeää. Esimerkiksi Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvostossa on käytössä veto-oikeus, mutta vain sen viidellä pysyvällä jäsenmaalla. Veto-oikeutta käyttämällä yksikin siihen oikeutettu jäsen voi halutessaan estää päätöksen toteutuksen ja muutoinkin vaikeuttaa YK:n toimintaa. Veto-oikeus on käytössä YK:n turvallisuusneuvoston lisäksi muun muassa osassa Euroopan unionin päätöksentekoa.

Puolan valtiopäivillä vuosina 1652–1791 päätöksenteko edellytti, että valtiopäivämiesten oli oltava asiasta yksimielisiä. Jokaisella heistä oli siis mahdollisuus estää päätöksen voimaantulo. Tämä järjestelmä tunnetaan nimellä liberum veto.

Klassisessa latinassa sana äännetään [ve'to:], mutta nykyaikaisten eurooppalaisten kielten vaikutuksesta se suomessa äännetään usein [ve:to] tai jopa [ve:tto]. Veto taipuu astevaihteluttomana eli sen genetiivi on vahva-asteinen: veto : veton.[2]

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen vuonna 2000 voimaan tulleen perustuslain mukaan tasavallan presidentillä on lykkäävä eli suspensiivinen veto-oikeus eli hän voi jättää vahvistamatta eduskunnan hyväksymän lain, jolloin laki palautuu eduskunnalle uudelleen käsittelyä varten. Tämä ei ole varsinainen lainsäädännöllinen veto-oikeus vaan lähinnä oikeus palauttaa laki eduskunnan uudelleen harkittavaksi. Mikäli eduskunta hyväksyy lain uudelleen asiasisällöltään muuttamattomana, se tulee voimaan ilman presidentin vahvistusta. Jos eduskunta ei uudessa käsittelyssä hyväksy lakia, se raukeaa.[3][4]

Veton kumoaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veton kumoaminen tai ohittaminen tarkoittaa varsinaisen päätöksen tehneen valtioelimen oikeutta saattaa alkuperäinen päätös voimaan huolimatta sitä vastaan käytetystä veto-oikeudesta, kuten esimerkiksi kansanedustuslaitoksen valtaa presidentin veton kumoamiseksi. Tällainen oikeus on käytössä muun muassa Yhdysvalloissa. Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvostossa, jossa jokaisella viidellä pysyvällä jäsenmaalla on veto-oikeus kaikkiin päätöksiin, veto-oikeus estää päätöksen tekemisen eikä tällaista vetoa voida kumota.

Yhdysvalloissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain presidentillä on veto-oikeus kongressin hyväksymiin lakeihin ja eräisiin muihin päätöksiin. Presidentin veto voidaan kuitenkin kumota (engl. veto override), mikäli tällainen esitys saa sekä edustajainhuoneessa että senaatissa tuekseen vähintään 2/3 edustajista. Ensimmäisen kerran kongressi ohitti presidentin veton John Tylerin presidenttikaudella.[5] Liittovaltion lisäksi myös useimmilla Yhdysvaltain osavaltioilla on käytössään vastaava oikeus, mikä vaatii useimmiten 2/3 kannatuksen osavaltion kongressissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Aukio, Annukka (toim.): Uusi sivistyssanakirja. 3. painos. Helsinki: Otava, 1983. ISBN 951-1-06121-6.
  2. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5. Teoksen verkkoversio (viitattu 25.5.2008). .
  3. Suomen perustuslaki (77–78 §) Finlex®. Viitattu 17.5.2012.
  4. Hallituksen esitys eduskunnalle uudeksi Suomen Hallitusmuodoksi (HE 1/1998 vp) (Yksityiskohtaiset perustelut, 77 §) Helsinki: Eduskunta. Viitattu 17.5.2012.
  5. http://www.senate.gov/reference/resources/pdf/presvetoes.pdf