Luettelo Suomen kunnista

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomen väentiheys kunnittain vuonna 2011.

Tämä artikkeli on luettelo Suomen nykyisistä kunnista. Kuntaliitosten yhteydessä hävinneet kunnat ovat sivulla Luettelo Suomen entisistä kunnista ja tapahtuneet muutokset sivulla kuntamuutokset. Vuoden 2013 alusta kuntia on 320,[1] joista kaupunkeja 107.

Kaupungit on merkitty lihavoituina ja lisäksi kuntamuoto-sarakkeessa on kerrottu, onko kyseessä kaupunki vai muu kunta.lähde? Luettelon kolmannessa sarakkeessa on ilmoitettu mihin nykymaakuntaan kunta kuuluu. Väkilukutietojen ajankohta on 31. tammikuuta 2013. Kuntien maapinta-alat puolestaan ovat ajankohdan 1. tammikuuta 2013 mukaiset.

Kuntien väkiluvun osalta mediaanissa ovat Rusko (5 905) ja Kangasniemi (5 841). Kuntien pinta-alan osalta mediaanissa ovat Toholampi (616,88 km²) ja Kivijärvi (599,87 km²). Suomen pinta-alaltaan suurin Inarin kunta vastaa pinta-alaltaan lähinnä 17 363 neliökilometrin laajuista Swazimaata. Suomen pienin kunta, Espoon keskellä oleva Kauniainen puolestaan on kokoluokaltaan saman kokoinen kuin maailman toisiksi pienin valtio Monaco. Kuntien mediaanissa väestötiheyden osalta ovat Lumparland (10,92 as./km²) ja Kauhajoki (10,91 as./km²).

Kunnan nimi Kuntamuoto Nykymaakunta Väkiluku[2] Maapinta-ala
(km²)[3]
Väentiheys
(as./km²)
Akaa kaupunki Pirkanmaa 17 149 293,14 58,5
Alajärvi kaupunki Etelä-Pohjanmaa 10 268 1 008,74 10,2
Alavieska muu kunta Pohjois-Pohjanmaa 2 758 251,36 11
Alavus kaupunki Etelä-Pohjanmaa 12 356 1 088,16 11,4
Asikkala muu kunta Päijät-Häme 8 447 563,38 15
Askola muu kunta Uusimaa 4 985 212,41 23,5
Aura muu kunta Varsinais-Suomi 3 969 95,00 41,8
Brändö muu kunta Ahvenanmaa 476 107,88 4,4
Eckerö muu kunta Ahvenanmaa 963 107,65 8,9
Enonkoski muu kunta Etelä-Savo 1 527 305,82 5
Enontekiö muu kunta Lappi 1 879 7 945,49 0,2
Espoo kaupunki Uusimaa 257 195 312,20 823,8
Eura muu kunta Satakunta 12 415 578,77 21,5
Eurajoki muu kunta Satakunta 5 921 345,39 17,1
Evijärvi muu kunta Etelä-Pohjanmaa 2 685 354,07 7,6
Finström muu kunta Ahvenanmaa 2 529 123,23 20,5
Forssa kaupunki Kanta-Häme 17 733 248,78 71,3
Föglö muu kunta Ahvenanmaa 578 134,77 4,3
Geta muu kunta Ahvenanmaa 493 84,35 5,8
Haapajärvi kaupunki Pohjois-Pohjanmaa 7 640 765,66 10
Haapavesi kaupunki Pohjois-Pohjanmaa 7 296 1 049,77 7
Hailuoto muu kunta Pohjois-Pohjanmaa 993 200,56 5
Halsua muu kunta Keski-Pohjanmaa 1 249 412,71 3
Hamina kaupunki Kymenlaakso 21 239 609,51 34,8
