Vakuutus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vakuutus on menettely, jolla tietyn riskin alaiset henkilöt tai yritykset sopivat vahinkojen tasaamiseen erikoistuneen laitoksen kanssa siitä, että laitos riskin toteutuessa korvaa aiheutuneen vahingon. Näin syntyvää sopimusta kutsutaan vakuutukseksi.[1]

Liiketaloudellisesti vakuutus voidaan määritellä keinoksi, jolla sattumanvaraisesti toteutuvasta vahingosta aiheutuvat kustannukset voidaan muuntaa tasaisesti vuosittain jatkuvaksi vuosikustannukseksi.[1]

Sisällysluettelo

Vakuutuksen ominaisuudet [muokkaa]

Vakuutuksen keskeisiä ominaisuuksia ovat[2]

  • Sattumanvaraisuus. Vakuutuksen kohteena olevan riskin (esimerkiksi tulipalon tai sairastumisen) toteutuminen riippuu epävarmasta tapahtumasta ja sen tulee olla ennalta arvaamaton.
  • Vahingonmahdollisuus. Vakuutus voi koskea vain ennalta sovittua korvausta vahingosta.
  • Vakuutusmaksun ja riskin vastaavuus. Pitkällä aikavälillä vakuutusmaksujen ja vakuutuksesta maksettavien korvausten tulee olla tasapainossa ottaen kuitenkin huomioon vakuutusten hoitokustannukset. [HH 1]
  • Tasaus suuren joukon kesken. Yleensä vakuutettava riski on samankaltainen suurella joukolla vakuutuksenottajia.
  • Vakuutuksenantaja on vakuutuksenottajista riippumaton taho.

Vakuutuslajit [muokkaa]

Vakuutukset jaotellaan yksityisvakuutukseen ja sosiaalivakuutukseen[3]

Esimerkkejä yksityisvakuutuksista [muokkaa]

  • Henkilövakuutuksia
    • Henkivakuutus
    • Vapaaehtoinen eläkevakuutus
    • Yksityistapaturmavakuutus
    • Yksityinen sairausvakuutus
  • Vahinkovakuutuksia[HH 2]
  • Liikenteen ja kuljetusten vakuutuksia[HH 3]
    • Liikennevakuutus
    • Autovakuutus
    • Meri- ja kuljetusvakuutus
  • Yhdistelmävakuutuksia[HH 4]
    • Kotivakuutus, joka koostuu yleensä irtaimistovakuutuksesta (esinevakuutuksena), vastuuvakuutuksesta ja oikeusturvavakuutuksesta.
    • Kiinteistövakuutus, johon sisältyy yleensä esinevakuutus, kiinteistön omistajan vastuuvakuutus ja oikeusturvavakuutus sekä asunto-osakeyhtiöissä tyypillisesti hallituksen vastuuvakuutus.
    • Matkavakuutus, johon voivat kuulua matkustajavakuutus (henkilövakuutuksena), matkatavaravakuutus (esinevakuutuksena), matkavastuuvakuutus ja oikeusturvavakuutus

Esimerkkejä sosiaalivakuutuksista [muokkaa]

Esimerkkejä aikaisemmin käytössä olleista vakuutuksista [muokkaa]

Suomessa oli 1900-luvun alkuvuosina käytössä muun muassa seuraavia vakuutuksia:[4]

  • Myötäjäisvakuutus eli varustusvakuutus (vakuutussumma maksettiin vakuutetulle hänen täytettyään määrätyn ikävuoden)
  • Elinkorkovakuutus (vakuutuslaitos oli velvollinen suorittamaan vuotuisia rahaeriä niin kauan kuin vakuutettu elää)
  • Yksityinen työkyvyttömyysvakuutus (korvauksia suoritettiin sairauden takia työkyvyttömäksi joutuneelle)
  • Yksityinen vanhuusvakuutus (vuotuista elinkorkoa suoritettiin vakuutetun täytettyä määrätyn ikävuoden)
  • Lasivakuutus (korvaus lasiruutujen särkymisestä joko rahassa tai antamalla tilalle uuden lasiruudun)
  • Eläinvakuutus (kotieläimiä varten)
  • Kavallusvakuutus eli takuuvakuutus (korvausta suoritettiin irtaimen omaisuuden kuten rahan tai arvopapereiden kavaltamisesta tai hävittämisestä)

Vakuutuksen peruskäsitteitä Suomessa [muokkaa]

