Lahtivalas
Wikipedia
| Lahtivalas | ||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1] |
||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||
| Balaenoptera acutorostrata Lacépède, 1804 |
||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||
 Lahtivalas Wikispeciesissä |
Lahtivalas (Balaenoptera acutorostrata) on hetulavalaisiin kuuluva laji. Se on hetulavalaista toiseksi pienin seitsemän metrin pituudellaan ja noin 5 000 kilon painollaan. Lahtivalaat elävät pohjoisella ja eteläisellä pallonpuoliskolla.
Ne erottaa muista valaista jokaisessa evässä olevasta valkoisesta raidasta. Niiden ruumis on musta tai tummanharmaa yläpuolelta ja valkoinen alapuolelta.
Lahtivalaita on maailmassa noin 175 000 yksilöä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ulkonäkö ja koko
Suurimmat yksilöt tulevat kahdeksan, poikkeuksellisesti yhdeksän metrin pituisiksi. Erään hieman yli kahdeksanmetrisen naaraan rintaevän pituudeksi mitattiin 125 cm, leveydeksi 35 cm, ja pyrstöevällä oli mittaa 230 cm. Lahtivalas voidaan helposti erottaa muiden valaiden poikasista, sillä sen hetuloiden väri vaihtelee keltaisesta valkoiseen ja sen harmaissa rintaevissä on valkea laikku. Ruumiin yläpuolisko on kauniin harmaansininen, alaosa taas puhtaan valkoinen.[2]
Ruumiin muoto on solakka ja virtaviivainen, selkäviiva on lähes suora, vatsan profiili taas paljon kaarevampi. Terävä selkäevä sijaitsee ruumiin takaosassa, ja rakomaisten, etupäästään hieman laajentuneiden sierainaukkojen ympärillä on ihopoimu. Eläimen yläpinnalla iho on muuten sileä, alapinnalla taas on viitisenkymmentä kapeaa ja melko matalaa uurretta, jotka ulottuvat lähes pyrstön tyveen asti.[2]
[muokkaa] Levinneisyys
Lahtivalaan elinalue kattaa maailman meret arktisilta seuduilta tropiikkiin ja Antarktiksen lähiympäristöön asti. Pohjoinen alalaji asustaa pohjoisella ja eteläinen alalaji eteläisellä pallonpuoliskolla.
[muokkaa] Lisääntyminen
Lahtivalaat pariutuvat eteläisen pallonpuoliskon lämpimillä merillä, minkä jälkeen uivat takaisin napaseutujen kylmille mutta ruokaisille vesille. Kymmenen kuukauden kuluttua parittelusta naaras palaa ennen urosta lauhkean vyöhykkeen vesille synnyttämään. Poikanen on noin 2,6 metrin pituinen ja painaa noin 400 kg. Emo ruokkii pienokaista ruiskuttamalla sen suuhun maitoa piilossa olevasta nisästään. Poikanen vieroitetaan noin puolivuotiaana, mutta se pysyttelee emonsa seurassa vähintään vuoden ajan ja joskus jopa pari vuotta. Atlantin ja Tyynenmeren populaatioiden kesken esiintyy pientä vaihtelua. Tyynellämerellä poikaset saattavat syntyä mihin aikaan vuodesta tahansa. Atlantilla synnytykset ajoittuvat sen sijaan tavallisesti joulukuuhun.
[muokkaa] Ravinto
Kurkkunahan pitkittäisuurteet, eräänlaiset laskokset, helpottavat lahtivalasta pyydystämään riittävästi ravintoa. Nämä jopa 5 cm syvät sopeutumat ulottuvat kurkusta vatsaan asti. Laskosten avulla valas pystyy laajentamaan suunsa tilavuutta ja nauttimaan valtavan määrän vettä ja siinä olevaa planktonia sekä kaloja ja krillejä. Valas siivilöi veden hetuloidensa lomitse, puhdistaa hetulat kielensä avulla ja nielee saaliin. Etelämantereen vesillä elävät lahtivalaat pyydystävät ravinnokseen miltei yksinomaan planktonia. Pohjoiset lahtivalaat syövät myös pieniä parvissa uivia kaloja, kuten sardelleja, sillejä ja makrilleja. Tärkeintä ravintoa ovat kuitenkin krillit, joita valaat ahmivat ruokailuvesillään valtavia määriä.
[muokkaa] Valaiden pyynti
Norja on tällä hetkellä ainoa kansainvälisen valaanpyyntikomission (IWC) jäsenmaa, joka harjoittaa kaupallista valaanpyyntiä. Sen pyyntikiintiönä 2006 on 1052 valasta. Suomen ja Ruotsin ympäristöministerit ovat vedonneet Norjan hallitukseen luopua lahtivalaiden pyynnistä[3]. Valaita pyydetään ampumalla niihin harppuunoita, jotka sisältävät kranaatin, joka räjähtää valaan sisällä. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä tappamaan valasta, vaan lopuksi se hukutetaan.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Lähteet
- ↑ IUCN 2008 Red List IUCN. Viitattu 19.3.2009.
- ↑ 2,0 2,1 Vallardi, Edizioni: Suuri Eläinkirja, Nisäkkäät, s. 408. Italia: WSOY, 1965. Suomi
- ↑ Verkkouutiset