Hammarland muu kunta Ahvenanmaa 1 521 138,21 11
Hankasalmi muu kunta Keski-Suomi 5 453 571,73 9,5
Hanko kaupunki Uusimaa 9 266 116,89 79,3
Harjavalta kaupunki Satakunta 7 484 123,46 60,6
Hartola muu kunta Päijät-Häme 3 198 542,95 5,9
Hattula muu kunta Kanta-Häme 9 706 357,81 27,1
Hausjärvi muu kunta Kanta-Häme 8 871 389,31 22,8
Heinola kaupunki Päijät-Häme 20 030 676,09 29,6
Heinävesi muu kunta Etelä-Savo 3 741 1 030,28 3,6
Helsinki kaupunki Uusimaa 605 022 213,75 2 830,5
Hirvensalmi muu kunta Etelä-Savo 2 378 465,38 5,1
Hollola muu kunta Päijät-Häme 22 071 463,16 47,7
Honkajoki muu kunta Satakunta 1 841 331,36 5,6
Huittinen kaupunki Satakunta 10 622 532,62 19,9
Humppila muu kunta Kanta-Häme 2 484 147,94 16,8
Hyrynsalmi muu kunta Kainuu 2 601 1 421,05 1,8
Hyvinkää kaupunki Uusimaa 45 649 322,62 141,5
Hämeenkoski muu kunta Päijät-Häme 2 099 187,73 11,2
Hämeenkyrö muu kunta Pirkanmaa 10 529 463,77 22,7
Hämeenlinna kaupunki Kanta-Häme 67 556 1 785,21 37,8
Ii muu kunta Pohjois-Pohjanmaa 9 585 1 552,66 6,2
Iisalmi kaupunki Pohjois-Savo 22 136 762,97 29
Iitti muu kunta Kymenlaakso 6 959 589,80 11,8
Ikaalinen kaupunki Pirkanmaa 7 329 750,30 9,8
Ilmajoki muu kunta Etelä-Pohjanmaa 12 036 576,79 20,9
Ilomantsi muu kunta Pohjois-Karjala 5 693 2 763,57 2,1
Imatra kaupunki Etelä-Karjala 28 307 155,01 182,6
Inari muu kunta Lappi 6 741 15 053,04 0,4
Inkoo muu kunta Uusimaa 5 531 349,89 15,8
Isojoki muu kunta Etelä-Pohjanmaa 2 285 642,38 3,6
Isokyrö muu kunta Pohjanmaa 4 876 354,19 13,8
Jalasjärvi muu kunta Etelä-Pohjanmaa 8 054 818,70 9,8
Janakkala muu kunta Kanta-Häme 16 914 547,44 30,9
Joensuu kaupunki Pohjois-Karjala 74 146 2 381,65 31,1
Jokioinen muu kunta Kanta-Häme 5 625 180,43 31,2
Jomala muu kunta Ahvenanmaa 4 349 142,54 30,5
Joroinen muu kunta Etelä-Savo 5 293 575,19 9,2
Joutsa muu kunta Keski-Suomi 4 892 867,16 5,6
Juankoski kaupunki Pohjois-Savo 5 088 465,32 10,9
Juuka muu kunta Pohjois-Karjala 5 330 1 501,76 3,5
Juupajoki muu kunta Pirkanmaa 2 030 258,50 7,9
Juva muu kunta Etelä-Savo 6 770 1 163,03 5,8
Jyväskylä kaupunki Keski-Suomi 133 557 1 171,00 114,1
Jämijärvi muu kunta Satakunta 1 983 214,35 9,3
Jämsä kaupunki Keski-Suomi 22 352 1 571,32 14,2
Järvenpää kaupunki Uusimaa 39 633 37,55 1 055,5
Kaarina kaupunki Varsinais-Suomi 31 401 150,35 208,9
Kaavi muu kunta Pohjois-Savo 3 297 674,00 4,9
Kajaani kaupunki Kainuu 37 978 1 835,09 20,7
Kalajoki kaupunki Pohjois-Pohjanmaa 12 632 922,18 13,7
Kangasala muu kunta Pirkanmaa 30 163 658,01 45,8
