Inkoo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Inkoo
Ingå
Inkoo.vaakuna.svg Inkoo.sijainti.suomi.2008.svg

vaakuna

sijainti

www.inkoo.fi
Sijainti 60°02′45″N, 24°00′20″E
Maakunta Uudenmaan maakunta
Seutukunta Raaseporin seutukunta
Perustettu 1335
Kuntaliitokset Degerby (1946)
Pinta-ala ilman merialueita 358,00 km²
225:nneksi suurin 2014 
Kokonaispinta-ala 954,03 km²
116:nneksi suurin 2014 [1]
– maa 349,89 km²
– sisävesi 8,11 km²
– meri 596,03 km²
Väkiluku 5 578
167:nneksi suurin 30.4.2014 [2]
– väestötiheys 15,94 as/km² (30.4.2014)
Ikäjakauma 2012 [3]
– 0–14-v. 18,6 %
– 15–64-v. 61,9 %
– yli 64-v. 19,5 %
Äidinkieli 2012 [3]
suomenkielisiä 42,3 %
ruotsinkielisiä 54,8 %
– muut 2,9 %
Kunnallisvero 20,75 %
64:nneksi suurin 2013 [4]
Kunnanjohtaja Jarl Boström
Kunnanvaltuusto 27 paikkaa
  2009–2012[5]
 • RKP
 • Sit.
 • Kok.
 • SDP
 • Vihr.

11
7
5
3
1

Inkoo (ruots. Ingå) on Suomen kunta, joka sijaitsee Länsi-Uudellamaalla Helsingistä noin 55 kilometriä länteen. Se on rannikkokunta, joka rajoittuu lännessä Raaseporiin, pohjoisessa Lohjaan ja idässä Siuntioon. Merellä rajaa on lisäksi Kirkkonummen kanssa.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Inkoo on maantieteellisen keskipisteen mukaan tarkasteltuna Manner-Suomen kolmanneksi eteläisin kunta. Keskustaajamassa, joka sijaitsee Inkoonlahden pohjukassa, asuu noin puolet kunnan asukkaista. Degerby on toiseksi suurin taajama, ja muita kyläkeskuksia ovat Inkoon asema, Tähtelä (ruotsiksi Täkter), Päivölä (ruotsiksi Solberg), Fagervik ja Barösund. Inkoon halki kulkee muutamia pienehköjä jokia, kuten Inkoonjoki keskustan läpi ja merkittävimpänä Ingarskilanjoki kunnan itäosassa. Suurimmat järvet ovat Marsjön ja Bruksträsket (Ruukinjärvi) Fagervikin lähettyvillä, missä on myös pitkä ja kapea Fagervikinlahti.

Inkoo on Suomen eteläisimpiä osia ja kuuluu näin hemiboreaaliseen metsävyöhykkeeseen eli tammivyöhykkeeseen, joka kulkee pohjoisimmillaan juuri Suomen eteläisimmällä rannikolla. Inkoon metsät ovat pääosin kuusimetsiä, mutta lehtoja ja kuivia mäntykankaitakin on runsaasti. Vallitsevat metsätyypit ovat tuorekangas ja lehtomainen tuorekangas. Kaikki suomalaiset jalot lehtipuut kasvavat luonnonvaraisina Inkoossa. Inkoo on suotuisaa aluetta hedelmäpuille, kuten päärynöille, luumupuille, kirsikkapuille ja kestävimmille persikkapuille. Inkoon leudon ilmaston takia puutarhoissa voidaan jotenkuten myös kasvattaa erikoisempiakin puutarhakasveja, kuten pyökkiä, atsaleoja ja japaninvaahteraa. Nämä lajit eivät menesty paljoa pohjoisempana Suomessa ulkotiloissa.

Inkoon edustalla on laaja saaristo, jonka merkittävin osa sijaitsee Barösundissa kunnan länsiosassa. Kapeat ja pitkät salmet erottavat toisistaan sen suurimpia saaria (Orslandet, Barölandet ja Älgsjölandet). Mantereelta johtaa silta Barölandetiin, josta puolestaan kulkee yksi Suomen harvoista säännöllisistä lossiyhteyksistä suurimmalle saarelle Orslandetiin. Inkoon saaristo on hyvin suosittua kesämökkialuetta (noin 2000 kesäasuntoa ja 300 pysyvää asukasta). Inkoon ulkosaaristoon eräille saarille on istutettu mufloneita, jotka ovat menestyneet ympäri vuoden erinomaisesti saariston leudossa ilmastossa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhimmat todisteet ihmisasutuksesta Inkoon alueella ovat n. 10 000 vuoden takaa, ajalta jolloin Suomusjärven mesoliittinen kulttuuri asutti suurinta osaa Suomen alueista, mukaan lukien Inkoota. Vanhimmat Inkoon kivikautiset asuinpaikat sijaitsevat aivan Lohjanharjun kupeessa, silloisella merenrannalla, 40-45 metriä nykymerenpintaa korkeammalla. Inkoosta tunnetaan parisenkymmentä kivikautista asuinpaikkaa, ja niissä voidaan nähdä selkeä asutusjatkumo Inkoossa läpi kivikauden, aina pronssikauteen 1 500-200 eaa. Pronssikausi tuo muuassaan esihistorianajan ihmisen tekemät ensimmäiset maamerkit; hautaröykkiöt, joita myös osuvasti Hiidenkiukaiksi nimitetään. Niitä löytyy Inkoosta runsaasti (viitisenkymmentä tunnettua), mutta ne ovat vaatimattomia kooltaan jos verrataan esim. naapurikunta Raaseporin alueelta löytyviin. Tämä saattaa kertoa Inkoossa asuneiden yhteisöjen pienuudesta, ja vähäisestä statuksesta. Yhtä kaikki, asutuksen jäljet jatkuvat Inkoossa läpi pronssikauden, mutta rautakauden alkaessa 200 eaa. elämisen merkit loppuvat, kuten loppuvat koko etelärannikolla Inkoosta aina Suomen itärajalle. Näin Inkoossa alkaa lähes 1 400 vuoden ajanjakso, jolta ei ole löydetty merkkejä ihmisasutuksesta.

Viimeistään keskiajalla Inkoo sai pysyvän asutuksen. Pitäjän nimi mainitaan ensimmäisen kerran asiakirjoissa vuonna 1335. Sitä kutsuttiin silloin ainakin nimillä Inghaa, Inga ja Ingo. Nimen merkityksestä on kaksi teoriaa: toisen mukaan nimeämisessä käytettiin samaa periaatetta kuin Siuntiossakin (sjunde å, seitsemäs joki) – Inkoonjoen vähäpätöisyyden vuoksi se olisi kuitenkin saanut nimekseen ingen å (ei mikään joki). Nimi on saattanut syntyä myös, kun alueella mahdollisesti vaikuttanut Inge-niminen mies on nimennyt joen itsensä mukaan (Inges å). Inkoon kirkon vanhimman osan arvellaan olevan peräisin jo 1200-luvun lopulta. Sen jälkeen sitä on laajennettu ainakin 1300-luvulla.

Vuonna 1646 tukholmalainen Carl Billsten vanhempi perusti Fagervikiin masuunin, jonka rautamalmi tuotiin Ruotsista. Isonvihan jälkeen 1700-luvun alussa rautaruukki oli ehtinyt rappeutua, mutta elpyi jälleen, kun sen ostivat Hisingsin veljekset. Sen yhteyteen rakennettiin 1730-luvulla kirkko sekä 1770-luvulla yksi Suomen ensimmäisistä ja merkittävimmistä rokokootyylisistä kartanoista. Ruukin ympärille muodostui pieni yhteiskunta työläisasuntoineen. Suomen siirryttyä Venäjän hallintaan vuonna 1809 alkoi ruukin alamäki. 1820-luvulla lopetettiin rautapellin valmistus ja 1850-luvulla masuunin käyttö. Lopullisesti ruukki lakkautettiin vuonna 1902. Sitä on restauroitu 1980-luvulla.

