Suomen Keskusta

Suomen Keskusta Centern i Finland - Keskustapuolue - Maalaisliitto
Perustettu	1906
Johto	Juha Sipilä (pj.) Annika Saarikko (vpj.) Riikka Pakarinen (vpj.) Juha Rehula (vpj.) Timo Laaninen (puoluesihteeri)
Ideologia	Keskustalaisuus, Alkiolaisuus, Sosiaaliliberalismi
Toimisto	Apollonkatu 11 A 00100 Helsinki
Äänenkannattaja	Suomenmaa
Kansanedustajat	35 / 200 (2011)
Eurokansanedustajat	3 / 13 (2009)
Kunnanvaltuutetut	3 517 / 10 412 (2008)
Kansainväliset jäsenyydet	– Liberal International – Euroopan liberaalidemokraattinen puolue – ELDR
Naisjärjestö	Suomen Keskustanaiset
Nuorisojärjestö	Suomen Keskustanuoret
Varhaisnuorisojärjestö	Vesaisten Keskusliitto
Opiskelijajärjestö	Keskustan Opiskelijaliitto
Kotisivu	www.keskusta.fi

Suomen Keskusta (yleiskielessä keskusta, lyhenne Kesk., ruots. Centern i Finland) on suomalainen poliittiseen keskustaan kuuluva puolue. Keskusta kuuluu liberaalipuolueiden kansainväliseen järjestöön Liberal Internationaliin. Keskustan tavoitteena on hajautettu yhteiskunta, joka perustuu markkinatalouteen, työhön kannustavaan sosiaaliturvaan ja mahdollisuuksien tasa-arvoon. Keskusta on nykyään Suomen suosituin puolue.

Puolueen voidaan katsoa syntyneen vuonna 1906, jolloin perustettiin Suomen Maalaisväestön Liitto sekä Etelä-Pohjanmaan Nuorsuomalainen Maalaisliitto, jotka yhdistyivät vuonna 1908 Maalaisliitoksi (lyh. ML). Vuonna 1965 nimeksi muutettiin Keskustapuolue. Nykyinen nimi Suomen Keskusta otettiin käyttöön vuonna 1988. Lempinimenä puolueella on sanasta "Keskustapuolue" lyhennetty Kepu.

Suomessa oli keskustalainen pääministeri vuosina 2003–2011, jolloin toimivat Jäätteenmäen, Vanhasen I ja II sekä Kiviniemen hallitus. Keskusta oli myös tänä aikana eduskunnan suurin puolue saatuaan vuoden 2003 vaaleissa 55 paikkaa ja vuoden 2007 vaaleissa 51 paikkaa.

Vuoden 2009 vaaleissa puolueesta valittiin kolme edustajaa Euroopan parlamenttiin, jossa keskustalaiset kuuluvat Euroopan liberaalidemokraattien liiton (ELDR) ryhmään.

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa puolue kärsi suuren tappion ja menetti 16 paikkaa saaden 35 kansanedustajaa pudoten neljänneksi suurimmaksi puolueeksi menettäen perinteisen asemansa yhtenä Suomen kolmesta suurimmasta puolueesta eduskunnassa SDP:n ja kokoomuksen rinnalla.

Politiikka

Keskusta edeltäjineen on tehnyt vuosien varrella 24 yleis- tai periaateohjelmaa. Vuodelta 1906 ovat Etelä-Pohjanmaan Nuorsuomalaisen Maalaisliiton Ohjelmavaatimuksia- ja Suomen Maalaisväestön Liiton Ohjelma -nimiset yleisohjelmat. Jälkimmäisestä on olemassa myös vuoden 1908 versio. Ensimmäinen Maalaisliiton yleisohjelma on vuodelta 1914. Tämän jälkeen Maalaisliitto laati vielä seitsemän puolueohjelmaa. Keskustapuolueena tehtyjä ohjelmia on kahdeksan. Nykyisellä nimellä toimiessaan Suomen Keskusta on laatinut viisi puolueohjelmaa, joista viimeisin on vuodelta 2006.

Tuoreimmassa puolueohjelmassa keskustan tavoitteena on olla aatepuolue ja sivistysliike, ekologinen edelläkävijä sekä rauhan ja yhteistyön rakentaja. Puolue tavoittelee sivistyksen ja kulttuurin voimalla ihmisyyttä ja vastuullista vapautta sekä yrittäjyyteen perustuvaa ehyttä yhteiskuntaa. Keskusta näkee itsensä yhteistyön ja sovinnon liikkeenä.

Santeri Alkio oli mukana perustamassa Maalaisliittoa ja kuuluu puolueen merkittävimpiin puheenjohtajiin. Alkion aateperintöön eli alkiolaisuuteen viitataan vielä uusimmassa vuoden 2006 periaateohjelmassa. Alkiolaisuus syntyi sosialismin ja kapitalismin vaihtoehdoksi korostamaan ihmisyyttä, kansanvaltaista yhteiskuntajärjestystä ja tasa-arvoa. Keskusta on oman näkemyksensä mukaan yhteiskuntaa uudistava aatteellinen yleispuolue ja kansansivistysliike.

Käytännössä Maalaisliiton politiikasta 1910-luvulla ja 1920-luvulla sekä vielä 1930-luvulla vastasi Kyösti Kallio. Suomen sisällissodan jälkeen vasemmiston tila oli heikko, mutta Maalaisliitolla oli suuria pienmaanomistukseen liittyviä ristiriitoja Kansallisen Kokoomuspuolueen kanssa, mistä seurasi lyhytaikaisia hallituksia lähinnä Edistyspuolueeseen tukeutuen. Maalaisliittoa ja Edistyspuoluetta yhdisti vuonna 1918 kysymys valtiosäännöstä, jossa molemmat olivat tasavaltalaisina liikkeinä kannattaneet väljempää suhdetta Saksaan ja saksalaisesta kuninkaasta kieltäytymistä.

Keskustan vaalikoju Jyväskylässä.

Sosiaaliliberalismi

Liberaalinen Kansanpuolue liittyi vuonna 1982 keskustan jäsenjärjestöksi, mutta erosi puolueesta jälleen vuonna 1986. Näiden kahden puolueen yhdistyessä keskusta peri Liberal Internationalin jäsenyyden ja Liberaalien taloudelliset vastuut. Keskusta on myös Euroopan liberaalidemokraattisen puolueen jäsen ja hyväksynyt sen liberaalit julistukset. Euroopan parlamentissa keskustan edustajat kuuluvat Euroopan liberaalidemokraattien liiton (ELDR) ryhmään yhdessä RKP:n edustajien kanssa.

Yksi keskustan historian merkittävimmistä liberaalihankkeista oli vuoden 1999 eduskuntavaaleissa esitetty työreformi, jonka ammattiyhdistysliike epäili heikentävän voimakkaasti työehtosopimusjärjestelmää ja työntekijöiden oikeuksia. Puolueen mielestä reformi pyrki uudistamaan työmarkkinoita ja perusturvaa siten, että työn antaminen ja tekeminen olisi ollut helpompaa.^lähde?

Puolue ei ole asettunut kannattamaan samaa sukupuolta olevien avioliittoja, mutta esimerkiksi puolueen entinen puheenjohtaja Mari Kiviniemi toteaa suhtautuvansa ajatukseen puoluettaan avoimemmin.

Keskusta kannattaa pakollista ruotsin kielen opetusta kouluissa.

Entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen ehdotti joitakin vuosia sitten perussuomalaisten ja keskustan yhdistämistä, minkä perussuomalaisten johto tyrmäsi.

Aluepolitiikka

Keskusta kannattaa koko Suomen pitämistä asuttuna ja pitää aluepolitiikkaa tärkeänä. Kotimaisen maatalouden tukemista puolue perustelee ympäristöystävällisellä ruoantuotannolla, omavaraisuudella sekä ruoantuotantoketjun työpaikoilla.^lähde? Keskusta kannattaa myös desentralisaatiota eli hajasijoittamista. Osana tätä se tukee valtion työpaikkojen hajasijoittamista pääkaupunkiseudulta muualle Suomeen. Keskusta vastustaa myös kuntien määrän voimakasta vähentämistä. ja kannattaa maakuntien aseman vahvistamista.

Kannatus

Jäsenet

Keskustassa on puolueen oman ilmoituksen mukaan noin 163 000 jäsentä, joten se on jäsenmäärältään selvästi Suomen suurin puolue. SDP:n, vasemmistoliiton ja kristillisdemokraattien tavoin myös keskusta on viime vuosina menettänyt jäseniään. Vuonna 2010 kävi ilmi, että osa jäsenistä oli liitetty puolueeseen heidän tietämättään. Tiedotusvälineiden kerrottua asiasta keskusta arvioi jäsenrekisterissään olevan lähes 50 000 jäsentä, jotka on liitetty puolueeseen ilman asianomaisen henkilön omaa allekirjoitusta. "Valejäsenyyksien" tultua ilmi on asiasta tehty satoja valituksia.

Puoluekokousedustajista maanviljelijöiden osuus on noin kolmannes ja toimihenkilöiden noin kolmannes; seuraavaksi suurin ryhmä on eläkeläiset. Vasemmistoliiton tavoin kaksi kolmaosaa puoluekokousedustajista on miehiä ja osallistujien keski-ikä on korkea.

Kannattajakunta

Keskustan kannattajat jakautuvat eri ammattiryhmiin seuraavasti:^lähde?

• eläkeläiset 28 %
• työntekijät 23 %
• toimihenkilöt 18 %
• maanviljelijät 10 %
• opiskelijat 9 %
• yrittäjät 8 %
• muut 4 %

Elinkeinoelämän valtuuskunnan tutkimuksen mukaan keskustan kannattajista neljännes suhtautuhuun myönteisesti Euroopan unioniin ja puolet on EU-vastaisia. Vain kolmannes keskustalaisista pitää hyvänä sitä, että markka korvattiin eurolla.

Vaalimenestys

Keskustapuolueen kannatus kunnittain eduskuntavaaleissa 2011. Puolueen vahvimmat kannatusalueet ovat Koillismaalla ja Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa.

Eduskuntavaalit

Vuosi Edustajat Kannatus 1907 9 51 242 5,75 % 1908 10 51 756 6,39 % 1909 13 56 943 6,73 % 1910 17 60 157 7,60 % 1911 16 62 885 7,84 % 1913 18 56 977 7,87 % 1916 19 71 608 9,00 % 1917 26 122 900 12,38 % 1919 42 189 297 19,70 % 1922 45 175 401 20,27 % 1924 44 177 982 20,25 % 1927 52 205 313 22,56 % 1929 60 248 762 26,15 % 1930 59 308 280 27,28 % 1933 53 249 758 22,54 % 1936 53 262 917 22,41 % 1939 56 296 529 22,86 % 1945 49 362 662 21,35 %

Vuosi Edustajat Kannatus 1948 56 455 635 24,24 % 1951 51 421 613 23,26 % 1954 53 483 958 24,10 % 1958 48 448 364 23,06 % 1962 53 528 409 22,95 % 1966 49 503 047 21,23 % 1970 36 434 150 17,12 % 1972 35 423 039 16,41 % 1975 39 484 772 17,63 % 1979 36 500 478 17,29 % 1983 38 525 207 17,63 % 1987 40 507 460 17,62 % 1991 55 676 717 24,83 % 1995 44 552 003 19,85 % 1999 48 600 592 22,40 % 2003 55 689 391 24,69 % 2007 51 640 428 23,11 % 2011 35 463 266 15,76 %

Keskusta on ollut eduskunnan suurin puolue vuosien 1929, 1948, 1962, 1991, 2003 ja 2007 eduskuntavaaleissa.

Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa vuonna 1907 nykyisen puolueen edeltäjät saivat yhdeksän kansanedustajaa. Seuraavissa eduskuntavaaleissa kannatus kasvoi vaali toisensa jälkeen ensin hitaasti, mutta vuosina 1912 ja 1917 puolue nosti kannatustaan useilla prosenttiyksiköillä. Ennen toista maailmansotaa puolueen kannatus oli suurimmillaan 1920-luvun lopulla, minkä jälkeen kannatus laski 1930-luvulla.

Toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta aina 1960-luvun alkuun kannatus oli jälleen korkeammalla. Vuosien 1970 ja 1987 välillä puolueen ääniosuus pysyi alle 18 prosentissa. Näin alhaalla kannatus oli ollut viimeksi 1910-luvulla. Pienimmillään kannatus oli vuoden 1972 vaaleissa ollen vain 16,41 prosenttia.

Vuoden 1991 eduskuntavaaleissa keskusta sai niin sanotun veret seisauttavan vaalivoiton ja siitä tuli maan suurin puolue. Seuraavissa eduskuntavaaleissa vuonna 1995 puolueen kannatus kuitenkin laski, ja se jäi toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Vuoden 1999 eduskuntavaaleissa keskustan kannatus jälleen nousi, mutta se ei onnistunut nousemaan SDP:n ohi suurimmaksi puolueeksi.

