Ranskan vallankumoussodat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ranskan vallankumoussodat
Valmyn taistelu 1792
Valmyn taistelu 1792
Päivämäärä:

1792–1802

Paikka:

Eurooppa, Egypti, Karibia

Lopputulos:

Ranskan voitto

Osapuolet

Ranskan lippu Ranska

Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Britannia
Banner of the Holy Roman Emperor with haloes (1400-1806).svg Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta
Flag of the Kingdom of Prussia (1803-1892).svg Preussi
Flag of Russia.svg Venäjä
Flag of the Ottoman Empire (1453-1517).svg Osmanien valtakunta
Flag of Spain (1785-1873 and 1875-1931).svg Espanja
Flag of the Kingdom of Sardinia.svg Sardinia
Flag Portugal (1707).svg Portugali
Prinsenvlag.svg Hollanti
Flag of the Kingdom of the Two Sicilies (1816).svg Napoli

Ranskan vallankumoussodat olivat sarja vuosina 1792–1802 käytyjä sotia, joissa pääosapuolina olivat yhtäältä Ranskan ensimmäinen tasavalta ja toisaalta ensimmäisen ja toisen liittokunnan jäsenet. Ensimmäisen liittokunnan sota käytiin vuosina 1792–1797 ja toisen liittokunnan sota 1799–1801.

Ranskan suuri vallankumous alkoi 1789. Vallankumoukselliset pelkäsivät ulkovaltojen suunnittelevan Ranskan-vastaista sotaa vanhan järjestelmän (l'ancien régime) palauttamiseksi. Tähän pelkoon vaikutti niin sanottu Pillnitzin julistus (1791). Etenkin girondistit vaativat sotaa Ranskan lakiasäätävässä kansalliskokouksessa.[1]

Ranska julisti sodan Itävallalle vuonna 1792. Preussi yhtyi sotaan Itävallan puolelle ja itävaltalais-preussilaiset joukot hyökkäsivät Ranskaan. Ranskalaiset voittivat Valmyn taistelun, jonka jälkeen he hyökkäsivät Itävallan Alankomaihin, voittivat Jemappesin taistelun ja valtasivat Itävallan Alankomaat. Marraskuussa 1792 Ranska valtasi Nizzan ja Savoijin. Tämän jälkeen Britannia, Hollanti, Espanja, Itävalta, Preussi ja Venäjä muodostivat Ranskan vastaisen liittokunnan, koska Ranska levitti vallankumousta omien rajojensa ulkopuolelle. Tästä seurasi ensimmäisen liittokunnan sota, jossa liittoutuneet menestyivät aluksi kaikilla rintamilla. Alun takaiskujen jälkeen ranskalaisten asevelvollisarmeijat alkoivat menestyä ja työnsivät liittoutuneiden joukot pois Ranskasta. Ranskalaiset valloittivat uusia alueita, ja loivat niistä tasavaltoja, jotka olivat puskurivaltioita. Liittokunnan jäsenet lopettivat sotimisen yksi toisensa jälkeen vuodesta 1794 lähtien. Ensimmäinen liittokunnan sota päättyi lopullisesti Itävallan irtauduttua sodasta kenraali Napoléon Bonaparten Italian-sotaretken jälkeen Campo Formion rauhassa 1797.[1]

Toinen Ranskan vastainen liittokunta perustettiin Venäjän johdolla. Liittokuntaan kuuluivat Britannia, Itävalta, Portugali, Napoli ja osmanien valtakunta. Liittokunnan sotatoimet sujuivat aluksi hyvin, mutta se kärsi tuhoisan tappion Sveitsissä ja Venäjä vetäytyi sodasta. Ranska ja osmanit saavuttivat sovun vuonna 1800. Ranska voitti Marengon ja Hohenlindenin taistelut, mikä pakotti Itävallan ulos sodasta helmikuussa 1801. Britannia jatkoi sotaa merillä vuoteen 1802, jolloin se solmi Ranskan kanssa Amiensin rauhan.[1]

Vuonna 1803 syttyneitä uusia sotia kutsutaan Napoleonin sodiksi.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • George Childs Kohn: Dictionary of Wars, s. 121-122, 181-182. Facts on File, 1999. ISBN 0-8160-4157-1. </ref>

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Kohn