Suomen Keskusta

Wikipedia

Suomen Keskusta r.p. Centern i Finland r.p.
Perustettu	1906
Johto	Matti Vanhanen (pj.) Paula Lehtomäki (vpj.) Mari Kiviniemi (vpj.) Antti Rantakangas (vpj.) Jarmo Korhonen (puoluesihteeri)
Poliittinen ideologia	Liberalismi, Konservatismi, Nationalismi, Sosiaaliliberalismi
Toimisto	Apollonkatu 11 A 00100 Helsinki
Äänenkannattaja	Suomenmaa
Kansanedustajia	51 (2007)
Meppejä	4 (2004)
Kunnanvaltuutettuja	4 422 (2004)
Jäsenyydet	ELDR
Kotisivu	www.keskusta.fi

Suomen Keskusta r.p. (yleiskielessä Keskusta, lyhennetään KESK tai kesk.) kuuluu Suomen kolmen suurimman puolueen joukkoon yhdessä Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen ja Kansallisen Kokoomuksen kanssa. Aiemmin suurimman puolueen asemasta Keskustan kanssa kilpailemassa oli mukana myös SKDL.

Keskusta perustettiin vuonna 1906 nimellä Suomen Maalaisväestön liitto, ja vuonna 1919 nimeksi vaihdettiin Maalaisliitto. Puolueen pyrkimyksenä oli alun perin maaseudun epäkohtien poistaminen ja itsenäisen talonpoikaisväestön aseman parantaminen. Lähtiessään tavoittelemaan kannatusta myös kaupungeista Maalaisliitto vaihtoi vuonna 1965 nimensä Keskustapuolueeksi. Vuonna 1988 otettiin käyttöön nykyinen nimi Suomen Keskusta.

Liberaalinen Kansanpuolue liittyi vuonna 1982 Keskustapuolueen jäsenjärjestöksi. Samalla Keskusta peri Liberal Internationalin jäsenyyden ja taloudelliset vastuut. Suomen Keskusta on myös European Liberal Democrat and Reform Partyn jäsen ja hyväksynyt näiden liberaalit julistukset. Keskustan edustajat Euroopan parlamentissa kuuluvat Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmään (ELDR).

Vaikka Keskustan juuret ovat maaseudulla, niin se on vähitellen lisännyt kannatustaan ensin pikkukaupungeissa ja sen jälkeen noussut useissa maakuntakeskuksissakin suurimmaksi puolueeksi. Suomen suurimmissa kaupungeissa Keskustan kannatus jää kuitenkin keskisuuria Vasemmistoliittoa ja Vihreitä alhaisemmaksi. Kansainvälisessä vertailussa Keskustan kannatus on huomattavasti korkeampaa kuin sen pohjoismaisten veljespuolueiden. Agraaritaustaisen puolueen säilyminen suurimpien puolueiden joukossa yhteiskunnan rakennemuutokseen mukautumalla on ainutlaatuinen ilmiö maailmalla.

Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Keskusta oli suurin puolue ja sai 51 kansanedustajaa Eduskuntaan. Myöhemmin Kokoomuksen paikkamäärä nousi yhtä korkeaksi Merikukka Forsiuksen loikattua Vihreistä Kokoomuksen eduskuntaryhmään.

Merkittävimpiä keskustapoliitikkoja on nykyisin puoluejohdon lisäksi Mauri Pekkarinen, Sirkka-Liisa Anttila, Esko Aho, Olli Rehn, Maria Kaisa Aula ja Olavi Ala-Nissilä.

Sisällysluettelo 1 Politiikka 2 Historia 2.1 Keskusta 1980-luvulla 2.2 Eduskuntavaalit 1991, 1995, 1999, 2003 ja 2007 2.3 Presidentinvaalit 2000 ja 2006 3 Vaalimenestys 3.1 Eduskuntavaalit 3.2 Kunnallisvaalit 3.3 Europarlamenttivaalit 4 Merkittäviä keskustalaisia poliitikkoja 4.1 Presidentit 4.2 Pääministerit 4.3 Puheenjohtajat 4.4 Muita keskustalaisia 5 Puolueorganisaatio 5.1 Puoluetoimisto 5.2 Suomen Keskustan puoluehallituksen työvaliokunta 5.3 Piirijärjestöt 5.4 Puoluehallitus 5.5 Jäsenistö 6 Keskustalaisia tai keskustahenkisiä laitoksia ja yhteisöjä 7 Viitteet 8 Kirjallisuus 9 Aiheesta muualla

[muokkaa] Politiikka

Santeri Alkio oli mukana perustamassa Maalaisliittoa ja kuuluu puolueen merkittävimpiin puheenjohtajiin. Alkion aateperintöön alkiolaisuuteen viitataan vielä uusimmassa vuoden 2006 periaateohjelmassakin. Alkiolaisuus syntyi sosialismin ja kapitalismin vaihtoehdoksi korostamaan ihmisyyttä, kansanvaltaista yhteiskuntajärjestystä ja tasa-arvoa. Keskusta on oman näkemyksensä mukaan yhteiskuntaa uudistava aatteellinen yleispuolue ja kansansivistysliike.

Keskustalaisuuden peruselementtejä ovat:

• Ihmisyys ja vastuullinen vapaus

Keskustan mukaan kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, ja he hyväksyvät ihmisten erilaisuuden ja moniarvoisuuden. Maailman muuttamisen nähdään olevan kiinni omasta toiminnasta. Keskustan mielestä yhteiskunnan tulee olla heikoimpien tukena ja taattava kaikkien kansalaisten oikeuksien toteutuminen.

• Oikeus sivistykseen

Keskusta haluaa, että kaikilla on oikeus sivistää itseään omien kykyjensä mukaisesti varallisuudesta ja iästä riippumatta. Sivistys merkitsee tiedollisten valmiuksien lisäksi myös kädentaitoja.

• Eheään yrittäjyyden yhteiskuntaan

Keskustan mielestä työ on jokaisen perusoikeus, jonka tekemisen tulee aina olla kannattavaa. Silti ihmisen elämä ei saa määrittyä vain työn ja talouden asettamin ehdoin. Keskusta tukee palkkatasa-arvoa. Yrittäjyys merkitsee Keskustalle elämänasennetta, eikä pelkkää yritystoimintaa.

• Elämää luonnon ehdoilla

Keskusta katsoo, että luonto asettaa rajat ihmiskunnan toiminnalle. Nykyinen kulutusta ihannoiva malli ei ole hyväksi, mistä on näkynyt jo pitkään merkkejä. Keskusta kannattaa Suomen uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntämistä. Keskusta haluaa ihmisten elävänä luonto liittolaisenaan: viljelevän ja varjelevan sitä meitä edeltävien sukupolvien tavoin. Keskustan mielestä alueellisesti tasapainoinen yhteiskunta turvaa suomalaisille puhtaan lähiruoka, turvallisen ympäristön ja kotimaisen uusiutuvan energian hyödyntämisen. Eri alueiden ja ihmisryhmien välisen vastakkainasettelun ajan Keskusta haluaa unohtaa.

Moneen länsieurooppalaiseen ja lähinnä kaupunkiliberaaliin puolueeseen verrattuna Keskustan liberaalisuus on maakuntalähtöistä. Keskusta korostaakin yleisen liberalismin ja varsinkin talousliberalismin rinnalla kansallista eheyttä ja omavaraisuutta. Liberaalia ja kaupunkilaista ulottuvuutta Keskusta on pyrkinyt kehittämään liittoutumalla Liberaalisen kansanpuolueen kanssa yhdeksi puolueeksi ja perustamalla kaupunkityötä pohtivia työryhmiä.

Eräät puolueen veteraanivaikuttajat, eturivissä nykyinen ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen, ovat suhtautuneet kriittisesti kansainväliseen liberalismiin ja puolueen helsinkiläiseen liberaaliklikkiin. Vuoden 2006 periaateohjelmassaan Keskustan onkin nähty palaavan perinteisempään alkiolaiseen humanismiin. ^[1]

Taloudellisesti yksi Keskustan historian voimakkaimmista liberaalihankkeista oli 1995 eduskuntavaaleissa esitetty työreformi, jonka ammattiyhdistysliikkeen mielestä epäiltiin heikentävän voimakkaasti työehtosopimusjärjestelmää ja työntekijöiden oikeuksia.