2000-luvun alussa keskusta onnistui kaksissa peräkkäisissä eduskuntavaaleissa (2003 ja 2007) olemaan eduskunnan suurin puolue. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun keskusta oli kaksissa peräkkäisissä vaaleissa eduskunnan suurin puolue. Eduskunnan suurimmaksi puolueeksi nousua ja sinä pysymistä seurasi kuitenkin äärimmäisen raju vaalitappio, kun vuoden 2011 vaaleissa sen paikkamäärä putosi 16 paikalla ja kannatus 15,77 prosenttiin, mikä on ollut puolueen pienin sitten vuoden vuoden 1917 vaalien. Keskusta on saanut 35 kansanedustajaa viimeksi vuoden 1972 vaaleissa.

Kunnallisvaalit

Vuosi Valtuutetut Kannatus 1950 121 804 8,09 % 1953 282 331 16,04 % 1956 366 380 21,91 % 1960 401 346 20,44 % 1964 413 561 19,28 % 1968 3 533 428 841 18,93 % 1972 3 297 449 908 17,99 % 1976 3 936 494 423 18,43 % 1980 3 889 513 362 18,72 % 1984 4 052 545 034 20,21 % 1988 4 227 554 924 21,10 % 1992 3 998 511 954 19,22 % 1996 4 459 518 305 21,81 % 2000 4 625 528 319 23,75 % 2004 4 425 543 885 22,77 % 2008 3 518 512 220 20,09 % 2012 3 077 465 167 18,7 % Kunnallisvaaleissa Keskusta oli suurin puolue vuonna 2000. Keskustan saamien kunnanvaltuutettujen osuus kaikista valituista on puolueen kannatusosuutta korkeampi, koska puolueen kannatus on korkea etenkin pienissä kunnissa. Pienissä kunnissa on vähemmän äänioikeutettuja yhtä kunnanvaltuutettua kohti, josta tämä epäsuhta muodostuu. Keskusta on hävinnyt kolmet perättäiset kunnallisvaalit. Kunnallisvaalien 2012 tulos 18,7% on kuitenkin selkeästi parempi kuin keskustan kannatus edellisissä eduskuntavaaleissa 2011. Europarlamenttivaalit Vuosi Mepit Kannatus 1996 4 548 041 24,36 % 1999 4 264 640 21,30 % 2004 4 387 217 23,37 % 2009 3 316 798 19,03 %

Euroopan parlamentissa keskustalla oli pitkään neljä edustajaa. Vuonna 2009 pidetyissä vaaleissa puolue menetti yhden paikan, joten keskustalaisia europarlamentaarikkoja on nyt kolme.

Presidentinvaalit

Valitsijamiesten vaalit
Vuosi	Ehdokas	Valitsijamiehet	Kannatus
1925	Lauri Kristian Relander	69	123 932	19,9 %
1931	Kyösti Kallio	69	167 574	20,0 %
1937	Kyösti Kallio	56	184 668	16,6 %
1950	Urho Kekkonen	62	309 060	19,6 %
1956	Urho Kekkonen	88	510 783	26,9 %
1962	Urho Kekkonen	111	698 199	31,7 %
1968	Urho Kekkonen	65	421 197	20,66 %
1978	Urho Kekkonen	64	475 372	19,4 %
1982	Johannes Virolainen	53	534 515	16,8 %
1988	Paavo Väyrynen	68	647 769	21,70 %

Suorat kansanvaalit Vuosi Ehdokas Kannatus 1988 Paavo Väyrynen 1k    636 375 1k 20,57 % 1994 Paavo Väyrynen 1k    623 415 1k   19,5 % 2000 Esko Aho 1k 1 051 159 2k 1 540 803 1k   34,4 % 2k   48,4 % 2006 Matti Vanhanen 1k    561 990 1k   18,6 % 2012 Paavo Väyrynen 1k     536 555 1k   17,53 %

Keskustalaisia presidenttejä ovat olleet Lauri Kristian Relander, Kyösti Kallio sekä Urho Kekkonen. Heistä Relander valittiin ensimmäisellä yrityksellä ja Kallio toisella. Kekkonen valittiin myös toisella yrittämällä presidentiksi; tämän jälkeen hän oli ehdolla vielä kolme kertaa tullen kaikilla kerroilla valituksi. Kekkosen pitkän presidenttikauden jälkeen presidentiksi ovat puolueesta pyrkineet Johannes Virolainen, Paavo Väyrynen (kolmesti), Esko Aho ja Matti Vanhanen. SDP:n ja kokoomuksen ehdokkaat ovat kuitenkin voittaneet heidät vaaleissa. Suoran kansanvaalin aikana pidetyissä presidentinvaaleissa Aho on ollut ainoa toiselle kierrokselle yltänyt Keskustan presidenttiehdokas.

Kannatusalueet

Keskustan kannatus jää alle kymmeneen prosenttiin pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella ja Porissa sekä ruotsinkielisillä maaseutualueilla. Keski-Suomen, Pohjanmaan, Itä-Suomen ja Pohjois-Suomen maakuntakeskuksissa keskusta on viime vaaleissa ollut joko suurin puolue tai lähellä suurimman puolueen asemaa. Korkeinta puolueen kannatus on maaseutumaisissa suomenkielisissä kunnissa etenkin Pohjanmaan alueella.

Vuoden 2007 ja 2011 eduskuntavaaleissa puolueen kannatus jakautui vaalipiireittäin seuraavasti:

Vaalipiiri	2007	2011
Koko Suomi	23,1	15,8
Helsingin vaalipiiri	6,9	4,5
Uudenmaan vaalipiiri	12,4	6,4
Varsinais-Suomen vaalipiiri	15,8	11,6
Satakunnan vaalipiiri	24,7	16,1
Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri	–	–
Hämeen vaalipiiri	20,3	13,2
Pirkanmaan vaalipiiri	16,3	10,4
Kymen vaalipiiri	23,9	16,8
Etelä-Savon vaalipiiri	37,4	26,8
Pohjois-Savon vaalipiiri	35,8	25,4
Pohjois-Karjalan vaalipiiri	35,7	26,2
Vaasan vaalipiiri	32,5	22,7
Keski-Suomen vaalipiiri	33,2	21,9
Oulun vaalipiiri	43,1	33,4
Lapin vaalipiiri	43,2	32,2

Ahvenanmaalla Suomen Keskusta ei asettanut lainkaan ehdokkaita. Sen sijaan maakunnassa toimii oma Ahvenanmaan keskusta (ruots. Åländsk Center). Tulosten perusteella keskustan kannatus on korkeinta Pohjois-Suomessa Oulun ja Lapin vaalipiireissä. Suomen keskiosissa Pohjanmaan rannikolta itärajalle sijaitsevissa Vaasan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan vaalipiireissä keskustan kannatus ylitti vuoden 2007 vaaleissa 30 prosenttia. Valtakunnallista kannatusta suurempaa keskustan kannatus oli näiden lisäksi Satakunnan ja Kymen vaalipiireissä. Tätä matalampaa kannatus oli Turun ja Tampereen sisältävissä Varsinais-Suomen ja Pirkanmaan vaalipiireissä. Alimmillaan keskustan kannatus on ollut Uudenmaan ja Helsingin vaalipiireissä.

Ennen alueluovutuksia keskustan edeltäjän Maalaisliiton kannatus oli hyvin suurta Viipurin läänin itäisessä vaalipiirissä. Siirtoväen asuttaminen aiheuttikin muutoksia monien läntisemmän Suomen kuntien poliittisiin voimasuhteisiin.

Veljespuolueet

Keskustalla on veljespuolueita etenkin muissa Pohjoismaissa. Ruotsissa ja Norjassa talonpoikaistaustaisten keskustapuolueiden kannatus on yleensä ollut pienempää kuin Suomessa. Poikkeuksena on 1970-luku, jolloin keskustapuolue oli Ruotsin toiseksi suurin puolue sosiaalidemokraattien jälkeen. Seuraavassa on lueteltu keskustan sekä sen pohjoismaisten veljespuolueiden nimet ja kannatus viimeisimmissä eduskunta-, valtiopäivä-, kansankäräjä- ja suurkäräjävaaleissa:

Valtio	Nimi suomeksi	Omakielinen nimi	Ääniosuus	Vuosi	Lähde
Suomi	Suomen Keskusta		15,8	2011
Ruotsi	Keskustapuolue	Centerpartiet	6,6	2010
Tanska	Venstre	Venstre – Danmarks liberale parti	26,7	2011
Norja	Keskustapuolue	Senterpartiet	6,2	2009

Näiden lisäksi myös Virossa toimii oma Viron Keskustapuolue (vir. Eesti Keskerakond). Alun perin vuonna 1870 perustettu ja katolisiin saksalaisiin nojannut Saksan Keskustapuolue (saks. Zentrum) on edelleen olemassa. Se on Saksan vanhin puolue, mutta kuihtunut pienpuolueeksi sen kannattajien siirryttyä äänestämään vuonna 1945 perustettua Kristillisdemokraattista unionia CDU:ta.

On sanottu, että keskustan kannatus olisi harvinaisen suurta agraaritaustaiselle puolueelle.^lähde? Suomessa keskustan kannatus oli alimmillaan suuren muuton ja maaseudun rajun rakennemuutoksen aikoihin, jolloin puolueen ajateltiin vähitellen menettävän kannatuksensa. Puolueen kannatus ei ole enää yhtä vahvasti sidoksissa pelkkään maatalousväestöön kuin aiempina vuosikymmeninä.

Organisaatio

Puoluevaltuusto

Puoluevaltuusto käyttää keskustan puoluekokoukselle kuuluvaa valtaa puoluekokouksien välisenä aikana. Puoluevaltuustossa ovat edustettuina kaikki keskustan 21 piirijärjestöä. Niiden lisäksi Keskustanaisilla, Keskustanuorilla, Keskustaopiskelijoilla, Keskustan lehtimiehillä ja puolueen eduskuntaryhmällä on omat edustajansa. Puoluevaltuustossa on yhteensä 31 jäsentä.

Puoluehallitus

Juha Sipilä on ollut keskustan puheenjohtajana kesästä 2012 lähtien.

Puoluehallitus on elin, joka esittelee asiat puoluevaltuustolle. Se vastaa myös puoluekokousaloitteisiin tekemällä päätösesityksiä. Puoluehallituksen ja samalla koko puolueen puheenjohtajana on toiminut kesästä 2012 Juha Sipilä. Varapuheenjohtajina ovat Annika Saarikko, Riikka Pakarinen ja Juha Rehula. Ennen Sipilää puolueen puheenjohtajana toimi yhden kaksivuotiskauden ajan Mari Kiviniemi, joka ei asettunut kesän 2012 puoluekokouksessa uudelleen ehdolle. Hän totesi tällä tavoin kantavansa vastuuta siitä, ettei puolue ollut päässyt nousemaan riittävän rivakasti. Eräiden arvioiden mukaan taustalla voi olla myös pettymys siihen, että Väyrynen ja Pekkarinen haastoivat hänet jo lyhyen puheenjohtajuuden jälkeen.

Puoluehallituksen työvaliokunta

Puoluehallituksen työvaliokunta valmistelee asioita puoluehallitukselle. Työvaliokuntaan kuuluu kansanedustajia, lehtimiehiä ja puolueorganisaation henkilöitä.

Karina Jutila Tampereen yliopistosta on tehnyt väitöskirjan Yksillä säännöillä, kaksilla korteilla? Empiirinen tutkimus Suomen Keskustan sisäisestä päätöksenteosta, jossa käsitellään työvaliokunnan käytännön päätöksentekoa. Väitöskirjan mukaan

Tutkimus osoittaa, että keskustan sisäinen päätöksentekojärjestelmä on rakenteellisesti ja toiminnallisesti kaksiosainen. Yhtäältä on aktiivijäsenistön varassa toimiva kenttäorganisaatio ja toisaalta ammattipoliitikkokeskeinen valtakunnallinen toiminta. Jäsenistön enemmistö ja ammattipoliitikot toimivat samassa puolueessa, mutta entistä enemmän eri kentillä. Työnjako on johtanut vaikutusvallan kasaantumiseen ammattipoliitikoille ja erityisesti puheenjohtajalle ja hänen ympärillään olevalle ydineliitille. Samalla etäisyys jäsenistöön on kasvanut.

Puoluetoimisto

Keskustan puoluetoimisto on puoluesihteerin johtama toimisto, joka vastaa yleishallinnosta, kuten suhteista alue- ja paikallistasolle sekä politiikan koordinoinnista. Timo Laaninen on toiminut puoluesihteerinä kesän 2010 puoluekokouksesta lähtien. Toimisto sijaitsi aikaisemmin Helsingissä Pursimiehenkatu 15:ssä, josta se muutti Apollonkatu 11a:han Etu-Töölöön.

Piirijärjestöt

Keskustalla on seuraavat 21 piirijärjestöä:

Helsingin piiri Uudenmaan piiri Varsinais-Suomen piiri Satakunnan piiri Etelä-Hämeen piiri

Päijät-Hämeen piiri Pirkanmaan piiri Kymenlaakson piiri Karjalan piiri Etelä-Savon piiri

Itä-Savon piiri Pohjois-Karjalan piiri Pohjois-Savon piiri Ylä-Savon piiri Keski-Suomen piiri

Etelä-Pohjanmaan piiri Keski-Pohjanmaan piiri Pohjois-Pohjanmaan piiri Kainuun piiri Lapin piiri

Peräpohjolan piiri

Edellisten piirien lisäksi on olemassa Centerns svenskspråkiga distrikt eli Keskustan ruotsinkielinen piiri, joka toimii lähinnä ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Joissakin vaalipiireissä keskustalla on useampi kuin yksi piirijärjestö; nämä asettavat eduskuntavaaliehdokkaat sopimiensa kiintiöiden mukaisesti. Esimerkiksi Hämeen vaalipiirissä Keskustalla on Kanta-Hämeen alueella toimiva Etelä-Hämeen piiri ja nimensä mukaisesti Päijät-Hämeessä toimiva Päijät-Hämeen piiri.

Historia

Autonomian aika ja ensimmäinen tasavalta

Suomen Keskustan syntymävuotena voidaan pitää vuotta 1906, jolloin perustettiin Suomen Maalaisväestön Liitto ja Etelä-Pohjanmaan Nuorsuomalainen Maalaisliitto. Nämä yhdistyivät jo vuonna 1908. Maalaisliiton ideologisena isänä pidetään nuorsuomalaisista siirtynyttä Santeri Alkiota, ja alkuaikoina puolue toimi perustuslaillisessa rintamassa nuorsuomalaisten kanssa.

Puolueen kannatus perustui aiemmin laajaan maatalous- ja maaseutuväestöön. Varhaisimmat puolueen kannatusalueet olivat Pohjanmaalla, Lapissa, Kainuussa ja Viipurin läänin itäosissa. Toisen maailmansodan jälkeen läntiseen Suomeen asutettu siirtoväki nosti Maalaisliiton suurimmaksi puolueeksi myös läntisemmän Suomen maaseudulla. Puolueen kannatus kaupungeissa oli aluksi hyvin pientä, mutta sekin alkoi kasvaa. 1970-luvulla puolueen kannatus laski, jolloin monet alkoivat pitää maaseututaustaista puoluetta hiipuvana auringonlaskun puolueena. Kannatuksen lasku on sittemmin osoittautunut tilapäiseksi.

Lauri Kristian Relander oli ensimmäinen puolueesta valittu tasavallan presidentti. Talvisodan syttyessä presidenttinä oli maalaisliittolainen Kyösti Kallio, joka nimitti ensimmäisen SDP:n ja Maalaisliiton muodostaman punamultahallituksen vuonna 1937. Terveyssyistä Kallion presidenttikausi jäi kesken jo vuonna 1940.

Kekkosen aika

Toisen maailmansodan jälkeen alkoi uuden ulkopoliittisen suuntautumisen vaihe. Maalaisliiton kansanedustaja Urho Kekkonen oli sodan jälkeen useasti pääministerinä. Vuoden 1956 presidentinvaaleissa Kekkonen, joka oli pääministerinä muun muassa luovuttanut Suomeen paenneen Viron vastarintaliikkeen jäsenen Neuvostoliittoon, sai suostuteltua KGB:n tukemaan häntä. Viisi päivää ennen valitsijamiesten kokoontumista Suomen kommunistit määrättiin äänestämään Kekkosta. Kommunistien äänillä Kekkonen yllättäen voitti vaalit pienimmällä mahdollisella marginaalilla. Kekkosen valtaa lisättiin noottikriisissä ja KGB:n vaatimuksesta Suojelupoliisi täytettiin maalaisliittolaisilla. Kekkonen kohosi neuvostoystävyyttä korostavan linjan johtohahmoksi.

Presidentin valta vahvistui lähinnä idänpolitiikan (YYA-sopimus ja ETYK) ja länsi-integraation (EFTA:n liitännäisjäsenyys ja EEC-vapaakauppasopimus) turvaamiseksi, sillä samalla ei haluttu menettää Suomen ja Neuvostoliiton välistä bilateraalikauppaa. Tämä yhdessä SDP:n puoluehajaannuksen kanssa johti siihen, että presidentin voimakasta osallistumista alettiin lähinnä hänen sosiaalidemokraattisten vastustajiensa piirissä pitää ruoskaparlamentarismina. Myös oikeistosta nousi kriittisiä ääniä, kuten Tuure Junnila, Georg C. Ehrnrooth ja Kullervo Rainio, jotka muodostivat Perustuslaillisen kansanpuolueen. Toinen näkyvä vastustaja oli entinen maalaisliittolainen Veikko Vennamo.

Puolueen sisälle muodostui idänpolitiikkaa, vasemmistoyhteistyötä ja Kekkosta tukemaan miltei puolueoppositioksi niin sanottu K-linja. Linjan sisältönä oli "mennä niin vasemmalle, että hirvittää".^lähde? K-linjan edustajiin skeptisesti suhtautuneita alettiin kutsua mustaksi tusinaksi. Tällä annettiin ymmärtää, että puolueen sisällä on oikeistoryhmittymä.^lähde?

Maalaisliitto käytti vuosina 1948−1958 hyvin tunnettua vaalijulistetta, jossa oli kuvattuna Raamattuun ja lakikirjaan nojaava talonpojan käsi ja teksti "Näihin nojaa Maalaisliitto".

Nimenvaihdos

Luovutetun Karjalan siirtoväen asutustoiminnasta vastannut maa- ja metsätalousministeriön osastopäällikkö, ylijohtaja Veikko Vennamo riitaantui Kekkosen kanssa 1950-luvulla ja perusti oman puolueen, joka myöhemmin tuli tunnetuksi Suomen Maaseudun Puolueena, jonka pohjalle nykyinen Perussuomalaiset on perustettu.

Puolue käytti alkuperäistä nimeään Maalaisliitto vuoteen 1964, jolloin sen nimeksi vaihdettiin Keskustapuolue. Nimi muuttui muotoon Suomen Keskusta vuonna 1988. Ensimmäisen nimenvaihdoksen aikaan tapahtui niin sanottu suuri muutto maalta kaupunkeihin ja Ruotsiin, jolloin puolue huolestui kannattapohjansa vähenemisestä. Uudella nimellä tavoiteltiin entistä laajempaa kannatusta myös kaupungeista. Keskustapuolueen kannatus eduskuntavaaleissa vähäisimmillään oli 35 ja 36 kansanedustajaa Johannes Virolaisen puheenjohtajakauden lopulla.

