Onnellisuustutkimus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Onnellisuustutkimus eli onnellisuuden taloustiede (engl. happiness economics) tarkoittaa valtion elämänlaadun tutkimusta taloustieteellisin ja psykologisin menetelmin. Onnellisuustutkimus täydentää bruttokansantuotteen kaltaisia objektiivisempia mittareita.

Onnellisuus maittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elämäntyytyväisyyden mittari: siniset ovat onnellisimpia ja punaiset onnettomimpia maita; harmaista ei ole luotettavaa tietoa.

Satisfaction with Life Index (elämäntyytyväisyyden mittari) pyrkii mittaamaan ihmisten itse ilmoittamaa keskimääräistä onnellisuutta (subjektiivista tyytyväisyyttä elämäänsä) maittain.[1][2]

On esitetty muitakin elämänlaadun mittareita, joissa otetaan huomioon lisätekijöitä. Esimerkiksi hollantilainen sosiologi Ruut Veenhoven on katsonut, että koska jokainen onnellinen vuosi on hyvästä, on myös eliniänodote otettava huomioon, ja hän on kehittänyt mittarin Happy Life Years.

Onnellisuus ja bruttokansantuotteen kasvu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bruttokansantuotteen kasvulla on kiistatta yhteys onnellisuuden kasvuun, mutta lisäksi on otettava huomioon tasaisen tulonjaon vaikuttavuus onnellisuuteen.[3] Myös BKT:n taso näyttäisi lisäävän onnellisuutta: mitä rikkaampi maa, sitä onnellisempi se keskimäärin on, joskin ei merkitsevästi yli 15 000 dollaria/vuosi/hlö tuottavissa maissa.[4][5]

Vuonna 2008 Pennsylvanian yliopiston taloustietelijät Justin Wolfers ja Betsey Stevenson päätyivät siihen, että valtion vaurastumisen ja kansalaisten onnellisuuden välinen yhteys on logaritminen, mikä viittaisi siihen, että vaurastuminen lisäisi onnellisuutta rajatta, joskin loiventuvasti (vaurauden kaksinkertaistuminen olisi yhtä hyvä asia tulotasosta riippumatta).[5][6][7]

Talouskasvun mukana myös eliniänodote on kohonnut, joten rikkaimmissakin maissa talouskasvu korreloi vahvasti Happy Life Years -mittarin kanssa.[8]

Mikä lisää yksilön onnellisuutta?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaurastuminen lisää onnellisuutta, köyhimmillä nopeimmin.[9][10][11] Se, miten kattavasti ihminen tuntee päättävänsä itse omasta elämästään, korreloi onnellisuuden kanssa.[12]

Työntekomahdollisuus kasvatti onnellisuutta ja vastentahtoinen työttömyys vähensi, joskin vapaaehtoiset kotipuolisot ja eläkeläiset olivat keskimääräistä onnellisempia.[12]

Lapset vähentävät vanhempien onnellisuutta alaikäisinä, joskin lähdettyään kotoa he saattavat lisätä sitäkin enemmän (aikuiset lapset, lastenlapset). Naimisissa olevat ovat onnellisempia, mutta se ei välttämättä johdu avioliitosta, vaan onnettomimmat jäävät useimmiten naimattomiksi.[9] Vastaavaa kritiikkiä voi toki esittää muillekin väitteille: korrelaatio ei kerro, kumpi on syy tai onko peräti jokin kolmas tekijä molempien syy – johtuuko esimerkiksi keski-ikäisten vähempi onnellisuus keski-iästä vai lapsista?

Vakava sairaus, työttömyys ja avioero vähentävät onnellisuutta.[12]

Seuraavat tekijät lisäävät onnellisuutta toistensa lisänäkin: koulutus, naiseus, tulot, ei keski-ikäinen (vanha tai nuori), avioliitto, eläkeläinen, kotipuoliso, yrittäjä.[12]

Zürichin yliopiston tutkimuksen mukaan demokratia ja federalismi lisäävät hyvinvointia.[13] Ne auttavat kansalaisia valvomaan ammattipoliitikkoja ja osallistumaan poliittiseen päätöksentekoon.[13]

Arvostelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On esitetty, että onnellisuusmittareita voidaan yrittää käyttää perustelemaan autoritaarista politiikkaa ja siksi mittareita ei saisi käyttää politiikan perusteluna vaan ainoastaan yksilöiden informoimiseen.[9]

Professori Edward Glaeserin mukaan ihmiset tekevät kaiken aikaa tietoisia valintoja, jotka vähentävät heidän onnellisuuttaan, koska heillä on muitakin, tärkeämpiä tavoitteita. Tästä syystä hallituksen ei pitäisi vähentää kansalaisten vaihtoehtoja "onnellisimpiin" vaan maksimoida kansalaisten valinnanvapaus, jotta nämä voisivat itse tehdä valintansa.[14]

Itse ilmoitettu onnellisuus on subjektiivinen (epäluotettava) mittari.[15] On vaikea verrata yhden ihmisen onnellisuutta toisen onnellisuuteen. Eri kulttuurien kesken vertailu voi olla erityisen vaikeaa. On silti todettu, että suurten tietomäärien poikkileikkausten vertailu maasta ja ajankohdasta toiseen tuottaa johdonmukaisia malleja onnellisuuden tekijöistä.[11] Vaihtoehtoisen ehdotuksen mukaan luotettavampi mittari olisi aivojen ilokeskuksen suora mittaaminen.[9]

Venäjällä sekä työllisten että työttömien onnellisuus lisääntyi 1990-luvulla, vaikka työllisyys lisääntyi. Voi olla, että tämä johtui odotusten laskemisesta tai sitten muista samanaikaisista muutoksista Venäjällä.[11]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tietoa muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The True Measure of Success — Wired.com
  2. "Happiness" is not enough — Samuel Brittan: Templeton Lecture Inst. of Economic Affairs 22/11/01.
  3. Mikko Martela: "Onnellisuus lisääntyy tasaisella tulonjaolla, ei talouskasvulla." Helsingin Sanomat 30.5.2010, s. C 13.
  4. Bruno S. Frey – Alois Stutzer: Happiness and Economics. Princeton University Press.
    In Pursuit of Happiness Research. Is It Reliable? What Does It Imply for Policy? The Cato Institute. April 11, 2007.
  5. a b WEALTH AND HAPPINESS REVISITED Growing wealth of nations does go with greater happiness
  6. Maybe Money Does Buy Happiness After All – New York Times
    Economic Growth and Subjective Well-Being: Reassessing the Easterlin Paradox
  7. http://www.boston.com/bostonglobe/ideas/articles/2008/11/23/a_talk_with_betsey_stevenson_and_justin_wolfers/?page=full
  8. In Pursuit of Happiness Research. Is It Reliable? What Does It Imply for Policy? The Cato institute. April 11, 2007.
  9. a b c d Rana Foroohar, "Money v. Happiness: Nations Rethink Priorities", Newsweek, April 5, 2007.
  10. Richard Easterlin, Explaining Happiness, 2003.
  11. a b c Carol Graham, The Economics of Happiness, 3, 2005.
  12. a b c d Andrew Oswald, A Non-Technical Introduction to the Economics of Happiness, 1999.
  13. a b Bruno S. Frey & Alois Stutzer, Happiness, Economy and Institutions, 4–5, 1999.
  14. COERCIVE REGULATION AND THE BALANCE OF FREEDOM, Edward Glaeser, Cato Unbound 11.5.2007.
  15. Ruut Veenhoven, World Database of Happiness, 2007.