Itävallan vapauspuolue
Sivulta puuttuu Itävallan vapauspuolue (saks. Freiheitliche Partei Österreichs, FPÖ) on poliittinen puolue Itävallassa. Se on perustettu vuonna 1955. Puoluetta on sanottu myös liberaalipuolueeksi. Se on populistinen, edistyksellinen ja vastustaa kollektivismia. Puolue kannattaa maltillista sosiaalista uudistusta, työlisten osallistumista johtamiseen ja Euroopan yhdentymistä. Vuonna 2005 maltillisten ja ääriainesten erimielisyydet johtivat siihen että osa puoluejohdosta perusti uuden puolueen, Itävallan tulevaisuuden liitto (Bündnis Zukunft Österreich; BZÖ).[1]
Itävallan vapauspuolueen puheenjohtajana toimii vuodesta 2005 Heinz-Christian Strache.[2]
Puolueen kansallismielinen linja teki siitä epätyypillisen liberaalipuolueen. Se nousi näyttävään asemaan Itävallan politiikassa sen jälkeen, kun kansallismielisen siiven edustaja Jörg Haider kaappasi vallan puolueessa 1986. Samalla puolue kääntyi selvästi oikeistolaisemmaksi, ja Haider esitti kärkeviä lausuntoja ulkomaalaisia vastaan.[3]
Sisällysluettelo |
Itävallan vapauspuolueen historia [muokkaa]
Itävallan Vapauspuolue FPÖ. saksaksi Freiheitliche Partei Österreichs perustettiin vuonna 1956. Puolueessa oli perustamishetkellä samoja aatteita kuin maailmansotien välisen ajan ei-fasistisessa kansallismielisessä Landbundissa ja Saksojen yhdistymistä ajaneessa Suur-Saksan kansanpuolueessa (Großdeutsche Volkspartei). Kaksi ensimmäistä puolueen johtajaa Anton Reinthaller ja Friedrich Peter olivat entisiä natseja.[4][5]
Liberaalisiiven edustaja Norbert Steger oli puheenjohtajana 1980-1986.[3] Hänen kaudellaan vuonna 1983 vapauspuolue muodosti hallituskoalition Sosiaalidemokraattien kanssa.[6]
Jörg Haider kaappasi vallan puolueessa 1986. Puolueen kannatus ja näkyvyys kasvoivat. Se nousi Kärntenin aluevaaleissa toiseksi suurimmaksi puolueeksi, ja Haiderista tuli kuvernööri. Samalla puolue kääntyi selvästi oikeistolaisemmaksi, ja Haider esitti kärkeviä lausuntoja ulkomaalaisia vastaan.[3]
Puolue menestyi hyvin Itävallan parlamenttivaaleissa 1999 saaden 26,9 % äänistä, ja pääsi hallitukseen toiseksi puolueeksi Wolfgang Schûsselin Kansanpuolueen ÖVP:n kanssa. Tällöin neljätoista Euroopan maata julisti itävallan boikottiin EU:n perusarvojen rikkomisen takia. Syynä oli Itävallan vapauspuolueen edustajien antamat avoimet natseja myötäilevät ja ulkomaalaisvastaiset lausunnot. Haiderin ministerikausi loppui jo helmikuussa 2000. Vuoden 2000 huippukokouksessa Ranskan silloinen presidentti Jacques Chirac kieltäytyi seisomasta Itävallan ei-FPÖ:läisen liittokansleri Wolfgang Schüsselin vieressä. Boikotti Itävaltaa vastaan kesti seitsemän kuukautta. Se häiritsi EU:n toimintaa. EU asetti tapausta tutkimaan komitean, johon kuului muun muassa Martti Ahtisaari. Komitea kehui Schlusselin hallituksen toimia rasismia vastaan, vaika arvosteli eräitä FPÖ:n jäseniä. Sen suosituksesta boikotti purettiin.[7]
Vuoden 2002 vaaleissa FPÖ sai vain 10 % äänistä, mutta hallituskoalitio Kansanpuolueen kanssa säilyi. Vuonna 2005 populistien ja nationalistisen ryhmittymän kiistat hajoittivat puolueen. Niinpä puolueen pitkäaikainen johtaja erosi monien muiden merkittävien johtohahmojen kanssa ja perusti BZÖ:n eli Itävallan tulevaisuuden liiton, josta tuli FPÖ:n sijasta Kansanpuolueen hallituskumppani.[6]
Vuoden 2008 parlamenttivaaleissa vapauspuolue sai 18 % ja 34 paikkaa. Puolue nousi kolmanneksi suurimmaksi Itävallan parlamentissa. Itävallan vapauspuolue ja Itävallan tuleveisuuden liitto menestyivät näissä vaaleissa hyvin, koska Itävallassa on inflaatio kasvanut ja talouskasvu heikentuynyt. Ulkomaalaisiin suhtaudutaan vain Isossa-Britanniassa epäluuloisemmin kuin Itävallassa. Pääpuolueita epäillään syyttä ja joskus syystäkin korruptiosta, vaikka Itävalta on maailman vähiten korruptoituneita maita.[8]
Itävallan vapauspuolueen puheenjohtaja vuodesta 2005 on Heinz-Christian Strache, joka ei pehmentänyt puheitaan tosin kuin edeltäjänsä Haider.[8]
Vuonna 2010 puolue sai Wienin kunnallisvaaleissa 26% äänistä ja nousi siellä toiseksi suurimmaksi puolueeksi sosiaalidemokraattien jälkeen.[6]
Puheenjohtajat [muokkaa]
- Anton Reinthaller (1956–1958)
- Friedrich Peter (1958–1978)
- Alexander Götz (1978–1979)
- Norbert Steger (1979–1986)
- Jörg Haider (1986–2000)
- Susanne Riess-Passer (2000–2002)
- Mathias Reichold (2002)
- Herbert Haupt (2002–2004)
- Ursula Haubner (2004–2005)
- Heinz-Christian Strache (2005–)
Puolueen kannatuksen vaihtelu [muokkaa]
| Vaalivuosi | Äänien luku | % äänistä | Paikkojen luku |
|---|---|---|---|
| 1956 | 283 749 | 6.5 % | 6 |
| 1959 | 336 110 | 7.7 % | 8 |
| 1962 | 313 895 | 7.0 % | 8 |
| 1966 | 242 570 | 5.4 % | 6 |
| 1970 | 253 425 | 5.5 % | 6 |
| 1971 | 248 473 | 5.5 % | 10 |
| 1975 | 249 444 | 5.4 % | 10 |
| 1979 | 286 743 | 6.1 % | 11 |
| 1983 | 241 789 | 5.0 % | 12 |
| 1986 | 472 205 | 9.7 % | 18 |
| 1990 | 782 648 | 16.6 % | 33 |
| 1994 | 1 042 332 | 22.5 % | 42 |
| 1995 | 1 060 175 | 22.0 % | 41 |
| 1999 | 1 244 087 | 26.9 % | 52 |
| 2002 | 491 328 | 10.0 % | 18 |
| 2006 | 519 598 | 11.0 % | 21 |
| 2008 | 797 993 | 18.2 % | 35 |
Katso myös [muokkaa]
- Sveitsin kansanpuolue
- Itävallan tulevaisuuden liitto
- Jörg Haider
- Populismi
- Nationalismi
- Äärioikeisto
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Austria Encyclopedia Britannica
- ↑ Heinz-Christian Strache Österreich Parlament. Viitattu 14.3.2013. (saksaksi)
- ↑ a b c The Freedom Party of Austria (FPÖ) Virtual Vienna Net. Viitattu 14.3.2013.
- ↑ Anton Reinthaller Wiener Zeitung. Viitattu 14.3.2013. (saksaksi)
- ↑ Ex-FPÖ-Obmann Friedrich Peter gestorben Der Standard. Viitattu 14.3.2013. (saksaksi)
- ↑ a b c Timeline Austria BBC. Viitattu 14.3.2013.
- ↑ Vapauspuolueen hallitusvastuu pani Itävallan EU-boikottiin 2008. YLE. Viitattu 14.3.2013.
- ↑ a b Itävallan äärioikeisto sai ison siivun valtaa 2008. YLE. Viitattu 14.3.2013.
Aiheesta muualla [muokkaa]
