Erkki Liikanen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee poliitikkoa. Muusikosta kertoo Erkki Liikanen (muusikko).
Erkki Liikanen
Erkki Liikanen.jpg
Erkki Liikanen maaliskuussa 2009.
Suomen valtiovarainministeri
Holkerin hallitus
30.4.1987 – 28.2.1990
Edeltäjä Esko Ollila
Seuraaja Matti Louekoski
Kansanedustaja
22.1.1972 – 31.8.1990
Ryhmä/puolue Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Mikkelin läänin vaalipiiri
Tiedot
Syntynyt 19. syyskuuta 1950 (ikä 61)
Mikkeli
Puolue SDP
Puoliso Hanna-Liisa Issakainen (1971–)

Erkki Antero Liikanen (s. 19. syyskuuta 1950 Mikkeli) on Suomen Pankin pääjohtaja. Hän on myös Euroopan keskuspankin neuvoston jäsen (2004–) ja Kansainvälisen valuuttarahaston hallintoneuvoston jäsen (2004–). Hän on ollut pitkäaikainen SDP:n kansanedustaja, valtiovarainministeri, suurlähettiläs ja ensimmäinen suomalainen Euroopan unionin komission jäsen. Liikanen tunnetaan myös Suomen kaikkien aikojen nuorimpana kansanedustajana: hän pääsi eduskuntaan 21-vuotiaana.

Liikanen valmistui ylioppilaaksi Mikkelin lyseosta vuonna 1969 ja valtiotieteen kandidaatiksi kansantaloustieteestä Helsingin yliopistosta 1975.

Kesäkuussa 2008 Liikanen valittiin Suomen Punaisen Ristin puheenjohtajaksi.

Erkki Liikasen puoliso on valtiotieteen tohtori Hanna-Liisa (Assi) Liikanen. Heillä on kaksi tytärtä.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Ura

[muokkaa] Tuotanto

  • Brysselin päiväkirjat 1990–1994. (Toimittanut Eila Nevalainen). Helsinki: Otava, 1995. ISBN 951-1-13832-4.

[muokkaa] Luottamustehtäviä

[muokkaa] Lähteet

  • Erkki Liikanen Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Suomen Pankki Edeltäjä:
Matti Vanhala
Suomen Pankin pääjohtaja
2004
Seuraaja:
Edeltäjä:
Suomen EU-komissaari
19952004
Seuraaja:
Olli Rehn
Edeltäjä:
Esko Ollila
Suomen valtiovarainministeri
19871990
Seuraaja:
Matti Louekoski
Edeltäjä:
Ulf Sundqvist
Sosialidemokraattisen puolueen puoluesihteeri
1981–1987
Seuraaja:
Ulpu Iivari
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä