David Ricardo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
David Ricardo on sekä yhteiskuntatieteen että taloustieteen klassikko.

David Ricardo (19. huhtikuuta 1772 Lontoo11. syyskuuta 1823 Gatcombe Park) oli brittiläinen taloustieteilijä, joka lukeutuu klassisen taloustieteen keskeisimpiin edustajiin. Häntä pidetään modernin taloustieteen perusteiden luojana. Ricardon käyttämät matemaattiset tutkimustekniikat ja formaalit mallit ovat olleet tärkeä esikuva nykyaikaiselle valtavirran taloustieteelle. Ricardolla oli suuri vaikutus myös Karl Marxiin, ja hän kehitti esimerkiksi ulkomaankauppaa koskevan suhteellisen edun opin, joka on taloustieteen tunnetuimpia teorioita.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ricardo syntyi Lontoossa. Hän oli kolmas lapsi seitsemäntoista lapsen juutalaisperheessä, joka siirtyi Hollannista Englantiin juuri ennen Ricardon syntymää. Perheen juuret ovat Portugalissa. Kun Ricardo oli 14-vuotias, hän toimi isänsä kanssa Lontoon pörssimarkkinoilla. Ricardo hylkäsi perheensä ortodoksijuutalaisuuden ja meni naimisiin Anne Wilkinson -nimisen kveekarin kanssa 21-vuotiaana. Isä ei hyväksynyt näitä asioita eikä puhunut Ricardolle enää koskaan. Ricardo kiinnostui taloustieteestä luettuaan Adam Smithin pääteoksen, Kansojen varallisuus, vuonna 1799. Osakemarkkinat tekivät Ricardosta rikkaan, ja hän vetäytyi työstä 42-vuotiaana ja osti Gatcombe Park -nimisen tilan Gloucestershirestä. Vuonna 1819 Ricardo osti itselleen paikan Britannian parlamentista irlantilaisen Portarlington-kauppakaupungin edustajana. Hän säilytti edustajan paikkansa kuolemaansa (1823) asti ja kannatti vapaakauppaa ja viljatullien (corn law) mitätöimistä.

Ricardon ystäväpiiriin kuului James Mill (John Stuart Millin isä), joka kannusti häntä osallistumaan politiikkaan ja kirjoittamaan taloustieteestä. Muita ystäviä olivat Jeremy Bentham ja Thomas Malthus. Jälkimmäisen kanssa Ricardo kävi kirjeitse väittelyä maanomistajien asemasta ja muista yhteiskunnallisista kysymyksistä. Bentham oli utilitarismina tunnetun moraalifilosofisen opin keksijä, ja Ricardo oli itsekin siirtynyt utilitarismin kannattajaksi jo noin 20-vuotiaana. Ricardo kuoli tilallaan 51-vuotiaana.

Taloustieteelliset opit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pienenevän tuottavuuden laki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ricardo laati pessimistisen skenaarion, jossa kansantalouden kokonaisvoitot henkeä kohden pienenevät alati, koska tuotantoa joudutaan maataloudessa laajentamaan aina yhä huonommin tuottavalle maaperälle. Tämä ennustus oli samantyyppinen kuin Thomas Malthusin väestötieteelliset laskelmat. Malthusin tapaan Ricardo näki väestönkasvun vaarallisena. Ricardo kannatti vapaakauppaa osana tuottavuusongelman ratkaisua.

Palkkojen rautainen laki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnetulla ”palkkojen rautaisella laillaan” Ricardo tarkoitti sitä, että työläisten palkkojen noustessa myös heidän lapsiensa lukumäärä nousee. Tämän seurauksena työnantajat alentavat palkkoja, kun työläisväestö kasvaa. Suurempi väestö ja matalammat palkat tarkoittavat suurempaa köyhyyttä. Tämän nojalla Ricardo vastusti työläisten palkankorotuksia.

Maanomistajien asema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Britannian viljatullien (corn law) tarkoitus oli suojella maanomistajia ulkomaiselta kilpailulta ja nostaa heidän tuotteidensa hintoja. Lait oli säädetty Napoleonin sotien aikana, kun mannermaasulkemuksen takia Britannian oli pakko lisätä viljaomavaraisuutta. Lait jäivät kuitenkin voimaan 1815 Napoleonin kukistuttua, koska ne hyödyttivät suuresti Britannian varakkaita maanomistajia pitämällä viljan hinnan keinotekoisen korkeana. Viljatulleja Ricardo vastusti, koska hän näki sen siirtävän resursseja talouskehityksen kannalta tärkeältä porvaristolta suurmaanomistajille. Ricardo näki maanomistajat parasiittimaisena luokkana.

Arvoteoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Adam Smithin tavoin Ricardo ajatteli, että tuotteissa on arvoa, joka on peräisin työstä. Ricardo pyrki välttämään Smithin kohtaamia teoreettisia ongelmia väittämällä, että tuotteen arvoon kuuluu myös tuotteen valmistuksessa käytettyjen tuotteiden arvo. Yhden tuotteen arvo voidaan laskea ynnäämällä yhteen tuotteen valmistamiseen käytetty työaika sekä tuotteen osien valmistamiseen käytetty työaika. Marx jatkoi työnarvoteorian kehittämistä Ricardosta eteenpäin.

Suhteellisen edun teoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ricardon kuuluisin keksintö on hänen vapaakauppateoriansa. Teorian keskeinen argumentti on, että kansantalouden erikoistuminen tuotteeseen, jossa sillä on suhteellinen etu, kannattaa aina vaikka toinen maa tuottaisi samaa tuotetta tehokkaammin. Teorian mukaan kokonaistehokkuus tuotannossa on aina paras, kun maat keskittyvät tuottamaan niitä tuotteita, joita niissä osataan tehdä suhteessa parhaiten. Esimerkiksi jos Englanti tuottaa Portugalia tehokkaammin sekä viiniä että vaatteita, kannattaa Portugalin erikoistua näistä kahdesta tuotteesta siihen, jota se tuottaa suhteessa paremmin, ja Englannin niin ikään siihen, mitä se tuottaa suhteellisesti paremmin. Sitten maat voivat myydä tuotteensa toisilleen saadakseen käyttöönsä niitä tuotteita, joiden valmistamisesta he luopuivat erikoistumisen takia. Teoria perustuu hyvin yksinkertaiselle matemaattiselle todistukselle, ja on edelleen merkittävä (tietysti teoriasta voidaan löytää lukuisia implisiittisiä oletuksia, jotka vaikuttavat suuresti lopputulokseen). Taloustieteilijät puhuvat yhä kansainvälisen kaupan yhteydessä Ricardosta ja suhteellisesta edusta, vaikka hänen teoriansa tilalle on tullut uudempia kaupan teorioita.

Kirjallinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ricardo, David: Kansantalouden ja verotuksen periaatteet. (On the Principles of Political Economy and Taxation, 1817.) E. C. K. Gonnerin julkaisemasta sekä esipuheella, johdannolla ja selityksillä varustamasta laitoksesta suomentanut B. Tuunanen. Sivistys ja tiede 104. Porvoo: WSOY, 1937.
  • 11-osainen kootut teokset: The Works and Correspondence of David Ricardo. Ed. Piero Sraffa & M.H. Dobbs. Cambridge University Press 1951–73.