Kangasniemi muu kunta Etelä-Savo 5 841 1 068,84 5,5
Kankaanpää kaupunki Satakunta 11 971 689,42 17,4
Kannonkoski muu kunta Keski-Suomi 1 553 444,72 3,5
Kannus kaupunki Keski-Pohjanmaa 5 739 468,24 12,3
Karijoki muu kunta Etelä-Pohjanmaa 1 508 185,76 8,1
Karkkila kaupunki Uusimaa 9 124 242,36 37,6
Karstula muu kunta Keski-Suomi 4 371 887,26 4,9
Karvia muu kunta Satakunta 2 541 502,00 5,1
Kaskinen kaupunki Pohjanmaa 1 384 10,63 130,2
Kauhajoki kaupunki Etelä-Pohjanmaa 14 178 1 299,08 10,9
Kauhava kaupunki Etelä-Pohjanmaa 17 221 1 313,69 13,1
Kauniainen kaupunki Uusimaa 8 878 5,89 1 507,3
Kaustinen muu kunta Keski-Pohjanmaa 4 287 354,03 12,1
Keitele muu kunta Pohjois-Savo 2 473 481,78 5,1
Kemi kaupunki Lappi 22 274 95,41 233,5
Kemijärvi kaupunki Lappi 8 084 3 504,97 2,3
Keminmaa muu kunta Lappi 8 584 626,30 13,7
Kemiönsaari muu kunta Varsinais-Suomi 7 068 686,93 10,3
Kempele muu kunta Pohjois-Pohjanmaa 16 372 110,11 148,7
Kerava kaupunki Uusimaa 34 560 30,62 1 128,7
Keuruu kaupunki Keski-Suomi 10 474 1 258,03 8,3
Kihniö muu kunta Pirkanmaa 2 141 357,10 6
Kinnula muu kunta Keski-Suomi 1 760 460,24 3,8
Kirkkonummi muu kunta Uusimaa 37 628 366,15 102,8
Kitee kaupunki Pohjois-Karjala 11 338 1 253,59 9
Kittilä muu kunta Lappi 6 400 8 094,33 0,8
Kiuruvesi kaupunki Pohjois-Savo 8 979 1 328,14 6,8
Kivijärvi muu kunta Keski-Suomi 1 305 483,95 2,7
Kokemäki kaupunki Satakunta 7 891 481,22 16,4
Kokkola kaupunki Keski-Pohjanmaa 46 809 1 444,19 32,4
Kolari muu kunta Lappi 3 855 2 558,81 1,5
Konnevesi muu kunta Keski-Suomi 2 895 512,97 5,6
Kontiolahti muu kunta Pohjois-Karjala 14 292 799,68 17,9
Korsnäs muu kunta Pohjanmaa 2 229 235,78 9,5
Koski Tl muu kunta Varsinais-Suomi 2 449 191,46 12,8
Kotka kaupunki Kymenlaakso 54 887 271,62 202,1
Kouvola kaupunki Kymenlaakso 87 346 2 558,37 34,1
Kristiinankaupunki kaupunki Pohjanmaa 7 050 682,99 10,3
Kruunupyy muu kunta Pohjanmaa 6 663 712,36 9,4
Kuhmo kaupunki Kainuu 9 216 4 806,69 1,9
Kuhmoinen muu kunta Keski-Suomi 2 435 660,96 3,7
Kumlinge muu kunta Ahvenanmaa 338 99,23 3,4
Kuopio kaupunki Pohjois-Savo 105 236 2 309,16 45,6
Kuortane muu kunta Etelä-Pohjanmaa 3 849 462,17 8,3
Kurikka kaupunki Etelä-Pohjanmaa 14 384 905,62 15,9
Kustavi muu kunta Varsinais-Suomi 887 165,83 5,3
Kuusamo kaupunki Pohjois-Pohjanmaa 16 176 4 977,86 3,2
Kyyjärvi muu kunta Keski-Suomi 1 465 448,22 3,3
Kärkölä muu kunta Päijät-Häme 4 774 256,47 18,6
Kärsämäki muu kunta Pohjois-Pohjanmaa 2 750 695,94 4
