Martti Ahtisaari

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Martti Oiva Kalevi Ahtisaari Nobel-palkinto
Suomen tasavallan 10. presidentti
Virassa
1. maaliskuuta 1994 – 1. maaliskuuta 2000
Edeltäjä Mauno Koivisto
Seuraaja Tarja Halonen
Tiedot
Syntynyt 23. kesäkuuta 1937 (ikä 72)
Viipuri
Puolue presidenttiyden alkuun
saakka SDP
Puoliso Eeva Irmeli Ahtisaari

Martti Oiva Kalevi Ahtisaari (s. 23. kesäkuuta 1937 Viipuri)[1] oli Suomen tasavallan presidentti 1994–2000. Hänelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 2008.

Hän on toiminut myös ulkoministeriön tehtävissä muun muassa suurlähettiläänä, YK:n apulaispääsihteerinä 1977–1981, YK:n alipääsihteerinä 1982–1983 ja 1987–1991.

Ahtisaari oli ensimmäinen, joka valittiin presidentiksi suoralla, kaksivaiheisella kansanvaalilla.

Maailmalla hänet tunnetaan etenkin vaikeiden rauhanprosessien vetäjänä[2]. Saamansa toimeksiannot hän on pääasiassa hoitanut johtamansa Crisis Management Initiative -järjestön kautta. Vuonna 2008 presidentti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon "työstään useilla mantereilla ja yli kolmenkymmenen vuoden aikana kansainvälisten konfliktien ratkaisemisessa".[3] Viikkoa ennen Nobel-palkinnon julkistamista Ahtisaari vastaanotti myös Unescon rauhanpalkinnon.[4]

Välittäjän Martti Ahtisaarta on luonnehdittu käytännön neuvottelijaksi, ei niinkään kansainvälisen politiikan teoreetikoksi. Hänelle ensisijaisia ovat YK:n perusarvot ja käytännön mahdollisuuudet. Monien kriisien venymistä hän pitää "häpeällisenä" kansainväliselle yhteisölle.[5]

Ahtisaari puhuu sujuvasti suomea, ruotsia, ranskaa, englantia ja saksaa.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Elämä

[muokkaa] Sukujuuret, lapsuus ja opiskelu

Martti Ahtisaari syntyi Viipurissa. Hänen isänsä, Oiva Ahtisaari, oli armeijan palveluksessa. Ahtisaaren isänisänisänisä Adolf Olaus Jacobsen ja isänisänisä Julius Marenius Adolfsen muuttivat 1872 Kotkaan[6] Østfoldin Tistedalenista Norjasta. Ahtisaaren isoisä Frank käytti isänsä patronyymiä Adolfsen sukunimenään ja otti Suomen kansalaisuuden vuonna 1929. Ahtisaaren isä muutti tämän jälkeen sukunimensä Ahtisaareksi.[7][8] Ahtisaarella on myös ruotsalaisia sukujuuria[9].

Ahtisaari varttui Kuopiossa varuskunnan kasarmialueella,[10] jossa hänen isänsä toimi aliupseerina.[11] Kuopiossa Ahtisaari tapasi tulevan vaimonsa Eevan, joka oli tullut itse koulun takia kaupunkiin.[11] Ahtisaari ehti käydä keskikoulun loppuun Kuopion Lyseossa,[12] ennen kuin perhe siirtyi vuonna 1952 Ouluun isän työn vuoksi ja Ahtisaari jatkoi Oulun Lyseon lukiossa,[12] jossa kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1956.[13] Oulun opettajakorkeakoulussa Ahtisaari opiskeli kansakoulunopettajaksi ja valmistui vuonna 1959. Häntä luonnehdittiin yhdeksi Oulun opettajakoulutuksen tähdistä[14].

[muokkaa] Diplomaattiura

Toimittuaan opettajana Oulussa ja sitten Pakistanissa hankkimassa kokemusta Suomen muotoutuvasta kehitysyhteistyöstä[15] hän siirtyi ulkoministeriön tehtäviin 1965, ja 1973 hänet nimitettiin suurlähettilääksi Tansaniaan, Sambiaan, Somaliaan ja Mosambikiin. Jyrki Vesikansan mukaan Suomessa suhtauduttiin tuolloin kehitysyhteistyöhön joko syvän epäluuloisesti tai idealisoiden: Ahtisaari koetti käytännöllisenä miehenä sitten etsiä välittävää näkemystä[16].

22. joulukuuta 1976 hänet nimitettiin YK:n edustajana Namibia-valtuutetuksi – jonka maan kunniakansalaisuuden hän sai vuonna 1992 ja 27. kesäkuuta 1978 YK:n pääsihteeri Kurt Waldheim nimitti hänet erikoisedustajakseen Namibiaan.

Entisessä Jugoslaviassa Ahtisaari etsi diplomaattista ratkaisua jo ennen Suomen presidentinvaalia 1994.[17]

[muokkaa] Presidenttiys

Presidenttiehdokkaaksi Ahtisaari tuli keskeisimmän poliittisen kentän ulkopuolelta. Suomi kamppaili historiansa pahimman laman kourissa ja poliitikkojen maine kansan keskuudessa oli huono. Ahtisaari oli ollut sosialidemokraattisen puolueen jäsen jo 19-vuotiaasta alkaen, mutta ei ollut koskaan istunut kansanedustajana tai ministerinä. Ahtisaari oli hankkinut kannuksensa kansainvälisissä tehtävissä ja kansalaisjärjestöissä enemmän kuin varsinaisessa politiikassa. Kun keskustelu presidentti Mauno Koiviston seuraajasta virisi 1990-luvun alussa, henkilöspekulaatioissa esiintyi monia politiikassa ”ryvettymättömiä” nimiä, Ahtisaaren lisäksi muun muassa Suomen Pankin pääjohtaja Sirkka Hämäläinen, arkkipiispa John Vikström, korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg ja jopa kirjailija Paavo Haavikko. Ahtisaaren kannatusprosentit alkoivat kuitenkin nopeasti elää omaa elämäänsä ja hän voitti selvästi sosialidemokraattien vahvan miehen, veteraanipoliitikko Kalevi Sorsan Sdp:n esivaalissa keväällä 1993. Äänestykseen saivat osallistua myös muut kuin puolueen jäsenet. Ahtisaaren kannatuslukemat notkahtivat saman vuoden joulukuussa, mutta intensiivisen kampanjan jälkeen hän nousi vaalien toiselle kierrokselle yhdessä Ahon hallituksen puolustusministerin Elisabeth Rehnin kanssa lyöden selvästi paitsi konkaripoliitikko Paavo Väyrysen myös Helsingin ylipormestari Raimo Ilaskiven. Ahtisaari voitti vaalit selvällä 250 000 äänen enemmistöllä vastaehdokkaaseen Rehniin nähden ja antoi juhlallisen vakuutuksensa eduskunnalle 1. maaliskuuta 1994.

Suoran kansanvaalin hengen mukaisesti Ahtisaari jatkoi aktiivista yhteydenpitoa kansaan myös vaalien jälkeen. Ahtisaaren aikana Suomen politiikkaan vakiintui maakuntamatkojen käsite aivan eri tavalla kuin edellisten presidenttien aikana. Lupauksensa mukaisesti uusi presidentti vieraili joka kuukausi jossakin maakunnassa.

Myös ulkopolitiikka aktivoitui uudella tavalla Ahtisaaren kaudella. Presidentti Koiviston tavoin Ahtisaari kannatti Suomen EU-jäsenyyttä ja laittoi arvovaltansa peliin hankkeen toteutumisen puolesta. Myönteisen kansanäänestyspäätöksen jälkeen Suomi pääsi liittymään jäseneksi vuoden 1995 alusta lähtien. Ahtisaari jakoi samana vuonna pääministeriksi nousseen Paavo Lipposen näkemyksen Suomen roolista Unionissa, pyrkimisestä kohti ytimiä ja komission aseman tukemisesta. Ahtisaari osallistui pääministerin ohella Eurooppa-neuvoston huippukokouksiin, kuten myös seuraajansa Tarja Halonen. Käytäntö on herättänyt kritiikkiä monissa perustuslaillisissa asiantuntijoissa. Maakuntamatkojensa ohella Ahtisaari tuli tunnetuksi monista ulkomaanmatkoistaan. Yksi osoitus Ahtisaaren aktiivisen linjan tuloksista oli muun muassa presidenttien Bill Clintonin ja Boris Jeltsinin huipputapaaminen Helsingissä kevättalvella 1997. Tapaamisen aikana päästiin sovintoon muun muassa NATO:n laajenemisesta itäiseen Eurooppaan.

