Mario J. Molina

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mario Molina
Mario Molina 1c389 8387.jpg
Syntynyt 19. maaliskuuta 1943 (ikä 71)
Tunnustukset Nobel-palkinto Nobelin kemianpalkinto

Mario Jose Molina (s. 19. maaliskuuta 1943, México) on fysikaalinen kemisti ja ensimmäinen meksikolainen, joka on saanut luonnontieteen Nobelin palkinnon. Molina palkittiin yhdessä Paul J. Crutzenin ja F. Sherwood Rowlandin kanssa 1995 Nobelin kemianpalkinnolla ilmakehän kemiallisista tutkimuksista, erityisesti otsonin muodostumisen ja hajoamisen tutkimuksesta.[1]

Mario Molinan vanhemmat olivat Roberto Molina Pasquel ja Leonor Henriquez de Molina. Hän oli jo pienestä pitäen innostunut kemiasta ja kemistin koulutuksen saaneen tätinsä Esther Molinan avustuksella hän teki yliopistotason kemiallisia kokeita jo ollessaan peruskoulussa. Yksitoistavuotias Molina lähetettiin Sveitsiin sisäoppilaitokseen oppimaan saksaa, jota perheen käsityksen mukaan kemistin on hyvä osata. Hän suoritti korkeakoulututkinnon Meksikossa kemiantekniikasta. Matkusteltuaan euroopassa ja opiskeltuaan matematiikkaa ja polymeerikemiaa hän lähti Yhdysvaltoihin Kalifornian yliopistoon Berkeleyssä suorittamaan tohtorin tutkintoa fysikaalisesta kemiasta 1968.

Berkeleyssä opiskellessaan Molina pääsi George C. Pimentelin tutkimusryhmään, missä hän tapasi tulevan vaimonsa ja kollegansa Luisa Tanin. Molina sai tohtorintutkintonsa valmiiksi 1972. Vuotta myöhemmin hän siirtyi professori F. Sherwood Rowlandin tutkimusryhmään Irvinen kampukselle ja meni naimisiin Luisan kanssa.

Rowland antoi Molinalle listan tutkimusaiheista ja Molinaa kiinnosti eniten tuolloin ympäristölle melko turvallisiksi ajateltujen CFC-yhdisteiden kerääntyminen luonnossa. Aiemmin Molina ja Rowland olivat tutkineet samankaltaisia molekyylejä molekyylidynamiikan kannalta ja tunsivat niiden kemialliset ominaisuudet. Ilmakehän kemia oli heille kuitenkin uusi alue. He julkaisivat otsonikatoa koskevat tuloksensa tieteellisessä aikakauslehdessä Naturessa 1974 28. kesäkuuta.[2] Tuloksiin suhtauduttiin aluksi epäillen, mutta myöhemmin selvisi, että todellisuudessa tuho on jopa pahempi kuin Molina ja Rowland olivat arvioineet.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Autobiography Nobelprize.org. Viitattu 7.7.2012.
  2. Mario J. Molina & F. S. Rowland: Stratospheric sink for chlorofluoromethanes: chlorine atomc-atalysed destruction of ozone (PDF) 1974. Nature. Viitattu 7.7.2012.
  3. MIT's Mario Molina wins Nobel Prize in chemistry for discovery of ozone depletion MIT. Viitattu 7.7.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]