Mahmud II

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mahmud II
Sultan Mahmud II of the Ottoman Empire.jpg
Sulttaani Mahmud II
Osmanien valtakunnan sulttaani
1808 - 1839
Edeltäjä Mustafa IV
Seuraaja Abdül-Mecid I
Tiedot
Syntynyt 20. heinäkuuta 1785
Topkapın palatsi, Osmanien valtakunta
Kuollut 1. heinäkuuta 1839 (53 vuotta)
Konstantinopoli
Allekirjoitus Tughra of Mahmud II.JPG


Mahmud II (20. heinäkuuta 17851. heinäkuuta 1839) oli Osmanien valtakunnan 30. sulttaani.

Hän syntyi Topkapın palatsissa Konstantinopolissa (nyk. Istanbul). Hänen isänsä oli sulttaani Abd-ul-Hamid I. Hänen äitinsä on väitetty olleen Napoleon I:n vaimon Josephinen serkku Aimée du Buc de Rivéry, joka olisi ottanut nimen Naksh-i-Dil Haseki Sultan.

Mahmud II:n hallinnon aika oli vaikea ja hänen aikanaan Osmanien valtakunta menetti Bessarabian Venäjän–Turkin sodassa 1806–1812, Serbian ja Kreikan Kreikan vapaussodassa 1821–1829 sekä Syyrian ja Palestiinan hallinnon Egyptille 1830-luvulla.[1] Tappioista huolimatta Mahmud II oli yksi osmanien merkittävistä hallitsijoista, koska hän käynnisti valta-aikanaan useita merkittäviä hallinnollisia ja sotilaallisia uudistuksia.[2] Yksi tärkeistä oli valtavaksi ja korruptoituneeksi valtionsisäiseksi voimaksi kasvaneen henkivartiokaartin janitsaarien lakkauttaminen. Huomattuaan Mahmudin rakentavan uutta armeijaa, johon hän palkkasi mm. eurooppalaisia kiväärimiehiä janitsaarit nousivat kapinaan. Mahmud kukisti kapinan verisesti ja tuhansia janitsaareja teloitettiin. Koska entinen kaarti oli erittäin epäsuosittu kapinan kukistamista kutsutaan nimellä onnellinen sattuma.

Kreikan vapaussota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreikka oli kuulunut Osmanien valtakuntaan 1400-luvun Bysantin valtakunnan romahtamisesta lähtien. Joittenkin kreikkalaisten oli onnistunut ajan myötä nousta huomattaviin asemiin valtakunnassa, mutta oli myös niitä, jotka halusivat irti eri kansaan ja eri uskontoon kuuluvien herrojen alaisuudesta. Vuonna 1814 perustettiin itsenäisyyttä ajamaan Odessassa Venäjällä seura nimeltä Etairia Filike, joka levisi nopeasti ulkokreikkalaisten keskuudessa. Kreikassakin liike sai erityisesti Peloponnesoksen niemimaalla useita vaikutusvaltaisiakin tukijoita, kuten kleftipäällikkö Theodore Kolokotroniksen, Manin kuvernöörin Petrobey Mavromikaliksen ja Patraksen piispan Germanoksen. Liikkeen johtoon kaavailtiin aluksi Venäjän ulkoministerinä toimivaa Ioannis Kapodistriasta, mutta hänen kieltäydyttyään tehtävään valittiin Venäjän armeijan upseerina toimiva Aleksandros Ypsilantis. Helmikuussa vuonna 1821 Ypsilantiksen johtamat joukot hyökkäsivät Prut -joen yli osmanien alueelle. Pian tämän jälkeen piispa Germanos nosti kirkon salkoon vallankumouslipun Kreikan vapaussodan alkamisen merkiksi.[1]

Mahmud II vastasi sodanjulistukseen hirttämällä patriarkan. Kreikkalaisten sotamenestys oli aluksi hyvä ja Mahmud joutui kutsumaan sotaan Egyptin käskynhaltija Muhammad Alin pojan Ibrahim paššan. Ibrahimin aikaasaamat julmuudet Peloponnesoksella aiheuttivat Ranskan ja Venäjän tuen antamisen kreikkalaisten itsenäisyyspyrkimyksille. Navarinon taistelussa 20. lokakuuta 1827, Mahmudin armeija kärsi ratkaisevan tappion länsiliittolaisille ja loi perustan aina nykyaikaan kestäneeseen Kreikan ja Turkin väliseen vihamielisyyteen.[1]

Egyptin irtautuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreikan vapaussodan päättymisen jälkeen Muhammad Ali oli pyrkinyt eroon Mahmudin hovista. Vuonna 1838 Muhammad kieltäytyi maksamasta pakkoveroa ja osmanit kärsivät tappion yrittäessä vallata provinssin takaisin. Egyptin menetys korosti osmanien vallan jatkuvaa heikkenemistä alueella. [1]

Tanzimat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Tanzimat

Mahmud II käsitti valtakuntansa uudistusprosessin Egyptin menetyksen jälkeen. Alkusoittoa tälle oli kesäkuussa vuonna 1826 tapahtunut janitsaarien kapina, joka tukahdutettiin verisesti ja jonka tuloksena joukot lakkautettiin. Mahmudin varsinainen tanzimat, uudistamisprosessi käynnistyi vuonna 1839. Hänen seuraajansa eivät kuitenkaan noudattaneet sitä ja Mahmudinkin aikaiset uudistustoimet käynnistyivät hitaasti. [2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Stoneman, Richard: Matkaopas historiaan: Turkki. Gloucestershire: Puijo, 1993. ISBN 951-579-033-6.
  • Carl Cavanagh Hodge: Encyclopedia of the age of imperialism, 1800–1914, s. 449-450. Greenwood Press, 2008. ISBN 978-0-313-33404-7. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Stoneman, s. 161
  2. a b Hodge, Carl: Encyclopedia of the age of imperialism, 1800–1914
Edeltäjä
Mustafa IV
Osmanien sulttaani Seuraaja
Abdül-Mecid I
Tämä kuninkaalliseen henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.