Kivinilkat
| Kivinilkat | ||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||
| Thermarces cerberus | ||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||
Kivinilkat (Zoarcidae) on ahvenkalojen heimo, johon kuuluvia lajeja esiintyy viileillä ja lauhkeilla merialueilla sekä maapallon eteläisellä että pohjoisella pallonpuoliskolla.[2][3] Suomen merialueilla tavataan pelkästään heimon nimikkolajia kivinilkkaa (Zoarces viviparus).[4]
Kivinilkoilla on pitkänomainen ruumis, jossa on 58–150 selkänikamaa; pisin on amerikankivinilkka (Zoarces americanus), joka voi kasvaa jopa 1,1 metrin pituiseksi. Heimoon kuuluvilla lajeilla on pitkä selkä- ja peräevä, jotka yhtyvät saumattomasti pyrstöevään, sekä hyvin pienet vatsaevät, jotka voivat myös puuttua kokonaan.[2] Muita yhteisiä tuntomerkkejä ovat uimarakon puuttuminen sekä huomaamaton kylkiviiva. Suu on suuntautunut joko eteen tai alaspäin ja pienet suomut ovat syvällä ihossa tai puuttuvat kokonaan.[3]
Kivinilkat elävät merenpohjassa rantavyöhykkeellä tai syvemmän meren alueella. Niiden pääasiallista ravintoa ovat pienet selkärangattomat pohjaeläimet.[3] Suurin osa heimon lajeista laskee mätimunansa merenpohjaan kudun jälkeen eli ne ovat ovipaarisia. Munat ovat yleensä suurikokoisia mutta niitä on melko vähän.[2][3] Kolme Zoarces-sukuun kuuluvaa lajia synnyttää poikasensa elävinä eli ne ovat ovovivipaarisia. Osa lajeista huolehtii poikasista myös syntymän jälkeen. Heimon tieteellinen nimi onkin johdettu kreikankielisestä sanasta zoarkes, joka tarkoittaa ’elämää suojelevaa’.[2]
Suvut [muokkaa]
Kivinilkat jakaantuvat seuraaviin sukuihin, joihin kuuluu yli kaksisataa lajia:[1][2]
- Aiakas Gosztonyi, 1977
- Andriashevia Fedorov ja Neyelov, 1978
- Austrolycus Regan, 1913
- Bilabria Schmidt, 1936
- Bothrocara Bean, 1890
- Bothrocarina Suvorov, 1935
- Crossostomus Lahille, 1908
- Dadyanos Whitley, 1951
- Davidijordania Popov, 1931
- Derepodichthys Gilbert, 1896
- Dieidolycus Anderson, 1988
- Eucryphycus Anderson, 1988
- Exechodontes DeWitt, 1977
- Gymnelopsis Soldatov, 1922
- Gymnelus Reinhardt, 1834
- Hadropareia Schmidt, 1904
- Hadropogonichthys Fedorov, 1982
- Iluocoetes Jenyns, 1842
- Japonolycodes Shinohara, Sakurai ja Machida, 2002
- Krusensterniella Schmidt, 1904
- Letholycus Anderson, 1988
- Lycenchelys Gill, 1884
- Lycias
- Lycodapus Gilbert, 1890
- Lycodes Reinhardt, 1831
- Lycodichthys Pappenheim, 1911
- Lycodonus Goode ja Bean, 1883
- Lycogrammoides Soldatov ja Lindberg, 1929
- Lyconema Gilbert, 1896
- Lycozoarces Popov, 1935
- Maynea Cunningham, 1871
- Melanostigma Günther, 1881
- Nalbantichthys Schultz, 1967
- Notolycodes Gosztonyi, 1977
- Oidiphorus McAllister ja Rees, 1964
- Opaeophacus Bond ja Stein, 1984
- Ophthalmolycus Regan, 1913
- Pachycara Zugmayer, 1911
- Phucocoetes Jenyns, 1842
- Piedrabuenia Gosztonyi, 1977
- Plesienchelys Anderson, 1988
- Pogonolycus Norman, 1937
- Puzanovia Fedorov, 1975
- Pyrolycus Machida ja Hashimoto, 2002
- Seleniolycus Anderson, 1988
- Taranetzella Andriashev, 1952
- Thermarces Rosenblatt ja Cohen, 1986
- Zoarces Cuvier, 1829
Lähteet [muokkaa]
- Varjo, Markku & Koli, Lauri & Dahlström, Harri: Maailman kalojen nimet. Helsinki: Suomen Biologian Seura Vanamo ry, 2004. ISBN 951-9108-13-0.
Viitteet [muokkaa]
- ↑ a b Zoarcidae ITIS. Viitattu 17. kesäkuuta 2010.
- ↑ a b c d e Family Zoarcidae FishBase. R. Froese ja D. Pauly (toim.). Viitattu 17. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
- ↑ a b c d Zoarcidae (html) Marine Species Identification Portal. ETI BioInformatics. Viitattu 17. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
- ↑ Varjo 2004: 94
