Linus Pauling
Sivulta puuttuu | Linus Pauling | |
|---|---|
 |
|
| Syntynyt | 28. helmikuuta 1901 Portland, Oregon |
| Kuollut | 19. elokuuta 1994 (93 vuotta) Big Sur, Kalifornia |
| Asuinpaikka | Yhdysvallat |
| Kansalaisuus |  Yhdysvallat |
| Tutkimusala | kvanttikemia |
| Instituutti | California Institute of Technology University of California, San Diego Stanfordin yliopisto |
| Tutkinnot | Oregonin yliopisto California Institute of Technology |
| Väitöstyön ohjaaja | Roscoe Dickinson |
| Oppilaat | Jerry Donohue Martin Karplus |
| Tunnustukset |  Nobelin kemianpalkinto (1954) Nobelin rauhanpalkinto (1962) |
| Uskonnollinen kanta | kasvoi luterilaisena, ateisti aikuisena |
Linus Carl Pauling (28. helmikuuta 1901 – 19. elokuuta 1994) oli merkittävä yhdysvaltalainen kvanttikemisti ja biokemisti. Paulingin laatima Kemiallisen sidoksen luonne (engl. The nature of the chemical bond) on tärkeimpiä 1900-luvulla kirjoitettuja kemian alan teoksia.
Pauling palkittiin Nobelin kemianpalkinnolla vuonna 1954 kemiallisten sidosten tutkimuksesta ja monimutkaisten materiaalien rakenteiden selvittämisestä. Nobelin rauhanpalkinnon hän sai vuonna 1962 ydinkokeiden vastaisesta kampanjoinnista.[1]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Nuoruus ja opinnot
Pauling syntyi Portlandissa Oregonin osavaltiossa Yhdysvalloissa.[1] Vuonna 1917 hän aloitti opinnot Oregonin osavaltion yliopistossa, josta hän 1922 valmistui kandidaatiksi kemian alalta. Hän jatkoi tohtorintutkintoon tähtääviä opintoja California Institute of Technologyssä, "Caltechissä", Pasadenassa vuoteen 1925, jolloin hän valmistui filosofian tohtoriksi[2] kemiasta parhain arvosanoin. Paulingin ohjaajina toimivat professori Rosckoe G. Dickinson ja Richard C. Tolman. Hän tutki tohtorintyössään kuinka selvittää materiaalin rakenne röntgendiffraktiolla kiteestä. Hän julkaisi seitsemän tieteellistä julkaisua mineraalien kiderakenteesta ollessaan Caltechissa. Vuonna 1923 Pauling meni naimisiin toisen opiskelijan, Ava Helen Millerin, kanssa. He saivat kolme poikaa ja yhden tytön.
[muokkaa] Tieteellinen ura
Linus Pauling keksi atomien orbitaalit, elektronegatiivisuuden ja Paulingin säännöt. Biologisten molekyylien rakennetutkimus oli 1950-luvun alussa nopeasti kehittyvä ala. Vuonna 1950 Paulingin kollegoineen ehdotti onnistuneesti proteiinien koostuvan alfakierteistiä rakenteista[3] ja beta-levyistä. DNA:n rakenne oli tuolloin myös tuntematon. Pauling ehdotti myös DNA:lle alfa-heliksi-rakennetta, mutta teki virheitä, jotka estivät täsmällisen rakenteen löytymisen. Myöhemmin 1953 James D. Watson ja Francis Crick keksivät DNA:lle alfa-heliksi-rakenteen, joka osoittautui oikeaksi. He saivat yhdessä Maurice Wilkinsin kanssa keksinnöstä Nobelin palkinnon 1962.
