Talouskasvu

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Talouskasvu on talouden tuottamien tavaroiden ja palvelujen arvon lisääntymistä. Sitä mitataan tavallisesti reaalisen bruttokansantuotteen (BKT) prosenttimuutoksella. Reaalinen tarkoittaa, että hintojen nousun eli inflaation vaikutus on otettu huomioon.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Talouskasvun mittaaminen

Koska talouskasvua mitataan BKT:n muutoksella, on sillä myös mittarina kaikki BKT:n hyvät ja huonot puolet. Talouskasvua käytetään usein hyvinvoinnin vertailuun, koska sen ajatellaan kuvaavan keskimääräisen elintason muutoksia. BKT per asukas on kuitenkin monella tapaa ongelmallinen hyvinvoinnin kuvaaja.

  • BKT per asukas ei ota huomioon valtion tulonjakoa.
  • BKT per asukas ei sisällä talouskasvusta seuraavia negatiivisia ulkoisvaikutuksia kuten saasteita. Näin ollen se liioittelee talouskasvua.
  • BKT per asukas ei ota huomioon toisaalta positiivisia ulkoisvaikutuksia kuten esimerkiksi koulutuksen tai terveyden lisääntymisestä.
  • BKT per asukas ei kata markkinoiden ulkopuolista toimintaa lainkaan. Esimerkiksi vapaa-ajan viettäminen ulkoillen ei näy BKT:ssa.

Taloustieteilijät ovat hyvin tietoisia BKT:n ongelmista hyvinvoinnin kuvaajana. BKT:tä tuleekin tarkastella indikaattorina eikä absoluuttisena mittana. Tulojaon epätasa-arvoisuuden tarkasteluun on kehitetty omia mittareita kuten Ginikerroin. Negatiivisia ulkoisvaikutuksia voidaan yrittää ottaa huomioon vaihtoehtoisten BKT-määritelmien avulla (esim. vihreä bruttokansantuote). Vapaa-ajan arvoa voidaan ottaa huomioon laskemalla BKT per työtunnit.

[muokkaa] Talouskasvun teoriaa

Talouskasvu voidaan jakaa työmäärän muutokseen ja työn tuottavuuden kasvuun. Työn määrä vaihtelee väestönkasvun, työhön osallistumisasteen ja työajan mukaan. Tuottavuuteen vaikuttaa taloudellisen toiminnan ympäristö ja teknologinen kehitys. Talouskasvu on eksponentiaalista eli pienetkin prosenttierot kertautuvat ajan kuluessa merkittäviksi. Esimerkiksi 5 % ja 3 % kasvuasteet vaikuttavat samanlaisilta, mutta 20 vuoden kuluttua ensimmäinen talous on kasvanut 165 % ja toinen vain 80 %.

Lyhyen aikavälin vaihtelua talouskasvussa kutsutaan suhdannevaihteluksi. Lähes kaikki taloudet kokevat taantumajaksoja. Tämän vaihtelun ymmärtäminen ja ehkäisy on yksi makrotaloustieteen keskeisiä kysymyksiä. Koska taantumiin liittyy usein työttömyyden kasvu, voi suhdannevaihtelun hillitseminen lisätä hyvinvointia.

Pitkän aikavälin talouskasvu on myös taloustieteen tärkeitä kysymyksiä. Huolimatta talouskasvun mittaamisen ongelmista katsotaan BKT:n lisäyksen yleensä nostavan ihmisten elintasoa. Uusklassinen kasvumalli, jonka Robert Solow kehitti 1950-luvulla, oli ensimmäisiä yrityksiä kuvata pitkän aikavälin kasvua analyyttisesti. Solow'n malli olettaa, että maat käyttävät resurssinsa tehokkaasti ja että pääomalla sekä työvoimalla on vähenevä rajatuottavuus. Näistä lähtökohdista mallista saadaan kolme merkittävää ennustetta:

  • Pääoman osuuden lisääminen työvoimaan nähden lisää kasvua, koska työntekijät voivat tuottaa enemmän saadessaan paremmat tuotantovälineet.
  • Köyhät maat kasvavat nopeammin, koska investoinnit pääomaan tuottavat enemmän kuin rikkaissa maissa.
  • Koska pääomalla on vähenevä rajatuottavuus, saavuttavat maat pisteen, jossa pääoman lisäys ei enää nosta tuottavuutta.

