Joseph Tainter

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Joseph A. Tainter (s. 8. joulukuuta 1949) on yhdysvaltalainen antropologi ja historioitsija.

Tainter opiskeli antropologiaa Kalifornian yliopistossa sekä Northwestern Universityssä, missä hän suoritti tohtorin oppiarvon vuonna 1975.[1] Hän toimii tällä hetkellä professorina Utahin osavaltionyliopiston ympäristö- ja yhteiskuntatieteen laitoksella. Aikaisemmin hän on toiminut yhdysvaltalaisen Rocky Mountain Forest and Range Experiment Stationin kulttuuriperintötutkimuksen projektinjohtajana sekä New Mexicon yliopiston antropologian professorina. Lukuisten artikkeleiden ohella hänen tunnetuin teoksensa on The Collapse of Complex Societies (1988), mikä käsittelee mayojen korkeakulttuurin, Chacon kanjonin pueblointiaanikulttuurin sekä Rooman valtakunnan romahduksia verkkoteorian, energiatalouden ja kompleksisuusteorian näkökulmista. Tainterin mukaan kompleksisten yhteiskuntien säilyminen tai romahdus seuraa onnistumisesta tai epäonnistumisesta ongelmanratkaisussa[2] ja yhteiskunnat romahtavat, kun niiden lisäinvestoinnit kompleksisuuteen eivät enää tuota riittävää rajahyötyä. Romahdus merkitsee nopeaa yhteiskunnan kompleksisuuden vähenemistä.

Kompleksinen yhteiskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tainterin pääteoksen The Collapse of Complex Societies mukaan yhteiskuntien kompleksisuus kasvaa niiden pyrkiessä ratkaisemaan ongelmia. Lisääntyvä sosiaalinen kompleksisuus voidaan tunnistaa työnjaollisesta eriytymisestä ja erikoistumisesta, sitä säätelevien mekanismien kasvusta, symbolisen ja abstraktin viestinnän lisääntymisestä sekä sellaisen informaation tuottamiseen ja käsittelyyn erikoistuneen yhteiskuntaryhmän olemassaolosta, joka ei itse suoraan osallistu materiaaliseen tuotantoon. Kompleksisen yhteiskunnan ylläpito vaatii huomattavasti energiaa ja ympäristöresursseja. Kun kompleksinen yhteiskunta kohtaa jonkin ongelman, kuten maatalouden heikentymisen, pyrkii se vastaamaan ongelmaan luomalla uuden kerroksen byrokratiaa, infrastruktuuria tai yhteiskuntaluokkia.

Pääteoksessaan Tainter soveltaa malliaan kolmeen historialliseen romahtaneeseen kompleksiseen yhteiskuntaan, jotka ovat mayojen korkeakulttuuri, Chacon kanjonin pueblointiaanikulttuuri sekä Rooman valtakunta. Esimerkiksi Roomassa maatalouden tuottavuuden hitaasti heiketessä ja väestön kasvaessa henkeä kohden käytössä olleen energian määrä laski. Roomalaiset 'ratkaisivat' ongelman valtaamalla naapuriensa energialähteitä (konkreettisesti tämä tarkoitti metalleja, viljaa, orjia jne.). Rooman valtakunnan kasvaessa kommunikaatiojärjestelmien, hallinnon ja linnoitusjärjestelmien kustannukset kuitenkin kasvoivat mukana. Lopulta kustannukset kasvoivat niin suuriksi, että uusien valloitusten hyödyt eivät kattaneet ongelmanratkaisun kustannuksia, joita muodostui esimerkiksi vihollisten hyökkäysten ja satomenetysten myötä. Domitianus ja Konstantinus Suuri pyrkivät ratkaisemaan tilanteen kasvattamalla ja tiukentamalla hallintoa, mutta tämä vain johti väestöön kohdistuneen rasituksen kasvuun. Valtakunta jakautui kahtia, joista läntinen puolisko pian hajosi pikkuvaltioiksi. Rikkaampi itäinen osa säilyi pidempään eikä varsinaisesti romahtanut, mutta se kuihtui hitaasti voimakkaiden naapureiden hyödyntäessä sen heikkoutta.

Yleisen olettaman mukaan Länsi-Rooman tuho oli katastrofi valtakunnan asukkaille. Tainter kuitenkin väittää, että se oli jopa toivottava tapahtuma aikakauden ihmisille, joiden elintaso itse asiassa kohosi romahduksen myötä. Arkeologinen tutkimus on ihmisluiden avulla voinut osoittaa, että keskimääräinen ravitsemustaso nousi romahduksen jälkeen monissa osissa valtakuntaa. Tavalliset ihmiset hyötyivät imperiumin tuhosta, koska heidän ei enää tarvinnut investoida kalliin järjestelmän ylläpitoon. Tainter huomauttaa, että lännessä paikallisväestöt monessa tapauksessa tervehtivät hyökkääviä barbaareja vapauttajina.

