Pohjanmeri
Wikipedia
Pohjanmeri (lat. Mare Germanicum) on matala, noin 570 000 neliökilometriä laaja Atlantin valtameren reunameri, joka sijaitsee Euroopan mannerjalustalla Britteinsaarten ja Euroopan mantereen luoteisosien välissä.[1][2] Se yhtyy Atlantiin Calais’nsalmen ja Englannin kanaalin kautta lounaassa ja Orkney- ja Shetlandsaarten sekä Norjan välistä pohjoisessa. Idässä se kapenee Skagerrakiksi, jonka Kattegat ja Tanskan salmet erottavat Itämerestä. Pohjanmeren rannikkovaltioita ovat Iso-Britannia lännessä ja lounaassa, Norja koillisessa, Tanska idässä, Saksa ja Alankomaat kaakossa ja Belgia ja Ranska etelässä.[2]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Meritiede
[muokkaa] Geologia
Pohjanmeren allas on vajonnut koko olemassaolonsa ajan. Pohjan pinnanmuodot ovat suhteellisen tasaiset eivätkä ole juuri muuttuneet viime jääkauden jälkeen, jolloin paikalla oli kuivaa maata. Syvin kohta (700 m) sijaitsee Norjan haudassa, pitkänomaisessa syvänteessä Norjan rannikon edustalla. Merenpohjaa peittävät suurelta osin yli kuusi kilometriä paksut sedimenttikerrokset, joiden alle on jäänyt Norjan hautaa paljon syvempi hauta. Pohjan sedimentit ovat peräisin useista eri lähteistä ja niiden muodostuminen on kestänyt ainakin 250 miljoonaa vuotta.[3]
Permikaudella, noin 250 miljoonaa vuotta sitten, Pohjanmeren paikalla oli vuorten ympäröimä aavikkotasanko ja useita suolajärviä. Tällä aikakaudella syntyivät merenpohjan hiekkakivi- ja anhydriittikerrostumat ja niihin varastoitunut maaöljy ja maakaasu. Liitukaudella, noin 100 miljoonaa vuotta sitten, Pohjanmeren allasta peitti matala meri, jonka pohjalle kasaantui aikojen saatossa paksu kerros liitua. Tertiäärikaudella, noin 50 miljoonaa vuotta sitten, Pohjanmeri oli jo lähes nykyisen muotoinen ja sen pohjalle muodostui paksu sedimenttipatja jokien kuljettamasta savesta ja liejusta.[3] Vielä 1,6 miljoonaa vuotta sitten Pohjanmeren eteläosat olivat osa Euroopan mannerta.[1]
Vähitellen jääkaudet muovasivat merenpohjan pinnanmuodot nykyiselleen.[1] Viime jääkauden aikana Brittein saaria peitti jäätikkö, joka ulottui lännessä Kelttimereen ja idässä Thamesin suulle, ja Skandinavian niemimaalta työntyi toinen jääkieleke Pohjanmeren altaaseen. Pohjanmeren matalikot, kuten Dogger- ja Jyllannin matalikko, ovat vedenalaisia moreenimuodostumia, jotka laajeneva jäätikkö kasasi etureunalleen. Fladen Ground oli todennäköisesti järvi, jota reunusti jäätikkö kolmesta ilmansuunnasta.[3] Kun jäätiköt sulivat ja ilmasto alkoi lämmetä, merenpinta nousi ja aallot ja merivirrat alkoivat levittää irtonaisia maa-aineksia. Maa-ainesten leviäminen jatkuu edelleen ja sen seurauksena hienoimmat ainekset siirtyvät hitaasti pohjoiseen ja päätyvät lopulta Pohjois-Atlantin syvempiin vesiin.[3]
[muokkaa] Veden kierto
Pohjanmeren vesi on jatkuvassa kiertoliikkeessä vuoroveden, vallitsevien tuulten ja vesimassojen tiheyserojen vuoksi. Virtaukset vaihtelevat suuresti eri vuodenaikoina ja eri alueilla, mutta niissä on havaittavissa kaksi pääsuuntaa, joiden vaikutuksesta vesi kiertää Pohjanmeren altaassa vastapäivään. Ensinnäkin vettä virtaa pohjoisesta Orkney- ja Shetlandsaarten välistä etelään Skotlannin ja Englannin itärannikkoa pitkin. Toiseksi Englannin kanaalin kautta purkautuu lämmintä vettä Pohjois-Atlantin virrasta ja jatkaa matkaa Alankomaiden rannikkoa pitkin koilliseen. Lämmin vesi pitää meren sulana läpi talven.[3]
Vuorovesivirtaukset kasaavat merenpohjan hiekkaa erityisesti alueille, joissa voimakkaat merivirrat ja myrskyaallot kohtaavat. Esimerkiksi Calais’nsalmeen kertyy hiekkaa merivirtojen suuntaisiksi särkiksi. Hiekkaa joudutaan ruoppaamaan jatkuvasti tärkeimmillä laivareiteillä ja suurten satamien lähistöllä, jotta merenkulku ei vaarantuisi.[3]
[muokkaa] Taloudellinen merkitys
[muokkaa] Öljy ja maakaasu
Öljyn ja maakaasun poraus alkoi Pohjanmerellä 1970-luvulla. Öljyntuotanto keskittyy Shetlandin altaaseen pohjoisessa, missä merensyvyys on enimmillään 200 metriä, ja maakaasuntuotanto Southern Bightiin, jossa merensyvyys on enimmillään 50 metriä. Uusia esiintymiä on löydetty Färsaarten lähistöltä.[4]
[muokkaa] Hiekka ja sora
Pohjanmerestä kaivetaan hiekkaa ja soraa enemmän kuin mistään muusta merestä. Maalajit ovat hyvin lajittuneita ja tasalaatuisia ja vaativat vain vähän jatkokäsittelyä. Englannin rannikolta kaivettu sora sisältää paljon piikiveä ja kvartsiittia, jotka ovat peräisin liitukallioista. Ruoppauslaitteet liikkuvat yleensä matalissa rannikkovesissä ja aiheuttavat rantojen eroosiota.[4]
[muokkaa] Kalastus ja kalanviljely
Pohjanmeren vesi on ravinteikasta ja siinä elää runsaasti planktonia, joten se on oiva lisääntymispaikka monille kaupallisesti merkittäville kalalajeille.[4]
Lisäksi Skotlanninmeren rannikolla ja Skandinavian vuonoissa kasvatetaan lohta. Mäti haudotaan altaissa ja yksivuotiaat lohet istutetaan mereen häkeissä. Lohenkasvatus aiheuttaa ympäristöongelmia, kuten happikatoa merenpohjassa.[4]
[muokkaa] Lähteet
- Suomalaisen Maailman atlas. Helsinki: Genimap Oy, 2006. ISBN 951-593-005-7.
- Pernetta, John: Philip’s Atlas of the Oceans. Lontoo: Reed International Books Limited, 1994. ISBN 978-0540060887.
- Luhr, James: Maapallo. Helsinki: Karttakeskus, 2007. ISBN 978-951-593-040-8.
[muokkaa] Viitteet
[muokkaa] Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pohjanmeri Wikimedia Commonsissa.
Koordinaatit:
