Veljeskunta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Veljeskunta
CMX
Studioalbumin Veljeskunta kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Nauhoitettu  1991 Helsingissä
 Julkaistu 1991
 Tuottaja(t) A. W. Yrjänä, Janne Halmkrona
 Tyylilaji hardcore punk
rock
indie rock
 Levy-yhtiö Bad Vugum
CMX:n muut julkaisut
Tanssitauti
1990
Veljeskunta
1991
Aurinko
1992

Veljeskunta on CMX:n toinen albumi vuodelta 1991. Albumi on yhtyeen ensimmäinen julkaisu, jolla on mukana kitaristi Timo Rasio.

Albumin cd-julkaisu vuodelta 1993 sisältää ep:n Tanssitauti. 2003 julkaistu remasteroitu Gold-versio sisältää Tanssitaudin lisäksi Musiikin ystävälliset kasvot -ep:n.

CMX:n edellisistä levyistä poiketen musiikki ei enää ollut ylinopeaa hardcore-punkia vaan tummasävyistä, yhteen goottisävyiseksi luonnehtimaa rockia. Yhtyeen mukaan muutos johtui osaksi jäsenvaihdoksista ja osaksi kyllästymisestä vanhaan soittotyyliin.[1]

Albumin nimikappaleessa lauloi myös Little Mary Mixup -yhtyeen Kikke Heikkinen. Laulu käsiteltiin studiossa kuulostamaan riipivältä.[1]

Sisällysluettelo

Kappaleet [muokkaa]

Sävellykset A. W. Yrjänä ja J. Halmkrona, sanoitukset Yrjänä.

A-puoli:

  1. "Kulje vasten" - 1:31
  2. "Neljäs valtakunta" - 2:33
  3. "Metallipurkaus" - 3:00
  4. "Kuu" - 2:01
  5. "Veljeskunta" - 4:05
  6. "Rytmitehdas" - 2:30
  7. "Helvetin hyvä paimen" - 2:45

B-puoli:

  1. "Vaskiperse" - 2:10
  2. "Ääni ja vimma" - 2:10
  3. "Tanssitauti" - 2:13
  4. "Kätketty kukka" - 4:36
  5. "Enteitä" - 2:19
  6. "Täynnä naisia" - 2:32
  7. "Tulikiveä" - 3:47

Gold-versiolla lisäksi [muokkaa]

  1. "Matti" - 0:27
  2. "Tanssin jumala" - 2:30
  3. "Hän on tullut" - 0:53
  4. "Pimeä maa" - 3:39
  5. "Pornogeneraattori" - 2:04
  1. "Musiikin ystävälliset kasvot" - 3:46
  2. "Vieraita avaruudesta (I)" - 2:54
  3. "Polyhymnia" - 2:39
  4. "Vieraita avaruudesta (II)" - 3:38

Yhtyeen kokoonpano levyllä [muokkaa]

Vierailevat muusikot [muokkaa]

Aiheesta muualla [muokkaa]

Lähteet [muokkaa]

  1. a b CMX – Biografia (1990-1994) CMX:n kotisivut. Viitattu 7.10.2010.
Tämä musiikkialbumeihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.