Tyne and Wear

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tyne and Wear on noin miljoonan asukkaan metropolikreivikunta (engl. metropolitan county) Koillis-Englannissa Pohjanmeren rannalla, Tyne- ja Wearjokien varrella. Se on viiden kunnan yhteenkasvanut taajama: Newcastle upon Tyne, Gateshead, Sunderland ja eteläinen ja pohjoinen Tyneside. Ennen metropolikreivikunnan perustamista 1974 alueet kuuluivat Northumberlandin ja County Durhamin kreivikuntiin. Kreivikunnan, kuten Englannin muidenkin metropolikreivikuntien, valtuusto lakkautettiin vuonna 1986 ja suurin osa sen vallasta siirrettiin kunnille.[1] Tyne and Wear jatkaa kuitenkin olemassaoloaan lainsäädännöllisenä ja tilastoinnin yksikkönä.[2]

Sisällysluettelo

[muokkaa] Väestö

Vuonna 2005 kreivikunnassa laskettiin asuvan 1 095 200 henkeä. Tyne and Wearin asukkaista 96,8 % ilmoitti väestönlaskennassa olevansa etniseltä identiteetiltään valkoisia, 1,8 % eteläaasialaista.

Alue on perinteistä työväenpuolueen (Labour) tukialuetta. Parlamenttivaaleissa se muodostaa 14 vaalipiiriä, ja vuoden 2005 vaaleissa jokaisesta niistä valittiin parlamenttiin työväenpuolueen ehdokas.[3] Kunnallishallinto päätyi vuoden 2005 vaaleissa muualla työväenpuolueen käsiin, mutta Newcastlessa liberaalidemokraatit veivät enemmistön.

[muokkaa] Talous

Newcastle ympäristöineen on ollut hiilikaivosten ja jokisatamien takia tärkeää teollisuusaluetta. Hiilikaivosten ehdyttyä alueenn suurimmat työllistäjät ovat julkishallinnon virastoja sekä kaupan ja palvelun yrityksiä. Yli tuhannen työntekijän toimijoita ovat[4]

  • puhelinyhtiöt Orange (Wallsend), British Telecom (Sunderland) ja T-Mobile (Sunderland)
  • rahoitusalalta AA (Newcastle), ja Barclays (Synderlans)
  • kaupan alalta Fenwickin ja John Lewisin tavaratalot (Newcastle) Littlewoods Home Shopping (Sunderland)
  • EDF energiayhtiöllä on palvelukeskus Sunderlandissa
  • Raskaampaa teollisuutta edustavat Nissan Sunderlandissa sekä Siemens joka toimii sekä Hepburnisssa että Newcastlen puolella

Auto- ja lääketeollisuudessa toimii myös useita 500-1000 henkeä työllistäviä yrityksiä.

[muokkaa] Lähteet

  1. Beginners' guide to UK geography
  2. Office of National Statistics (s. 48)
  3. Koko Koillis-Englannin vaalitulokset 2005 2005. BBC.
  4. Top Employers Tyne and Wear Viitattu 25.5.2008.

[muokkaa] Aiheesta muualla


Tämä Britanniaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut