Kompleksisuusteoria

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kompleksisuusteoria on holistinen ja monitieteinen tutkimusoteselvennä, jota voidaan pitää eräänä systeemiteorian johdannaisena.[1] Kompleksisuusteoriaan kuuluu useita tutkimussuuntauksia ja koulukuntia.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kompleksisuusteoriassa korostetaan kokonaisvaltaista ajattelua, jossa erilaisten ilmiöiden väliset riippuvuussuhteet nähdään osana yhteisöllisten ja taloudellisten järjestelmien toimintaa. Kompleksisuusteoriassa painotetaan järjestelmän osien ominaispiirteiden sijaan järjestelmän osien välistä vuorovaikutusta. Osien välisestä vuorovaikutuksesta johtuen järjestelmän lopputulos on enemmän tai vähemmän kuin osiensa summa. Toisin kuin systeemiteoriassa, jossa kompleksisuus nähdään vuorovaikutuksen seurauksena, kompleksisuusteoriassa kompleksisuus nähdään järjestelmän perusominaisuutena ja kehittymisen edellytyksenä.

Kompleksisuusteorian avulla on pyritty ymmärtämään muun muassa biologiassa luonnon ekosysteemien käyttäytymistä, geenien ja solujen toimintaa, yhteiskunnassa kansantalouksien kehittymistä, uusien teknologioiden leviämistä, verkostoja sekä innovaatioiden syntymistä ja organisaatioiden muutosten toteuttamista.

Kysymykseen siitä, täyttääkö kompleksisuusteoria varsinaisen teorian kriteerit on otettu kantaa puolesta ja vastaan. Mikäli teorialla tarkoitetaan yhtenäistä tietojen ja käsitteiden järjestelmää, joka sisältää yleisessä ja tiivistetyssä muodossa yleisiä tosiasioita sisältäviä lakeja tai periaatteita, ja jossa teorian kaikki väitteet tiivistetään joukoksi aksioomia, joista puolestaan voidaan johtaa loogisesti kaikki muut ko. teorian väitteet [2] kompleksisuusteoriaa ei voitane pitää puhtaana teoriana. Toisaalta esimerkiksi Mitleton-Kelly [3] on esittänyt, että kompleksisuus ei ole pelkästään joukko työkaluja tai vertauskuva vaan ennemminkin tapa ajatella ja ymmärtää maailman ilmiöitä.

Murrayn [4] mukaan kompleksisuusteoriaa voidaan pitää yhtenä "uusien tiedeiden" edustajana. Muina uusien tieteiden edustajina Murray mainitsee kaaos- ja katastrofiteoriat.

Joissakin yhteyksissä kaaosteoriaa ja kompleksisuusteoriaa on pidetty toistensa synonyymeinä. Kaaos ja kompleksisuus eivät kuitenkaan tarkoita samaa asiaa. Esimerkiksi Maula [5] (perustuu Mitleton-Kelly [6]) havainnollistaa eroja seuraavasti: ”kaoottinen systeemi muodostuu sellaisten sääntöjen ja säännönmukaisuuksien iteroinnista, jotka pysyvät vakioina. Kompleksinen systeemi sen sijaan kehittyy ja muuttaa vuorovaikutuksen sääntöjä. Kaaosteorian soveltaminen sosiaalisiin systeemeihin merkitsisi oletusta, että inhimillinen toiminta on pelkistettävissä pysyviin sääntöihin ja lakeihin, ja että se on näiden sääntöjen hallitsemista.”

Kompleksisuusteorian käsitteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Zwick, M.: Complexity theory and systems theory. International Institute for General Systems Studies, 1997.
  2. Järvinen & Järvinen: Tutkimustyön metodeista. Tampere: Opinpajan kirja, 2004.
  3. Mitleton-Kelly, E: Complex systems and evolutionary perspectives on organizations: The Application of Complexity Theory to Organisations. London School of Economics, 2004.
  4. Murray, P. J.: "So What´s New About Complexity". System Research and Behavioral Science, 2003.
  5. Maula, M.: Elävä organisaatio ja liiketoimintaekosysteemi: Kompleksisten systeemien kaksi tulkintaa. Tampere University Press, 2004.
  6. Mitleton-Kelly, E.: Organisations as Co-evolving Complex Adaptive Systems. BAM97 British Academy of Management Annual Conference, 1997.


Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anderson, P. 1999. “Complexity Theory and Organization Science.” Organization Science, Vol. 10, No. 3, s. 216–232.
  • Byrne, D. 1998. Complexity Theory and the Social Sciences. London: Routledge.
  • Cilliers, P. 1998. Complexity and Postmodernism. London: Routledge.
  • Clippinger, J. H. III. The Biology of Business: decoding the natural laws of enterprise. San Francisco, Jossey-Bass Publishers.
  • Holland, J. 1995. Hidden order: How adaptation builds complexity. Addison Wesley.
  • Jalonen, H. 2007. Kompleksisuusteoreettinen tulkinta hallinnollisen tehokkuuden ja luovuuden yhteensovittamisesta kunnallisen päätöksenteon valmistelutyössä. Tampereen teknillinen yliopisto. Julkaisu 693. Tampere: Tampereen Yliopistopaino Oy. [1]
  • Mainzer, K. 2004. Thinking in Complexity. The Computational Dynamics of Matter, Mind, and Mankind. 4. painos. Springer.
  • McMillan, E. 2004. Complexity, organizations and change. London, Routledge.
  • Mitleton-Kelly, E. 2003. “Ten principles of complexity and enabling infrastructures.” Teoksessa Mitleton-Kelly, E. (toim.) Complex Systems and Evolutionary Perspectives on Organizations: The Application of Complexity Theory to Organizations, s. 23–50. Pergamon.
  • Mitleton-Kelly, E. 2004. Complex systems and evolutionary perspectives on organizations: The Application of Complexity Theory to Organisations.
  • Murray, P. J. 2003. “So What´s New About Complexity.” System Research and Behavioral Science, Vol. 20., No. 5, s. 409–417.
  • Phelan, S. E. 1999. “A Note on the Correspondence Between Complexity and Systems Theory.” Systemic Practice and Action Research, Vol. 12, No. 3, s. 237–246.
  • Stacey, R. & Griffin, D. 2006. ''Complexity and the Experience of Managing in Public Sector Organizations. London: Routledge.
  • Stacey, R. D. & Griffin, D. 2005. A Complexity Perspective on Researching Organizations. Taking experience seriously. London: Routledge.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä tieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.