Viestintä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ilja Repin, Zaporogit kirjoittavat pilkkakirjettä Turkin sulttaanille, 1878–1891.

Viestintä eli kommunikaatio voidaan ymmärtää sekä sanomien siirtämiseksi että merkitysten tuottamiseksi.[1] Lisäksi viestintä on määritelty yhteisyyden tuottamiseksi, jolloin olennaista ei ole tiedon tai informaation välittäminen vaan yhteisen ymmärryksen tuottaminen.[2]

Erilaisten viestinnän määritelmien ei tarvitse välttämättä olla toisiaan poissulkevia vaan niiden voidaan ymmärtää täydentävän toisiaan. Siten viestinnässä on samanaikaisesti kyse sanomien välittämisestä, merkitysten tuottamisesta ja yhteisen ymmärryksen rakentamisesta.[3]

Viestinnän malleja ja määritelmiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viestinnän siirtomallit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viestinnän siirtomalleista vanhin on Claude Shannonin ja Warren Weaverin viestinnän matemaattinen teoria (The Mathematical Theory of Communication, 1948). Viestinnän siirtona ymmärtävät mallit ovat lineaarisia. Niissä lähettäjä lähettää sanoma viestintäkanavaa pitkin vastaanottajalle. Shannonin ja Weaverin malli on yksisuuntainen malli. Myöhemmissä lineaarisissa malleissa, kuten Wilbur Shramin mallissa viestintä on nähty kaksisuuntaisena prosessina. Suomalainen viestintätutkija Osmo A. Wiio.[4] on määritellyt viestinnän tietojen vaihdannaksi ihmisten kesken. Siirtomallista jäsennyksen on ajateltu kattavan paitsi kaikkien elollisten olentojen välisen viestinnän myös teknisten järjestelmien ja organisaatioiden välisen informaation vaihdon. Siten lähettäjänä tai viestin lähteenä voi olla ihminen, eläin, joukkoviestin, tekninen laite, luonnon ilmiö tai fysiologinen prosessi. Viesti voi kulkea valo- tai ääniaaltojen välityksellä, radioaaltoja tai sähköjohtoa pitkin. Varsinkin muilla eläinlajeilla kuin ihmisellä myös muutkin aistit kuin näkö ja kuulo voivat toimia viestinnän kanavina.[5]

Siirtomalleissa viestintä ymmärretään informaatiota välittäväksi prosessiksi. Toisin sanoen viestintä on prosessi, joka välittää viestinnän ulkopuolella tuotettua informaatiota.

Merkityksen näkökulma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkityksen näkökulmasta katsottuna sanomalla ei ole mitään omaa ehdotonta merkitystä vaan merkitys syntyy vasta kun viestin lukija sen tulkitsee. Vaikka tulkinta on yksilöllistä se ei tarkoita, että se olisi mielivaltaista vaan tulkinta on sidoksissa ympäröivään kulttuuriin. Merkitysperustaisen viestinnän määrittelyn lähtökohtana on merkki ja sitä tutkiva merkitysoppi semiotiikka.[1]

Yhteisyyttä korostava viestintänäkemys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhteisyyttä korostava viestintänäkemys ymmärtää viestinnän rituaalina, jolloin olennaista ei ole sanomien levittäminen tilassa vaan yhteiskunnan ylläpito ajassa, ei informaation siirtotoimi vaan yhteisten uskomusten esittäminen. yhteisen ymmärryksen tuottaminen.[2]

Ihmisten välinen viestintä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisten välinen viestintä tapahtuu usein puhutun kielen avulla, mikäli tietoa ei tarvitse siirtää pitkiä matkoja. Viestintä voi olla myös sanatonta: ihmisen ilmeet ja eleet kertovat tunteista, mielialasta ja asenteista. Joidenkin tutkimusten mukaan ihmisten välisestä viestinnästä jopa yli 70 prosenttia on sanatonta, ensitapaamistilanteissa sanallisen viestinnän osuus saattaa olla vain 7 prosenttia. Kulttuurikohtaista vaihtelua on kuitenkin paljon.[6]

Mikäli tietoa on siirrettävä pitkiä matkoja, tarvitaan siirtämistä varten kirjoitettua kieltä. Sitä käytetään esimerkiksi erilaisissa lehdissä. Kirjeenvaihto on vanha tapa siirtää tietoa pitkiä matkoja. Modernin tekniikan kehityttyä muita viestintätapoja ovat puhelin, televisio, radio ja Internet. Entisajan viestintävälineitä olivat muun muassa vuorokapulat, oltermanninsauvat ja kylänkapulat.[7]

Kuuroille viestinnän mahdollistamiseksi on kehitetty viittomakieli, jossa tietoa siirretään ilman puhetta käsien liikkeiden ja asentojen avulla. Sokeille on kehitetty pistekirjoitus, joka perustuu eri järjestyksessä olevien kohokuvioiden tulkitsemiseen tuntoaistin avulla.

Imagollinen viestintä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Imagollinen viestintä käsittää kaikki ihmiseen liittyvät viestinnän muodot. Näitä ovat muun muassa sanallisen viestinnän, kosketusviestinnän ja oheisviestinnän osa-alueet. Imagolliseen viestintään kuuluu muun muassa kehon kieli, kehon tuoksut, kehon asennot, kasvojen eleet, pukeutuminen, tyylikkyys, meikki, oma reviiriajattelu, puheen eri vivahteet ja äänensävyt. Imagolliseen viestitään voidaan sanoa kuuluvan myös tyyli, esiintymistaito, itsetunto, värien käyttö pukeutumisessa ja asusteiden sopivuus kehoon.

Yhteisöviestintä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhteisöviestintä käsittää organisaatioiden sisäisen ja ulkoisen viestinnän. Organisaatioissa on usein erillinen viestintäyksikkö, joka hoitaa ja koordinoi organisaation viestintää sen eri sidosryhmille. Viestintätoiminto toimii organisaation äänenä ja muokkaa sen imagoa vastaamalla jatkuvasti muuttuvan ympäristön haasteisiin. Konserniviestintä koordinoi sisäistä ja ulkoista viestintää ylläpitääkseen suhteita sidosryhmien kanssa. Sillä on monia velvollisuuksia, koska se on vastuussa kaikesta hallitusta viestinnästä organisaation sidosryhmien kanssa.[8]

Yhteisöviestintä voidaan jakaa useampiin osa-alueisiin ja jaotteluja on erilaisia. Erityisesti markkinointiviestinnän osa-alueet ovat joissain jaotteluissa viestinnän ja toisissa markkinoinnin alla. Yleisimmät viestinnän tehtävät liittyvät seuraaviin viestinnän osa-alueisiin: sisäinen viestintä, talousviestintä ja IR, mediaviestintä, muutosviestintä, kriisiviestintä ja tilannehallinta (issue management), imago ja identiteetti, vastuullisuusviestintä (CSR) ja mainonta.

Eläinten viestintä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eläinmaailmassa viestintä on monipuolista, sillä tietoa voidaan siirtää esimerkiksi hajujälkien ja äänien avulla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Fiske, John: Merkkien kieli, johdatus viestinnän tutkimiseen.. Suom. Pietilä, Veikko; Suikkanen, Risto; Uusitupa, Timo. Tampere: Vastapaino, 1992.
  2. a b Carey, James: Viestintä kulttuurisesta näkökulmasta. Tiedotustutkimus, 1994, 17. vsk, nro 2, s. 81–97.
  3. Ridell, Seija: Kommunikaation ihmeelliset seikkailut. Tiedotustutkimus, 1993, 16. vsk, nro 1, s. 9–21.
  4. Wiio, Osmo: Johdatus viestintään. Helsinki: Weilin + Göös, 1994.
  5. Karlsson, Fred: Yleinen kielitiede, s. 6. Helsinki: Yliopistopaino, 1999. ISBN 951-570-417-0.
  6. Secretatius, 2006/1 s. 12, Taiteilua sanattomilla viesteillä
  7. Kallio, Reino, Pohjanmaan suomenkielisten kylien oltermannihallinto. Jyväskylä 1982, s. 188–195.
  8. Korhonen, Nina & Rajala, Reetta, Viestinnän prosessointi-Koreografia kaaokselle. Helsinki, Talentum 2011, s. 81–83.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Wikisource-logo.svg Lähdeaineistoa aiheesta Viestinnän bibliografia Wikiaineistossa
  • Kunelius, Risto: Viestinnän vallassa: Johdatusta joukkoviestinnän kysymyksiin. 5. uudistettu painos. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27783-5.
  • Nieminen, Hannu & Pantti, Mervi: Media markkinoilla: Johdatus joukkoviestintään ja sen tutkimukseen. Uudistettu painos. Helsinki: Loki-kirjat, 2009. ISBN 978-951-825-056-5.
  • Ruusunen, Aimo (toim.): Media muuttuu: Viestintä savitauluista kotisivuihin. Helsinki: Gaudeamus, 2002. ISBN 951-662-859-1.
  • Korhonen, Nina & Rajala, Reetta: Viestinnän prosessointi-Koreografia kaaokselle. Helsinki: Talentum, 2011. ISBN 978-952-14-1549-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]