Tahtopolitiikka ja kassakaappisopimus

Vuonna 1980 Turun puoluekokouksessa keskustan puheenjohtajaksi valittiin Paavo Väyrynen, joka puoluesihteeri Seppo Kääriäisen kanssa alkoi harjoittaa niin sanottua tahtopolitiikkaa, mikä merkitsi lähinnä Kalevi Sorsan johtaman SDP:n haastamista monissa kysymyksissä. Keskustapuolueen suhteellinen heikentyminen SDP:hen nähden oli osaltaan aiheutunut Urho Kekkosen sairastumisesta ja tasavallan presidentin vaihdoksesta.

Keskusta, kokoomus ja RKP solmivat ennen vuoden 1987 eduskuntavaaleja niin sanotun kassakaappisopimuksen, jonka mukaan yksikään sopimuksessa osallisista puolueista ei neuvottele hallituksen muodostamisesta ilman muita puolueita. Näin torjuttaisiin presidentti Mauno Koiviston yritykset saada oma puolueensa SDP hallitukseen. Suunnitelma tuli kuitenkin Koiviston tietoon ja hän nimitti hallituksen muodostajaksi kokoomuksen puheenjohtajan Ilkka Suomisen sijasta Harri Holkerin. Tuloksena oli porvarihallituksen sijasta Holkerin sinipunahallitus, joka oli vallassa 1987–1991. Syksyllä 1990 hallitus pyysi oppositioon joutuneen keskustan tukea säästöpäätöksille ennen vuoden 1991 eduskuntavaaleja, mistä puolue kieltäytyi.

Porvarihallitus ja oppositiokausi

Vuoden 1991 eduskuntavaaleissa keskusta sai niin sanotun veret seisauttavan vaalivoiton ja nousi pitkästä aikaa suurimmaksi eduskuntapuolueeksi. Vaalituloksen pohjalta muodostettiin keskustan, kokoomuksen, RKP:n ja kristillisen liiton porvarihallitus, jonka pääministeriksi tuli keskustan Esko Aho.

Kokoomus halusi Suomen liittyvän Euroopan unioniin eli silloiselta nimeltään Euroopan yhteisöön. Keskusta suhtautui läntisen Euroopan kanssa integroitumiseen epäilevästi, mutta omaa puoluettansa länsimyönteisempi puheenjohtaja Esko Aho pyrki saamaan jäsenyyshankkeelle puolueensa tuen. EU jakoi keskustan kannattajat kahteen leiriin ja etenkin monet puolueen maaseutuäänestäjät vastustivat jäsenyyttä syksyn 1994 kansanäänestyksessä. Puolueen länsi-integraatiota vastustavan siiven kärkihahmo Paavo Väyrynen työskenteli viivästyttääkseen jäsenyysäänestystä. Hän oli myös puolueen presidenttiehdokas vuosien 1988 ja 1994 presidentinvaaleissa.

Keskustan hallitusvastuu ajoittui vaikeaan lama-aikaan, ja vuoden 1995 eduskuntavaaleissa keskusta hävisi suurimman puolueen paikan sosiaalidemokraateille. Vaalien jälkeen muodostettiin Paavo Lipposen johdolla sosiaalidemokraattien, kokoomuksen, vasemmistoliiton ja vihreiden laajapohjainen sateenkaarihallitus.

Esko Aho esitteli kevättalvella 1996 keskustan työreformin, joka julkaistiin vuoden 1999 eduskuntavaaleihin Matti Vanhasen ja Maria-Kaisa Aulan johdolla. Työreformi sai kuitenkin negatiivisen vastaanoton. Vuoden 1999 eduskuntavaaleissa keskusta jäi edelleen toiseksi suurimmaksi puolueeksi sosiaalidemokraattien kärsimistä tappioista huolimatta, ja puolueen oppositiokausi jatkui. Keskusta halusi säilyttää markan valuuttana ja olla siirtymättä euron käyttöön.

2000-luku

Vuoden 2000 presidentinvaaleissa Esko Aho korosti kampanjassaan tavanomaista ydinperhettä ja omakotitalossa asumista turvallisessa ympäristössä turvallisena suomalaisena elämänmuotona. Aho kärsi vaalien toisella kierroksella niukan tappion sosiaalidemokraattien Tarja Haloselle ja luopui myöhemmin politiikasta.

Anneli Jäätteenmäen johdolla keskusta saavutti voiton ensin vuoden 2000 kunnallisvaaleissa ja myöhemmin vuoden 2003 eduskuntavaaleissa. Jäätteenmäestä tuli Suomen ensimmäinen naispääministeri, ja hänen johtamassaan punamultahallituksessa olivat mukana myös SDP ja RKP. Pian vaalien jälkeen Jäätteenmäki joutui kuitenkin eroamaan niin sanotun Irakgate-skandaalin vuoksi. Uudeksi pääministeriksi tuli Jäätteenmäen hallituksen puolustusministeri Matti Vanhanen.

Vuoden 2006 presidentinvaaleissa puolueen presidenttiehdokkaana ollut istuva pääministeri Vanhanen hävisi ensimmäisellä kierroksella Sauli Niinistölle, eikä puolue päässyt mukaan vaalien toiselle kierrokselle. Toisella kierroksella Niinistö hävisi istuvalle presidentille Haloselle saaden lähes täsmälleen saman kannatuksen kuin Aho kuusi vuotta aiemmin.

Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa keskusta menetti joitakin paikkoja, mutta säilytti silti asemansa suurimpana puolueena. Kertaakaan aiemmin historiassa keskusta ei ollut saavuttanut suurimman puolueen asemaa kahdesti peräkkäin. Sosiaalidemokraattien ohi toiseksi suurimmaksi puolueeksi kohosi kokoomus, joka nyt sai ensimmäisen kerran enemmän kansanedustajia kuin sosiaalidemokraatit. Matti Vanhasen II hallitus muodostettiin keskustan, kokoomuksen, vihreiden ja RKP:n varaan.

Vanhanen erosi pääministerin ja puolueen puheenjohtajan tehtävistä kesällä 2010. Tuolloin muodostettiin keskustan uuden puheenjohtajan Mari Kiviniemen hallitus, joka oli pääministeriksi siirtyneen Kiviniemen hoitamaa kunta- ja hallintoministerin salkkua lukuun ottamatta identtinen Vanhasen II hallituksen kanssa.

Vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen suomalaista politiikkaa ravistelleen vaalirahoituskohun on katsottu vieneen keskustalta uskottavuutta. Usea keskustalainen poliitikko joutui esitutkintaan liittyen lahjontarikoksiin tai jääviyteen viranhoidossa. Keskusrikospoliisi teki ratsian keskustan puoluetoimistoon toukokuussa 2010.

