Marie Curie

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Maria Skłodowska-Curie
Mariecurie.jpg
Syntynyt 7. marraskuuta 1867
Varsova, Puola
Kuollut 4. heinäkuuta 1934 (66 vuotta)
Passy, Haute-Savoie, Ranska
Kansallisuus Puolan lippu Puola
Ranskan lippu Ranska
Sukujuuret puolalainen
Tutkimusala fysiikka ja kemia
Instituutti Ranskan lippu Sorbonne
Tutkinnot Ranskan lippu Sorbonne
Ranskan lippu ESPCI
Väitöstyön ohjaaja Henri Becquerel[1]
Oppilaat André-Louis Debierne
Marguerite Catherine Perey
Tunnetuimmat työt radioaktiivisuus, poloniumin ja radiumin löytäminen
Tunnustukset Nobel-palkinto Nobelin fysiikanpalkinto (1903)
Davy-mitali (1903)
Matteucci-mitali (1904)
Nobel-palkinto Nobelin kemianpalkinto (1911)
Uskonnollinen kanta katolilainen (agnostikko)
Allekirjoitus Allekirjoitus
Maria Skłodowska16-vuotiaana

Marie Skłodowska-Curie (alun perin Maria Salome Skłodowska; puol. Maria Skłodowska-Curie; 7. marraskuuta 18674. heinäkuuta 1934) oli puolalainen fyysikko (hänellä oli myös Ranskan kansalaisuus), kemisti ja radioaktiivisuuden tutkimuksen uranuurtaja. Uransa aikana hän löysi aviomiehensä Pierre Curien kanssa kaksi radioaktiivista alkuainetta: poloniumin ja radiumin. Lisäksi Marie Curie havaitsi toriumin lähettävän radioaktiivista säteilyä. Pierre ja Marie Curie saivat jaetun Nobelin fysiikanpalkinnon vuonna 1903 – Curiet saivat sen radioaktiivisuuden tutkimuksesta ja Henri Becquerel radioaktiivisuuden löytämisestä. Marie Curie sai uransa aikana toisenkin Nobelin, vuonna 1911 Nobelin kemianpalkinnon, koska oli onnistunut ensimmäisenä eristämään puhdasta radiumia ja oli löytänyt kaksi uutta alkuainetta. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Curie omistautui lähes yksinomaan röntgenkuvausmenetelmien kehittämiseen.

Myös Curien tytär Irène Curie ja tämän aviomies Frédéric Joliot-Curie tutkivat radioaktiivisuutta ja selvittivät keinotekoisen radioaktiivisuuden periaatteen, mikä pohjusti tietä neutronin löytymiselle. Koska radioaktiivisuus oli Curien aikana täysin uusi ilmiö, radioaktiivisuuden haitallisista vaikutuksista eläviin kudoksiin ei ollut tietoa. Radioaktiivisuutta luultiin pikemminkin terveyttä edistäväksi. Curie altistui tutkimuksissaan runsaalle määrälle radioaktiivista säteilyä. Siksi Curien luuydin tuhoutui, ja hän kuoli pahaan anemiaan vuonna 1934.[2]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maria Skłodowska syntyi Varsovassa Puolassa Venäjän keisarikunnassa vuonna 1867. Hänen opettajavanhempansa Władysław ja Bronisława Skłodowska (o.s. Boguska) kastoivat viidennen ja viimeiseksi jääneen lapsensa Maria-nimiseksi, mutta hänestä puhuttiin yleensä Manyana, perhepiirissä hän oli Manya aina.[3] Hän itsekin käytti Manya-nimeä esimerkiksi allekirjoituksissaan. Äiti oli ollut paikallisen tyttökoulun rehtori – tässä koulussa Maria itse asiassa oli syntynyt[4] – ja isä opetti julkisessa oppilaitoksessa matematiikkaa ja fysiikkaa. He pitivät myös puolankielisiä oppitunteja salaa, sillä venäläiset olivat kieltäneet sen venäläistämisohjelmassa. Radikaaleja he eivät olleet, vaikka toivoivatkin Puolalle vähintäänkin itsehallintoa.[5] Marian isän isä Józef Skłodowski oli myös pätevöitynyt opettajan ammattiin.[6]

Maria Skłodowskan alkeisopetuksesta huolehtivat paikalliset koulut, mutta myös isä opetti lapsiaan. Skłodowskien toimeentulo ja perhe-elämä olivat hyvällä tolalla, kunnes Władysław vuonna 1873 erotettiin toimestaan. Władysławin oli otettava oppilaita opetettavaksi omaan kotiinsa, sillä tulot muista pienipalkkaisista opettajantöistä eivät riittäneet perheen elatukseen. Heidän luonaan asui melkein 20 oppilasta. Oppilaat lounastivat perheen kanssa, ja opetus annettiin heidän kotonaan. Muuttunut tilanne oli ilmeisesti syynä siihen, että Marian sisko Sophia (Zofia) sairastui lavantautiin ja kuoli vuonna 1876. Sophian sairastuminen ilmeisesti johti jo valmiiksi vaihtelevassa terveydentilassa olleen Marian äidin sairastumiseen tuberkuloosiin.[7] Kahden vuoden kuluttua Bronisława-äiti kuoli, ja perheeseen kuuluivat enää Marian ja Władysławin lisäksi siskokset Bronisława (Bronia eli Bronya) ja Helena (Hela) sekä ainoa poika Józef ja Marian lemmikkikoira Lancet.[8]

Maria Skłodowska isänsä, äitinsä ja Helena-sisarensa kanssa.

Maria Skłodowska aloitti 11-vuotiaana toisen asteen opinnot venäläisten tiukasti valvomassa oppikoulussa. Opetus tapahtui ainoastaan venäjäksi, eikä koulun ilmapiirikään ollut Marian mielestä parhain mahdollinen. Hänen asenteensa muuttui nelivuotisen opiskeluajan loppua kohden positiivisemmaksi. Hän valmistui koulusta 12. kesäkuuta 1883 luokkansa parhaana, mistä hän sai muistoksi kultaisen mitalin.[7] Tuon ajan Puolassa tyttöjen opinnot yleensä päättyivät, kun he täyttivät 15 vuotta. Koulun jälkeen useimmat suunnittelivat avioliittoa, mutta tällaiset suunnitelmat eivät olleet Marialle itsestään selviä. Masennuksen vuoksi hän piti välivuoden, jonka aikana hän kierteli Puolaa tapaamassa sukulaisiaan.[9]

Ainoat vaihtoehdot puolalaiselle naiselle jatkaa opintoja olivat joko muuttaa ulkomaille tai mennä ”liikkuvaan yliopistoon” – se tarkoitti puolalaisten positivistien pitämää laitonta oppilaitosta, joka järjesti salaisia oppitunteja iltaisin myös naisille. Liikkuva yliopisto sai nimensä siitä, että sen tunnit järjestettiin milloin missäkin. Se on esimerkki Puolassa voimakkaana eläneestä venäjävastaisuudesta. Skłodowska ei muiden tapaan ollut erityisen vallankumouksellinen, vaan positivistien tapaan hän uskoi koulutuksen johtavan lopulta Puolan vapautumiseen, mutta silti hän unelmoi joskus voivansa muuttaa pois Varsovasta – vaikkapa Pariisiin, jonne jo monet muutkin puolalaisen älymystön edustajista olivat muuttaneet.[10][9]

Kotiopettajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maria Skłodowska oli vielä nuori, eivätkä hänen varansa riittäneet muuttoon ulkomaille, mutta toteuttaakseen haaveensa Maria ja hänen Bronia-siskonsa tekivät suunnitelman. Maria menisi töihin ja antaisi suurimman osan palkastaan Bronialle, joka pääsisi Ranskaan opiskelemaan ja tekemään töitä. Myöhemmin Bronia olisi velvollinen auttamaan saamillaan varoilla Marian matkaan pääsyä. Józef-veli opiskeli Varsovan yliopistossa lääketiedettä eikä näin ollen voinut auttaa sisariaan. Władysław-isänkään varat eivät riittäneet tyttärien kouluttamiseen, vaikka hän olisi halunnut tukea heitä. Maria haki Varsovan ulkopuolelta kotiopettajan paikkaa, jonka hän saikin Szczukien perheestä. Pesti alkoi 1. tammikuuta 1886. Maria oli välillä vähällä menettää uskonsa sisarensa kanssa laatimaansa suunnitelmaan, koska Bronian viisivuotiset lääketieteenopinnot Pariisissa tuntuivat kestävän turhan pitkään. Lisäksi hänen työnsä saattaisi vaikuttaa venäläisistä epäilyttävältä, ja hän saattaisi joutua pikemminkin Siperiaan kuin Pariisiin. Maria ja Szczukin perheen vanhin poika Kazimierz rakastuivat, mutta isäntäperhe teki pian selväksi, ettei pojan ole soveliasta kihlautua tyhjätaskuisen Marian kanssa. Tämä teki työpaikassa jatkamisen vaikeaksi, mutta Maria jatkoi, sillä piti sisarusten välistä sopimusta tärkeänä.[11]

Työn ohessa hän ryhtyi omatoimisesti lukemaan eri tieteenalojen kirjallisuutta, koska ei ollut täysin varma mitä lähtisi opiskelemaan. Vähitellen fysiikka ja matematiikka alkoivat tuntua ilmeisimmiltä valinnoilta. Kemiaa hän ei unohtanut täysin, vaan kävi kemiantunneilla erään sokerijuurikastehtaan työntekijän luona.[11]

