Martti Ahtisaari

Wikipedia

Martti Oiva Kalevi Ahtisaari
Suomen tasavallan 10. presidentti
Virassa 1. maaliskuuta 1994 – 1. maaliskuuta 2000
Edeltäjä	Mauno Koivisto
Seuraaja	Tarja Halonen
Tiedot
Syntynyt	23. kesäkuuta 1937 Viipuri
Puolue	presidenttiyden alkuun saakka SDP

Martti Oiva Kalevi Ahtisaari (s. 23. kesäkuuta 1937 Viipuri) on suomalainen poliitikko, suurlähettiläs ja presidentti. Hän oli kymmenes Suomen tasavallan presidentti, vuodesta 1994 vuoteen 2000. Ahtisaari oli ensimmäinen, joka valittiin presidentiksi suoralla, kaksivaiheisella kansanvaalilla.

Sisällysluettelo 1 Elämä 1.1 Presidenttiys 1.2 Presidenttikauden jälkeen 2 Katso myös 3 Viitteet 4 Aiheesta muualla

[muokkaa] Elämä

Martti Ahtisaari syntyi Viipurissa. Hänen isänsä, Oiva Ahtisaari, oli armeijan palveluksessa. Ahtisaaren isänisä muutti Suomeen Etelä-Norjasta ja otti Suomen kansalaisuuden vuonna 1929. Hän muutti norjalaisen sukunimensä, Adolfsenin, vuonna 1935 Ahtisaareksi.

Martti Ahtisaari varttui Kuopiossa ja Oulussa, jossa hän opiskeli kansakoulunopettajaksi. Toimittuaan opettajana Suomessa ja Pakistanissa hän siirtyi ulkoministeriön tehtäviin 1965, ja 1973 hänet nimitettiin suurlähettilääksi Tansaniaan, Sambiaan, Somaliaan ja Mosambikiin. Vuodesta 1977 eteenpäin hän toimi muun muassa YK:n edustajana Namibiassa – jonka kunniakansalaisuuden hän sai vuonna 1992 – sekä ulkoministeriön tehtävissä.

Ahtisaari puhuu sujuvasti ruotsia, ranskaa, englantia ja saksaa.

[muokkaa] Presidenttiys

Presidenttiehdokkaaksi Ahtisaari tuli keskeisimmän poliittisen kentän ulkopuolelta. Suomi kamppaili historiansa pahimman laman kourissa ja poliitikkojen maine kansan keskuudessa oli ehkä huonompi kuin koskaan. Ahtisaari oli ollut sosiaalidemokraattisen puolueen jäsen jo 19-vuotiaasta alkaen, mutta ei ollut koskaan istunut kansanedustajana tai ministerinä. Ahtisaari oli hankkinut kannuksensa kansainvälisissä tehtävissä ja kansalaisjärjestöissä enemmän kuin varsinaisessa politiikassa. Kun keskustelu presidentti Mauno Koiviston seuraajasta virisi 1990-luvun alussa, henkilöspekulaatioissa esiintyi monia politiikassa "ryvettymättömiä" nimiä, Ahtisaaren lisäksi muun muassa Suomen Pankin pääjohtaja Sirkka Hämäläinen, arkkipiispa John Vikström, korkeimman oikeuden presidentti Pekka Hallberg ja jopa kirjailija Paavo Haavikko. Ahtisaaren kannatusprosentit alkoivat kuitenkin nopeasti elää omaa elämäänsä ja hän voitti selvästi sosiaalidemokraattien vahvan miehen, veteraanipoliitikko Kalevi Sorsan Sdp:n esivaalissa keväällä 1993. Äänestykseen saivat osallistua myös muut kuin puolueen jäsenet. Ahtisaaren kannatuslukemat notkahtivat saman vuoden joulukuussa, mutta intensiivisen kampanjan jälkeen hän nousi vaalien toiselle kierrokselle yhdessä Ahon hallituksen puolustusministerin Elisabet Rehnin kanssa lyöden selvästi paitsi konkaripoliitikko Paavo Väyrysen myös Helsingin ylipormestari Raimo Ilaskiven. Ahtisaari voitti vaalit selvällä 250 000 äänen enemmistöllä vastaehdokkaaseen Rehniin nähden ja antoi juhlallisen vakuutuksensa eduskunnalle 1. maaliskuuta 1994.

Suoran kansanvaalin hengen mukaisesti Ahtisaari jatkoi aktiivista yhteydenpitoa kansaan myös vaalien jälkeen. Ahtisaaren aikana Suomen politiikkaan vakiintui maakuntamatkojen käsite aivan eri tavalla kuin edellisten presidenttien aikana. Lupauksensa mukaisesti uusi presidentti vieraili joka kuukausi jossakin maakunnassa.

Myös ulkopolitiikka aktivoitui uudella tavalla Ahtisaaren kaudella. Presidentti Koiviston tavoin Ahtisaari kannatti Suomen EU-jäsenyyttä ja laittoi arvovaltansa peliin hankkeen toteutumisen puolesta. Myönteisen kansanäänestyspäätöksen jälkeen Suomi pääsi liittymään jäseneksi vuoden 1995 alusta lähtien. Ahtisaari jakoi samana vuonna pääministeriksi nousseen Paavo Lipposen näkemyksen Suomen roolista Unionissa, pyrkimisestä kohti ytimiä ja komission aseman tukemisesta. Ahtisaari osallistui pääministerin ohella Eurooppa-neuvoston huippukokouksiin, kuten myös seuraajansa Tarja Halonen. Käytäntö on herättänyt kritiikkiä monissa perustuslaillisissa asiantuntijoissa. Maakuntamatkojensa ohella Ahtisaari tuli tunnetuksi monista ulkomaanmatkoistaan. Yksi osoitus Ahtisaaren aktiivisen linjan tuloksista oli muun muassa presidenttien Bill Clintonin ja Boris Jeltsinin huipputapaaminen Helsingissä kevättalvella 1997. Tapaamisen aikana päästiin sovintoon muun muassa NATO:n laajenemisesta itäiseen Eurooppaan. Ahtisaaren kauden ehdoton huippukohta oli merkittävä osuus Kosovon kriisin sovittelijana keväällä 1999. Onnistuminen Kosovossa antoi entistäkin paremmat edellytykset Suomen historian ensimmäiselle EU-puheenjohtajuuskaudelle, joka alkoi saman vuoden heinäkuussa. Presidenttikautensa jälkeen Ahtisaari julkaisi Kosovon kokemuksistaan kirjan Tehtävä Belgradissa.

Ahtisaari ei asettunut toistamiseen ehdolle tasavallan presidentiksi petyttyään entisen puolueensa, SDP:n, ehdokasasettelumenettelyyn. Mahdollisesti myös oma ja puolison kohtelu etenkin televisiojulkisuudessa vaikuttivat päätökseen. Toisin kuin edeltäjänsä Mauno Koivisto, Ahtisaari ei ottanut takaisin puolueensa jäsenkirjaa presidentinviran päätyttyä.

[muokkaa] Presidenttikauden jälkeen

Presidenttikautensa jälkeen Martti Ahtisaari on toiminut jälleen merkittävissä kansainvälisissä tehtävissä. Heti presidenttikautensa päättymisen jälkeen keväällä 2000 Ahtisaari osallistui kolmen entisen eurooppalaisen valtionpäämiehen muodostamassa "kolmen viisaan miehen" komiteassa, jonka oli tarkoitus pohtia EU:n ns. Itävalta-boikottia. Vuonna 2005 Ahtisaaren välittämät neuvottelut Acehin itsenäisyysliikkeen (Gerakan Aceh Merdeka) ja Indonesian hallituksen välillä johtivat osapuolten väliseen rauhansopimukseen ja yli 30 vuotta kestäneiden vihamielisyyksien raukeamiseen. Rauhansopimus allekirjoitettiin Helsingissä 15.8.2005. Saman vuoden elokuussa Ahtisaarta ehdotettiin Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Tunnustuksena "työstään kansainvälisenä rauhanneuvottelijana ja ansioistaan rauhan, vapauden ja demokratian luomisessa" Ahtisaari sai lisäksi Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Ricen allekirjoittaman harvinaisen kunniakirjan. Ahtisaari on tähän mennessä ainoa kyseisen tunnustuksen saanut suomalainen. Saamansa toimeksiannot hän on pääasiassa hoitanut johtamansa Crisis Management Initiative -järjestön kautta. YK:n pääsihteeri Kofi Annan nimitti 1. marraskuuta 2005 Ahtisaaren rauhanneuvottelijaksi Kosovoon, ja 11. marraskuuta 2005 YK:n turvallisuusneuvosto vahvisti hänen nimityksensä. Ahtisaaren johdolla päästiin sopuun Kosovon tulevasta asemasta, mutta esitys kaatui Venäjän ja Serbian vastustukseen, vaikkakin Kosovo tämän jälkeen nopeasti julistautuikin itsenäiseksi vuonna 2008.

13. maaliskuuta 2008 hollantilainen Geuzen-säätiö myönsi Ahtisaarelle arvostetun Geuzen-mitalin (Geuzenpenning) hänen työstään kansainvälisten kriisien selvittäjänä. Mitalin luovutustilaisuus oli Vlaardingenin Suuressa kirkossa (Grote Kerk), Hollannissa. Juhlassa oli läsnä myös kuningatar Beatrix.^[1] 16. toukokuuta samana vuonna Ahtisaari sai UNESCOn arvostetun Félix Houphouët-Boigny -rauhanpalkinnon, jonka arvo on 122 000 euroa.^[2]

Ahtisaari on hallitusjäsenenä muun muassa Elcoteq Networkissa ja UPM-Kymmenessä. Hänellä on kunniatohtorin arvonimiä Suomesta, Thaimaasta, Argentiinasta, Venäjältä, Ukrainasta, Namibiasta ja Yhdysvalloista.

Martti Ahtisaari on julkisesti suositellut Suomea hakemaan NATO-jäsenyyttä.

[muokkaa] Katso myös

• Bilderberg-ryhmä

[muokkaa] Viitteet

1. ↑ http:www.geuzenverzet.nl/?lang=EN
2. ↑ Ahtisaari sai Unescon rauhanpalkinnon – YLE 17.5.2008

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Ahtisaaren elämäkerta Kansallisbiografiassa
• Yleisradion Kansallinen äänigalleria: [1] valtiopäivien avajaispuhe 1. maaliskuuta 1998
• Martti Ahtisaaren sivut Tasavallan presidentin kanslian sivuilla
• Crisis Management Initiative (CMI)
• YLE Elävä arkisto - Martti Ahtisaari

	Suomen presidentit
	K. J. Ståhlberg | Lauri Kristian Relander | Pehr Evind Svinhufvud | Kyösti Kallio | Risto Ryti | Carl Gustaf Emil Mannerheim Juho Kusti Paasikivi | Urho Kekkonen | Mauno Koivisto | Martti Ahtisaari | Tarja Halonen