Lavansaari

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lavansaari
Lavansaaren kauppalaivoja saaren satamassa
Lavansaaren kauppalaivoja saaren satamassa
Maantiede
Muut nimet Moštšnyi
Lövskär
Sijainti 60°00′N, 27°50′E
Merialue Suomenlahti
Pinta-ala 15,3 km²
Korkein kohta 30 m
Valtio
Valtio Venäjä
Alue Leningradin alue
Kunta Jaaman piiri
Lavansaari

Lavansaari

Koordinaatit: 60°00′00″N, 27°50′00″EKoordinaatit: 60°00′00″N, 27°50′00″E

Lavansaari (myös nimellä Lavassaari,[1]lähde tarkemmin? ven. Мощный, Moštšnyi, "Voimakas", viroksi Lavassaar, ruots. Lövskär, "Lehtisaari", vuoteen 1951 ven. Лавенса(а)ри, Lavensa(a)ri) on yksi itäisen Suomenlahden ulkosaarista ja entinen Suomen kunta. Nykyään Lavansaari kuuluu Venäjän Leningradin alueen Jaaman piiriin.

Saaren maantiede ja kallioperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lavansaari on Suomenlahden ulkosaarista toiseksi suurin, ja suurin saari omassa saariryhmässään, johon kuuluu 22 saarta kokonaisalaltaan 15,9 neliökilometriä. Näistä asuttuja ovat Lavansaari ja Peninsaari (n. 8 km itään Lavansaaresta). Lavansaari muodostuu kahdesta osasta: varsinaisesta pääsaaresta ja kapean vetokannaksen (Taipale) yhdistämästä Suisaaresta. Kannas saattaa kovalla myrskyllä jäädä veden alle. Se muodosti 2 Kappalahtea: pohjoisen ja eteläisen. Saarten yhteenlaskettu pinta-ala on 15,3 neliökilometriä ja saaren korkein kohta (30 m merenpinnasta) on Puokinmäki.[2] Saarella on 1 järvi (Suurjärvi) ja 2 lampea: Honträsk ja Pienjärvi. Suurjärvestä laskee puro (Päkinoja) Päkkiniemen viereiseen Päkinlahteen. Kirkonkylä, joka oli muodostunut yhteensulautuneesta Lounat- ja Pohjakylästä, sijaitsi saaren pohjoisrannalla, missä Lankoorin saari jakoi luonnonsataman kahteen osaan: läntiseen Piensatamaan ja itäiseen Suursatamaan. Kierkourin majakkaniemelle johti kapea kannas, Norvi, jonka halki oli kaivettu kanava, nimeltään Norvinjuoma.

Lavansaari sijaitsee Suomenlahden itäosassa, 70 kilometriä Kotkasta ja noin 60 kilometriä Viron rannikolta. Venäjän Inkerin rannikolle on matkaa noin 30 km. Saari on suurimmaksi osaksi hieta- ja hiekkakangasta. Viljeltyä maa-alaa oli aikanaan noin 150 ha. Saaren metsät ovat pääasiassa kuusi- tai mäntymetsää ja kosteikot ovat joko kuusta kasvavaa korpea tai puuttomiksi soistuneita.

Luonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alavana saarena Lavansaarella esiintyy rämesoita, joissa pohjakasvina rahkasammalta ja suovarpuja kuten variksenmarjaa, juolukkaa ja suopursua.[3] Hiekkaisessa maaperästä löytyy hiekka- ja savikiviä. Saaren hiekkaisesta maaperästä hyötyy muurahaisleijona[4].

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset merkit asutuksesta ovat Suursuonmäen kalmistosta ja ne ajoittuvat esiroomalaiselle rautakaudelle (noin 500 eaa. - 0). Vakituisen ruotsinkielisen asutuksen saari sai viimeistään 1300-luvun alkupuolella. Nämä asukkaat karkotti ja tuhosi Ruotsin ja Moskovan Venäjän välisen sodan, pitkän vihan alkaminen 1570. Uudet, suomenkieliset asukkaat alkoivat muuttaa saarelle 1630-luvun lopulla nykyisen Kotkan ja Viipurin väliseltä rannikolta.

Lavansaaren kirkko ennen talvisotaa.

Lavansaarelaiset olivat alkuun kalastajia ja hylkeenpyyntäjiä. Pietarin ja Viipurin kaupunkien voimakas rakentaminen sekä saaren erinomainen, suojainen satama tarjosivat mahdollisuuden 1800-luvun loppupuolelta alkaen myös kukoistavaan kauppamerenkulkuun. Lavansaaren kauppalaivastoon kuului enimmillään 132 purjealusta, etupäässä kaljaaseja ja jahteja. Ensimmäinen maailmansota kuitenkin vähensi saarelaisten kauppamerenkulkua.

Venäjän bolsevikkivallankaappaus ja Suomen itsenäistyminen 1917 aiheuttivat sen, että lavansaarelaisten parhaita nuottakalastuspaikkoja Venäjän puolella ei enää voinut käyttää. Suomen ja Venäjän neuvottelemassa Tarton rauhassa 1920 sovittiin, että Lavansaari ja Peninsaari muiden Suomenlahden ulkosaarten tapaan jätettiin linnoittamatta. 1920-luku oli köyhää sopeutumisen aikaa, jolloin kehitettiin tehokkaampia kalastusmenetelmiä, perattiin uusia nuotanvetopaikkoja, perustettiin kalanjalostamoja, alettiin kehittää matkailua elinkeinoksi ja jotkut osallistuivat kieltolain aikana jopa viinan salakuljetukseen hengissä pysyäkseen. Enimmillään asukkaita oli 1335 vuonna 1925 keskittyen Lavansaaren pohjoisosaan.