Maanviljelijöiden osuus Keskustan kannattajista oli vuonna 2004 enää 9 %. Puolue toimii edelleen aktiivisesti maaseutuun ja maatalouteen liittyvissä kysymyksissä. Maataloustukien kannattamisesta puoluetta on kritisoitu, ja se on nähty maalaismaisempana kuin se todellisuudessa on. Monet keskustalaiset pitävät Euroopan unionin maataloustukijärjestelmää monimutkaisena. Keskusta itse uskoo maataloustukien turvaavan ympäristöystävällisen ruoantuotannon ja säilyttävän omavaraisuuden myös kriisitilanteiden aikana. Ruoantuotantoketjun työpaikkoja, joista huomattava osa ei kuulu varsinaiseen alkutuotantoon, ei myöskään haluta vaarantaa. Tällä on myös huomattavaa aluepoliittista merkitystä, sillä monissa kunnissa elintarviketuotanto on edelleen merkittävä työllistäjä.

[muokkaa] Historia

Suomen Keskustan syntymävuotena voidaan pitää vuotta 1906, jolloin perustettiin Suomen Maalaisväestön Liitto ja Etelä-Pohjanmaan Nuorsuomalainen Maalaisliitto, jotka yhdistyivät Maalaisliitoksi vuonna 1908. Maalaisliiton ideologisena isänä pidetään nuorsuomalaisista siirtynyttä Santeri Alkiota, ja alkuaikoina puolue toimi perustuslaillisessa rintamassa nuorsuomalaisten kanssa.

Puolueen kannatus perustui aiemmin laajaan maatalous- ja maaseutuväestöön. Varhaisimmat puolueen kannatusalueet olivat Pohjanmaalla, Lapissa, Kainuussa ja Viipurin läänin itäosissa. Toisen maailmansodan jälkeen läntiseen Suomeen asutettu siirtoväki nosti Maalaisliiton suurimmaksi puolueeksi myös läntisen Suomen maaseudulla. Vähitellen puolueen kannatus kaupungeissakin alkoi kasvaa. 1970-luvulla puolueen kannatus laski, jolloin monet alkoivat pitää maaseututaustaista puoluetta hiipuvana auringonlaskun puolueena. Kannatuksen lasku on sittemmin osoittautunut tilapäiseksi.

Lauri Kristian Relander oli ensimmäinen puolueesta valittu tasavallan presidentti. Talvisodan syttyessä presidenttinä oli maalaisliittolainen Kyösti Kallio. Sodan jälkeen alkoi uuden ulkopoliittisen suuntautumisen vaihe, ja Urho Kekkonen kohosi neuvostoystävyyttä korostavan linjan johtohahmoksi. Maalaisliiton sisälle muodostui idänpolitiikkaa, vasemmistoyhteistyötä ja Kekkosta tukemaan miltei puolueoppositioksi niin sanottu K-linja. Omaa puoluettaankin jakanut Kekkonen valittiin 1956 presidentiksi. Linjan sisältönä oli mennä niin vasemmalle, että hirvittää.

Presidentinvallan vahvistuminen lähinnä idänpolitiikan (YYA ja ETYK) ja länsi-integraation (EFTAn liitännäisjäsenyys, EEC-vapaakauppasopimus) turvaamiseksi bilateraalikauppaa menettämättä johti yhdessä SDP:n puoluehajaannuksen kanssa siihen, että presidentin voimakasta osallistumista alettiin lähinnä sosiaalidemokraattisten vastustajien piirissä pitää ruoskaparlamentarismina. Myös oikeistosta nousi kriittisiä ääniä, kuten Tuure Junnila, Georg C. Ehrnrooth ja Kullervo Rainio, jotka muodostivat perustuslaillisen kansanpuolueen. Toinen näkyvä vastustaja oli entinen maalaisliittolainen Veikko Vennamo. Puolueen sisällä K-linjan edustajiin skeptisesti suhtautuneita alettiin kutsua mustaksi tusinaksi, millä annettiin ymmärtää, että Keskustapuolueen sisällä on oikeistoryhmittymä.^lähde?