Kökar muu kunta Ahvenanmaa 247 63,55 3,9
Köyliö muu kunta Satakunta 2 747 246,06 11,2
Lahti kaupunki Päijät-Häme 103 073 135,05 763,2
Laihia muu kunta Pohjanmaa 8 006 504,24 15,9
Laitila kaupunki Varsinais-Suomi 8 450 531,65 15,9
Lapinjärvi muu kunta Uusimaa 2 822 329,87 8,6
Lapinlahti muu kunta Pohjois-Savo 10 289 1 096,51 9,4
Lappajärvi muu kunta Etelä-Pohjanmaa 3 373 420,89 8
Lappeenranta kaupunki Etelä-Karjala 72 400 1 433,35 50,5
Lapua kaupunki Etelä-Pohjanmaa 14 632 737,15 19,8
Laukaa muu kunta Keski-Suomi 18 496 648,54 28,5
Lavia muu kunta Satakunta 1 914 321,12 6
Lemi muu kunta Etelä-Karjala 3 063 217,77 14,1
Lemland muu kunta Ahvenanmaa 1 877 113,08 16,6
Lempäälä muu kunta Pirkanmaa 21 461 269,52 79,6
Leppävirta muu kunta Pohjois-Savo 10 278 1 136,03 9
Lestijärvi muu kunta Keski-Pohjanmaa 835 480,69 1,7
Lieksa kaupunki Pohjois-Karjala 12 385 3 418,35 3,6
Lieto muu kunta Varsinais-Suomi 17 015 198,50 85,7
Liminka muu kunta Pohjois-Pohjanmaa 9 463 637,16 14,9
Liperi muu kunta Pohjois-Karjala 12 415 726,90 17,1
Lohja kaupunki Uusimaa 47 515 939,14 50,6
Loimaa kaupunki Varsinais-Suomi 16 736 848,10 19,7
Loppi muu kunta Kanta-Häme 8 330 597,60 13,9
Loviisa kaupunki Uusimaa 15 509 819,78 18,9
Luhanka muu kunta Keski-Suomi 766 214,53 3,6
Lumijoki muu kunta Pohjois-Pohjanmaa 2 064 213,19 9,7
Lumparland muu kunta Ahvenanmaa 396 36,25 10,9
Luoto muu kunta Pohjanmaa 4 993 142,34 35,1
Luumäki muu kunta Etelä-Karjala 5 014 750,08 6,7
Luvia muu kunta Satakunta 3 370 169,07 19,9
Maalahti muu kunta Pohjanmaa 5 592 521,31 10,7
Maaninka muu kunta Pohjois-Savo 3 822 466,51 8,2
Maarianhamina kaupunki Ahvenanmaa 11 372 11,80 963,7
Marttila muu kunta Varsinais-Suomi 2 024 195,28 10,4
Masku muu kunta Varsinais-Suomi 9 662 174,90 55,2
Merijärvi muu kunta Pohjois-Pohjanmaa 1 176 229,83 5,1
Merikarvia muu kunta Satakunta 3 260 446,03 7,3
Miehikkälä muu kunta Kymenlaakso 2 184 422,23 5,2
Mikkeli kaupunki Etelä-Savo 54 520 2 549,07 21,4
Muhos muu kunta Pohjois-Pohjanmaa 8 944 783,75 11,4
Multia muu kunta Keski-Suomi 1 808 733,24 2,5
Muonio muu kunta Lappi 2 390 1 903,87 1,3
Mustasaari muu kunta Pohjanmaa 19 009 848,72 22,4
Muurame muu kunta Keski-Suomi 9 564 144,06 66,4
Mynämäki muu kunta Varsinais-Suomi 7 973 519,77 15,3
Myrskylä muu kunta Uusimaa 1 994 200,37 10
Mäntsälä muu kunta Uusimaa 20 481 580,83 35,3
Mänttä-Vilppula kaupunki Pirkanmaa 11 107 534,87 20,8
Mäntyharju muu kunta Etelä-Savo 6 346 981,78 6,5
Naantali kaupunki Varsinais-Suomi 18 789 311,47 60,3
