Raivola

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Raivola
Рощино, Roštšino
Lippu
Lippu

Raivola

Koordinaatit: 60°14′50″N, 29°36′40″EKoordinaatit: 60°14′50″N, 29°36′40″E

Valtio Venäjä
Federaatiosubjekti Leningradin alue
Piiri Viipurin piiri
Hallinto
 – Asutustyyppi kaupunkimainen taajama
 – Hallinnon tyyppi kaupunkikunta
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 395,78 km²
Väkiluku (2014) 20 700
Raivolan kunta Viipurin piirin kartalla.
Raivolan uusi ortodoksinen kirkko.
Edith Södergranin hautamuistomerkki.

Raivola eli Roštšino (ven. Ро́щино) on kaupunkimainen taajama ja kaupunkikunta Leningradin alueen Viipurin piirissä Venäjällä. Se sijaitsee Karjalankannaksella 75 kilometriä Viipurista kaakkoon. Taajamassa on 14 200 ja kunnassa 20 700 asukasta (vuonna 2014)[1]. Ennen toista maailmansotaa Raivola oli osa Suomeen kuulunutta Kivennavan kuntaa.

Maantiede ja asutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raivolan kunnan pinta-ala on 395,78 neliökilometriä[2]. Se rajoittuu lännessä Viipurin piirin Uudenkirkon (ven. Poljany), pohjoisessa Kyyrölän (Krasnoselskoje) ja idässä Kivennavan (Pervomaiskoje) kuntiin, koillisessa Käkisalmen piirin Punnuksen (Krasnoozjornoje) kuntaan sekä etelässä Pietarin kaupunkiin[3]. Pinta-alasta 76,3 % on metsää, 12,8 % maatalousmaata ja 4,9 % asuinaluetta[4].

Kunnan alueella virtaavat Vuotjoki (ven. Volotšajevka) sekä Vammeljoki (Tšornaja) sivujokineen. Suurimmat järvet ovat Suulajärvi (Nahimovskoje), Vuotjärvi (Volotšajevskoje) ja Kanneljärvi (Pobednoje).[5] Hyötykaivannaisiin kuuluvat turve, sapropeeli, hiekka, sora, savi ja mineraalivärit[6]. Luonnonsuojelualueita ovat Vammeljärven (Gladyševskoje), Lintulan lehtikuusimetsän ja Onkijärven lähisoiden (Ozjornoje) rauhoitusalueet sekä Ilolan maisemansuojelualue[7].

Raivolan kaupunkimaisen taajaman lisäksi kuntaan kuuluu 11 taajamaa: Alakylä (ven. Ganino), Häme (Pušnoje), Ilola (Ovsjanoje), Kanneljärvi (Pobeda), Kanneljärven rautatieasema, Karhula (Volotšajevka), Kaukolempiälä (Tsvelodubovo), Kuuterselkä (Lebjažje), Lenstroitelin lepokoti, Nahimovskoje (entiset Hyrilä ja Kurppa) ja Sahakylä (Muhino)[8]. Yli tuhannen asukkaan keskuksia ovat Raivolan lisäksi Kanneljärvi, Kaukolempiälä ja Häme[1].

Taajaman asukasluvun kehitys

1959 1970 1979 1989 2002 2010
5 612[9] 7 496[10] 8 209[11] 8 436[12] 9 393[13] 13 439[14]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kivennavan kuntaan ennen toista maailmansotaa kuulunut Raivolan kylä mainitaan ensimmäisen kerran 1500-luvulla[3]. Vuonna 1800 sinne perustettiin järvimalmia raaka-aineenaan käyttänyt rautaruukki,[15] jonka työvoimaksi tuotiin maaorjia Venäjältä. Maaorjuuden lakkauttamisen jälkeen Raivolanjoen rannalle muodostui venäläinen talonpoikaiskylä, jota kutsuttiin Venäjän- tai Ala-Raivolaksi. Suomalaisten asuttama Suomenkylä sijaitsi ylempänä kukkuloilla.[3]

Raivolan rautaruukki suljettiin vuonna 1874,[15] mutta vuosisadan lopulla sen tilalle syntyi uusi teollisuusalue, joka käsitti sähkölaitoksen, sahan, myllyn ja myöhemmin myös kotelotehtaan. Pietarin ja Viipurin väliselle rautatielle perustettiin vuonna 1870 Raivolan asema, jonka ympärille nousi uusi asemataajama. Rautatien rakentamisen jälkeen paikkakunnasta tuli pietarilaisten suosima huvila-alue. Raivolan ortodoksinen seurakunta sai vuonna 1881 uuden Pyhälle Nikolaokselle omistetun kirkon. Sen vieressä oli pieni hautausmaa, jonne on haudattu Pietarissa syntynyt ja Raivolassa suurimman osan elämästään viettänyt modernistirunoilija Edith Södergran. Lähistöllä sijaitsi Lintulan naisluostari.[3]