[muokkaa] Keskusta 1980-luvulla

Veret seisauttava vaalivoitto oli osa Paavo Väyrysen Keskustan puheenjohtajana ja Seppo Kääriäisen puoluesihteerinä käymää tahtopolitiikaksikin kutsuttua kampanjaa, millä avoimesti haastettiin sosiaalidemokraatit aatteelliseen kilpailuun. Sosiaalidemokraattien asema oli vahvistunut 1980-luvulla Kekkosen jäätyä pois presidentin tehtävistä ja Kalevi Sorsan ollessa pääministerinä.

Keskusta, Kokoomus ja RKP solmivat ennen vuoden 1987 eduskuntavaaleja niin sanotun kassakaappisopimuksen, jonka mukaan mikään osallisista puolueista ei neuvottele hallituksen muodostamisesta ilman muita puolueita. Sopimuksen tarkoituksena varmistaa elinkeinoelämän vaalirahoitus porvaripuolueille ja eduskunnan porvarillisen enemmistön mukainen porvarihallitus. Silloinen presidentti Mauno Koivisto sai kuitenkin tiedon sopimuksesta. Presidentille kuuluvaa hallituksenmuodostajan nimitysoikeutta käyttämällä hän mitätöi kassakaappisopimuksen sisällön nimittämällä hallitustunnustelijaksi Kokoomuksen entisen puheenjohtajan, Harri Holkerin. Tässä tilanteessa Kokoomuksen puheenjohtajan, Ilkka Suomisen tekemään sopimukseen liittyvä vakuutus ei enää pätenyt. Hallituksen muodostivat nyt SDP ja Kokoomus; Keskusta jäi pitkästä aikaa oppositioon.

[muokkaa] Eduskuntavaalit 1991, 1995, 1999, 2003 ja 2007

Vuoden 1991 eduskuntavaaleissa Keskusta ohitti SDP:n ja Kokoomusten nousten näin suurimmaksi eduskuntapuolueksi. Vaalituloksen pohjalta muodostettiin Keskustan, Kokoomuksen ja RKP:n porvarihallitus, jonka pääministerinä Keskustan Esko Aho. Aho alkoi ajaa Suomea Euroopan yhteisön EY:n jäseneksi, mikä jakoi Keskustan kannattajat kahteen leiriin. Monet puolueen maaseutuäänestäjät vastustivatkin jäsenyyttä avoimesti syksyn 1994 kansanäänestyksessä.

Hallituskausi ajoittui vaikeaan lama-aikaan, ja vuoden 1995 eduskuntavaaleissa Keskusta hävisi suurimman puolueen paikan SDP:lle. Vaalien jälkeen muodostettiin SDP:n, Kokoomuksen, Vasemmistoliiton ja Vihreiden laajapohjainen sateenkaarihallitus.

Vuoden 1999 eduskuntavaaleissa Keskusta jäi edelleen toiseksi suurimmaksi puolueeksi huolimatta SDP:n kärsimistä tappioista, ja puolueen oppositiokausi jatkui. Ennen vaaleja Keskusta esitteli työreformin lääkkeenä työllisyyden parantamiseksi, mutta se sai negatiivisen vastaanoton. Työreformin vaikutuksesta vaalien lopputulokseen ollaan erimielisiä.

Anneli Jäätteenmäen johdolla Keskusta saavutti voiton vuoden 2003 eduskuntavaaleissa. Jäätteenmäestä tuli Suomen ensimmäinen naispääministeri, ja hänen johtamassaan hallituksessa olivat mukana myös SDP ja RKP. Pian vaalien jälkeen Jäätteenmäki joutui eroamaan niin sanotun Irakgate-skandaalin vuoksi. Uudeksi pääministeriksi tuli Jäätteenmäen hallituksen puolustusministeri Matti Vanhanen.

Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Keskusta menetti joitakin paikkoja, mutta säilytti silti asemansa suurimpana puolueena. Kertaakaan aiemmin historiassa Keskusta ei ollut saavuttanut suurimman puolueen asemaa kahta kertaa peräkkäin. SDP:n ohi suurimmaksi puolueeksi kohosi Kokoomus, joka ei kertaakaan aiemmin ollut saanut enempää kansanedustajia kuin SDP. Matti Vanhasen II hallitus muodostettiin Keskustan, Kokoomuksen, Vihreiden ja RKP:n varaan.

[muokkaa] Presidentinvaalit 2000 ja 2006

Vuoden 2000 presidentinvaaleissa Esko Aho korosti kampanjassaan tavanomaista ydinperhettä ja omakotitalossa asumista turvallisessa ympäristössä turvallisena suomalaisena elämänmuotona. Aho kärsi niukan tappion SDP:n Tarja Haloselle, ja luopui myöhemmin politiikasta.

Vuoden 2006 presidentinvaaleissa ehdokkaana ollut Matti Vanhanen hävisi Sauli Niinistölle, eikä puolue päässyt mukaan vaalien toiselle kierrokselle. Toisella kierroksella Niinistö hävisi kisan Haloselle saaden lähes täsmälleen saman kannatuksen kuin Aho kuusi vuotta aiemmin.

[muokkaa] Vaalimenestys

Keskusta on ollut SDP:tä suurempi eduskuntapuolue vuosina 1991, 2003 ja 2007 valituissa eduskunnissa. Lisäksi Keskustan edeltäjä Maalaisliitto oli SDP:tä suurempi eduskuntapuolue vuosina 1929, 1948 ja 1962 valituissa eduskunnissa.

[muokkaa] Eduskuntavaalit

Vuosi Edustajia Kannatus 1907 9 51 242 5,75 % 1908 10 51 756 6,39 % 1909 13 56 943 6,73 % 1910 17 60 157 7,60 % 1911 16 62 885 7,84 % 1913 18 56 977 7,87 % 1916 19 71 608 9,00 % 1917 26 122 900 12,38 % 1919 42 189 297 19,70 % 1922 45 175 401 20,27 % 1924 44 177 982 20,25 % 1927 52 205 313 22,56 % 1929 60 248 762 26,15 % 1930 59 308 280 27,28 % 1933 53 249 758 22,54 % 1936 53 262 917 22,41 % 1939 56 296 529 22,86 % 1945 49 362 662 21,35 %

Vuosi Edustajia Kannatus 1948 56 455 635 24,24 % 1951 51 421 613 23,26 % 1954 53 483 958 24,10 % 1958 48 448 364 23,06 % 1962 53 528 409 22,95 % 1966 49 503 047 21,23 % 1970 36 434 150 17,12 % 1972 35 423 039 16,41 % 1975 39 484 772 17,63 % 1979 36 500 478 17,29 % 1983 38 525 207 17,63 % 1987 40 507 460 17,62 % 1991 55 676 717 24,83 % 1995 44 552 003 19,85 % 1999 48 600 592 22,40 % 2003 55 689 391 24,69 % 2007 51 640 428 23,11 %

[muokkaa] Kunnallisvaalit

Vuosi	Valtuutettuja	Kannatus
1968	3 533	428 841	18,93 %
1972	3 297	449 908	17,99 %
1976	3 936	494 423	18,43 %
1980	3 889	513 362	18,7 %
1984	4 052	545 034	20,2 %
1988	4 227	554 924	21,10 %
1992	3 998	511 954	19,2 %
1996	4 459	518 682	21,8 %
2000	4 625	528 319	23,75 %
2004	4 422	543 885	22,77 %

[muokkaa] Europarlamenttivaalit

Vuosi	Meppejä	Kannatus
1996	4	548 041	24,36 %
1999	4	264 640	21,30 %
2004	4	387 217	23,4 %

[muokkaa] Merkittäviä keskustalaisia poliitikkoja

[muokkaa] Presidentit

• Lauri Relander, toimi Suomen historian nuorimpana tasavallan presidenttinä 1925–1931
• Kyösti Kallio, tasavallan presidenttinä 1937–1940
• Urho Kekkonen, toimi pisimpään tasavallan presidenttinä 1956–1982

[muokkaa] Pääministerit

• Kyösti Kallio (4)

I (14.11.1922–18.1.1924), II (16.8.1925–12.12.1926), III (16.8.1929–4.7.1930), IV (7.10.1936–12.3.1937)

• Juho Sunila (2)

I (17.12.1927–22.12.1928), II (21.3.1931–14.12.1932)

• Urho Kekkonen (5)