Suomen ensimmäiset perunat tuotiin Fagervikiin saksalaisten ruukkityöläisten mukana 1700-luvulla. Siitä sai alkunsa inkoolainen perinneruoka, inkoonpuuro eli perunapuuro, johon tulee ruisjauhoa ja runsaasti perunoita.

Hangon ja Hyvinkään välinen rautatie avattiin liikenteelle vuonna 1873, ja se sivusi Inkoon luoteisosaa. Lähin asema oli Mustio. Aiemmin henkilöliikenne oli hoidettu höyrylaivoilla, joita meni kolmesti viikossa Helsinkiin ja matka kesti viisi tuntia. Helsingin ja Karjaan välinen rantarata valmistui vuonna 1903, jolloin inkoolaisten matkustus nopeutui entisestään. Helsinkiin pääsi nyt nopeimmillaan tunnissa ja 31 minuutissa – kolme kertaa päivässä. Inkoon aseman lisäksi juna pysähtyi myös Tähtelässä ja Päivölässä.

Toisen maailmansodan jälkeen Suomi luovutti rauhanehtojen mukaisesti Porkkalan alueen Neuvostoliitolle 50 vuodeksi. Siihen kuului myös lähes kokonaan silloinen Degerbyn kunta ja osa Inkoon kuntaa. Alue tyhjennettiin kymmenessä päivässä. Se saatiin takaisin jo 1956, mutta sinä aikana se oli ehtinyt muuttua lähes tunnistamattomaksi. Pian palautuksen jälkeen Degerby liitettiin osaksi Inkoota.

Nykyään Inkoo on kasvava kunta. Se kuuluu Helsingin työssäkäyntialueeseen ja saa myös osansa Helsingin seudun kasvusta. Kuntaan muuttavat ihmiset ovat lähinnä suomenkielisiä, ja niinpä aiemmin täysin ruotsinkielisen kunnan kielisuhteet ovat jo pitkään olleet tasoittumassa. Vuonna 2006 oli ruotsinkielisiä 54,8 prosenttia ja suomenkielisiä 42,3 prosenttia.[3] Inkoon seurakunta on kaksikielinen, ja se kuuluu Porvoon hiippakuntaan.

Inkoon kirkko

Väestönkehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty kunnan väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2013 tilanteen mukainen.

Inkoon väestönkehitys 1980–2010
Vuosi Asukkaita
1980
  
4 060
1985
  
4 368
1990
  
4 723
1995
  
4 800
2000
  
4 873
2005
  
5 310
2010
  
5 546
Lähde: Tilastokeskus.[6]

Kylät ja taajamat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Backa, Barösund, Bastö, Billskog, Bjurs, Bolstad, Breds, Bredslätt, Böle, Dal, Dams, Degerby, Degerö, Elisaari (Älgsjö), Espings, Fagervik, Finnböle, Finnpada, Femböle, Gråmarböle, Gumböle, Gårdsböle, Haga, Halvdels, Hirdal, Hovgård, Illans, Ingarskila, Inkoon asema (Ingå station), Inkoon kirkonkylä (Ingå kyrkoby), Innanbäck, Joddböle, Johannesberg, Jutans, Kalkulla, Kopparnäs, Krämars, Kusans, Kämpbacka, Kärr, Lillramsjö, Linkulla, Lågnäs, Långvik, Malm, Mossaböle, Näs, Ors, Pålsböle, Päivölä (Solberg), Rankila, Rådkila, Rövass, Siggböle, Sonasund, Stormora, Storramsjö, Ström, Stävö, Svartbäck, Svenskby, Sågars, Torp, Torstholm, Tähtelä (Täkter), Utanåker, Vars, Vassböle, Västanby, Västankvarn, Västerby, Västerkulla, Västersolberg, Ålkila, Ålö, Österkulla, Östersolberg, Överby

Elinkeinot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gåsön kalastajatorppa vuonna 1905.

