Sosiaaliturva

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sosiaaliturva (lyhenne sotu[1]) on valtion, kunnan tai muun julkisyhteisön, kuten Suomen Kansaneläkelaitoksen tuottama kokonaisuus asukkaiden tai kansalaisten terveyden ja toimeentulon turvaamiseksi.

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen perustuslain mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Lisäksi jokaisella on oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella. Julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä sekä tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Lisäksi julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä.[2]

Sosiaaliturva on usein lakisääteistä, tai muuten julkisen sektorin ohjaamaa ja edistämää, ja rahoitetaan enimmäkseen veroilla tai veronluonteisilla sosiaaliturvamaksuilla (sosiaalivakuutusmaksut). Avuntarvitsijan saamaan sosiaaliturvaan vaikuttavia seikkoja ovat esimerkiksi henkilön ikä, terveydentila, siviilisääty ja talouden koko, asema työelämässä, koulutus ja taloudellinen toimeentulo. Sosiaaliturvaa alennetaan henkilölle esitettyjen vaatimusten perusteella joita ovat mm. työ, työharjoittelu tai aktivointisuunnitelman laatiminen toimeentulotukilain hyväksyessä rankaisevuuden.[3]

Universaalin sosiaaliturvan tarkoituksena on kattaa kaikki yhteiskunnan asukkaat. Universaalin lisäksi on myös vain tietyille ihmisryhmille tarkoitettua sosiaaliturvaa. Sosiaaliturvalla ja sen rahoittavalla verotuksella pyritään myös tasaamaan tuloeroja eri yhteiskuntaluokkien ja ikäkausien välillä.

Sosiaaliturvan taso[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen sosiaalimenot olivat vuoden 2011 rahassa 17,6 miljardia euroa vuonna 1980, 32 miljardia vuonna 1990, 40 miljardia vuonna 2000 ja 57 miljardia vuonna 2011. Jokaisen pääryhmän menot (sairaus, toimintarajoitteisuus, vanhuus, leski ja omaiset, perhe ja lapset, työttömyys, asuminen, muu, hallinto) ovat moninkertaistuneet paitsi että lesken ja omaisten apu on vain tuplaantunut. Osuudet kansantuotteesta olivat vastaavasti 19 %, 24,7 %, 25,1 % ja 29,9 %. Sairaus- ja terveysmenot ovat nousseet 5 miljardista eurosta (1980) 14 miljardiin euroon (2011). [4]

Toimittaja Marjut Lindbergin mukaan Suomalaisen sosiaaliturvan tasoa on heikennetty 1990-luvulta lähtien siten, että se on nykyisin yhtä vaatimaton kuin 1970-luvulla[5].

Sosiaaliturvan muotoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sosiaaliturva voidaan luokitella seuraavasti:

  • Sosiaalivakuutus on vakuutus joka on järjestetty sosiaalisten henkilöriskien varalta. Näitä ovat esimerkiksi vanhuus, sairaus, työkyvyttömyys, työttömyys ja kuolema. Sosiaalivakuutus ei siis kata omaisuusvahinkoja. Sen tavoite on turvata toimentulo edellä mainittujen riskien toteutuessa, sekä korvata niistä aiheutuneita kuluja. Sosiaalivakuutuksia ovat muiden muassa lakisääteinen eläke, lakisääteinen sairausvakuutus, sekä työttömyysturvan ansiosidonnainen osa.
  • Sosiaaliavustus on rahaa, jota maksetaan ennakolta määrätyin ehdoin tietyn suuruisena, samaan tapaan kuin sosiaalivakuutuksessa, mutta jonka rahoittamiseen ei käytetä vakuutusmaksuja. Esimerkkejä sosiaaliavustuksista ovat lapsilisä ja työttömyysturvan peruspäiväraha.
  • Sosiaalihuolto on osa sosiaaliturvaa, jolle on ominaista yksilöllinen tarveharkinta. Tämän turvan rahasuoritukset ovat toimeentulotukea, jonka edellytyksenä on muun muassa, että avunsaajalla itsellään (tai perheellä) ei ole varaa välttämättömiin elatuskuluihin.
  • Sosiaali- ja terveyspalvelut

