Suhteellinen etu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Esimerkissä on kaksi taloudellista toimijaa, A ja B, jotka tuottavat joko 1:tä tai 2:ta. Toimijoiden erikoistuttua voidaan tuottaa enemmän kuin, jos tuotettaisiin vain jompaa kumpaa tuotetta.

Suhteellinen etu on taloustieteessä käytetty käsite, joka osoittaa, että kahden kansantalouden kannattaa käydä kauppaa siitä huolimatta, että toinen näistä talouksista pystyy tuottamaan kaikkia mahdollisia hyödykkeitä halvemmalla kuin toinen. Nykyaikaisen taloustieteen kansainvälistä kauppaa käsittelevä teoria perustuu nimenomaan suhteellisen edun käsitteelle: teorian mukaan oleellista ei ole tuotannon absoluuttiset kustannukset, vaan se kuinka helposti maa pystyy tuottamaan hyödykkeitä suhteessa toisiin hyödykkeisiin. Suhteellisen edun käsitteen perusteella maan kannattaa tuottaa sitä hyödykettä, jonka tuottamisen vaihtoehtoiskustannus on pienin ja vaihtaa tätä hyödykettä muihin hyödykkeisiin.

Käsitteen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suhteellisen edun käsitteen kuvaili ensimmäisenä Robert Torrens vuonna 1815. Torrens esitti, että Englannin kannattaa myydä erinäisiä tuotteita Puolalle ja ostaa Puolasta maissia, vaikka maissin tuottaminen Englannissa on halvempaa kuin Puolassa.[1]

Tunneitumman version teoriasta esitti kuitenkin David Ricardo, joka kuvaili käsitteen vuonna 1817 käyttäen esimerkkinä Englannin ja Portugalin välistä viini- ja tekstiilikauppaa. Ricardo totesi, että Portugalissa on mahdollista tuottaa sekä viiniä että tekstiileitä vähemmällä työllä kuin Englannissa. Viinin ja tekstiilien tuottamiseen vaadittava suhteellinen työmäärä on kuitenkin erilainen näissä kahdessa maassa. Portugalissa sekä viinin että tekstiilien tuottaminen on helppoa ja halpaa, mutta Englannissa viinin tuottaminen on erittäin vaikeaa kun taas tekstiilien tuottaminen on merkittävästi viinin tuotttamista helpompaa. Vaikka Portugalissa onkin halvempaa tuottaa tekstiilejä kuin Englannissa, on Portugalin kannalta vielä halvempaa tuottaa ylimääräistä viiniä ja vaihtaa tämä ylimääräinen viini englantilaisiin tekstiileihin. Vastaavasti Englanti hyötyy tästä kaupanteosta, koska se saa viiniä halvemmalla suhteessa tekstiileihin kuin tuottamalla itse oman viininsä.[2]

Matemaatikko Stanisław Marcin Ulam esitti Nobel-palkitulle ekonomisti Paul Samuelsonille aikoinaan haasteen, jossa hän pyysi Samuelsonia nimeämään yhden sellaisen yhteiskuntatieteellisen teorian, joka on sekä totta että epätriviaali. Vuosia myöhemmin Samuelson vastasi, että juuri Ricardon esittämä suhteellisen edun teoria täyttää nämä ehdot:

"That it is logically true need not be argued before a mathematician; that it is not trivial is attested by the thousands of important and intelligent men who have never been able to grasp the doctrine for themselves or to believe it after it was explained to them."[3]
(suom. Sitä, että se [teoria] on loogisesti totta ei tarvitse todistaa matemaatikolle. Sen, että se on epätriviaali osoittaa se, että tuhannet tärkeät ja älykkäät ihmiset eivät ole kyenneet sitä koskaan ymmärtämään tai uskomaan vaikka se on heille selitetty.)


Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Torrens, Robert (1815): Essay on the External Corn Trade, J. Hatchard, Lontoo.
  2. Ricardo, David (1817): On The Principles of Political Economy and Taxation, John Murray, Lontoo (teksti saatavilla osoitteesta http://socserv2.socsci.mcmaster.ca/~econ/ugcm/3ll3/ricardo/prin/index.html)
  3. Samuelson, Paul (1969): "The Way of an Economist" teoksessa Samuelson et al (toim.) International Economic Relations: Proceedings of the Third Congress of the International Economic Association, Macmillan, Lontoo