Inkoossa on vuosisatainen perinne maanviljelyssä, karjanhoidossa ja kalastuksessa, jotka ovat täydentäneet toisiaan. Kalastusta on harjoitettu niin kauan kuin alueella on ollut asutusta. 1750-luvulta alkaen alkoi ilmaantua kalastajatorppia, joiden lukumäärä kasvoi tasaisesti ja ne levisivät vähitellen myös aiemmin asumattomaan ulkosaaristoon. Parhaimmillaan 1900-luvun alussa saaristossa oli lähes satakunta kalastajaperhettä, kunnes niiden määrä alkoi taantua (enää 20 perhettä vuonna 1980). Kalastajatorpparit saivat lunastusoikeuden vuonna 1924.

Maanviljelyssä ensimmäiset torpat perustettiin jo 1600-luvun puolivälissä, ja niiden huippuaikaa oli 1800-luku. Niittymaita kynnettiin pelloiksi 1930-luvulle saakka, jolloin lisääntyi myös maidontuotanto ja juurikkaiden viljely. Lehmiä oli pitkään enemmän kuin inkoolaisia. 1960-luvulla maatalous koneellistui lähes täydellisesti. Vielä vuonna 1970 maanviljely oli inkoolaisten merkittävin elinkeino 36 prosentilla – kymmenen vuotta myöhemmin määrä oli pudonnut 14 prosenttiyksikköä. Inkoossa on useita kauppapuutarhoja; niistä Gripans on tullut tunnetuksi neilikoistaan.

Joddbölessä on 1000 megawatin hiililauhdevoimala, joka otettiin käyttöön vuonna 1977. Se on lajissaan Pohjoismaiden suurin. Voimalan yhteydessä on syväsatama, jonka väylä on ruopattu 13 metrin syvyiseksi. Barösundissa on yksi 2 megawatin tuulivoimalaa, Kopparnäsiin suunniteltiin myös ydinvoimalaa 1970-luvulla, mutta kunnanvaltuusto torjui suunnitelman yhden äänen enemmistöllä vuonna 1975.

Palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Inkoossa on neljä ala-astetta, joista yksi on suomenkielinen. Yläasteen inkoolaiset käyvät nykyään Virkkalassa (aiemmin Karjaalla). Lukiot sijaitsevat lähikunnissa Karjaalla, Lohjalla ja Kirkkonummella, kukin noin 25 kilometrin päässä Inkoon keskustasta. Barösundin ala-asteella oli vain kolme oppilasta vuonna 1981, ja se sai toimia erikoisluvalla. Oppilaita oli viimeisinä vuosina parhaimmillaan muutamia kymmeniä, kunnes koulu lakkautettiin keväällä 2009.

Keskustassa palvelee terveyskeskus, muutamia kauppoja (joista Varubodenin yhteydessä on asiamiesposti), pankki, kirjasto ja hieman ulompana keskustasta sijaitsee Länsi-Uudenmaan Pelastuslaitoksen Inkoon VPK:n paloasema. Inkoon Sairaankuljetus Oy tarjoaa sairaankuljetuspalveluja kellon ympäri. Kiireelliset sairaankuljetustehtävät yritys hoitaa yhteistyössä Inkoon VPK:n kanssa. Inkoon VPK myös tarjoaa sammutus- ja pelastuspalvelut Inkoon alueella ainoana palokuntana. Degerbyssä on pankin ja kirjaston sivupisteet sekä kauppa. Barösundissa on pieni kauppa ja kahvila. Bärösundin kaupan lähellä on myös Inkoon VPK:n Bärösundin osasto jolla on käytössään mönkijä ja vene. Osasto suorittaa lähinnä kiireellisiä ensihoitotehtäviä saaristossa.