Vakuutustyypit
  • Henkilövakuutuksella tarkoitetaan vakuutusta, jonka kohteena on luonnollinen henkilö.[5]
  • Vahinkovakuutuksella tarkoitetaan vakuutusta, joka otetaan esinevahingon, vahingonkorvausvelvollisuuden tai muun varallisuusvahingon aiheuttaman menetyksen korvaamiseksi.[5]
Yleisiä käsitteitä
  • Vaaralla tarkoitetaan vahingon tai haitan sattumismahdollisuutta. Vaara voidaan vakuutuksessa yksilöidä (esimerkiksi palovaara, myrskyvahingon vaara tai tapaturmaisen kuoleman vaara).[HH 5]
  • Vakuutustapahtumalla tarkoitetaan vakuutussopimuksessa määritellyn vaaran toteutumista, jonka varalta vakuutus on otettu. Jos vakuutus on otettu esimerkiksi palovaaran varalta, vaara toteutuu ja vakuutustapahtuma sattuu, kun vakuutettu omaisuus tai etuus vahingoittuu tai tuhoutuu palossa.[HH 6] Muita vakuutustapahtumia voivat olla esimerkiksi merivahinko, sairaus tai määräiän täyttäminen.
  • Vakuutuksenantajalla tarkoitetaan sitä, joka myöntää vakuutuksia. Vakuutuksenantajia ovat vakuutusyhtiöt, vakuutusyhdistykset, vakuutuskassat ja muut vakuutuslaitokset.
  • Vakuutuksenottajalla tarkoitetaan sitä, joka on tehnyt vakuutuksenantajan kanssa vakuutussopimuksen.[5]
  • Vakuutettu on se, joka on henkilövakuutuksen kohteena tai jonka hyväksi vahinkovakuutus on voimassa;[5] toisin sanoen se, jonka riski on vakuutettu vahingon varalta. Vakuutettu ja vakuutuksenottaja voivat olla yksi ja sama henkilö tai eri henkilöitä. Vakuutettu ei välttämättä ole se henkilö, joka on vakuutuksen perusteella oikeutettu korvaukseen.[HH 7]
  • Edunsaajalla tarkoitetaan henkilöä, jolla vakuutuksenottajan tai vakuutetun sijaan on oikeus henkilövakuutuksesta suoritettavaan vakuutuskorvaukseen.[5] Henkivakuutuksessa edunsaaja on se henkilö, joka vakuutetun kuoltua saa korvauksen.
Vakuutuskorvauskäsitteitä
  • Vakuutusmäärä on vakuutussopimuksessa sovittu rahamäärä tai enimmäisrahamäärä, jonka vakuutuksenantaja sitoutuu vakuutustapahtuman sattuessa suorittamaan. Vakuutusmäärä on pääsääntöisesti maksettavan vakuutuskorvauksen enimmäismäärä. Vakuutusmäärä on vapaasti sovittavissa kohteen vakuutusarvosta riippumatta, ja se voi olla vahinkovakuutuksessa vakuutusarvoa suurempi tai pienempi.[HH 8] Täysarvovakuutuksessa ei kuitenkaan ole erikseen sovittua vakuutusmäärää.
  • Vakuutusarvo on vahinkovakuutuksessa vakuutetun omaisuuden tai etuuden todellinen arvo. Vakuutusarvo määritellään vakuutustapahtuman ajankohdan mukaan.[HH 9] Omaisuudella ei toisin sanoen ole olemassa vakuutusarvoa ennen vakuutustapahtuman sattumista.
  • Vakuutusmaksu on rahamäärä, jonka vakuutuksenottaja suorittaa vakuutusyhtiölle sopimuksen mukaisesti.
  • Täysarvovakuutus on vahinkovakuutuksessa periaate, jonka mukaan vahingosta suoritetaan täysi korvaus joko jälleenhankinta-arvon tai päivänarvon (nykyarvon) perusteella ilman, että vakuutetun kohteen arvoa olisi ennalta määritetty.[HH 10]
  • Päivänarvo eli nykyarvo tarkoittaa vahingoittuneen tai tuhoutuneen omaisuuden käypää arvoa välittömästi ennen vahinkotapahtuman sattumista. Arvioinnin pohjaksi otetaan yleensä omaisuuden kauppahinta tai muu käypä hinta.[HH 11]
  • Jälleenhankinta-arvo tarkoittaa vahingoittuneen tai tuhoutuneen omaisuuden jälleenhankintahintaa eli uuden, entistä vastaavan omaisuuden hankinnan kustannuksia.[HH 12]
  • Jäännösarvo tarkoittaa vakuutetun omaisuuden tai etuuden jäljellä olevaa arvoa vakuutustapahtuman sattumisen jälkeen.[HH 13]
  • Omavastuu tarkoittaa vakuutussopimuksessa sovittua osaa vahingon kustannuksista, joka jää vakuutetun itsensä kannettavaksi. Omavastuu voidaan sopia kiinteäksi (esim. 150 euroa) tai osuudeksi vahingon määrästä (esim. 10 prosenttia).[HH 14]
Yli- ja alivakuutus
  • Ylivakuutus. Omaisuus tai etuus on ylivakuutettu, jos vakuutussopimukseen merkitty vakuutusmäärä on merkittävästi vakuutetun omaisuuden tai etuuden oikeaa arvoa (vakuutusarvoa) suurempi.[5] Jos vahinko jää vakuutusmäärää pienemmäksi, vakuutettu saa korvauksen vain vahingostaan. Tämä lasketaan omaisuuden todellisen arvon mukaan, vaikka sovittu vakuutusmäärä on vakuutusarvoa suurempi. Ylivakuutuksesta koituu vakuutuksenottajalle taloudellista haittaa.[HH 15]
  • Alivakuutus. Omaisuus tai etuus on alivakuutettu, jos vakuutussopimukseen merkitty vakuutusmäärä on merkittävästi vakuutetun omaisuuden tai etuuden oikeaa arvoa (vakuutusarvoa) pienempi.[5] Vakuutuskorvauksen enimmäismääränä on sovittu vakuutusmäärä vakuutetun kohteen todellisesta (suuremmasta) vakuutusarvosta riippumatta.
    • Ns. ositellun vastuun periaate alivakuutustapauksissa tarkoittaa sitä, että vakuutetun kohteen tuhoutuessa kokonaan vakuutuskorvauksena suoritetaan koko vakuutusmäärä. Jos omaisuus vahingoittuu vain osittain, tästä osavahingosta korvataan vain vakuutusmäärän ja vakuutusarvon mukainen suhde.[HH 16]
    • Ns. ensivastuuperiaate alivakuutustapauksissa tarkoittaa sitä, että korvaus suoritetaan vahingon määräisenä enintään sovittuun vakuutusmäärään saakka eikä korvauksessa sovelleta ositellun vastuun periaatetta.[HH 17]
Vahingon käsitteitä
  • Kokonaisvahinko eli täysvahinko tarkoittaa vakuutetun omaisuuden tai etuuden vahingoittumista tai tuhoutumista kokonaan. Vakuutuksesta suoritetaan pääsääntöisesti vakuutusarvoon tai vakuutusmäärään perustuva korvaus vakuutussopimuksen ja vakuutusehtojen mukaisesti.[HH 18]
  • Osavahinko tarkoittaa omaisuuden tai etuuden vahingoittumista tai tuhoutumista vain osittain. Tällöin vakuutuksen kohteelle on laskettavissa jäännösarvo ja yleensä myös korjauskustannukset. Vakuutuksesta korvataan vain vahingon määrä eli vakuutusarvon ja jäännösarvon erotus tai, jos omaisuus voidaan korjata, korjauskustannusten määrä.[HH 18]