[muokkaa] Talouskasvun syitä

Taloustieteen merkittävimpiä kysymyksiä on, että miksi jotkin maat ovat niin köyhiä ja toiset niin rikkaita toisiinsa verrattuna. Niin tärkeä on tämä kysymys ekonomisteille aina ollut, että jopa nykyaikaisen taloustieteen perustajana pidetyn Adam Smithin pääteoksen nimi Kansojen varallisuus vihjaa siihen vastaavansa. Yksiselitteistä syytä talouskasvuun on ehkä mahdoton antaa, eikä ekonomisteilla ole vieläkään esittää kysymykseen kattavaa vastausta. Eräitä syitä talouskasvulle pidetään kuitenkin yleisesti pätevinä. Tavallisesti nykytaloustieteessä kasvun taustalla olevat tekijät on tapana jaotella seuraavasti:

  • Investoinnit ja etenkin niiden osuus kokonaistuotannosta eli säästämisaste kasvattavat työntekijöiden käytettävissä olevien tuotantovälineiden eli pääoman määrää.
  • Tuottavuus kuvaa jokaista pääomayksikköä kohti tehtävää tuotannon määrää. Tuottavuuseroille puolestaan on useita syitä:
  • Teknologia selittää osan tuottavuuseroista. Edistyneempi teknologia mahdollistaa korkeamman tuotannon.
  • Tehokkuus eli menettelytavat, tuotannon järkeistäminen, ahkeruus, ym. selittää loput tuottavuudesta.

Edes syiden tunnistaminen jonkin tietyn maan varallisuuteen on hankalaa, mutta vielä vaikeampaa on niiden selittäminen. Talouskasvun tutkiminen onkin yksi taloustieteen aktiivisimpia tutkimuskohteita, johon huomio on viime vuosina vain keskittynyt entistä enemmän.[1]

[muokkaa] Talouskasvun historia

Valtaosan ihmiskunnan historiaa, ei ihmisten elintason muutoksessa esiintynyt trendinomaisia muutoksia joko ollenkaan, tai ainakaan yhden sukupolven aikana havaittavassa mitassa. Sikäli teollisen vallankumouksen jälkeinen aika ja etenkin 1900-luku olivat täysin poikkeuksellisia, että suurimalle osalle maailman ihmisiä se ne merkitsivät jatkuvaa aineellisen elintason paranemista keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. 2000-luvulla trendi näyttäisi jatkuvan. Menneiden 200 vuoden aikana elintaso nykypäivän rikkaissa maissa on ainakin 10-kertaistunut.[1]

[muokkaa] Nykyaikainen talouskasvu

Toisen maailmansodan jälkeen monet maat kokivat kasvuihmeen tai talousihmeen nimellä kutsutun ilmiön, jossa yhdessä sukupolvessa ne moninkertaistivat kansantalouksiensa koon. Tunnetuimpia lienevät Saksan ja Japanin talousihmeet, jossa sodan hävinneet maat nopeasti nousivat maailman talouksien kärkeen. Vahvasti kasvoivat myös esimerkiksi Neuvostoliitto, Suomi ja Itävalta. Myöhemmin samantapaisen kasvupyrähdyksen kokivat muun muassa Taiwan, Singapore, Hong Kong sekä Etelä-Korea. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että myös Kiina olisi kasvattamassa talouttaan edellä mainittuihin verrattavissa olevaa vauhtia.