Nakkila muu kunta Satakunta 5 741 182,91 31,4
Nastola muu kunta Päijät-Häme 15 082 324,18 46,5
Nivala kaupunki Pohjois-Pohjanmaa 10 995 527,95 20,8
Nokia kaupunki Pirkanmaa 32 361 288,16 112,3
Nousiainen muu kunta Varsinais-Suomi 4 856 198,81 24,4
Nurmes kaupunki Pohjois-Karjala 8 296 1 601,08 5,2
Nurmijärvi muu kunta Uusimaa 40 750 361,86 112,6
Närpiö kaupunki Pohjanmaa 9 374 977,51 9,6
Orimattila kaupunki Päijät-Häme 16 268 785,35 20,7
Oripää muu kunta Varsinais-Suomi 1 439 117,61 12,2
Orivesi kaupunki Pirkanmaa 9 577 799,57 12
Oulainen kaupunki Pohjois-Pohjanmaa 7 843 587,75 13,3
Oulu kaupunki Pohjois-Pohjanmaa 191 050 3 031,00 63
Outokumpu kaupunki Pohjois-Karjala 7 344 445,82 16,5
Padasjoki muu kunta Päijät-Häme 3 329 523,18 6,4
Paimio kaupunki Varsinais-Suomi 10 602 238,36 44,5
Paltamo muu kunta Kainuu 3 749 918,57 4,1
Parainen kaupunki Varsinais-Suomi 15 556 882,13 17,6
Parikkala muu kunta Etelä-Karjala 5 589 592,92 9,4
Parkano kaupunki Pirkanmaa 6 912 852,06 8,1
Pedersören kunta muu kunta Pohjanmaa 10 944 794,28 13,8
Pelkosenniemi muu kunta Lappi 962 1 836,17 0,5
Pello muu kunta Lappi 3 815 1 737,56 2,2
Perho muu kunta Keski-Pohjanmaa 2 929 747,92 3,9
Pertunmaa muu kunta Etelä-Savo 1 854 374,49 5
Petäjävesi muu kunta Keski-Suomi 4 111 456,39 9
Pieksämäki kaupunki Etelä-Savo 19 384 1 568,64 12,4
Pielavesi muu kunta Pohjois-Savo 4 916 1 153,23 4,3
Pietarsaari kaupunki Pohjanmaa 19 657 88,41 222,3
Pihtipudas muu kunta Keski-Suomi 4 437 1 074,77 4,1
Pirkkala muu kunta Pirkanmaa 18 115 81,39 222,6
Polvijärvi muu kunta Pohjois-Karjala 4 714 804,15 5,9
Pomarkku muu kunta Satakunta 2 363 301,08 7,8
Pori kaupunki Satakunta 83 272 834,29 99,8
Pornainen muu kunta Uusimaa 5 140 146,50 35,1
Porvoo kaupunki Uusimaa 49 109 654,51 75
Posio muu kunta Lappi 3 725 3 039,16 1,2
Pudasjärvi kaupunki Pohjois-Pohjanmaa 8 613 5 637,52 1,5
Pukkila muu kunta Uusimaa 2 048 145,04 14,1
Punkalaidun muu kunta Pirkanmaa 3 199 361,08 8,9
Puolanka muu kunta Kainuu 2 918 2 461,35 1,2
Puumala muu kunta Etelä-Savo 2 374 794,52 3
Pyhtää muu kunta Kymenlaakso 5 368 324,72 16,5
Pyhäjoki muu kunta Pohjois-Pohjanmaa 3 310 542,33 6,1
Pyhäjärvi kaupunki Pohjois-Pohjanmaa 5 828 1 311,33 4,4
Pyhäntä muu kunta Pohjois-Pohjanmaa 1 569 810,73 1,9
Pyhäranta muu kunta Varsinais-Suomi 2 198 143,27 15,3
Pälkäne muu kunta Pirkanmaa 6 846 560,48 12,2
Pöytyä muu kunta Varsinais-Suomi 8 575 750,05 11,4
Raahe kaupunki Pohjois-Pohjanmaa 25 659 1 014,14 25,3
Raasepori kaupunki Uusimaa 28 852 1 147,99 25,1