I (17.3.1950–17.1.1951), II (17.1.1951–20.9.1951), III (20.9.1951–9.7.1953), IV (9.7.1953–17.11.1953), V (20.10.1954–3.3.1956)

• Vieno Johannes Sukselainen (2)

I (27.5.1957–29.11.1957), II (13.1.1959–14.7.1961)

• Martti Miettunen (3)

I (14.7.1961–13.4.1962), II (30.11.1975–29.9.1976), III (29.9.1976–15.1977)

• Ahti Karjalainen (2)

I (13.4.1962–18.12.1962), II (15.7.1970–29.10.1971)

• Johannes Virolainen (1)

I (12.9.1964–27.5.1966)

• Esko Aho (1)

I (26.4.1991–13.4.1995)

• Anneli Jäätteenmäki (1)

I (17.4.2003–24.6.2003)

• Matti Vanhanen (1)

I (24.5.2003–)

[muokkaa] Puheenjohtajat

• Otto Karhi (1906–1909)
• Kyösti Kallio (1909–1917)
• Filip Saalasti (1918)
• Santeri Alkio (1918)
• Petter Vilhelm Heikkinen (1919–1940)
• Viljami Kalliokoski (1941–1945)
• V. J. Sukselainen (1946–1964)
• Johannes Virolainen (1964–1980)
• Paavo Väyrynen (1980–1990)
• Esko Aho (1990–2002)
• Anneli Jäätteenmäki (2002–2003)
• Matti Vanhanen (2003–)

[muokkaa] Muita keskustalaisia

• Alexander (Santeri) Alkio kirjailija, kustantaja, päätoimittaja, alkiolaisuuden isä
• Maria Kaisa Aula entinen kansanedustaja, pääministerin neuvonantaja, nykyinen lapsiasiavaltuutettu
• Kari Hokkanen ideologi, sanomalehti Ilkan päätoimittaja
• Kauko Juhantalo entinen ministeri ja kansanedustaja
• Ahti Karjalainen entinen ministeri ja Suomen pankin pääjohtaja
• Tanja Saarela entinen kulttuuriministeri, kansanedustaja
• Mari Kiviniemi entinen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri, nykyinen kansanedustaja ja kuntaministeri
• Keijo Korhonen professori, ministeri, alivaltiosihteeri, päätoimittaja
• Eeva Kuuskoski-Vikatmaa
• Seppo Kääriäinen eduskunnan I varapuhemies
• Timo Laaninen erityisavustaja ja sanomalehtimies
• Eero Lankia entinen järjestöpäällikkö ja puoluesihteeri
• Paula Lehtomäki varapuheenjohtaja, kansanedustaja, ministeri
• Martti Manninen presidentin entinen neuvonantaja
• Matti Mattila maanviljelysneuvos, majuri evp., kansanedustaja
• Jaakko Pajula, Kelan entinen pääjohtaja
• Mauri Pekkarinen entinen kauppa- ja teollisuusministeri, nykyinen elinkeinoministeri
• Pekka Perttula entinen puoluesihteeri, kansanedustaja
• Hannele Pokka entinen oikeusministeri ja Lapin läänin maaherra
• Olli Rehn entinen kansanedustaja ja EU:n laajentumiskomissaari
• Matti Ruokola entinen Lääkintöhallituksen pääjohtaja
• Alpo Rusi ulkoasiainneuvos, presidentti Ahtisaaren neuvonantaja
• Hannu Takkula Euroopan parlamentin jäsen
• Kyösti Virrankoski Euroopan parlamentin jäsen

[muokkaa] Puolueorganisaatio

[muokkaa] Puoluetoimisto

Puoluetoimistoa johtaa puoluesihteeri Jarmo Korhonen. Hänen alaisuudessaan toimivat yhteiskuntasuhdejohtaja Pekka Korhonen, kehittämispäällikkö Lasse Kontiola, suunnittelupäällikkö Ilkka Miettinen, järjestöpäällikkö Pekka Loukola, hallintopäällikkö Aki Haaro, kunta- ja maakuntasihteeri Maija Pihlajamäki, viestintäsuunnittelija Matti Mönttinen.