Pauling tutki 1940-luvulla myös hemoglobiinia ja osoitti, millä tavoin sirppisoluanemiaa sairastavien henkilöiden hemogloniinin molekyylirakenne poikkeaa normaalista.[3] Myöhemmällä iällään Pauling puhui hyvin suurten C-vitamiinimäärien nauttimisen puolesta. Hänen mukaansa suuret C-vitamiiniannokset olisivat tehokkaita lääkkeitä nuhakuumetta ja syöpää vastaan, mitä kuitenkaan ei ole voitu todistaa.[3] Vielä 1990-luvulla Pauling julkaisi tieteellisiä artikkeleja muun muassa korkean lämpötilan suprajohteista.[3]
[muokkaa] Yhteiskunnallinen vaikuttaminen
.png){kind=icon} |
|
| DNA:n historia | |
| William Astbury | |
| Oswald Avery | |
| Francis Crick | |
| Erwin Chargaff | |
| Max Delbrück | |
| Rosalind Franklin | |
| Phoebus Levene | |
| Linus Pauling | |
| Erwin Schrödinger | |
| James D. Watson | |
| Maurice Wilkins |
Robert Oppenheimer kutsui hänet mukaan atomipommiprojektiin, mutta hän kieltäytyi. Sen sijaan hän liittyi Albert Einsteinin perustamaan rauhankomiteaan: Emergency Committee of Atomic Scientists.[1] Siihen liittyen USA ei antanut hänelle passia vuonna 1952.[4] Passi palautettiin hieman ennen Nobel-palkinnon saantia vuonna 1954.
Pauling allekirjoitti Russell–Einsteinin manifestin vuonna 1955. Siinä varoitettiin maailman johtajia ydinpommin vaaroista ja kehotettiin etsimään rauhanomaisia ratkaisuja konflikteihin. Manifestin allekirjoitti Max Born, Percy W. Bridgman, Albert Einstein, Leopold Infeld, Frédéric Joliot-Curie, Herman J. Muller, Linus Pauling, Cecil F. Powell, Józef Rotblat, Bertrand Russell ja Hideki Yukawa.
Cyrus S. Eaton (Pugwash, Nova Scotia) tarjosi rahoitusta kokoukselle, joka pidettiin heinäkuussa 1957. Se oli ensimmäinen Pugwash-liikkeen kokous: Pugwash Conferences on Science and World Affairs.[5]
[muokkaa] Tunnustuksia
[muokkaa] Viitteet
- ↑ a b c The Nobel Prize in Peace 1962, Linus Pauling Nobel-säätiö. Viitattu 24.7.2010.
- ↑ The Nobel Prize in Chemistry 1954, Linus Pauling Nobel-säätiö. Viitattu 24.7.2010.
- ↑ a b c d John Hudson: Suurin tiede - kemian historiaa, s. 277. Suom. Kimmo Pietiläinen. Art House, 2002. ISBN 951-884-346-5.
- ↑ Gunnar Jahn: Rauhan palkinnon esittelypuhe Nobel-säätiö. Viitattu 24.7.2010.
- ↑ The First Pugwash Conference Pugwash Conferences on Science and World Affairs. Viitattu 24.7.2010.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- The Ava Helen and Linus Pauling Papers at the Oregon State University Libraries
- The Pauling Catalogue
1951: McMillan, Seaborg | 1952: Martin, Synge | 1953: Staudinger | 1954: Pauling | 1955: du Vigneaud | 1956: Hinshelwood, Semjonov | 1957: Todd | 1958: Sanger | 1959: Heyrovský | 1960: Libby | 1961: Calvin | 1962: Perutz, Kendrew | 1963: Ziegler, Natta | 1964: Hodgkin | 1965: Woodward | 1966: Mulliken | 1967: Eigen, Norrish, Porter | 1968: Onsager | 1969: Barton, Hassel | 1970: Leloir | 1971: Herzberg | 1972: Anfinsen, Moore, Stein | 1973: E. O. Fischer, Wilkinson | 1974: Flory | 1975: Cornforth, Prelog
Kemian palkinnon saajat 1901–1925 | Kemian palkinnon saajat 1926–1950 | Kemian palkinnon saajat 1976–2000 | Kemian palkinnon saajat 2001–