Raisio kaupunki Varsinais-Suomi 24 609 48,76 504,7
Rantasalmi muu kunta Etelä-Savo 3 909 559,16 7
Ranua muu kunta Lappi 4 200 3 453,71 1,2
Rauma kaupunki Satakunta 39 853 495,60 80,4
Rautalampi muu kunta Pohjois-Savo 3 431 538,98 6,4
Rautavaara muu kunta Pohjois-Savo 1 808 1 150,93 1,6
Rautjärvi muu kunta Etelä-Karjala 3 769 351,64 10,7
Reisjärvi muu kunta Pohjois-Pohjanmaa 2 955 474,42 6,2
Riihimäki kaupunki Kanta-Häme 29 230 121,03 241,5
Ristijärvi muu kunta Kainuu 1 456 835,62 1,7
Rovaniemi kaupunki Lappi 60 887 7 582,06 8
Ruokolahti muu kunta Etelä-Karjala 5 558 943,43 5,9
Ruovesi muu kunta Pirkanmaa 4 854 776,76 6,2
Rusko muu kunta Varsinais-Suomi 5 905 127,12 46,5
Rääkkylä muu kunta Pohjois-Karjala 2 491 427,67 5,8
Saarijärvi kaupunki Keski-Suomi 10 246 1 251,88 8,2
Salla muu kunta Lappi 3 973 5 729,85 0,7
Salo kaupunki Varsinais-Suomi 54 845 1 986,52 27,6
Saltvik muu kunta Ahvenanmaa 1 817 151,93 12
Sastamala kaupunki Pirkanmaa 25 720 1 429,23 18
Sauvo muu kunta Varsinais-Suomi 3 029 252,47 12
Savitaipale muu kunta Etelä-Karjala 3 756 539,74 7
Savonlinna kaupunki Etelä-Savo 36 624 2 239,50 16,4
Savukoski muu kunta Lappi 1 126 6 438,33 0,2
Seinäjoki kaupunki Etelä-Pohjanmaa 59 628 1 431,64 41,7
Sievi muu kunta Pohjois-Pohjanmaa 5 252 787,33 6,7
Siikainen muu kunta Satakunta 1 639 463,19 3,5
Siikajoki muu kunta Pohjois-Pohjanmaa 5 604 1 052,30 5,3
Siikalatva muu kunta Pohjois-Pohjanmaa 5 981 2 171,86 2,8
Siilinjärvi muu kunta Pohjois-Savo 21 432 400,96 53,5
Simo muu kunta Lappi 3 417 1 446,81 2,4
Sipoo muu kunta Uusimaa 18 763 339,62 55,2
Siuntio muu kunta Uusimaa 6 171 241,08 25,6
Sodankylä muu kunta Lappi 8 850 11 693,35 0,8
Soini muu kunta Etelä-Pohjanmaa 2 327 551,95 4,2
Somero kaupunki Varsinais-Suomi 9 227 667,78 13,8
Sonkajärvi muu kunta Pohjois-Savo 4 508 1 465,85 3,1
Sotkamo muu kunta Kainuu 10 678 2 649,16 4
Sottunga muu kunta Ahvenanmaa 100 28,05 3,6
Sulkava muu kunta Etelä-Savo 2 843 584,69 4,9
Sund muu kunta Ahvenanmaa 1 034 108,12 9,6
Suomussalmi muu kunta Kainuu 8 798 5 270,17 1,7
Suonenjoki kaupunki Pohjois-Savo 7 500 713,55 10,5
Sysmä muu kunta Päijät-Häme 4 184 666,91 6,3
Säkylä muu kunta Satakunta 4 622 160,59 28,8
Taipalsaari muu kunta Etelä-Karjala 4 833 345,13 14
Taivalkoski muu kunta Pohjois-Pohjanmaa 4 295 2 438,03 1,8
Taivassalo muu kunta Varsinais-Suomi 1 686 140,32 12
Tammela muu kunta Kanta-Häme 6 548 640,39 10,2
Tampere kaupunki Pirkanmaa 217 603 525,01 414,5
