Jääski

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jääski
Lakkautettu kunta – pääosa luovutettu Neuvostoliitolle ja jäljelle jäänyt alue nykyisin osa
Imatra, Ruokolahti ja Lappeenranta
Jääski location map.PNG

sijainti

Lääni Viipurin lääni
Maakunta Karjalan historiallinen maakunta
Kihlakunta Jääsken kihlakunta
Perustettu 18691
Lakkautettu 1948
(luovutettu Neuvostoliitolle 1944)
Suomelle jääneet osat liitetty 1948
– kuntiin Imatra, Ruokolahti, Joutseno
Pinta-ala  km²
Väkiluku 20 879
(1939)
väestötiheys 49,9 as/km²

1 Pitäjä mainitaan ensimmäisen kerran 1323

Jääsken epävirallinen perinnevaakuna.

Jääski (ruots. Jäskis) on entinen Suomen kunta Vuoksen yläjuoksun varrella Etelä-Karjalassa. Pääosa Jääskestä (kirkonkylä nykyisin ven. Lesogorski) ja Enson tehdasyhdyskunta (nykyisin ven. Svetogorsk) jäivät 1944 Neuvostoliiton alueelle.

Historia ja maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääsken kihlakunta mainitaan pogostan nimellä jo Pähkinäsaaren rauhansopimuksessa vuodelta 1323, jossa Ruotsille jäivät Jääski, Savo ja Äyräpää.[1] Jääski oli toiseen maailmansotaan asti samannimisen kihlakunnan keskus Vuoksen ylä- ja keskijuoksulla.

Rajanvedossa vuonna 1940 Jääsken pinta-alasta luovutettiin Neuvostoliitolle 355,5 km² ja Suomen puolelle jäi 15 % (62,7 km²).[2] Ennen sotaa Jääskeen kuuluneesta Ensosta oli suunniteltu Enson kauppalaa. Kauppalan perustamista lähiseudulle jatkettiin sodan jälkeen. Pääosin Jääsken kunnan varoilla perustettiin suunnitellun sijaan Imatran kauppala Jääskeen kuuluneelle Suomelle jääneelle alueelle. Jääsken kyliä on Imatran ohella myös nykyisten Lappeenrannan (Joutsenon ja Lappeenrannan kuntaliitoksen kautta) ja Ruokolahden kuntien alueilla.lähde?

Vuoksi virtasi Jääsken halki luoteis-kaakko suunnassa. Suurimmat järvet olivat Jääskijärvi, Mertjärvi ja Pytäräjärvi.

Jääski on luonnonolosuhteiltaan varsin edullista aluetta maataloudelle ja villille kasvillisuudelle. Maatalous oli hyvin pitkälle kehittynyttä Vuoksen laskun seurauksena syntyneiden laajojen ja hedelmällisten rantamaiden ansiosta.

Villikasvillisuus on hyvin lajirikasta Jääskessä, jossa jaloista lehtipuista lehmus viihtyy erityisesti Vuoksen ja Kuurmanjoen rantalehdikoissa. Vaahteroita kasvoi Kärättilän kylässä Kuurman pohjoispuolella olevilla kallioilla. Hehtaarin laajuinen luonnonvarainen pähkinäpensaslehto sijaitsi Rouhialankosken pohjoisrannalla, jossa laskettiin olevan sata suurta pähkinäpensasta. Alueella kasvaa villejä omenapuita ja muita kasviharvinaisuuksia ovat haarapalpakko, rantaorvokki, metsäkumina, sinilatva, vuorimunkki, purosätkin ja juurehtiva kaisla. Putkilokasveja on merkitty muistiin kaikkiaan 600 erilaista lajia.[1]

Kylät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahola, Ahtiala, Ahvola, Eevala, Einola, Haikola, Hallikkala, Hirsilampi, Hyppölä, Hämälälä, Ihalempiälä, Jakola, Jakovala, Järvenkylä, Kamajauhola, Kaplahala, Kasila, Kemppilä, Kiljolanmaa, Kirkonkylä, Kiurula, Kokkola, Kostiala, Kuurmanpohja, Kyyrölä, Kärenniemi, Kärkkäälä, Kärättilä, Laitila, Laukkala, Littula, Lokkarila, Lottola, Meltola, Myllölä, Niemi, Näträmälä, Oravala, Pajarila, Patjaala, Pelkola, Penttilä, Pieppola, Puujalka, Päähkälä, Ranssila, Riikola, Rikkola, Rossila, Rouhiala, Räikkölä, Seppälä, Soperonmaa, Suikkala, Sunila, Teppanala, Tollola, Velkula, Vetelälä, Virola, Virolansalo.

Jääsken kirkonkylää Vuoksen varrella vuoden 1900 tienoilla.

Väestö ja kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääskeläisillä on (ollut) oma murteensa ja paikalliskulttuurinsa.

Laajemmassa Jääsken kihlakunnassa sijainneen Jääsken kunnan asukasluku liki kaksinkertastui vuosina 1920–1939. Asukkaita oli 10 512 (31.12.1920), 13 671 (31.12.1930 kaikkiaan kirkonkirjoissa tai siviilirekisterissä; joista läsnäolevia lähteestä riippuen 13 087 tai 13 055) ja 20 879 (31.12.1939 kirjoissa tai 20 814 henkikirjoitettu 1.1.1940).[3]

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty Jääsken väestönkehitys kymmenen vuoden välein vuosina 1880–1940.

Jääsken väestönkehitys 1880–1940
Vuosi Asukkaita
1880
  
4 958
1890
  
6 177
1900
  
7 968
1910
  
9 074
1920
  
9 998
1930
  
13 087
1940
  
18 922
Lähde: Tilastokeskus.[4]

Nykytilanne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääsken sijainti nykyisen Viipurin piirin kartalla
Jääsken sijainti nykyisen Viipurin piirin kartalla
Jääski  
(Lesogorski)
Jääsken taajama Leningradin alueen Viipurin piirin kartalla, sen Enson kaupunkipiirin alueella.

Jääsken luovutettu osa on nykyisin osa Leningradin alueen Viipurin piiriä ja sen 20 272 asukkaan Enson kaupunkikuntaa. Enson kaupunkikunta pitää sisällään Enson kaupungin (ven. Svetogorsk, 15 981 as. vuonna 2010), Jääsken kaupunkityyppisen taajaman (ven. Lesogorski, 3 273 as.) sekä Järvenkylän (ven. Losevo) ja Kavantsaaren (ven. Vozroždenije) kyläneuvostoiden alueet. Kaupunkikunnan maaseutukylissä ja maaseudulla asui vuonna 2010 kaikkiaan 1 018 henkeä.[5][6]

Aiemmin erillinen Jääsken kaupunkikunta yhdistettiin vuoden 2008 paikallisen kansanäänestyksen jälkeen Ensoon vuoden 2010 alusta.[7]

Nykyisen Suomen alueella Jääsken kihlakuntaan olivat vanhastaan kuuluneet Ruokolahti ja Rautjärvi. 1990-luvun tunnetuin jääskeläinen on eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen.

Jääsken taajaman kautta kulkee Imatran rajanylityspaikalta Antreaa (Kamennogorsk) ja edelleen Käkisalmea (Priozersk) kohti johtava maantie A124. Jääsken kautta kulkee myös rautatie ja taajaman asemalla (aikatauluissa Lesogorski) pysähtyy Viipurin ja Svetogorskin (Enso) välinen paikallisjuna.[8][9][10][11]

Jääski-seura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääsken asukkaat sijoitettiin talvisodan jälkeen ensisijaisesti Satakuntaan, mutta jatkosodan jälkeen ensisijaisesti Kymenlaaksoon (Elimäki, Anjala, Iitti). Jääskeläisiä hajaantui ympäri Suomen.[12]

Jo Satakunnassa 1940 oli perustettu Jääski-seura perinnetyöhön, mutta toiminta loppui kun jatkosodan aikana karjalaiset pääsivät palaamaan takaisin vallatuille alueille. Vuonna 1950 Imatralla perustettiin Jääski-Säätiö, joka alkoi järjestää Jääsken pitäjäjuhlia.