[muokkaa] Suomen Keskustan puoluehallituksen työvaliokunta

Työvaliokunta on Suomen Keskustan ajankohtaisia asioita puoluehallitukselle valmisteleva, mutta valmistelijan tehtävässään myös käytännössä päättävä elin. Tampereen yliopistossa hyväksytyn väitöskirjan^lähde? mukaan Vaikutusvalta-arvioinnissa puolue-elimistä esiin nousee puoluehallituksen työvaliokunta, jolla on merkitystä keskeisten poliitikkojen keskusteluareenana ja puolueen operatiivisena toimijana.

Keskustan puoluehallituksen työvaliokuntaan kuuluu kansanedustajia, Keskustan lehtimiehiä ja puolueorganisaation henkilöitä. Siihen kuuluu vain osa Suomen Keskustan puoluehallituksen jäsenistä. Suuren jäsenmääränsä vuoksi puoluehallituksella ja sen työvaliokunnalla on päätöksenteon kannalta erityistä merkitystä.

Julkisuuteen keskustan puoluehallituksen työvaliokunta nousi esille viimeksi, kun se käsitteli mm. Anneli Jäätteenmäkeen liittyvää asiaa, mihin liittyvät tiedot Hannu Takkula julkisti eteenpäin.

[muokkaa] Piirijärjestöt

Keskustalla on 21 piirijärjestöä, jotka osittain noudattavat eduskuntavaalien vaalipiirirajoja. Joissain vaalipiireissä on useamman maakunnan piirijärjestö, jotka asettavat eduskuntavaaliehdokkaat sopimiensa kiintiöiden mukaisesti.

[muokkaa] Puoluehallitus

Keskustan puoluehallituksessa on 31 jäsentä. Merkittävää operatiivista päätösvaltaa eduskuntaryhmän lisäksi käyttää puolueen puolella puoluehallituksen työvaliokunta.

[muokkaa] Jäsenistö

Keskustassa on puolueen ilmoituksen mukaan 220 000 jäsentä, joista osa aktiivisia ja jäsenmaksunsa maksaneita.

[muokkaa] Keskustalaisia tai keskustahenkisiä laitoksia ja yhteisöjä

• Maaseudun Sivistysliitto, Keskustaa lähellä oleva kulttuurijärjestö
• Ilkka, sanomalehti, seinäjokelainen
• Lalli, sanomalehti, porilainen keskustalainen sanomalehti
• Maahenki Oy, kustantamo, Maaseudun sivistysliiton kustantamo
• Suomenmaa, sanomalehti, Suomen Keskustan pää-äänenkannattaja
• Keskisuomalainen -sanomalehti
• Keskustan ja maaseudun arkisto
• Alkio-opisto, Korpilahdessa sijaitseva puolueopisto
• Verkkolehti Apila, Keskustan sähköinen äänenkannattaja internetissä

[muokkaa] Viitteet

1. ↑ [1]

[muokkaa] Kirjallisuus

• Ilkka Hakalehto: Maalaisliitto-keskustapuolueen historia. 1: Maalaisliitto autonomian aikana 1906–1917 (Kirjayhtymä, 1986)
• Juhani Mylly: Maalaisliitto-keskustapuolueen historia. 2: Maalaisliitto 1918–1939 (Kirjayhtymä, 1989)
• Kari Hokkanen: Maalaisliitto-Keskustan historia. 3: Maalaisliitto sodan ja vaaran vuosina 1939–1950 (Otava, 1996)
• Kari Hokkanen: Maalaisliitto-Keskustan historia. 4: Kekkosen Maalaisliitto 1950–1962 (Otava, 2002)
• Tytti Isohookana-Asunmaa: Maalaisliitto-Keskustan historia 5: Virolaisen aika-Maalaisliitosta Keskustapuolue 1963–1981 (28.9.2006)

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Periaateohjelma
• Jutila Karina, Yksillä säännöillä, kaksilla korteilla? Empiirinen tutkimus Suomen Keskustan sisäisestä päätöksenteosta, ISBN 951-44-5808-7 väitöskirja Tampereen yliopisto,
• SSS: Takkula jakoi keskustan Irak-pöytäkirjan kopioita
• Suomen Keskustan puoluehallitus
• Suomen Keskustan ohjelmat (Pohtiva)
• Keskustan uusi ryhmä Posiolla, Paluu Posiolle