Tarvasjoki muu kunta Varsinais-Suomi 1 966 101,96 19,3
Tervo muu kunta Pohjois-Savo 1 698 347,73 4,9
Tervola muu kunta Lappi 3 332 1 559,72 2,1
Teuva muu kunta Etelä-Pohjanmaa 5 757 554,70 10,4
Tohmajärvi muu kunta Pohjois-Karjala 4 893 837,73 5,8
Toholampi muu kunta Keski-Pohjanmaa 3 430 608,43 5,6
Toivakka muu kunta Keski-Suomi 2 455 361,43 6,8
Tornio kaupunki Lappi 22 497 1 187,77 18,9
Turku kaupunki Varsinais-Suomi 180 350 245,66 734,1
Tuusniemi muu kunta Pohjois-Savo 2 796 543,21 5,1
Tuusula muu kunta Uusimaa 37 958 219,50 172,9
Tyrnävä muu kunta Pohjois-Pohjanmaa 6 626 491,81 13,5
Ulvila kaupunki Satakunta 13 467 400,70 33,6
Urjala muu kunta Pirkanmaa 5 162 475,19 10,9
Utajärvi muu kunta Pohjois-Pohjanmaa 2 949 1 671,12 1,8
Utsjoki muu kunta Lappi 1 287 5 144,49 0,3
Uurainen muu kunta Keski-Suomi 3 555 348,05 10,2
Uusikaarlepyy kaupunki Pohjanmaa 7 522 732,66 10,3
Uusikaupunki kaupunki Varsinais-Suomi 15 502 502,44 30,9
Vaala muu kunta Kainuu 3 244 1 302,11 2,5
Vaasa kaupunki Pohjanmaa 65 771 364,26 180,6
Valkeakoski kaupunki Pirkanmaa 21 159 271,95 77,8
Valtimo muu kunta Pohjois-Karjala 2 418 800,32 3
Vantaa kaupunki Uusimaa 205 479 238,37 862
Varkaus kaupunki Pohjois-Savo 22 303 385,62 57,8
Vehmaa muu kunta Varsinais-Suomi 2 334 188,72 12,4
Vesanto muu kunta Pohjois-Savo 2 317 422,63 5,5
Vesilahti muu kunta Pirkanmaa 4 449 300,92 14,8
Veteli muu kunta Keski-Pohjanmaa 3 377 502,34 6,7
Vieremä muu kunta Pohjois-Savo 3 930 925,26 4,2
Vihti muu kunta Uusimaa 28 717 522,04 55
Viitasaari kaupunki Keski-Suomi 6 948 1 248,48 5,6
Vimpeli muu kunta Etelä-Pohjanmaa 3 209 287,33 11,2
Virolahti muu kunta Kymenlaakso 3 479 371,95 9,4
Virrat kaupunki Pirkanmaa 7 374 1 162,31 6,3
Vårdö muu kunta Ahvenanmaa 424 101,59 4,2
Vöyri muu kunta Pohjanmaa 6 708 781,98 8,6
Ylitornio muu kunta Lappi 4 544 2 028,55 2,2
Ylivieska kaupunki Pohjois-Pohjanmaa 14 540 568,57 25,6
Ylöjärvi kaupunki Pirkanmaa 31 561 1 115,46 28,3
Ypäjä muu kunta Kanta-Häme 2 506 182,75 13,7
Ähtäri kaupunki Etelä-Pohjanmaa 6 360 804,94 7,9
Äänekoski kaupunki Keski-Suomi 20 249 884,48 22,9

Katso myös [muokkaa]

Luettelot kaupungeista

Lähteet [muokkaa]

  1. Vuonna 2013 kuntia on 320 Kunnat.net. 27.12.2012. Helsinki: Suomen Kuntaliitto. Viitattu 1.1.2013.
  2. Suomen asukasluvut kuukausittain – Kunnittain aakkosjärjestyksessä 31.1.2013. Väestörekisterikeskus. Viitattu 5.3.2013.
  3. Suomen pinta-ala kunnittain 1.1.2013 1.1.2013. Maanmittauslaitos. Viitattu 13.3.2013.

Aiheesta muualla [muokkaa]