Rahaa, koulutusta vai tiettyy tarkoitukseen kohdennettua apua?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Usein köyhyysohjelmia tutkittaessa on vaikea mitata ohjelman hyötyjä luotettavasti [koska niissä ei ole arvottu vertailuryhmää]. Brian Jacob et al. (2014) tutkivat Chicagon köyhille suunnattuja asuntopalvelusetelien arpajaisia ja seurasivat lapsia 14 vuotta. Palvelusetelien vaikutukset olivat yleensä tilastollisesti merkityksettömiä. Ne olivat aina pienempiä kuin parhaiden koulutusinterventioiden hyödyt ja paljon pienempiä kuin vastaavan tulonsiirron hyödyt. [6]

Sosiaaliturvan kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pienituloisten kotitalouksien asema on heikentynyt kahden viimeisen vuosikymmenen aikana sekä suhteellisesti että absoluuttisesti mitattuna. Aluksi syynä olivat sosiaaliturvan leikkaukset ja sittemmin tulonsiirtojen vaatimaton kehitys ansiotuloihin verrattuna. Esimerkiksi toimeentulotuen perusosa on jäänyt 44 prosenttia jälkeen yleisestä palkkakehityksestä. Toimeentulotuen reaalinen ostovoima on laskenut samalla 5 prosenttia.[2]

Palveluja ja tulonsiirtoja kehitettiin 1980- ja 1990-luvuilla. Kehitys taantui kuitenkin lamavuonna 1995, jolloin tukia leikattiin. Tämän jälkeen on ollut 10 vuotta talouskasvua, mutta toimeentuloturvan taso ei ole juuri noussut, vaikka hinnat ja palkat ovat nousseet kymmeniä prosentteja.[7]

Suomalaista sosiaaliturvaa on rakennettu ammattiyhdistysliikkeen ja vasemmistopuolueitten toimesta. Erityisesti työnantajat ja poliittinen oikeisto ovat vastustaneet uudistuksia tiukasti, joskus vuosikymmeniä.[8]

Toimeentulotuki on Suomessa sidottu indeksiin, mutta opintotuki vasta vuoden 2014 alusta.

Sosiaaliturvan tason vertailua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi on sosiaaliturvamenojen osalta selvästi yli Euroopan keskitason - kun sosiaalimenot lasketaan prosentteina bruttokansantuotteesta [9]. Vuonna 2011 sosiaaliturvamenot Suomessa olivat asukasta kohden 9000€, kun Euroopan Unionin keskiarvo on 7000€ [10] Työkyvyttömyys- ja perhe-eläkkeiden taso on Suomessa Euroopan alhaisin.[7] Ilman työhistoriaa eläkkeelle kirjoitetut yksinäiset saavat Suomessa verojen jälkeen keskimäärin ostovoimakorjattuna 660 euroa, mutta Tanskassa 851 euroa ja Ruotsissa 900 euroa.[11]

Sosiaaliturvan työpaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa toimi vuonna 2013 sosiaaliturvaetuuksien käsittelijöinä 6,080 ihmistä. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos arvioi tämän työtehtävän katoavan tietokoneiden ja automatisaation kehityksen seurauksena 39,0% todennäköisyydellä. Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym. vastaavat nimikkeet työllistivät yhteensä 23,995 henkeä. Näiden tehtävien katoamisen todennäköisyys on vain 13,0%. Sosiaalityön erityisasiantuntijoina toimi puolestaan 11,475 henkeä. Näiden tehtävien automatisointimahdollisuudeksi annettiin vain 4,3%. Sosiaalihuollon johtajia oli 2280 henkilöä ja heidän tehtäviensä korvaamiselle annettiin vain 0,7% todennäköisyys.[12]

Sosiaaliturvan vaikutus onnellisuuteen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailman onnellisuustietokannan ylläpitäjä[13] Ruut Veenhoven totesi tutkimuksessaan, että hyvinvointivaltion laajuudella (sosiaaliturvamenoilla) ei ole mitään yhteyttä kansalaisten terveyden tai hyvinvoinnin määrään tai edes niiden jakautumisen tasaisuuteen.[14]

Ongelmia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sosiaaliturva kannustaa perheitä muuttamaan erilleen ja uusioperheitä olemaan muuttamatta yhteen, oikeasti tai vilpillisesti.[15] Osa-aikatyötä tekevät jättäytyvät työttömyyspäivärahalle, koska siitä jää enemmän käteen.[15]