Aleneva rajahyöty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tainter aloittaa teoksensa kategorisoimalla aikaisempia, usein epäjohdonmukaisia selityksiä yhteiskuntien romahduksista. Tainterin mukaan vihollisen invaasiot, satojen epäonnistumiset, nälänhädät, tautiepidemiat tai ympäristöongelmat saattavat olla näennäisiä syitä romahdukselle, mutta lopullinen selitys löytyy yhteiskuntien sisäisestä rakenteesta, eli sosiaaliseen kompleksisuuten suunnattujen lisäinvestointien rajahyödyn alenemisesta. Näkemys poikkeaa esimerkiksi Jared Diamondin teoksesta Romahdus: Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä, jossa Diamond keskittyy ympäristön kulumisesta aiheutuviin ongelmiin. Tainter myös esittää tilastoja, joiden mukaan modernien teollisuusyhteiskuntien investoinnit energiaan, koulutukseen ja teknologiaan tuottavat alenevaa rajahyötyä. Nykyaikainen globalisoituva maailma kohtaa monia samoja ongelmia, jotka tuhosivat muinaisia sivilisaatioita.

Tainter ei kuitenkaan ehdottomasti ennusta teollisuusyhteiskunnan romahdusta, sillä jokin teknologinen innovaatio tai uusi energianlähde saattaa ainakin väliaikaisesti kasvattaa investointien rajahyötyä. Toisin kuin naapuriyhteiskuntien valtaaminen, joka aina lopulta tuottaa alenevaa rajahyötyä, tuottavuuden kasvattaminen uusilla innovaatioilla on ainoa tapa ratkaista kompleksisuuteen kohdistuvien investointien alenevan rajahyödyn ongelma.

Tainter on julkaissut myös useita artikkeleita, joista Complexity, Problem Solving, and Sustainable Societies (1996) keskittyy ongelmanratkaisun energiakustannuksiin sekä energian ja kompleksisuuden suhteisiin ihmisten tuottamissa järjestelmissä.

Kestävyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romahduksen vastakkaisena ilmiönä Tainter on pyrkinyt lähestymään myös kestävyyden käsitettä. Hän ei pidä erityisen hyödyllisenä Gro Harlem Brundtlandin tunnettua kestävyyden määritelmää "kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa", koska se lähestyy tautologiaa ja voisi käytännössä tarkoittaa mitä vain. Tainterin mukaan tarpeet ja arvot vaihtelevat yksilöiden, ajan ja paikan mukaan, ja jonkin arvon säilyttäminen tai saavuttaminen lähes väistämättä johtaa jonkin toisen arvon menettämiseen. Yhdessä Thomas Hoekstran ja Timothy Allenin kanssa hän on kehittänyt uutta kestävyyden lähestymistapaa, joka perustuu seuraaviin viiteen ohjeeseen:

  • kestävyys saavutetaan enemmänkin kontekstin kuin lopputuloksen hallinnalla
  • myös järjestelmiä tulee hallita kontekstin kautta, ei muokkaamalla niitä itseään
  • tunnista, mitä toimimattomasta järjestelmästä puuttuu, ja lisää ainoastaan se
  • täydennä konteksin hallintaa hyödyntämällä valmiiksi olemassa olevia ekologisia prosesseja
  • ymmärrä kompleksisuuden luonne ja ongelmanratkaisun kustannukset

Heidän määritelmänsä mukaan kestävyys tarkoittaa "sellaisten järjestelmien kontekstien ylläpitoa, edistämistä ja kehittämistä, jotka tuottavat sellaisia hyödykkeitä, palveluita ja mukavuuksia kuin ihmiset tarvitsevat tai arvostavat, mutta hyväksyttävin kustannuksin ja vain niin kauan, kuin niitä tarvitaan tai halutaan".[3]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjat (ainoa kirjoittaja)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Collapse of Complex Societies Cambridge: Cambridge University Press, 1988.

Kirjat (yhteistyössä)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Evolving Complexity And Environmental Risk In The Prehistoric Southwest (toim., mukana Bonnie Bagley Tainter) Reading: Addison-Wesley Publishing, 1996.
  • Supply-Side Sustainability: Complexity in Ecological Systems (mukana T.F.H. Allen ja Thomas W. Hoekstra) New York: Columbia University Press, 2003.

Artikkelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • "A Framework for Sustainability", World Futures 2003: 59, 213-223.
  • "Problem Solving: Complexity, History, Sustainability", Population and Environment 2006: 22, 3-41.
  • "Social Complexity and Sustainability", Ecological Complexity 2006: 3, 91-103.
  • "Archaeology of Overshoot and Collapse", Annual Review of Anthropology 2006: 35, 59-74.
  • "Resources and Cultural Complexity: Implications for Sustainability", Critical Reviews in Plant Sciences 2011: 30, 24-34.
  • "Energy, Complexity, and Sustainability: A Historical Perspective", Environmental Innovation and Societal Transitions 2011: 1, 89-95.

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • "Blind Spot", tuottanut Adolfo Doring, 2008
  • "Yhdestoista hetki", tuottaneet Leonardo DiCaprio, Leila Conners Petersen, Brian Gerber ja Chuck Castleberry. Warner Independent Films, 2007.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tainter, Joseph A. (1988). The Collapse of Complex Societies. Cambridge: Cambridge University Press. ISBN 0-521-34092-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tainterin Curriculum vitae Sustainability International -sivustolla; [http://www.cnr.usu.edu/htm/facstaff/memberID=837 Utahin osavaltionyliopisto: Tri Tainterin kotisivu: viitattu 28.5. 2011.
  2. Tainter, "Problem Solving: Complexity, History, Sustainability", Population & Environment 22:1 (Syyskuu 2000:3-41).
  3. Tainter, "A Framework for Sustainability", World Futures 2003: 59, 213-223.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]