Silakka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Silakka
Silakkaa
Silakkaa
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Yläluokka: Luukalat Osteichthyes
Luokka: Viuhkaeväiset Actinopterygii
Alaluokka: Neopterygii
Lahko: Sillikalat Clupeiformes
Heimo: Sillit Clupeidae
Suku: Clupea
Laji: Silli harengus
Alalaji: membras
Kolmiosainen nimi
Clupea harengus membras
Linnaeus, 1761[1]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Silakka Wikispeciesissä
Silakka.jpg

Silakka eli haili (Clupea harengus membras) on Itämeressä elävä sillin alalaji. Silliin verrattuna silakka on pienempi ja vähärasvaisempi. Biologisesti silli ja silakka ovat samaa lajia eikä niiden välillä ole jyrkkää rajaa. Käytännössä silli ja silakka erotetaan kaupallisessa mielessä Suomen virallisten määräysten mukaan (Kauppa- ja teollisuusministeriön päätös) siten, että vain yli 10 painoprosenttia rasvaa sisältävästä sillistä saa käyttää sillin nimeä ja vähärasvainen kala on kaupattava silakkana.[2] Ruotsissa silakaksi (strömming) on kutsuttu Kalmarin ja Puolan rannikon välisen linjan itäpuolelta pyydettyä silliä.[3]

Silakka on parvikala. Silakka on Viron kansalliskala ja Varsinais-Suomen maakuntakala.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Silakka on tavallisesti 14–18 cm pitkä, joskus jopa 30–35 cm. Normaalikokoinen silakka painaa 30–90 grammaa. Suomen suurin silakka on vuodelta 1997 ja painoi 1 100 g.[4]

Ulkonäöltään silakan voi sekoittaa kilohailiin. Kalat erottaa kuitenkin esimerkiksi vatsaa silittämällä: kilohailin vatsan suomut tuntuvat käteen teräviltä.[2]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Silakalla on eri aikaan kutevia populaatioita. Suurin osa kutee alkukesällä, pieni vähemmistö syksyllä.[5] Silakka kutee suurissa parvissa aivan matalikosta jopa kymmenen metrin syvyyteen, kunhan paikka on kovapohjainen, soran, hiekan ja kasvillisuuden peitossa. Mäti takertuu alustaan. Poikaset kuoriutuvat parin viikon päästä.[2] Poikaset kasvavat ensimmäisen kesänsä aikana 8–10 cm pitkiksi.

Kalastus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Silakka on saalismäärältään Suomen tärkein kala. Sitä pyydetään nykyisin pääasiassa troolaamalla.[5] Suomen ammattikalastajien saalis vuonna 2010 oli noin 92 miljoonaa kiloa.[6]. Noin 69 miljoonaa kiloa eli kolme neljännestä suomalaisten silakkasaaliista pyydetään Selkämereltä, 14,5 miljoonaa Saaristomereltä.[6] Suomenlahdelta saatiin vuonna 2010 silakkaa enää 3,4 miljoonaa kiloa, kun 1980-luvun saaliit olivat 20 miljoonaa, ja vielä 1990-luvulla 7-12 miljoonaa kiloa vuodessa.[7][6] Suurin osa saaliista menee rehuksi turkistarhoille ja lohenkasvattamoille.[2] Suurikokoisen silakan käyttöä ihmisravintona on suositeltu rajoitettavaksi sen sisältämien ympäristömyrkkyjen takia.[8]

Silakan onginta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Silakka syö eläinplanktonia joten sitä on turha pyytää syötillä. Litkalla niitä sen sijaan saa ongituksi varsinkin keväällä, muun muassa Helsingin silloilta.[9]

Silakkaruoka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruokakalana silakka on edullinen ja ravinteikas. Suolasilakka, savusilakka ja hiilisilakka ovat osa suomalaista ruokaperinnettä. Ruotsalaisten perinneherkkuna pidetään bakteerikäymisellä valmistettua hapansilakkaa, jonka haju on erikoinen ja voimakas.[10]

Silakassa on muiden rasvaisten kalojen tavoin EPA-happoja sekä vitamiineja ja hivenaineita, etenkin kalsiumia, fosforia ja D-vitamiinia. Kalsiumia ja fosforia on eniten kalojen ruodoissa.[11]

Alla olevassa taulukossa luetellaan perusravintoaineiden sekä kolestrolin, EPA-rasvahappojen ja fosforin pitoisuudet eräissä yleisissä ruokalajeissa. Taulukossa on eritelty kokonaisenergian jakautuminen prosentteina: vaikka silakkapihvien massasta vain 12,3 % on rasvaa, se tuottaa 58 % koko tuotteen energiamäärästä.

Ravintoarvoja per 100 g
  Kalapuikot uunissa [12] Silakkapihvit[13] Lihapullat[14]
Energiaa 270 kcal 187 kcal 240 kcal
Proteiineja 14,9 g (23 %) 15,6 g (34 %) 18,4 g (31 %)
Rasvaa 9,3 g (30 %) 12,3 g (58 %) 15,6% (58 %)
Hiilihydraatteja 31,2 g (47 %) 3,5 g (8 %) 6,6 g (11 %)
EPA rasvahappoja 61 mg 232 mg 2 mg
Kolesterolia 41,9 mg 80,7 mg 96,1 mg
Fosforia 152,8 mg 228,2 mg 166,5 mg
Kalsiumia 9,6 mg 337 mg 20,2 mg
D-vitamiinia 0,9 μg 17,5 μg 0,5 μg

Ympäristömyrkyt ja käyttösuositukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itämeren silakkaan sen ikääntyessä kerääntyvien terveydelle vaarallisten organohalogeenien (dioksiinien) pitoisuudet ylittävät EU:n elintarvikkeissa salliman rajan (8 pg/g). Suomella ja Ruotsilla oli kuitenkin vuoden 2011 loppuun asti poikkeuslupa myydä rajan ylittävää kalaa. Suurikokoisen, yli 17 cm pitkän silakan syöntiä on Suomessa suositeltu rajoitettavaksi 1-2 kertaan kuukaudessa.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Clupea harengus+membras (peilipalvelin) FishBase. R. Froese ja D. Pauly (toim.). (englanniksi)
  2. a b c d Silakka ahven.net. Kalatalouden keskusliitto.
  3. Sill eller strömmming Naturhistoriska riksmuseet.
  4. Ennätyskalarekisteri. Viitattu 7.6.2009.
  5. a b RKTL Kala-atlas: Silakka
  6. a b c Ammattikalastus merellä 2010 Riista- ja kalatalous, Tilastoja 3/2011. Suomen virallinen tilasto. www.rktl.fi
  7. Etelä-Suomen kalatalousryhmä ESKO, ohjelmatyöryhmä: Esko – Etelä-Suomen kalatalousohjelma (s.10) 29.4.2008. KEHU Ry.. Viitattu 7.6.2009.
  8. a b Organohalogeenit - dioksiini, PCB, bromatut palonestoaineet rktl.fi
  9. Maalareiden kalakerho
  10. Lehti: Hapansilakka kiellettiin Arlandan lentokentällä 2006
  11. Silakka on terveellistä syötävää Klik ! Helsingin Sanomat
  12. Kalapuikko leivitetty, uunissa paistettu Fineli
  13. Silakkapihvi Fineli
  14. Lihapulla naudanliha, uunissa paistettu Fineli

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]