Työnteon kannattamattomuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pienipalkkainen saa käteen usein suunnilleen saman tekemättä töitä. Keikkatöitä ei työttömän kannata juuri lainkaan ottaa vastaan. Toimeentulotuki ja asumistuki ovat erityisen kannustamattomia tukimuotoja. [16]

Osmo Soininvaaran mukaan pulloja keräämällä ja sosiaaliturvalla elää helposti leveämmin kuin menemällä töihin. Näin sosiaaliturva lisää syrjäytymistä. [17]

Työttömyysturva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

OECD:n mukaan Suomen työttömyysturva on liian korkea ja pitkäaikaistyöttömien turva OECD-maiden parhaita[18]. Liian hyvät etuudet lisännevät työttömyyttä, passiivisuutta ja riippuvuutta tukijärjestelmästä[18].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lyhenneluettelo 20.12.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 21.2.2014.
  2. a b Sampo Ruoppila ja Sara Lamminmäki: Vähimmäistoimeentulojärjestelmät. Kansallista toimintapolitiikkaa koskeva selvitys. Euroopan komissio. www.peer-review-social-inclusion.eu/network-of.../finland-1-2009-fi
  3. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1997/19971412#L2P10
  4. Sosiaalimenot ja rahoitus 2011, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Suomen virallinen tilasto, sosiaaliturva 2013, Liitetaulukko 3. "Sosiaalimenot pääryhmittäin vuosina 1980–2011 vuoden 2011 hinnoin, milj. €" ja "Liitetaulukko 7. Sosiaalimenot suhteessa bruttokansantuotteeseen pääryhmittäin vuosina 1980–2011, %" (sivut 22 ja 27).
  5. Marjut Lindberg: Köyhimmät putosivat kuoppaan. Helsingin Sanomat, 23.11.2008.
  6. Human Capital Effects of Anti-Poverty Programs: Evidence from a Randomized Housing Voucher Lottery, Brian Jacob, Max Kapustin, Jens Ludwig, NBER Working Paper No. 20164, May 2014. appendix.
  7. a b Päivi Repo: Suomen sosiaaliturva jäänyt alle EU:n keskitason. Helsingin Sanomat, 4.5.2008. Artikkelin verkkoversio.
  8. Marko Erola: Sosiaaliturvan lyhyt historia. Talouselämä, 19.8.2005. Artikkelin verkkoversio.
  9. Talouselämä
  10. Tilastokeskus
  11. Alhaisempia eläkkeitä. Helsingin Sanomat, 4.5.2008. Artikkelin verkkoversio.
  12. Yle Uutiset: "Millä todennäköisyydellä ammattisi katoaa? – Koko Etlan lista täällä". Julkaistu. 13.1.2014 Luettu 21.1.2014
  13. We're happy about inequality, The Economist, Aug 17th 2007
  14. [http://www2.eur.nl/fsw/research/veenhoven/Pub2000s/2000b-ab.html WELLBEING IN THE WELFARE STATE Level not higher, distribution not more equitable], professor Ruut Veenhoven, Journal of Comparative Policy Analysis, 2000, vol 2 pp 91-125
  15. a b "Talousahdinko ajaa perheitä väärinkäyttämään sosiaalietuuksia", Helsingin Sanomat 3.8.2010 s. A8
  16. Pienipalkkainen saa käteen lähes saman kuin tuilla elävä, Helsingin Sanomat 11.6.2011
  17. Näin pullonkeruulla elää palkkatöitä leveämmin, Taloussanomat.fi 10.11.2010
  18. a b OECD: Työttömyysturva on liian antelias Suomessa, Taloussanomat 7.4.2010

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jaakkola, Jouko ym.: Armeliaisuus, yhteisöapu, sosiaaliturva: Suomalaisten sosiaalisen turvan historia. Sosiaaliturvan kirjallisuus, Sarja Sosiaalipolitiikka, sosiaaliturva 1. Helsinki: Sosiaaliturvan keskusliitto, 1994. ISBN 951-747-070-3.
  • Päivi Uljas: Taistelu sosiaaliturvasta : ammattiyhdistysväen toiminta sosiaaliturvan puolesta 1957-1963. Like Kustannus oy, 2005. ISBN 978-952-471-545-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]