Maanosista nopeasti kasvaneita ovat historiallisesti olleet Eurooppa, Australia ja etenkin Pohjois-Amerikka. Menneinä vuosikymmeninä kasvu on ollut selkeästi nopeinta Aasiassa. Latinalaisen Amerikan kasvu ja myös keskimääräinen elintaso ovat olleet pitkään hyvin lähellä maailman keskiarvoa. Afrikka kasvoi 1920-luvulta 1970-luvulle varteenotettavaa vauhtia ja keskimääräinen elintaso 1970-luvun päättyessä oli Afrikassa selvästi korkeampi kuin esimerkiksi Kiinassa ja Intiassa. Viime vuosikymmeninä Kiinan ja Intian kasvu on kuitenkin ollut nopeaa, kun taas Afrikan talous on peräti pienentynyt, joten se on nyttemmin jäänyt jälkeen. Afrikan ohella ainoastaan entisen Neuvostoliiton alue on nähnyt suuressa mittakaavassa pienevää aineellista elintasoa.[1]

[muokkaa] Talous ennen teollistumista

Taloustieteen historia ja varsinkin taloudellisen datan järjestelmällinen kerääminen ei ulotu juurikaan teollistumista edeltävään aikaan. Niinpä taloushistorioitsijat ovat joutuneet käyttämään hyvin moninaista joukkoa lähteitä päätellessään ihmisten aiempaa elintasoa. Käytössä ovat olleet niin kertomukset, esimerkiksi Marco Polon ja espanjalaisten konkistadorien tarinat, kuin arkeologiset jäänteetkin, jopa ihmisluiden analysointi.[1]

Aluksi kasvu oli hämmästyttävän hidasta. Ekonomisti Agnus Maddison on arvioinut että vuosina 1700-1820 maailman keskimääräinen talouskasvu oli 0,07 % vuodessa ja 1500-1700 0,04 %. Siihen verrattuna maailman talouskasvu on nykyisin hyvinkin sata kertaa nopeampaa[2]. Tämä ei toki tarkoittanut, ettei ihmisten elämässä olisi ollut elintason muutoksia. Itse John Maynard Keynes on arvioinut seuraavasti:

"Varhaisimmista muistiin merkityistä ajoista alkaen - sanokaamme kaksi tuhatta vuotta ennen Kristusta - aina 18. vuosisadan alkuun asti, maailman sivistyskeskuksissa asuvien ihmisten elintasossa oli vain vähän muutosta. Ylä- ja alamäkiä kylläkin. Taudit, nälkä ja sota olivat usein vieraana. Ja kultakausia välissä. Mutta ei jatkuvaa, voimakasta edistystä. Jotkin aikakaudet saattoivat olla 50% parempia kuin toiset - enintään 100% - neljän tuhannen vuoden ajanjaksolla, joka kesti (sanokaamme) 1700 jKr asti."[3]

Toinen tyypillinen piirre oli, että menneinä aikoina taloudellinen epätasa-arvo oli selvästi nykytalouteen verrattuna pienempää. Taloushistorioitsija Paul Bairoch on arvioinut, että maailman köyhimpien ja rikkaimpien seutujen välinen elintasoero on ollut enintään 1,5–2-kertainen. Lisäksi on huomionarvoista, että 1800 ja 1900-lukujen nopea kasvu on mullistanut maailman köyhien ja rikkaiden välisen järjestyksen. Esimerkiksi 1790 maailman rikkaimpia maita oli Haiti, joka nyt kuuluu köyhimpiin.[4]

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

  1. ↑ 1,0 1,1 1,2 1,3 David Weil: Economic Growth. Addison-Wesley, 2005. ISBN 0-201-68026-2
  2. ↑ Agnus Maddison: The World Economy - A Millenial Perspective. OECD, Paris, 2001.
  3. ↑ John Maynard Keynes: Economic Possibilities for Our Grandchildren. Collected Writings of John Maynard Keynes, vol. 9, Essays in Persuasion. Macmillan, London, 1972.
  4. ↑ Paul Bairoch: Economics and World History: Myths and Paradoxes. Chicago University Press, 1993. ISBN 978-0-226-03463-8
Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Talouskasvu
Henkilökohtaiset työkalut