Toisen maailmansodan jälkeen Raivolasta tuli piirikeskus, joka vuonna 1947 nimettiin ensin Andrei Ždanovin mukaan Ždanovskiksi ja vuonna 1948 Lintulan lehtikuusimetsän perusteella Roštšinoksi (ven. roštša ’lehto’). Vuonna 1959 se sai kaupunkimaisen taajaman statuksen. Suomeen kuuluneesta Raivolasta muistuttavat nykyään vain muutamat vanhat talot, tehdasrakennukset ja sähkölaitoksen pato.[3]

Liikenne, talous ja palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnan läpi kulkevat Pietarista Viipurin kautta Suomeen johtava valtatie M10 (eurooppatie 18) sekä Pietarin, Viipurin ja Suomen välinen rautatie[16]. Etäisyys Raivolasta Pietariin on 63 ja Suomen rajalle 90 kilometriä[2]. Taajamasta on linja-autoyhteydet Pietariin, Viipuriin, Kivennavalle, Kyyrölään ja Terijoelle[17]. Pietarin ja Viipurin väliset paikallisjunat pysähtyvät Raivolan ja Kanneljärven asemilla[18].

Paikallisista elinkeinoista tärkeimpiä ovat jalostus (33 % työssäkäyvistä), rakentaminen (20 %) ja erilaiset palvelut[19]. Suurimmat tuotantolaitokset ovat Udarnikin suurkanala Kanneljärvellä ja Severnaja metštan kukkatarha Hämeessä[20]. Talonrakennusta harjoittavat Roštšinski dom ja Roštšinstroi -nimiset yritykset[21]

Raivolan taajaman palveluihin kuuluvat kaksi lastentarhaa, keskikoulu, lasten harrastuskeskus ja taidekoulu, kulttuuritalo, kirjasto ja poliklinikka. Julkisia palveluja on myös Kanneljärvellä, Hämeessä ja Kaukolempiälässä.[22] Raivolan entisen ortodoksikirkon paikalla kohoaa vuonna 1995 rakennettu uusi kirkko[3].

Matkailu ja nähtävyydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seutu on pietarilaisten suosima retkeily- ja vapaa-ajanviettokohde, jossa on paljon puutarhapalsta- ja kesämökkialueita[8]. Kunnassa toimii kaksi hotellia, täysihoitola, lomakylä, parantola, 11 lasten kesäleiriä sekä lukuisia ravitsemuspalveluita.[23]

Nähtävyyksiin kuuluvat Niemenhovin kartanoalue Kanneljärven länsipuolella entisen Lenstroitelin lepokodin alueella, Mannerheim-linjan varustukset ja Edith Södergranin hautamuistomerkki (W. ja M. Aaltonen, 1960[24]) Raivolanjärven lounaisrannan puistoalueella. Seudulla on myös useita toisen maailmansodan aikana kaatuneiden neuvostosotilaiden hautapaikkoja.[25]

Lintulan lehtikuusimetsä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raivola on tunnettu Lintulan lehtikuusimetsästä, joka aikanaan oli Suomen suurin lehtikuusikko. Metsä istutettiin 1700-luvulla Pietari Suuren aloitteesta laivanrakennuspuun tuottamiseksi. Puusto on siperianlehtikuusta (Larix sibirica), joka oli lähtöisin Uralin ja Arkangelin alueilta. Nykyään metsä on säilynyt suojelutoimien ansiosta. Pisimmät puut ovat yli 50 metriä pitkiä, ja parhaimmillaan puuta on yli 1000 kuutiometriä hehtaarilla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Materialy, s. 58.
  2. a b Materialy, s. 7.
  3. a b c d e f Munitsipalnoje obrazovanije ”Roštšinskoje gorodskoje poselenije”: Žiteljam i turistam Viitattu 22.2.2015. (venäjäksi)
  4. Materialy, s. 56.
  5. Materialy, s. 10–12.
  6. Materialy, s. 23–27.
  7. Materialy, s. 35-41.
  8. a b Materialy, s. 42.
  9. Demoskop Weekly: Vsesojuznaja perepis naselenija 1959 g. Viitattu 23.2.2015. (venäjäksi)
  10. Demoskop Weekly: Vsesojuznaja perepis naselenija 1970 g. Viitattu 23.2.2015. (venäjäksi)
  11. Demoskop Weekly: Vsesojuznaja perepis naselenija 1979 g. Viitattu 23.2.2015. (venäjäksi)
  12. Demoskop Weekly: Vsesojuznaja perepis naselenija 1989 g. Viitattu 23.2.2015. (venäjäksi)
  13. Demoskop Weekly: Vserossijskaja perepis naselenija 2002 g. Viitattu 23.2.2015. (venäjäksi)
  14. Demoskop Weekly: Vserossijskaja perepis naselenija 2010 g. Viitattu 23.2.2015. (venäjäksi)
  15. a b Tietoaineistot/Suomen kaivosteollisuus GTK. Viitattu 21.4.2006.
  16. Materialy, s. 81.
  17. Materialy, s. 87.
  18. Materialy, s. 82.
  19. Materialy, s. 60.
  20. Materialy, s. 62.
  21. Materialy, s. 63.
  22. Materialy, s. 64–65.
  23. Materialy, s. 67.
  24. Uusi tietosanakirja, 16. osa, s. 650. Helsinki: Tietosanakirja oy, 1964.
  25. Materialy 43–45.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]