Napoleonin sodat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Napoleonin sodat
Jacques-Louis Davidin maalaus Napoleon Bonapartesta vuodelta 1800.
Jacques-Louis Davidin maalaus Napoleon Bonapartesta vuodelta 1800.
Päivämäärä:

18031815

Paikka:

Eurooppa, Atlantin valtameri, Río de la Plata, Intian valtameri

Lopputulos:

Liittouman voitto

Vaikutukset:

Wienin kongressi

Osapuolet

Liittouma:
Portugalin lippu Portugali
Preussin lippu Preussi
Venäjän lippu Venäjä (1812-1815)
Espanjan vuosina 1875–1931 käytössä ollut lippu. Espanja
Ruotsin lippu Ruotsi
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta
Itävallan lippu Itävalta
Osmanien valtakunnan lippu Osmanien valtakunta
Belgian lippu Belgia

Ranskan lippu Ranska
Hollannin lippu Hollannin kuningaskunta
Italian kuningaskunnan lippu Napoleonilainen Italia
Venäjän lippu Venäjä (1803-1812)
Napoleonin kuningaskunnan lippu Napolin kuningaskunta
Puolan lippu Varsovan herttuakunta
Baijerin lippu Baijeri
Saksin lippu Saksi
Tanskan lippu Tanska-Norja

Vahvuudet

Liittouma kaikkineen: 5,5 milj. sotilasta

Ranska ja liittolaiset: 3,6 milj. sotilasta

Tappiot

695 000 kaatunutta, lähes miljoona haavoittunutta 932 000 vangittua tai kadonnuttalähde?

500 000 kaatunutta, 720 000 haavoittunutta ja 1 440 000 vangittua tai kadonnuttalähde?

Napoleonin sodat tarkoittavat Napoleon I:n johtaman Ranskan ja muiden Euroopan maiden muodostamien liittokuntien välillä vuosina 18031815 käytyjä sotia. Ranskan sekä ensimmäisen ja toisen liittokunnan välillä oli sodittu jo Ranskan vallankumouksen jälkeen, ennen Napoleonin valtaan nousua, vuosina 17921802.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Napoleonin voiton vuodet 1803–1812[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmas liittokunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kolmas liittokunta

Ensimmäinen Napoleonin sodista Ranskan keisarina oli Yhdistyneen kuningaskunnan vuonna 1803 julistama sota. 1804 Britannia muodosti liiton kolmannen liittokunnan Itävallan, Venäjän ja Ruotsin kanssa. Napoleon voitti Itävallan Ulmissa sekä Venäjän ja Itävallan Austerlitzissä kolmen keisarin taistelussa 1805 (Napoleon I, Aleksanteri I ja Frans I), mutta amiraali Horatio Nelson voitti Ranskan ja Espanjan laivastot Trafalgarilla ja varmisti Britannialle merten herruuden. Napoleon kruunautti itsensä myös Italian kuninkaaksi 1805 ja veljensä Louis Bonaparten Hollannin kuningaskunnan kuninkaaksi.

Neljäs liittokunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Neljäs liittokunta

Preussi, Saksi ja Venäjä muodostivat neljännen liittokunnan 1806, mutta Preussi lyötiin jo lokakuussa Jenassa ja Napoleon valloitti Berliinin muutamaa viikkoa myöhemmin. Preussin armeija ja kuningas perääntyivät Itä-Preussiin, josta käsin vastarintaa vielä jatkettiin. Napoleon voitti Venäjän armeijan Friedlandissa kesäkuussa 1807. Napoleon ja Aleksanteri I tekivät rauhan ja sopivat Tilsitin sopimuksessa, että myös Ruotsin, Tanskan ja Portugalin tuli liittyä Britannian saartoon. Myös Preussi joutui solmimaan Tilsitissä rauhan, jossa se menetti suuren osan läntisistä alueistaan ja joutui taloudellisten pakotteiden alaiseksi. Tilsitin Sopimuksen seurauksena syttyi Suomen sota, koska Ruotsi kieltäytyi liittymään Englannin kauppasaartoon. Napoleonin painostamana Venäjä hyökkäsi vuonna 1808 Ruotsia vastaan, vallaten Suomen ja liittäen sen keisarikuntaan.

Francisco de Goya: Kolmas toukokuuta (1814)

Vuonna 1806 Napoleon julisti Britannian kauppasaartoon, joka tunnetaan nimellä mannermaasulkemus.