Vuonna 2007 puoluesihteeri Jarmo Korhonen kertoi puolueen talouden huonosta tilasta, jonka hän sanoi kääntyvän paremmaksi vuoteen 2009 mennessä. Nykyään keskustan talous on puolueen johdon mukaan ahtaalla. Lisäksi keskustan omistama Apollo-yhtiö sai syksyllä 2010 puolen miljoonan euron veromätkyt.

2010-luku

Ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja tehtyjen gallup-kyselyiden perusteella keskusta oli SDP:n ja kokoomuksen tavoin menettänyt suosiotaan edellisiin eduskuntavaaleihin verrattuna. Erään valtakunnallisen gallupin mukaan keskusta ja kokoomus olivat lähes samoissa kannatuslukemissa. Vaaleissa keskusta jäi kuitenkin vasta neljänneksi suurimmaksi puolueeksi ja menetti 16 kansanedustajaa edellisiin vaaleihin verrattuna.

Merkittäviä poliitikkoja

Presidentit

• Lauri Kristian Relander, Suomen historian nuorin presidentti vuosina 1925–1931
• Kyösti Kallio, talvisodan aikainen presidentti 1937–1940
• Urho Kekkonen, pitkäaikaisin presidentti vuosina 1956–1982

Pääministerit

• Kyösti Kallio (4 kertaa)

I (14.11.1922–18.1.1924), II (16.8.1925–12.12.1926), III (16.8.1929–4.7.1930), IV (7.10.1936–12.3.1937)

• Juho Sunila (2)

I (17.12.1927–22.12.1928), II (21.3.1931–14.12.1932)

• Urho Kekkonen (5 kertaa)

I (17.3.1950–17.1.1951), II (17.1.1951–20.9.1951), III (20.9.1951–9.7.1953), IV (9.7.1953–17.11.1953), V (20.10.1954–3.3.1956)

• Vieno Johannes Sukselainen (2 kertaa)

I (27.5.1957–29.11.1957), II (13.1.1959–14.7.1961)

• Martti Miettunen (3 kertaa)

I (14.7.1961–13.4.1962), II (30.11.1975–29.9.1976), III (29.9.1976–15.1977)

• Ahti Karjalainen (2 kertaa)

I (13.4.1962–18.12.1962), II (15.7.1970–29.10.1971)

• Johannes Virolainen (1 kerran)

I (12.9.1964–27.5.1966)

• Esko Aho (1 kerran)

I (26.4.1991–13.4.1995)

• Anneli Jäätteenmäki (1 kerran)

I (17.4.2003–24.6.2003)

• Matti Vanhanen (2 kertaa)

I (24.6.2003–19.4.2007), II (19.4.2007–22.6.2010)

• Mari Kiviniemi (1 kerran)

I (22.6.2010–22.6.2011)

Eduskunnan puhemiehet

• Lauri Kristian Relander 1919–1920
• Kyösti Kallio 1920–1921, 1922, 1924–1925, 1927v1928, 1929, 1930–1936
• J. E. Sunila 1930
• Urho Kekkonen 1948–1950
• V. J. Sukselainen 1956–1957, 1958, 1968–1970, 1972–1976
• Kauno Kleemola 1962–1965
• Johannes Virolainen 1966–1968, 1979–1983
• Ahti Pekkala 1978–1979
• Esko Aho 1991
• Anneli Jäätteenmäki 2003
• Timo Kalli 2007

Valtioneuvokset

• E. Y. Pehkonen 1948
• Martti Miettunen 1977
• Johannes Virolainen 1989

Puheenjohtajat

Puheenjohtaja	Syntyi-kuoli	Toimivuodet
Otto Karhi	1876–1966	1906–1909
Kyösti Kallio	1873–1940	1909–1917
Filip Saalasti	1866–1918	1917-1918 †
Santeri Alkio	1862–1930	1918-1919
Petter Vilhelm Heikkinen	1883–1959	1919–1940
Viljami Kalliokoski	1894–1978	1940–1946
V. J. Sukselainen	1906–1995	1946–1964
Johannes Virolainen	1914–2000	1964–1980
Paavo Väyrynen	1946–	1980–1990
Esko Aho	1954–	1990–2002
Anneli Jäätteenmäki	1955–	2002–2003
Matti Vanhanen	1955–	2003–2010
Mari Kiviniemi	1968–	2010–2012
Juha Sipilä	1961–	2012–

Puoluesihteerit

Puoluesihteeri	Toimivuodet	Syntyi-kuoli	Muuta	Puoluesihteerin vaali
Väinö Kaasalainen	?–1946	1902–1955
Martti Miettunen	1946–1950	1907–2002
Arvo Korsimo	1950–1960	1901–1969	ministeri Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriössä 1959–1961 V. J. Sukselaisen II hallituksessa
Pekka Silvola	1960–1969	1924–
Jouko Loikkanen	1969–1970	1932–	Kehitysaluerahaston toimitusjohtaja 1971–1974, valtiovarainministeriön neuvotteleva virkamies 1974–1978, tie- ja vesirakennushallituksen pääjohtaja 1978–
Mikko Immonen	1970–1980
Seppo Kääriäinen	1980–1990	1948–	kansanedustaja Pohjois-Savon vaalipiiristä
Erja Tikka	1990–1994	1953–	ulkoasiainneuvos ja Suomen Hampurin pääkonsuli 1. syyskuuta 2009–
Pekka Perttula	1994–1997	1960–	Suomenmaan päätoimittaja 1. lokakuuta 2010–30. kesäkuuta 2011
Eero Lankia	1997–2006	1951–	Työeläkevakuuttajat TELAn johtaja
Jarmo Korhonen	2006–2010	1965–	eduskuntavaaliehdokas 2011 Vaasan vaalipiiristä	2006: Korhonen 1 145 – Alkio 775 – Räisänen 8, 2008: Korhonen 1 200 – Tiilikainen 480
Timo Laaninen	2010–	1954–	Matti Vanhasen entinen erityisavustaja, Suomenmaan entinen päätoimittaja	2010: Laaninen 1 675 – Korhonen 579 – Sorsa 57, 2012: Laaninen 1 046 – Kilpeläinen 658 – Varis 258

EU-komissaari

• Olli Rehn, talouskomissaari, myös entinen kansanedustaja

Euroopan parlamentin jäsenet

• Riikka Pakarinen
• Hannu Takkula

Lisäksi entinen puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki istuu tällä hetkellä Euroopan parlamentissa.