Vakuutustoiminta Suomessa [muokkaa]

Vuonna 2004 vakuutusyhtiöiden kotimainen vakuutusmaksutulo oli 13 345 miljoonaa euroa. Tästä lakisääteisen eläkevakuutuksen osuus oli 7 494 miljoonaa, muun henki- ja eläkevakuutuksen 2 907 miljoonaa, palo- ja muun omaisuusvakuutuksen 619 miljoonaa, liikennevakuutuksen 588 miljoonaa, lakisääteisen tapaturmavakuutuksen 547 miljoonaa ja autovakuutuksen 455 miljoonaa euroa lopun jakautuessa muiden vakuutusmuotojen kesken mukaan lukien ulkomainen vakuutustoiminta. Korvauskulut olivat vuonna 2004 yhteensä noin 10 500 miljoonaa euroa. Vakuutusyhtiöiden sijoituskannan käypä arvo oli 89 miljardia euroa vuonna 2004.[HH 19]

Suomalaisia vakuutusyhtiöitä ja -ryhmiä [muokkaa]

Lähteet [muokkaa]

  • Hoppu, Esko & Hemmo, Mika: Vakuutusoikeus. Helsinki: WSOYpro, 2006. ISBN 951-0-31264-9.
  • Rantala, Jukka & Pentikäinen, Teivo: Vakuutusoppi. Helsinki: Suomen vakuutusalan koulutus ja kustannus, 2003. ISBN 952-9770-71-5.

Viitteet [muokkaa]

  1. ↑ a b Rantala-Pentikäinen, s. 61
  2. ↑ Rantala-Pentikäinen, s. 64–65.
  3. ↑ Rantala-Pentikäinen, s. 70.
  4. ↑ Helminen, Heimo: ”Vakuutustoimi”, Yhteiskunnallinen käsikirja, s. 549–559. Helsinki: Kansanvalistusseura, 1910.
  5. ↑ a b c d e f g Vakuutussopimuslaki (543/1994)
Hoppu & Hemmo
  1. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 2.
  2. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 310–336.
  3. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 336–385.
  4. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 420–427.
  5. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 25.
  6. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 26.
  7. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 23.
  8. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 218–219.
  9. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 219–220.
  10. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 219.
  11. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 237.
  12. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 241.
  13. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 246.
  14. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 249.
  15. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 220.
  16. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 224–225.
  17. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 225.
  18. ↑ a b Hoppu–Hemmo, s. 246.
  19. ↑ Hoppu–Hemmo, s. 3–4.
Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Vakuutus&oldid=13292317