Katkaravut

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Palaemon-suvun katkarapuja (Caridea-osalahko)

Katkaravut ovat kymmenjalkaisiin kuuluvia pitkänomaisia, vahvapyrstöisiä ja jokseenkin kookkaita äyriäisiä.

Yleispiirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katkarapujen ruumis on liereähkö, joskus jonkin verran sivuilta litistynyt. Katkaravuilla on yleensä pitkät tuntosarvet eli antennit, ja niiden tyvellä levymäinen antennisuomu. Silmät ovat varrelliset, liikkuvat. Selkäkilpi (carapax) on suhteellisen pehmeä ja ohut, sen etureuna voi muodostaa sarvimaisen otsapiikin. Keskiruumiin jalat ovat ohuet, lihaksikkaan takaruumiin (”ravunpyrstön”) raajat taas ovat sopeutuneet uimajaloiksi. Katkaravut liikkuvat yleensä ketterästi pohjan tuntumassa tai vesikasvillisuudessa, jotkut ovat pelagisia.

Yhteisistä rakennepiirteistään huolimatta katkaravut näin määriteltynä eivät muodosta yhtenäistä taksonomista ryhmää tai kehityslinjaa kymmenjalkaisten äyriäisten joukossa, vaan ne edustavat pikemmin alkuperäistä ruumiinrakennetta, josta muut ryhmät, esim. ravut ja taskuravut ovat kehittyneet. Aiemmin, 1960-luvulle asti, kymmenjalkaiset kuitenkin luokiteltiin kahteen pääryhmään Natantia (”uivat ravut”) ja Reptantia (”ryömivät ravut”), joista edellinen vastaa katkarapuja. Useissa muissakin kielissä on vastaavia katkaravun yleiseen ulkonäköön liittyviä käsitteitä, esim. saks. Garnele, ransk. crevette, ruots. räka, esp. camarón. Englannin kielessä termejä shrimp ja prawn on samoin sekaisin sovellettu eri katkarapuryhmiin.

Katkoja (Amphipoda) katkaravut puolestaan muistuttavat vain vähän; katkat eivät kuulu kymmenjalkaisiin ja ovat vain kaukaista sukua katkaravuille.

Systematiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään kymmenjalkaiset jaotellaan kahteen alalahkoon. Dendrobranchiata-alalahkossa kidukset ovat haaroittuneet ja naaras yleensä laskee munat veteen, jossa ne hedelmöittyvät ja niistä kehittyy naupliustoukkia. Pleocyemata-alalahkossa kidukset taas ovat yksinkertaisen levy- tai rihmamaiset, ja naaras kantaa munia takaruumiinsa alla (”katkaravunmäti”) kunnes niistä kehittyy zoeatoukkia.[1]

Katkaravuiksi kutsuttuja äyriäisiä on näissä molemmissa alalahkoissa niin, että ne käsittävät koko Dendrobranchiata-alalahkon sekä osan toisesta, Pleocyemata-alalahkosta seuraavasti (tummennetut ryhmät)

Katkaravut ravintona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pandalus-katkarapuja

Katkaravut ovat nykyään tärkeää perusravintoa monissa kulttuureissa. Pohjoismaissa niistä yleisin on pohjankatkarapu (Pandalus borealis).

Dendrobranchata-ryhmään kuuluvia Penaeidae-heimon katkarapuja taas sekä pyydystetään luonnosta että viljellään suuressa mitassa lämpimien alueiden katkarapufarmeilla, erityisesti Kaakkois-Aasiassa ja Amerikan Tyynenmerenrannikolla. Vuosituotantomäärät ovat miljoonia tonneja. Suomessa näitä äyriäisiä kutsutaan tiikerikatkaravuiksi ja jättikatkaravuiksi.[2]

Suomeen tuotiin vuonna 2004 noin 55 tonnia Penaeidae-heimon katkarapuja.[3]

Katkaravut akvaariossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akvaarioharrastuksessa suosittuja Caridea-ryhmän katkarapuja ovat pienet makeanveden harjaravut (Atyidae) joiden nimiksi on vahvistettu erilaisia harjarapuja ja sukarapuja, esimerkiksi siniharjarapu ja leväsukarapu (Caridina japonica, ent. leväkatkarapu).[4] Merivesiakvaarioissa ovat yleisiä Lysmata-suvun katkaravut, jotka kuuluvat puhdistajaravuiksikin kutsuttuun Hippolytidae-heimoon. Sekä makea- että murtovesiakvaarioissa pidetään myös Macrobrachium-suvun lajeja, esimerkiksi Macrobrachium lanchesteri, Macrobrachium pilimanus ja Macrobrachium assamense.

Suomen lajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen rannikoilla esiintyy yleisenä kaksi noin kuusisenttiseksi kasvavaa katkarapulajia, hietakatkarapu (Crangon crangon) sekä leväkatkarapu (Palaemon adspersus), joka elää Porin ja Pernajan välisellä alueella.[5] Lisäksi on viime vuosina tavattu satunnaisesti kolmatta lajia, sirokatkarapua (Palaemon elegans).[5][6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mikkola, K. (toim.) Maailman eläimet. Selkärangattomat. Otava 1989.
  2. Finlex (N:o 953. Kalojen ja äyriäisten kauppanimiä).
  3. Laura Niskanen: Jättikatkaravut rantatuvat Suomeen 12.12.2005. Finnwatch.
  4. Markku Varjo ja Sami Kuivalainen: Harjarapujen uudet suomenkieliset nimet (Aponogeton 4/2006) 2006. Aqua-Web.
  5. a b Jouni Leinikki ym. (2004) Aaltojen alla – Itämeren vedenalaisen luonnon opas. Like. ISBN 952-471-297-0.
  6. Uusi katkarapulaji Saaristomerellä UTUonline.fi. 6.5.2011. Turun yliopisto.