Inkoon keskustaan valmistui vuonna 2007 aivan venesataman tuntumaan uusi kauppakeskus Strand, jonka suurimpana omistajana on Marcus Grönholm.

Liikenneyhteydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Inkoon rautatieasemalta (noin 5 km keskustasta luoteeseen) kulkee lähi- tai taajamajuna arkipäivisin seitsemän kertaa päivässä Karjaalle ja kuusi kertaa päivässä Helsingin suuntaan. Bussiliikennettä on Helsingin ja Karjaan suuntaan useita kertoja päivässä sekä Lohjalle muutaman kerran päivässä. Inkoon keskustassa on pienvenesatama.

Nähtävyyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Fagervikin ruukki (1646), kartano (177273) ja puukirkko (J. F. Schultz, 1737). Kartanon pihalla on englantilais- ja ranskalaistyyppinen puutarha sekä kiinalainen paviljonki. Kirkossa on Suomen vanhimmat alkuperäiskunnossa olevat urut. Ympäristö on osa Snappertunanjoen-Fagervikin kansallismaisemaa.
  • Inkoon kirkko (1200-luku) on omistettu merenkulkijoiden suojeluspyhimykselle pyhälle Nikolaukselle (tunnetaan myös joulupukkina). Kirkossa on krusifiksi 1300-luvulta, seinämaalauksia 1400-luvulta ja barokkityylinen alttaritaulu 1700-luvulta. 1500-luvulta peräisin oleva, mustan surman tuhoihin liittyvä seinämaalaus "Kuolemantanssi" on harvinaisuus.
  • Degerbyn nykyinen kirkko (1931–32) korvasi 174748 rakennetun puukirkon.
  • Kuninkaantie (Fagervik–keskusta–Innanbäck–Degerby)
  • Gammelgårdenin kotiseutumuseo keskustassa, jossa on 1700-luvulta peräisin oleva päärakennus ympärillään liitereitä, majoja, savusauna ja tuulimylly. Esillä on myös runsaasti esineistöä.
  • Museo Degerby Igor, joka kertoo Porkkalan vuokra-ajan tapahtumista 194456.
  • Malmtorpin talonpoikaismuseo; vuonna 1877 rakennettu asuinrakennus, joka on sisustettu alkuperäiseen tyyliin.
  • Museo Torpin Tykit, esillä noin 40 tykkiä, aseita, ajoneuvoja, univormuja, pienoismalleja ja Mi-8-kuljetushelikopteri.

Tapahtumia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Meri ja musiikki kesäkuun lopussa
  • Inkoo-päivä heinäkuun alussa (markkinat)
  • Degerby-päivä heinäkuussa (markkinat)

Päätöksenteko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Inkoo kuuluu Uudenmaan vaalipiiriin ja sen kunnanvaltuustossa on 27 kunnanvaltuutettua.

Kuuluisia nykyisiä ja aiempia asukkaita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Inkoon edustalla on myös pieni Bågaskärin saari, jolla sijaitsee Suomen meripelastusseuran käyttämä Meripelastus- ja turvallisuuskoulutuskeskus sekä merivoimien toimintaa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomen pinta-ala kunnittain 1.1.2014 1.1.2014. Maanmittauslaitos. Viitattu 15.3.2014.
  2. Suomen asukasluvut kuukausittain – Kunnittain aakkosjärjestyksessä 30.4.2014. Väestörekisterikeskus. Viitattu 6.6.2014.
  3. a b c Väestö iän (1-v.), sukupuolen ja kielen mukaan alueittain 1990–2012, laaja alueluokitusryhmittely 31.12.2012. Tilastokeskus. Viitattu 27.5.2013.
  4. Luettelo kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013 27.11.2012. Verohallinto. Viitattu 13.3.2013.
  5. Kuntavaalit 2008 tulospalvelu 30.10.2008. Yleisradio Oy. Viitattu 24.11.2010.
  6. Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala alueittain 1980 - 2012 22.3.2013. Tilastokeskus. Viitattu 1.4.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]