Ahtisaaren presidenttinä vuonna 1998 myöntämät kunniamerkit RGM-konsernin pääomistaja Sukanto Tanotolle sekä Indonesian metsäministerille herättivät paljon kritiikkiä. RGM-konsernin April-yhtiötä kritisoitiin sademetsien tuhosta ja Indonesian valtiota laajoista ihmisoikeusrikkomuksista. Tuolloinen SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Erkki Tuomioja piti merkkien myöntämistä "arveluttavana". Samoin tuolloinen europarlamentaarikko Heidi Hautala katsoi myös, että kunniamerkkien luovutus osoitti, etteivät "ihmisoikeuskysymykset ole presidentin arvojärjestyksessä kovin korkealla".[18] Myös myöhemmin esimerkiksi Luonto-liitto ja filosofi Thomas Wallgren kritisoivat Ahtisaaren ja metsäyhtiöiden läheistä suhdetta.[19][20]

Ahtisaaren kauden ehdoton huippukohta oli merkittävä osuus Kosovon kriisin sovittelijana keväällä 1999. Onnistuminen Kosovossa antoi entistäkin paremmat edellytykset Suomen historian ensimmäiselle EU-puheenjohtajuuskaudelle, joka alkoi saman vuoden heinäkuussa. Presidenttikautensa jälkeen Ahtisaari julkaisi Kosovon kokemuksistaan kirjan Tehtävä Belgradissa.

Ahtisaari ei asettunut toistamiseen ehdolle tasavallan presidentiksi, koska SDP:n ehdokkaaksi asettui muita ehdokkaita[21] Ahtisaari kertoi olleensa tyytyväinen ensimmäisestä kaudestaan, mutta toivoi medialta anteeksipyyntöä hänestä luomastaan kuvasta.[22] Ahtisaari arvosteli edeltäjäänsä Mauno Koivistoa siitä, että tämä otti takaisin puolueensa jäsenkirjan presidentinviran päätyttyä. Ahtisaari sanoi kuitenkin kokevansa SDP:n ”henkisesti omaksi puolueekseen”.[23]

[muokkaa] Presidenttikauden jälkeen

Nobelin rauhanpalkinto 2008. Kuva: Harry Wad

Presidenttikautensa jälkeen Martti Ahtisaari on toiminut jälleen merkittävissä kansainvälisissä tehtävissä. Heti presidenttikautensa päättymisen jälkeen keväällä 2000 Ahtisaari osallistui kolmen entisen eurooppalaisen valtionpäämiehen muodostamassa "kolmen viisaan miehen" komiteassa, jonka oli tarkoitus pohtia EU:n ns. Itävalta-boikottia.

Vuonna 2005 Ahtisaaren välitti neuvottelut Acehin itsenäisyysliikkeen (Gerakan Aceh Merdeka) ja Indonesian hallituksen välillä. Neuvottelujen vetämisen ehtona Ahtisaari korosti Indonesiasta eroon pyrkivän alueen johtajille, että nämä eivät voisi saavuttaa täyttä itsenäisyytta.[24]. Tyydyttävää itsehallintoa kauan jatkuneen sodan vaihtoehtona hän oli valmis edistämään[25]. Kun ensimmäisissä Aceh-tapaamisissa oli alettu lukea julkilausumia, välittäjä piti osanottajille tiukan puhuttelun; jos moinen esiintyminen jatkuisi, hän lopettaisi turhan työn saman tien[26]. Retoriset ulostulot eivät jatkuneet ja neuvottelut johtivat osapuolten väliseen rauhansopimukseen ja yli 30 vuotta kestäneiden vihamielisyyksien raukeamiseen[27]. Rauhansopimus allekirjoitettiin Helsingissä 15.8.2005.

Saman vuoden elokuussa Ahtisaarta ehdotettiin Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Tunnustuksena "työstään kansainvälisenä rauhanneuvottelijana ja ansioistaan rauhan, vapauden ja demokratian luomisessa" Ahtisaari sai lisäksi Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Ricen allekirjoittaman harvinaisen kunniakirjan. Ahtisaari on tähän mennessä ainoa kyseisen tunnustuksen saanut suomalainen.

YK:n pääsihteeri Kofi Annan nimitti 1. marraskuuta 2005 Ahtisaaren rauhanneuvottelijaksi Kosovoon, ja 11. marraskuuta 2005 YK:n turvallisuusneuvosto vahvisti hänen nimityksensä. Ahtisaaren johdolla päästiin sopuun Kosovon tulevasta asemasta, mutta esitys kaatui Venäjän ja Serbian vastustukseen, vaikkakin Kosovo tämän jälkeen nopeasti julistautuikin itsenäiseksi vuonna 2008. Vuonna 2009 yli 60 maata oli tunnustanut Kosovon tosiasiallisen itsenäisyyden[28]. Niiden joukosta puuttuu pari EU:n jäsenmaata ja ennen muuta Venäjä, mutta Martti Ahtisaaren mukaan sekeämpään tulokseen ei kysymyksessä voinut kuitenkaan päästä[29].

Ahtisaarta on kiitoksen ohella kuitenkin myös kritisoitu Kosovon rauhanneuvotteluiden hoitamisesta erityisesti Serbian ja sen liittolaisten taholta. Venäläisen politiikantutkija Dmitri Bondarevin mukaan Kosovon itsenäistyminen oli kansainvälisen oikeuden kannalta osoitus Yhdysvaltain ja sen Nato-liittolaisten laittomuuksista. Ahtisaarta hän piti länsimaiden sätkynukkena.[30] Myös Kosovon serbivähemmistöä edustava kansanedustaja Oliver Ivanović on todennut, "ettei Serbia voinut hyväksyä pikaratkaisua, joka olisi omien äänestäjien silmissä näyttänyt periksiantamiselta."[31] Samoin rauhantutkimuksen perustaja, norjalainen tutkija Johan Galtung kritisoi Ahtisaarta rauhanneuvottelijana. Hänen mukaansa Ahtisaari "on charmikas, tehokas ja taitava", mutta "valitettavasti hän ei ole todellinen välittäjä. Hän ei ratkaise konflikteja, vaan ajaa läpi länttä miellyttävän lyhytaikaisen ratkaisun. Hän antaa EU:n käyttää itseään hyväksi.", väittää Galtung.[31]

Ahtisaari itse on katsonut Kosovon kohdalla, että serbien toimia albaanivähemmistöä kohtaan saattoi luonnehtia toteamuksella "liikaa on liikaa" ja että Kosovoa ei kaiken koetun jälkeen voinut pakottaa Serbian yhteyteen. Alueen ratkaisu ei hänestä ollut ennakkotapaus, vaan sui generis, omaa lajiaan. Kuitenkin monet maat pelkäävät omien alueidensa lohkeavan Kosovon esimerkin innoittamana ja Venäjä rinnastaa entisen Jugoslavian osavaltion itsenäisyyden Georgiasta käytännössä irtautuneisiin Abhasiaan ja Etelä-Ossetiaan.[32]

13. maaliskuuta 2008 hollantilainen Geuzen-säätiö myönsi Ahtisaarelle arvostetun Geuzen-mitalin (Geuzenpenning) hänen työstään kansainvälisten kriisien selvittäjänä. Mitalin luovutustilaisuus oli Vlaardingenin Suuressa kirkossa (Grote Kerk), Hollannissa. Juhlassa oli läsnä myös kuningatar Beatrix.[33] 16. toukokuuta samana vuonna Ahtisaari sai UNESCOn arvostetun Félix Houphouët-Boigny -rauhanpalkinnon, jonka arvo on 122 000 euroa.[34] 10. lokakuuta 2008 ilmoitettiin, että Ahtisaari on valittu vuoden 2008 Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.[35] Palkinto annettiin 10. joulukuuta 2008 Oslossa. Komitea perusteli valintaa Ahtisaaren useilla mantereilla ja yli kolmenkymmenen vuoden aikana tekemällä työllä kansainvälisten konfliktien ratkaisemiseksi.[3]

Hänellä on kunniatohtorin arvonimiä Suomesta, Thaimaasta, Argentiinasta, Venäjältä, Ukrainasta, Namibiasta ja Yhdysvalloista.

Martti Ahtisaari on julkisesti suositellut Suomea hakemaan NATO-jäsenyyttä.

Ahtisaari puolusti voimakkaasti Yhdysvaltain toimia Irakin sotaa edeltävässä kriisissä.[36] Ahtisaari antoi Irakin sodan syttymisen jälkeen lausunnon: "Tietäen, että noin miljoona ihmistä on tapettu Irakin hallinnon toimesta, minä en paljon niitä joukkotuhoaseita enää tarvitse".[37] Yhdysvallat oli perustellut sotaa Irakin joukkotuhoaseilla, joita ei koskaan kuitenkaan löydetty.

Historian professori Juha Sihvola katsoi, että Ahtisaari oli Irakin suhteen oikeassa siinä, "että globaali oikeudenmukaisuus ja ihmisarvoinen elämä ovat tärkeämpiä kuin kansallinen suvereenisuus". Hän kiitteli myös presidentin kosmopoliitista ja realistista asennetta, mutta piti kuitenkin Ahtisaaren johtopäätöksiä Irakin sodan moraalisuudesta "ällistyttävinä".[38]

[muokkaa] Toiminta liike-elämässä

Ahtisaari on toiminut hallitusjäsenenä muun muassa Elcoteqissa ja UPM-Kymmenessä (vuoteen 2007 asti).

[muokkaa] Tunnustuksia

Presidentti Martti Ahtisaari julkisti nimeään kantavan Martti Ahtisaari Instituutin, Martti Ahtisaari Institute of Global Business and Economics, Oulun yliopiston taloustieteiden tiedekunnassa 25. huhtikuuta 2008.

[muokkaa] Palkinnot

[muokkaa] Viitteet

  1. ↑ Tpk.fi: Martti Ahtisaaren CV
  2. ↑ Jyrki Vesikansa: Kuka avaisi Lähi-idän solmun?. Iltalehti Viikonvaihde, 2009, nro 27.6./28.6., s. 13.
  3. ↑ 3,0 3,1 The Nobel Peace Prize 2008 10.10. 2008. The Nobel Foundation. Viitattu 10.10. 2008. (englanniksi)
  4. ↑ Ahtisaarelle Unescon rauhanpalkinto Savon Sanomat. 2.10.2008. Viitattu 10.10.2008.
  5. ↑ Jyrki Vesikansa: Kuka avaisi Lähi-idän solmun?. Iltalehti Viikonvaihde, 2009, nro 27.6./28.6., s. 13.
  6. ↑ Jyrki Vesikansa: Kuka avaisi Lähi-idän solmun?. Iltalehti Viikonvaihde, 2009, nro 27.6./28.6., s. 13.
  7. ↑ Aftenposten 10. oktober 2008
  8. ↑ Autio, Veli-Matti & Pulli, Heljä: Presidentti Martti Ahtisaaren esivanhemmat. Suomen Sukututkimusseuran vuosikirja, 1999, 44. vsk, s. 8-28. Helsinki: Suomen sukututkimusseura. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 14.10.2008.
  9. ↑ Jyrki Vesikansa: Kuka avaisi Lähi-idän solmun?. Iltalehti Viikonvaihde, 2009, nro 27.6./28.6., s. 13.
  10. ↑ Martikainen, Veijo: Presidentti Ahtisaari ja muut kasarmin kakarat 27.6.2008. Kuopio. Viitattu 10.10.2008.
  11. ↑ 11,0 11,1 Lipasti-Halonen, Marke: Rouva Eeva Ahtisaari: Luottakaa itseenne, suomalaiset. Me Naiset, 16.12.1994, nro 51-52. Artikkelin verkkoversio Viitattu 10.10.2008.
  12. ↑ 12,0 12,1 Laitinen, Janne: Kuopion Lyseon rehtori: Ahtisaari oli hyvä oppilas Savon Sanomat. 10.10.2008. Viitattu 10.10.2008.
  13. ↑ http://www.tpk.fi/ahtisaari/fin/puheet/yleisimmat_kysymykset.html>)
  14. ↑ Jyrki Vesikansa: Kuka avaisi Lähi-idän solmun?. Iltalehti Viikonvaihde, 2009, nro 27.6./28.6., s. 13.
  15. ↑ Jyrki Vesikansa: Kuka avaisi Lähi-idän solmun?. Iltalehti Viikonvaihde, 2009, nro 27.6./28.6., s. 13.
  16. ↑ Jyrki Vesikansa: Kuka avaisi Lähi-idän solmun?. Iltalehti Viikonvaihde, 2009, nro 27.6./28.6., s. 13.
  17. ↑ Jyrki Vesikansa: Kuka avaisi Lähi-idän solmun?. Iltalehti Viikonvaihde, 2009, nro 27.6./28.6., s. 13.
  18. ↑ Helsingin Sanomat, kotimaa, 15.1.1998, 1. painos, "Mielenosoitus: Kunniamerkit takaisin Indonesiasta"
  19. ↑ Helsingin Sanomat, Talous, 21.3.2000, 3. painos, "Ahtisaari saanee vastaehdokkaan UPM:n hallitus-vaaliin" (tässä jutussa on vain Luontoliiton osuus)
  20. ↑ Helsingin Sanomat, sunnuntai, 26.3.2000, 1. painos "Moittimalla ei maailmaa paranneta - Ahtisaaren haastanut aktivisti Thomas Wallgren on oppinut kehumaan jopa metsäyhtiöitä".
  21. ↑ Suomen Sillan uutisviikko 42/2000: Ahtisaari: Milosevicilla ja venäläisillä oli Kosovo-suunnitelma
  22. ↑ Suomen Sillan uutisviikko 45/1999: Ahtisaari tyytyväinen kauteensa
  23. ↑ Suomen Sillan uutisviikko 41/2000: Ahtisaari puolusti optioitaan
  24. ↑ Jyrki Vesikansa: Kuka avaisi Lähi-idän solmun?. Iltalehti Viikonvaihde, 2009, nro 27.6./28.6., s. 13.
  25. ↑ Jyrki Vesikansa: Kuka avaisi Lähi-idän solmun?. Iltalehti Viikonvaihde, 2009, nro 27.6./28.6., s. 13.
  26. ↑ Jyrki Vesikansa: Kuka avaisi Lähi-idän solmun?. Iltalehti Viikonvaihde, 2009, nro 27.6./28.6., s. 13.
  27. ↑ Jyrki Vesikansa: Kuka avaisi Lähi-idän solmun?. Iltalehti Viikonvaihde, 2009, nro 27.6./28.6., s. 13.
  28. ↑ Jyrki Vesikansa: Kuka avaisi Lähi-idän solmun?. Iltalehti Viikonvaihde, 2009, nro 27.6./28.6., s. 13.
  29. ↑ Jyrki Vesikansa: Kuka avaisi Lähi-idän solmun?. Iltalehti Viikonvaihde, 2009, nro 27.6./28.6., s. 13.
  30. ↑ Arja Paananen: Venäläisten ensireaktio Ahtisaaren palkinnosta: hyväksikäytetty sätkynukke. Iltasanomat, 10.10.2008 12:50. Artikkelin verkkoversio Viitattu 10.10.2008.
  31. ↑ 31,0 31,1 Hanna Nikkanen: Charmantti Martti. Voima, , 2008. vsk, nro 2. Artikkelin verkkoversio Viitattu 10.10.2008.
  32. ↑ Jyrki Vesikansa: Kuka avaisi Lähi-idän solmun?. Iltalehti Viikonvaihde, 2009, nro 27.6./28.6., s. 13.
  33. ↑ http://www.geuzenverzet.nl/?lang=EN
  34. ↑ Ahtisaari sai Unescon rauhanpalkinnon – YLE 17.5.2008
  35. ↑ YLE: Martti Ahtisaarelle Nobelin rauhanpalkinto 10. lokakuuta 2008. Viitattu 10.10.2008.
  36. ↑ Ahtisaari puolustaa Yhdysvaltain toimia MTV3 16.3.2008
  37. ↑ 1.8.2003, Helsingin Sanomat
  38. ↑ http://arkisto.vihrealanka.fi/2003/33/kolumni.html
  39. ↑ Ulkoasiainministeriö: Ahtisaari vastaanotti Unescon rauhanpalkinnon. Www.formin.fi 2.10.2008. Viitattu 13.12.2008

26. MMM 1978 s.29, MMM 1979 s.75

[muokkaa] Kirjallisuutta

[muokkaa] Aiheesta muualla

Wikisitaateissa on kokoelma Martti Ahtisaari -sitaatteja.
Suomen lippu Suomen tasavallan presidentti
Mauno Koivisto
27. tammikuuta 1982 – 1. maaliskuuta 1994		 Martti Ahtisaari
1. maaliskuuta 1994 – 1. maaliskuuta 2000		 Tarja Halonen
1. maaliskuuta 2000 –
Suomen presidentin lippu
Suomen presidentit

K. J. Ståhlberg | Lauri Kr. Relander | P. E. Svinhufvud | Kyösti Kallio | Risto Ryti | Gustaf Mannerheim
J. K. Paasikivi | Urho Kekkonen | Mauno Koivisto | Martti Ahtisaari | Tarja Halonen

Suomen vuoden 1994 presidentinvaalien ehdokkaat

Martti Ahtisaari (SDP) | Sulo Aittoniemi (SMP) | Claes Andersson (vas.) | Raimo Ilaskivi (Kok.) | Toimi Kankaanniemi (SKL) | Keijo Korhonen (val.yhd.)
Eeva Kuuskoski (val.yhd.) | Elisabeth Rehn (RKP) | Pekka Tiainen (val.yhd.) | Pertti Virtanen (val.yhd.) | Paavo Väyrynen (Kesk.)

Nobelin rauhanpalkinto: Palkinnonsaajat

1901: Dunant, Passy 02: Ducommun, Gobat 03: Cremer 04: Institut de droit international IDI 05: Suttner 06: Roosevelt 07: Moneta, Renault 08: Arnoldson, Bajer 09: Beernaert, d'Estournelles de Constant 10: Bureau International Permanent de la Paix 11: Asser, Fried 12: Root 13: La Fontaine 17: Punainen Risti 19: Wilson 20: Bourgeois 21: Branting, Lange 22: Nansen 25: Chamberlain, Dawes 26: Briand &Stresemann 27: Buisson, Quidde 29: Kellogg 30: Söderblom 31: Addams, Butler 33: Angell 34: Henderson 35: Ossietzky 36: Lamas 37: Cecil 38: Office international Nansen pour les réfugiés 44: Punainen Risti 45: Hull 46: Balch, Mott 47: Kveekarit 49: Boyd Orr 50: Bunche 51: Jouhaux 52: Schweitzer 53: Marshall 54: YK:n pakolaisapujärjestö 57: Pearson 58: Pire 59: Noel‑Baker 60: Lutuli 61: Hammarskjöld 62: Pauling 63: Punainen Risti 64: King 65: UNICEF 68: Cassin 69: Kansainvälinen työjärjestö ILO 70: Borlaug 71: Brandt 73: Kissinger, Le 74: MacBride, Satō 75: Saharov 76: B.Williams, Corrigan 77: Amnesty International 78: Sadat, Begin 79: Äiti Teresa 80: Esquivel 81: YK:n pakolaisapujärjestö 82: Myrdal, García Robles 83: Wałęsa 84: Tutu 85: Lääkärit ydinsotaa vastaan 86: Wiesel 87: Arias 88: YK:n Rauhanturvaajat 89: Dalai Lama 90: Gorbatšov 91: Suu Kyi 92: Menchú 93: Mandela, de Klerk 94: Arafat, Peres, Rabin 95: Pugwash-liike, Rotblat 96: Belo, Ramos Horta 97: Kampanja maamiinojen kieltämiseksi (ICBL), J.Williams 98: Hume, Trimble 99: Lääkärit ilman rajoja 2000: Kim 01: YK, Annan 02: Carter 03: Ebadi 04: Maathai 05: IAEA, ElBaradei 06: Yunus, Grameen Bank 07: Gore, IPCC 08: Ahtisaari
Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Martti_Ahtisaari
Henkilökohtaiset työkalut