Vuonna 1984 perustettiin Jääsken pitäjäyhdistys, joka kymmenen vuotta myöhemmin muutti nimekseen Jääski-seura. Se pitää yllä Jääsken ja Enson perinteitä järjestämällä vuosittain pitäjäjuhlia, julkaisemalla Jääskeläinen -lehteä, kokoamalla pitäjän perinneaineistoa ja valokuvia. Jääski-seuran noin 5 000 kuvaa sisältävä valokuva-arkisto on sijoitettu Imatran kaupunginmuseoon. Seuralla on paikalliskerhoja eri puolilla Suomea. Jääski-seuran puheenjohtajana ovat toimineet rehtori Toivo Lyyra 1984-1993, toimituspäällikkö Antti O. Arponen 1994-2001 ja toimitusjohtaja (entinen europarlamentaarikko) Kyösti Toivonen 2002-2009, nykyinen puheenjohtaja on Raija Mattelmäki, Porvoosta. Varapuheenjohtajana on ollut vuodesta 1984 lähtien valtioneuvos Riitta Uosukainen, eduskunnan pitkäaikainen puhemies ja nykyajan tunnetuin syntyperäinen jääskeläinen. Seurassa oli parhaimmillaan 1990-luvulla noin 1500 jäsentä.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Toim. Leo G. Pohjola: ”Jääski”, Karjalaisten osoitekalenteri, s. 56. Jyväskylä: Kustannusliike Pohjola ja kumppanit, 1952.
  2. Suomen tilastollinen vuosikirja 1940 (pdf) (s. 3. Suomesta Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitolle Moskovan rauhassa: Luovutetut alueet, s. 28-29. Kirkonkirjoihin ja siviilirekisteriin merkitty väestö. (Pinta-ala ja väestö kunnittain vuosina 1920–1940)) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 2013-05-11.
  3. Väestösuhteet vuonna 1939 (PDF) (Laskettu väkiluku seurakunnankirjojen ja siviilirekisterin mukaan, kunnittain. Viipurin läänin kihlakuntien väestökehitys 1920-1940 kirkonkirjojen ja siviilirekisterin mukaan ja toisaalta henkikirjoitetun väestön osalta sivulla 28-29. Nämä tiedot poikkeavat toisistaan jonkin verran.) Suomen virallinen tilasto VI: Väestötilastoa 93. Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 2013-05-11.
  4. Väestön elinkeino: Väestö elinkeinon mukaan kunnittain vuosina 1880–1975 (PDF) 1979. Tilastokeskus. Viitattu 7.6.2014.
  5. Federalnaja služba gosudarstvennoi statistiki (Venäjän federaation tilastovirasto), www.gks.ru: Vserossijskaja perepis naselenija 2010. Tom 1. Tšislennost i razmeštšenije naselenija. (Koko Venäjän kattava väestönlaskenta 2010. Osa 1. Väestön lukumäärä ja jakauma. Taulukko 11 (MS Excel-taulukko)) 2012. Moskova: ИИЦ «Статистика России». Viitattu 2013-05-11. (venäjäksi)
  6. МО Светогорское городское поселение. Светогорск Kunnan viralliset sivut (venäjäksi)
  7. Светогорского и Лесогорского поселений решили объединяться 47news.ru (venäjäksi)
  8. Leningradskaja oblast. Sankt-Peterburg. Bolšoi avtodorožnyi i spravotšnyi Atlas. Masštas 1:160 000, 1:240 000, 1:90 000.. Leningradin alueen maantiekarttakirja vuodelta 2008.. Sankt Peterburg: OOO "Diskus Media", 2008. ISBN 978-5-940-59043-9. (venäjäksi)
  9. Leningradskaja oblast. Raionnyje tsentry. Atlas dlja voditelei. Masštas 1:120 000, raionnyje tentry 1:18 000. Leningradin alueen maantiekarttakirja mittakaavassa 1:120 000, piirien keskustaajamat 1:18 000. Sankt Peterburg: Izdatelstvo ZAO "Karta" Ltd, Vypusk 13 (2011-1), 2011. ISBN 978-5-900006-99-4. (venäjäksi)
  10. Расписание электричек по станции Лесогорский по 25 мая. - Lesogorskin aseman paikallisjunat 25. toukokuuta (2013) asti (venäjäksi)
  11. Atlas železnyje dorogi Rossija i sopredelnyje gosudarstva.. Venäjän ja CIS-maiden rautatiekartta. FGUP "Omskaja kartogrsfitšeskaja fabrika: , 2010. ISBN 978-5-95230323-3. (venäjäksi)
  12. Leo G. Pohjola, Ilmari Soppi ja Tapani Yli-Jaskari: ”Jääski”, Karjalaisten osoitekalenteri, s. 57. Jyväskylä: Kustannusliike Pohjola ja kumppanit, 1952.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]