Sulkakorallit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sulkakorallit
Coral polyp open 600.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Polttiaiseläimet Cnidaria
Luokka: Korallieläimet Anthozoa
Alaluokka: Sulkakorallit
Octocorallia
Haeckel, 1866
Lahkot
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Sulkakorallit Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Sulkakorallit Commonsissa

Sulkakorallit[1] (Octocorallia, syn. Alcyonaria) on korallieläinten (Anthozoa) alaluokka. Niiden rakenne on kahdeksanjakoisesti symmetrinen; pyyntilonkeroita on kussakin polyypissä joko kahdeksan tai kahdeksalla jaollinen määrä. Lonkeroissa on pieniä haaroja, jotka antavat niille sulkamaisen ulkonäön, siitä alaluokan nimi.

Sulkakorallit jaetaan kolmeen lahkoon, nämä edelleen 46 heimoon ja noin 340 sukuun.[2] Aiemmin lahkoja oli viisi.[3][4]

  • Alcyonacea eli pehmytkorallit. Tähän sisältyvät myös ennen omaan Gorgonacea-lahkoonsa luetut viuhkamaiset korallit[4] sekä Stolonifera-lahkoon aiemmin luetut korallit[2]
  • Pennatulacea, merisulkien lahko
  • Helioporacea, johon kuuluu vain yksi suku Heliopora, Tyynenmeren ja Intian valtameren sinisten korallien suku.

Välimeressä elävä punakoralli (Corallium rubrum) kuuluu sulkakoralleihin, Alcyonacea-lahkoon. Juuri sen rungosta saatiin puolijalokiven tapaan käytettyä korallia.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sulkakoralleja tavataan kaikilla maailman merillä. Myös Pohjanmerellä elää sulkakorallilaji, merikoura (Alcyonium digitatum).[5] Useimmat sulkakorallit elävät trooppisissa merissä kuolleiden kivikorallien rungoista koostuvien koralliriuttojen pinnalla, paitsi merisulat, joita tavataan yleensä mutapohjalla.[6] Sulkakorallit muodostavat usein tiiviitä mattoja, joiden joukossa eivät muut korallilajit tai selkärangattomat menesty.

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisin kuin kivikoralleilla, useimmilla sulkakoralleilla ei ole yhtenäistä kalkkirankaa. Sen sijaan niiden tukirankana saattaa olla kovia irrallisia puikkoja, skleriittejä, jotka tukevat veden paineen avulla jäykistyvää korallia. Korallin kuollessa tukiranka yleensä hajoaa, ja koralliriutassa irtaimet skleriitit toimivat vain täyteaineena. Poikkeuksena ovat muutamat Sinularia-lajit, joiden runko muodostaa riuttaa. Tubipora musica muodostaa urkupillimäistä putkistoa, joka osallistuu myös koralliriutan rakentamiseen.

Aiemmin omaan Gorgonacea-lahkoonsa luetuilla viuhkamaisilla koralleilla skleriitit liittyvät toisiinsa gorgoniini-proteiinilla. Niiden tukiranka hajoaa korallin kuollessa. Sinisellä Heliopora coerulea-korallilla skleriitit kiinnittyvät toisiinsa aragoniitin avulla.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sulkakorallit pyydystävät ravinnokseen planktonia, jota ne siivilöivät merivedestä varsinkin öisin. Sulkamainen rakenne toimii tehokkaana siivilänä. Dendronephthya-korallit ovat erikoistuneet syömään pelkkää kasviplanktonia.[7] Niiden tentakkelit sijaitsevat 60-80 mikronin päässä toisistaan, jotta koralli saa niiden avulla kiinni hienojakoista kasviplanktonia. Kasvisravinnosta saatavat karotenoidit värjäävät kasviplanktonia syövät sulkakorallit usein oranssin-, keltaisen- tai punaisensävyisiksi.

Tropiikin matalissa vesissä elävillä sulkakorallilajeilla on symbioottisia zooksantelli-leviä, joiden yhteyttämä ravinto täydentää korallieläimen pyydystämää ravintoa. Joillakin lajeilla, kuten Xenia-suvulla, ruoansulatuselimistö on surkastunut ja yhteyttävät levät ovat niiden pääasiallinen ravinnonlähde.[7]

Puolustautuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet eläimet syövät sulkakoralleja, esimerkiksi merikilpikonnat, perhokalat ja keisarikala sekä eräät nilviäiset. Joillakin lajeilla, kuten Dendronephthya-suvulla, terävät skleriitit toimivat puolustuskeinoina. Yleisempi suojamenetelmä on kuitenkin kemiallinen aseistus: monet sulkakorallit tuottavat myrkyllisiä tai pahanmakuisia aineita, jotta kalat eivät söisi niitä.

Sulkakorallit eivät käy yhtä aggressiivisesti toisten korallilajien kimppuun kuin kivikorallit. Silti niiden pinnalla lienee jonkinlainen kemiallinen suoja, koska sienet ja levät eivät kasva pehmytkorallien päälle. [8]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sulkakorallit voivat lisääntyä sekä suvullisesti että suvuttomasti. Kukin koralliyhdyskunta on yleensä yhtä sukupuolta; jotkut lajit kuten Xenia ovat hermafrodiitteja eli ne tuottavat kahdenlaisia sukusoluja.[9] Suvulliseen lisääntymiseen on kaksi perustapaa. Useimmat sulkakorallit lisääntyvät niin, että ne löyhäyttävät kaikki sukusolut ajelehtimaan avoveteen, missä sukusolut kohtaavat, hedelmöittyvät ja kehittyvät joskus kaukanakin emoyksilöistä. Joillakin lajeilla kuitenkin vain koiraspuoliset sukusolut ajelehtivat, ja alkionkehitys tapahtuu naaraspuoliset sukusolut tuottaneessa koralliyhteiskunnassa. Tällaisia ovat esimerkiksi Clavularia- ja Briareum- suvut. Hedelmöittymisen jälkeen tulevat koralliyksilöt kokevat muodonmuutoksia. Ne viettävät toukkavaiheen planktonin joukossa. Asetuttuaan tulevalle elinalueelleen ne voivat vielä ryömiä otolliseen paikkaan ennen kuin viimeisen muodonmuutoksen jälkeen jäävät paikalleen ja alkavat lisääntyä enimmäkseen suvuttomasti jakautumalla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tirri, R., Lehtonen, J., Lemmetyinen, R., Pihakaski, S. & Portin, P: ”liite 3”, Biologian sanakirja, s. 805. Uudistetun laitoksen 3. painos. Otava, 2006. ISBN 951-1-17618-8.
  2. a b Gary C. Williams and Stephen D. Cairn: Systematic list of Valid Octogorallia genera 3/2009. California Academy of Sciences. Viitattu 24.4.2010.
  3. Ben Waggoner: Introduction to the Octocorallia 1995. University of California Museum of Paleontology. Viitattu 5.5.2007. (englanniksi)
  4. a b ITIS Integrated Taxonomic Information System. Viitattu 16.4.2009. (englanniksi)
  5. Dead man’s fingers (Alcyonium digitatum) ARKive
  6. Sea pens Marine Fauna Gallery Norway
  7. a b Shimek, R: Soft Corals Reefs.org
  8. Fenner B The Soft Corals, Order Alcyonacea; Use In Marine Aquariums WetWebMedia
  9. Soft corals and sea fans: Reproduction and Propagation Australian Institute of Marine Science