Lohi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lohi
Salmo salar-Atlantic Salmon-Atlanterhavsparken Norway.JPG
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Yläluokka: Luukalat Osteichthyes
Luokka: Viuhkaeväiset Actinopterygii
Alaluokka: Neopterygii
Lahko: Lohikalat Salmoniformes
Heimo: Lohet Salmonidae
Suku: Salmo
Laji: salar
Kaksiosainen nimi
Salmo salar
Linnaeus, 1758
Levinneisyyskartta
Lohen levinneisyys
Lohen levinneisyys
Muodot
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Lohi Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Lohi Commonsissa

Lohi (Salmo salar) on lohikalojen heimoon kuuluva vaelluskala, jonka alkuperäinen levinneisyysalue on viileissä Pohjois-Atlantin vesissä ja niihin virtaavissa joissa. Lohi on tärkeä ruokakala, ja maailmanlaajuisesti yksi kalanviljelyssä eniten tuotettuja kalalajeja. Se on lisäksi tavoiteltu saaliskala. Meriin vaeltavista lohikannoista käytetään usein nimitystä merilohi erotukseksi järvilohesta, jolla viitataan koko elämänsä sisävesissä viettäviin lohikantoihin.

Tuntomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lohi muistuttaa paljon taimenta. Helpoimmat erottavat tuntomerkit ovat pyrstössä ja täplissä. Lohella täpläkuvio ulottuu yläruumiissa kylkiviivaan asti, mutta taimenella täplitystä on koko kyljellä. Lohen pyrstössä on lovi, kun taas taimenella pyrstö on tasapäinen. Lohen kyljet ovat hopeanhohtoiset, selkä tummanharmaa ja vatsa vaalea. Koiraslohille kasvaa kudun aikana alaleukaan koukku. Pyydetty lohi on tavallisesti 70–110 cm pitkä ja painaa 3–20 kg.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopassa lohen luontainen levinneisyys kattaa Itämereen, Barentsinmereen, Norjanmereen, Pohjanmereen sekä Euroopan Atlantin rannikolle laskevat joet ja merialueet Espanjaan ja Portugalin pohjoisosassa olevaan Minojokeen asti. Myös Britteinsaarilla ja Islannin joissa elää lohikantoja. Järvilohikantoja esiintyy joissakin Norjan, Ruotsin ja Venäjän sisävesissä ja Suomessa Vuoksen vesistössä.

Pohjois-Amerikan puolella lohta tavataan Grönlannin ja Yhdysvaltain pohjoisosien välisellä merialueella. Eteläisin lohien kutujoki Amerikassa on Connecticut-joki.

Jokien valjastaminen vesivoiman käyttöön on tuhonnut lohen lisääntymismahdollisuuksia, ja lohikantoja ylläpidetään monin paikoin poikaskasvatuksen ja -istutusten avulla.

Suomessa lohi on alun perin lisääntynyt yli 20:ssä Itämereen laskevassa joessa, mutta vain kahdessa on jäljellä alkuperäinen luonnonvaraisesti lisääntyvä kanta, Simojoessa ja Tornionjoessa.[2] Joihinkin jokiin, mm. Kymijokeen on luonnonvaraista elinkiertoa on pyritty palauttamaan.[3] Myös Saimaan järvilohen luonnonvarainen lisääntyminen on katkennut ja kanta on poikasistutusten varassa.[2]

Itämeren lisäksi luonnonvaraista lohta on Suomessa Barentsinmereen laskevissa Tenojoessa ja Näätämöjoessa.[2]

Ravinto ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poikasten ruokavalio koostuu pääasiassa erilaisista selkärangattomista. Tähän ravintoon lisänä 1–2 vuoden jälkeen tulevat mäti ja kalanpoikaset. Mereen saavuttuaan nuori lohi täyttää itseään aluksi pikkukaloilla ja äyriäisillä, mutta pian kalat täyttävät koko ruokavalion. Itämeressä lohen pääasiallista saalista ovat kuore ja kilohaili.

Lohi on todellinen vaelluskala. Perämeren joista kotoisin olevat lohet lähtevät kohti merta, jonne ne saapuvat kesäkuussa ja Itämeren pääaltaan ne saavuttavat jo syyskuussa. Itämerestä Pohjanmereen tapahtuva vaellus on hyvin harvinaista, mutta sitäkin tapahtuu. Pisin tunnettu vaellusmatka oli Perämerestä Grönlannin länsirannikolle, jolloin matkaa kertyi yli 5 000 km.

Lisääntyminen ja elinikä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lohi kutee joissa syksyllä, 1–4 meressä tai järvessä vietetyn vuoden jälkeen. Kutu tapahtuu yleisesti koskialueilla, sorapohjalla. Naaras etsii sopivan kutupaikan, johon se kaivaa pyrstöllään kuopan. Kun kuoppa on valmis, naaras ilmoittaa olevansa kutuvalmis painamalla peräosansa kuopan pohjalle ja ponkaisemalla sitten äkisti ylös. Koiras ui suu auki ja kutukiihkosta väristen naaraan vierelle ja lohipari laskee sukutuotteensa kuoppaan. Kuteva lohipari kutee aina useisiin kuoppiin. Poikaset kuoriutuvat keväällä jäiden lähdön aikoihin.

Monet lohet kuolevat pian kudun jälkeen, mutta jotkin yksilöt saattavat kutea kaksi–kolme kertaa. Vanhimmat tutkitut lohet ovat olleet 13-vuotiaita. Lohet voivat elää joskus parvissa, mutta yleensä ne elävät yksin.

Merkitys ihmiselle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lohi tunnetaan arvokkaana ja maukkaana ruokakalana. Lohen punertavan lihan rasvapitoisuus on korkea (10–18 %), minkä ansiosta lohen liha soveltuu hyvin vaikka suolattavaksi, savustettavaksi, keitettäväksi tai paistettavaksi. Lohi sisältää myös D-vitamiinia. Lohenkalastus on ollut kenties ensimmäinen virkistyskalastuksen kohde.

Itämeressä vapaana kasvaneen lohen erottaa norjalaisesta kasvatusaltaissa tuotetusta lohesta ja kotimaisesta vastaavasti kasvatetusta kirjolohesta sen lihan vähemmän punaisesta väristä.[4]

Kalakannan hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monia lohikalakantoja rajoittavat esimerkiksi liikakalastus, heikko vedenlaatu, valuma-alueiden hydrologiset muutokset tai sopivien elinalueiden puuttuminen.

Itämeressä lohen luontainen lisääntyminen on vähentynyt murto-osaan viime vuosista,lähde? joten istutuksilla on keskeinen merkitys yhdessä vaellusesteiden purkamisen ja elinympäristöjen kunnostusten kanssa. Kalastuksen rajua säätelyäkään ei sovi unohtaa. Lohikantojen lisääntymismahdollisuuksia kohennetaan kunnostamalla vesistöjä, joissa lohi elää.

Suomessa on käynnissä lukuisia lohen palauttamiseen liittyviä hankkeita. Hankkeita rahoittavat mm. Ely-keskukset sekä Suomen luonnonsuojeluliiton Ekoenergia-merkki.

Lohenviljely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lohenviljelyn verkkoaltaita Färsaarilla.

Lohi on maailmanlaajuisesti kalanviljelyssä eniten tuotettuja kalalajeja, karpin ja niilintilapian jälkeen. Nykyinen lohenviljelyn vuosituotanto on jo 1,5 miljoonan tonnin luokkaa, kun luonnosta pyydetyn lohen saalis on tästä vain noin 0,2 %, 3 000 tonnia.[5] Lohen verkkoallaskasvatus merivesissä alkoi Norjassa 1960-luvulla, ja tuotanto levisi ja lähti jyrkkään lineaariseen kasvuun 1980-luvulla. Kasvu on jatkunut tähän päivään. Noin kolmannes viljellystä lohesta tulee yhä Norjasta, muita tuotantoalueita ovat Chile, Skotlanti, Irlanti, Färsaaret, Pohjois-Amerikan itä- ja länsirannikko ja Tasmania (Australia). Vähäisempiä tuottajia ovat Uusi-Seelanti, Espanja ja Ranska.[6]

Suurimmat viljellyn lohen markkina-alueet ovat Japani, EU ja Yhdysvallat. Kala myydään enimmäkseen tuoreena tai pakastettuna, Euroopassa myös savustettuna. Tuotannon nopean kasvun takia tuottajahintataso on laskenut jyrkästi, mikä on puolestaan hillinnyt tuotannon kasvua lohen alkuperäisillä pohjoisilla esiintymisalueilla. Tuotanto kasvaa nyt nopeimmin halpojen kustannusten Chilessä, joka vastaa jo lähes kolmanneksesta kokonaiskasvatuksesta.[6]

Suomessa lohta ei viljellä verkkoaltaissa. Lohenpoikasia tuotetaan makeassa vedessä kalankasvatuslaitoksissa istutettavaksi Itämereen.

Ympäristövaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lohenviljely on kauan ollut kiistanalaista ympäristövaikutustensa takia. Vesiin joutuvasta rehusta ja kalan ulosteista tulevat typpi- ja fosforipäästöt aiheuttavat paikallista rehevöitymistä. Lohenviljelyssä käytetään myös vaarallisia kemikaaleja. Lohenkasvattamoilta karkaavat lohet levittävät tauteja luonnonkalojen keskuuteen.[6] Karanneen "kesytetyn" lohen risteytyminen jokivesissä alkuperäisen lohen kanssa nähdään myös uhkana lohikantojen perimälle. Muun muassa Tenojoessa esiintyy viljelystä karannutta lohta, ja risteymiä on todettu. Norjan parlamentti onkin kieltänyt kalankasvatuksen Tenovuonossa.[7] Kalanviljelyä kritisoidaan myös luonnonvarojen kestävän käytön näkökulmasta. Lohenviljely perustuu pelagisten rehukalojen massiiviseen pyyntiin, jolla on maailmanlaajuiset vaikutukset.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hannu Lehtonen: Iso kalakirja - Ahvenesta vimpaan, s. 69–75. WSOY, 2003. ISBN 951-0-28134-4.
  • Ulla Kokko: Kiva kalastaa! : kalastuksen ja kalalajien opas, s. 98-99. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27406-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. World Conservation Monitoring Centre: Salmo salar IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.1. 1996. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 22.08.2013. (englanniksi)
  2. a b c Lohi (Salmo salar), järvilohi (Salmo salar m. sebago). RKTL Kala-atlas.
  3. Kymijoen alaosan koski- ja virtapaikkojen pohjanlaadut sekä lohen ja meritaimenen lisääntymisalueet
  4. Tietoa kalasta: Lohi. Pro Kala ry.
  5. Salmo salar (Linnaeus, 1758) FAO Fisheries and Aquaqulture Department. Species Fact Sheets.
  6. a b c d Salmo salar (Linnaeus, 1758) FAO Cultured Aquatic Species Information Programme.
  7. Väitös: Kassilohi jo juurtunut Tenojokeen. YLE Uutiset. 24.11.2007.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]