Muita keskustalaisia

Entisiä ministereitä

Sirkka-Liisa Anttila Katri-Helena Eskelinen Liisa Hyssälä Kauko Juhantalo Mauno Jussila Nestori Kaasalainen, myös pääjohtaja Orvokki Kangas Ahti Karjalainen (1923–1990), myös Suomen pankin pääjohtaja Tanja Karpela

Matti Kekkonen Mari Kiviniemi Antti Kukkonen (1889–1978) Eeva Kuuskoski-Vikatmaa Paula Lehtomäki Juhani Leppälä (1880–1976) Eemil Luukka (1892–1970) Hannes Manninen, myös Tornion kaupunginjohtaja Ahti Pekkala, myös eduskunnan puhemies ja maaherra

Mauri Pekkarinen Pentti Pekkarinen (1917–1975) Veikko Pihlajamäki (1922–2007) Hannele Pokka, entinen oikeusministeri ja Lapin läänin maaherra Juha Rehula Tyko Reinikka Niilo Ryhtä, myös maaherra Kerttu Saalasti (1906–1995) Vieno Simonen (1898–1995)

Esa Timonen, myös maaherra Taisto Tähkämaa Tapani Tölli Eino Uusitalo Anu Vehviläinen Marjatta Väänänen Paavo Väyrynen Toivo Yläjärvi Lasse Äikäs

Toimittajia

• Kari Hokkanen, ideologi, Ilkan entinen päätoimittaja
• Erkki Laatikainen, Keskisuomalaisen entinen päätoimittaja

Muita

• Maria Kaisa Aula, entinen kansanedustaja, pääministerin neuvonantaja, nykyinen lapsiasiavaltuutettu
• Keijo Korhonen, professori, entinen ministeri, alivaltiosihteeri, päätoimittaja
• Martti Manninen, presidentin entinen neuvonantaja
• Matti Mattila, maanviljelysneuvos, majuri evp., kansanedustaja
• Jaakko Pajula, Kelan entinen pääjohtaja
• Juhani Perttunen, entinen tasavallan presidentin kanslian ja sisäministeriön kansliapäällikkö
• Matti Ruokola, entinen Lääkintöhallituksen pääjohtaja
• Alpo Rusi, ulkoasiainneuvos, presidentti Ahtisaaren neuvonantaja
• Kyösti Virrankoski, entinen kansanedustaja ja Euroopan parlamentin jäsen

Keskustalaisia yhteisöjä

• Alkio-opisto, Korpilahdella sijaitseva puolueopisto
• Huoltoliitto
• Keskustan ja maaseudun arkisto, Maalaisliitto-Keskustapuolue-Suomen Keskusta -puolueen historiaa tallentava arkisto
• Keskustanuoret, puolueen nuorisojärjestö
• Maaseudun Kukkaisrahaston Säätiö, nuorten toimintaa tukeva rahasto
• Maaseudun Sivistysliitto, keskustaa lähellä oleva kulttuurijärjestö
• Nuorisosäätiö, sosiaalisten asuntopalvelujen järjestö
• Suomen Keskustanaiset, naisjärjestö
• Vesaiset, varhaisnuorisojärjestö

Kustantamot sekä sanoma- ja verkkolehdet

• Maahenki Oy, Maaseudun Sivistysliiton kustantamo
• Suomenmaa, Suomen Keskustan pää-äänenkannattaja, ilmestyy painettuna ja verkkolehtenä
• Keskisuomalainen, sanomalehti Jyväskylässä
• Karjalanmaa, sanomalehti Joensuussa

Kirjallisuutta

• Ilkka Hakalehto: Maalaisliitto-Keskustapuolueen historia 1. Maalaisliitto autonomian aikana 1906–1917 (Kirjayhtymä, 1986)
• Juhani Mylly: Maalaisliitto-Keskustapuolueen historia 2. Maalaisliitto 1918–1939 (Kirjayhtymä, 1989)
• Kari Hokkanen: Maalaisliitto-Keskustan historia 3. Maalaisliitto sodan ja vaaran vuosina 1939–1950 (Otava, 1996)
• Kari Hokkanen: Maalaisliitto-Keskustan historia 4. Kekkosen Maalaisliitto 1950–1962 (Otava, 2002)
• Tytti Isohookana-Asunmaa: Maalaisliitto-Keskustan historia 5. Virolaisen aika-Maalaisliitosta Keskustapuolue 1963–1981 (28.9.2006)
• Seppo Kääriäinen: Sitä niittää, mitä kylvää – Keskustan strategiset valinnat 1964–2001 (Gummerus, 2002)

Katso myös

• Keskustan Opiskelijaliitto
• Suomen Keskustanaiset
• Suomen Keskustanuoret
• Suomenmaa
• Vesaisten Keskusliitto

Aiheesta muualla

Puolueen sivuja

• Keskustan Internet-sivut
• Keskustanaiset
• Keskustanuoret
• Keskustaopiskelijat
• Vesaiset

Muita

• Suomenmaa-lehden verkkoversio
• Suomen Keskustan ohjelmat (POHTIVA)
• Vuoden 2006 periaateohjelma

• Jutila Karina: Yksillä säännöillä, kaksilla korteilla? Empiirinen tutkimus Suomen Keskustan sisäisestä päätöksenteosta. ISBN 951-44-5808-7 väitöskirja Tampereen yliopisto
• Yle Areena: Suomalaiset puolueet. Suomen Keskusta (ei rajattu)

Suomen Keskustan piirijärjestöt

Etelä-Häme| Etelä-Pohjanmaa| Etelä-Savo| Helsinki | Itä-Savo | Kainuu | Karjala | Keski-Pohjanmaa | Keski-Suomi | Pohjois-Savo | Kymenlaakso | Lappi | Peräpohjola | Pirkanmaa | Pohjois-Karjala | Pohjois-Pohjanmaa | Päijät-Häme | Satakunta | Uusimaa | Varsinais-Suomi | Ylä-Savo

Keskustan eduskuntaryhmän kansanedustajat 2007–2011

Rekisteröidyt suomalaiset puolueet

Itsenäisyyspuolue | Kansallinen Kokoomus | Kommunistinen Työväenpuolue – Rauhan ja Sosialismin puolesta | Köyhien Asialla | Muutos 2011 | Perussuomalaiset | Piraattipuolue | Suomen Keskusta | Suomen Kommunistinen Puolue | Suomen Kristillisdemokraatit | Suomen ruotsalainen kansanpuolue | Suomen Sosialidemokraattinen Puolue | Suomen Työväenpuolue | Vapauspuolue (VP) – Suomen tulevaisuus | Vasemmistoliitto | Vihreä liitto