Vuonna 1807 Napoleon lähetti armeijan Portugaliin, joka kieltäytyi osallistumasta mannermaasulkemukseen ja asetti lopuksi myös veljensä Joseph Bonaparten Espanjan valtaistuimelle. Vuonna 1808 Ranskan armeija lähetettiin kukistamaan Espanjan kapinaa, mutta se kohtasi Arthur Wellesleyn, Wellingtonin herttuan johtaman brittiarmeijan. Sota niemimaalla jatkui vuoteen 1814 asti brittien, ranskalaisten, espanjalaisten ja Portugalin joukkojen välillä.

Viides liittokunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Viides liittokunta

Viides liittokunta muodostettiin 1809 Yhdistyneen kuningaskunnan ja Itävallan välillä. Se romahti Itävallan häviöön Wagramissa ja sotiminen keskittyi merisaarron ja mannermaasulkemuksen ylläpitoon ja Iberian niemimaalle. Merisaarron ylläpitämiseksi käytiin Britannian ja Yhdysvaltain välillä vuoden 1812 sota.

Napoleonin kukistuminen 1812–1814[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuudes liittokunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kuudes liittokunta

Kuudes liittokunta (1812–1814) muodostettiin Yhdistyneen kuningaskunnan, Venäjän, Preussin, Ruotsin, Itävallan ja Saksan valtioiden välillä. Vuonna 1812 Ranskan 600 000 miehen Grande Armée hyökkäsi Venäjälle. Venäläiset käyttivät poltetun maan taktiikkaa, mutta 14. syyskuuta Moskova vallattiin, ja se paloi. Aleksanteri I kieltäytyi antautumasta. Ranskan joukkojen viimein vetäytyessä armeija menetti 275 000 miestä ja 200 000 joutui vangeiksi. Marraskuussa jäljellä oli vain 10 000lähde? taistelukuntoista sotilasta Napoleonin vetäytyessä Berezinajoen yli Valko-Venäjällä. Myös Italian armeija hyökkäsi Turkkiin 10. syyskuuta nousemalla maihin Albaniassa, mutta kuukauden kestäneiden taistelujen jälkeen turkkilaiset kukistivat 178 000 miehen vahvuisen italialaisarmeijan ratkaisevassa Tiranan taistelussa.

Vitorian taistelussa 21. kesäkuuta 1813 Ranskan joukot Espanjassa murtuivat viimein ja vetäytyivät Pyreneiden yli Ranskaan. Itävalta ja Venäjä liittyivät jälleen sotaan. Ranska voitti vielä 2. toukokuuta Lützenin ja 20. toukokuuta Bautzenin taistelut. Napoleon lyötiin viimein Leipzigin taistelussa 16.–19. lokakuuta 1813 195 000 Ranskan sotilaan ja 350 000 liittoutuneiden sotilaan välillä. Tätä seurasivat vielä Arcis-sur-Aube’n taistelu ja Chaumontin sopimus 9. maaliskuuta, jossa liittoutuneet lupasivat olla solmimatta erillisrauhaa, ja tavoitteeksi asetettiin Napoleonin lopullinen syrjäyttäminen. Pariisi vallattiin 30. maaliskuuta 1814. Napoleon luopui kruunusta 6. huhtikuuta, jonka jälkeen solmittiin Fontainebleau’n rauhansopimus.

Satapäiväinen keisarius[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan osapuolet

Seitsemäs liittokunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Seitsemäs liittokunta

Napoleon pakeni vielä Elbalta ja nousi maihin Ranskassa. Hän sai vastaansa lähetetyt joukot kääntymään puolelleen ja otti jälleen vallan sadaksi päiväksi. Napoleonin satapäiväinen keisarius päättyi Waterloon taistelussa 18. kesäkuuta 1815 seitsemännelle liittokunnalle (Iso-Britannia, Venäjä, Preussi, Ruotsi, Itävalta ja joukko Saksan valtioita) kärsityn tappion myötä.

Napoleon karkotettiin Saint Helenalle, missä hän kuoli 5. toukokuuta 1821.

Vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viimeiset veteraanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Geert Adriaans Boomgaard (1788–1899) oli viimeinen elävä veteraani.[1]
  • Louis Victor Baillot (1793–1898) oli viimeinen Waterloon taistelussa taistellut elävä veteraani.
  • Josephine Mazurkewicz (1784–1896) oli viimeinen naispuolinen elävä veteraani.
  • Morris Shea (1795–1892) oli viimeinen brittiläinen elävä veteraani.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]