1930-luvun lopulla vaurastuminen oli päässyt jälleen hyvään alkuun ja asukasluku oli vakiintunut noin 1200:een. Kuitenkin kaikki oli jätettävä lokakuussa 1939 kahden tunnin varoitusajalla sodan uhatessa. Kaikki saaren 1089 henkikirjoilla ollutta ihmistä joutui evakkoon. [5]Talvisodan sytyttyä Neuvostoliiton puna-armeija miehitti Lavansaaren ja Peninsaaren,[6] kunnes Suomen oli luovutettava ne Neuvostoliitolle Moskovan rauhassa 1940. Viisi lavansaarelaista kaatui Talvisodassa. [5]

Matkailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muiden kuin Neuvostoliiton tai Venäjän kansalaisilla ei ole ollut pääsyä Lavansaareen ja Peninsaareen vuoden 1944 jälkeen, lukuun ottamatta kesää 1992.

Lavansaaren kunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lavansaari
Lövskär
Lakkautettu kunta – luovutettu Neuvostoliitolle
Russia - Lavansaari.PNG

sijainti

Sijainti 60°01′57.30″N, 28°22′13.57″E
Lääni Viipurin lääni
Maakunta Karjalan historiallinen maakunta
Kihlakunta Rannan kihlakunta
Perustettu 1904 erotettu Koiviston mlk:sta
Lakkautettu 1948
(luovutettu Neuvostoliitolle 1944)
Pinta-ala 16,10 km²  [7]
(12.3.1940)
– maa 15,30 km²
– sisävesi 0,80 km²
Väkiluku 1 089  [8]
(31.12.1939)
väestötiheys 71,2 as/km²
Lavansaaren epävirallinen perinnevaakuna.

Lavansaari kuului aiemmin Koiviston maalaiskuntaan, josta se erotettiin vuonna 1904 omaksi kunnakseen.

Kylät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lavansaaren kylät olivat Klausinkylä, Lounatkylä ja Pohjakylä sekä Peninsaari jossa oli oma kylänsä. Vuonna 1778 Pohjakylässä oli 15 savua, Lounatkylässä (+Klauksenkylä) 22 savua sekä Peninsaaressa 5 savua.[2]

Lavansaaren seurakunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lavansaaren seurakunta perustettiin 1896 ja se kuului Savonlinnan hiippakunnan Viipurin rovastikuntaan. Oma pappi saarelle tuli 1897. Kirkko Lavansaaressa oli ollut jo 1700-luvulla ja uudempi rakennettiin Pohjankylään 1783, kun vanha oli rapistunut korjauskelvottomaan kuntoon.[9]

Elinkeinot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lavansaari v. 1914.

Merenkulku on ollut Lavansaaressa tärkeä elinkeino. Tätä on edesauttanut saaren suojaisa luonnonsatama joka mahdollisti laivojen talvisäilytyksen. Muita tärkeitä elinkeinoja ovat olleet kalastus ja hylkeenpyynti.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kaukiainen, Yrjö: Rantarosvojen saaristo – Itäinen Suomenlahti 1700-luvulla. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-735-4.
  • Laurell, Seppo: Suomen majakat. Kustannusosakeyhtiö Nemo/Merenkulkulaitos, 1999. ISBN 952-5180-21-2.
  • Piispa Heikki: Meri on meidän peltomme - Lavansaari ja sen merenkulku talonpoikaispurjehduksen kukoistuskaudella. Helsinki: SKS, 2003. ISBN 951-746-495-9.
  • Ruusuvuori, Juha: Itämeren merirosvot – piraattitarinoita pohjoisesta. 2. p.. Helsinki: Teos, 2004. ISBN 951-851-005-9.
  • Hamari, Risto, Korhonen, Martti, Miettinen, Timo, Talve, Ilmar: Suomenlahden ulkosaaret - Lavansaari, Seiskari, Suursaari, Tytärsaari. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1996. ISBN 951-717-879-4.
  • Tuomikoski Pekka: Talvisota väestönsiirrot, s. 71-75. Kustannusosakeyhtiö AtlasArt, 2010. ISBN 978-952-5671-21-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Facta-tietosanakirja, artikkeli Lavansaari
  2. a b Hamari 1996, s. 120-122.
  3. Hamari 1996, s. 35-38.
  4. Hamari 1996, s. 42-43.
  5. a b Talvisota väestösiirrot, Tuomikoski Pekka, 2010, sivut71-75
  6. Uusi Suomi 4.12.1939. sivu 1 (etusivu), Päämajan tilannetiedotus 3.12.1939 kello 12
  7. Suomen tilastollinen vuosikirja 1940 (PDF) (sivut 2–3, taulukko 3. Suomesta Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitolle Moskovan rauhassa maalisk. 12 p:nä 1940 luovutettujen alueiden sekä vuokra-alueen pinta-ala) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 22.4.2013.
  8. Väestösuhteet vuonna 1939 (PDF) (Laskettu väkiluku seurakunnankirjojen ja siviilirekisterin mukaan, kunnittain) Suomen virallinen tilasto VI: Väestötilastoa 93. Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 22.4.2013.
  9. Hamari 1996 s.238-240

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]