Maria Skłodowskan epäluuloista huolimatta Pariisiin matkustaminen näytti jo vuonna 1889 olevan odotettua lähempänä. Bronia oli mennyt kihloihin opiskelijatoverinsa kanssa ja lähetti kirjeen, jossa hän pyysi sisartaan Pariisiin, mutta Maria oli muuttanut mielensä. Isä oli jo vanha ja hän saattaisi masentua, kun toinenkin tytär lähtee kotoa, ja Maria halusi auttaa sisartaan töiden etsinnässä. Maria erosi Szczukien opettajanpaikasta ja haki uusia töitä yksityisopettajana. Lisäksi hänen isänsä oli saanut hyväpalkkaisen paikan koulukodin johtajana. Isä kykeni auttamaan Broniaa, joka vastavuoroisesti auttoi sisartaan maksamalla velkansa. Syksyllä 1891 Maria oli jo matkalla Pariisiin junan neljännessä luokassa, jonka matkustajilla ei ollut istumapaikkoja.[11]

Ennen lähtöään Maria ymmärsi, ettei hänellä ollut juurikaan kokemusta laboratoriotyöskentelystä. Kokemuksesta olisi paljon apua yliopistossa, joten hänen oli saatava käsiinsä joku, joka suostuisi toimimaan tsaarin käskyä vastaan ja opettamaan naiselle laboratoriotyöskentelyä. Marian serkku Józef Boguski, joka oli ollut maineikkaan kemisti Dmitri Mendelejevin apulaisena, suostui opettamaan häntä ylläpitämässään Teollisuus- ja maanviljelymuseossa, joka todellisuudessa oli puolalaisille tieteilijöille opetusta tarjoava laboratorio.[11]

Opiskeluvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muutettuaan Ranskaan Maria Skłodowska halusi muuttaa etunimensä paikallisten kieleen paremmin istuvaksi; Marie oli hänen tuleva nimensä. Skłodowska aloitti kemian ja fysiikkan opiskelut vuonna 1891 Sorbonnen luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Hän asettui asumaan ”latinalaiskortteliin” Pariisin Quartier Latiniin[12], joka sijaitsi lähellä yliopistoa. Siellä asui muitakin opiskelijoita ja myös paljon taiteilijoita. Ennen muuttoaan Marie oli asunut sisarensa ja tämän kihlatun luona. Asunto sijaitsi huomattavasti kauempana, ja Bronian miesystävän isänmaallinen toiminta sai Marie Skłodowskan miettimään uutta asuinsijaa. Olot eivät silti olleet latinalaiskorttelissa kummoiset. Skłodowskan kerrotaan joutuneen pitämään talvella kaikkia omistamiaan vaatteita päällään. Hänen sanotaan olleen niin uppoutunut opiskeluun, ettei hän voinut tuhlata aikaa syömiseen.[13]

Marie Skłodowskan oli syytäkin uppoutua opiskeluun, sillä hänen taidoissaan oli vielä parannettavaa muihin saman ikäisiin verrattuna. Myös uuden kielen opetteluun meni aikaa. Skłodowska saavutti ensimmäisen päämääränsä ahkeran opiskelunsa ansiosta kesällä 1893, kun hän sai suoritettua fysiikan maisterintutkinnon (ransk. Diplome de Licencié ès Sciences physiques). Matematiikan maisterintutkinto oli vielä kesken, sillä heikon taloudellinen tilanteen takia Skłodowska ei ollut pystynyt suorittamaan sitä loppuun. Sorbonnessa oli jo huomattu nuoren naisen kyvyt, ja ranskalaiset onnistuivat vaikuttamaan siihen, että Skłodowskalle myönnettiin stipendi. Ennen matematiikantutkinnon suorittamista ”Yhteisö kansallisen teollisuuden rohkaisemiseksi” oli pyytänyt Skłodowskaa tutkimaan erilaisten teräslaatujen magneettisia ominaisuuksia ja vertailemaan niitä teräslaatujen kemiallisiin rakenteisiin. Työtä varten hän tarvitsi laboratoriota, jota hän ryhtyikin seuraavaksi etsimään.[13] Hänen magnetismitutkimuksiaan johti maineikas fyysikko ja värivalokuvauksen kehittäjä Gabriel Lippmann.[14]

Pierre ja Marie Curie laboratoriossa.
Marie Curien Nobel-palkinnon diplomi.

Laboratorion etsimisen yhteydessä Skłodowskalle selvisi, että hänen tarpeisiinsa soveltuvan laitteiston hankkimiseen saattaisi löytyä apua itsekin magneettisia ilmiöitä tutkineelta Pierre Curielta. Sopiva laboratorio löytyi Pariisin Teollisuusfysiikan ja -kemian kunnallisesta koulusta (ransk. École Municipale de Physique et Chimie Industrielle, EPCI; nyk. ESPCI), jonka laboratoriotoimintaa Pierre itse johti. He tapasivat ensi kerran keväällä 1894, ja heidän suhteensa alkoi heti lämmetä. Pierrellä oli ollut 15 vuotta aiemmin jo suhde, mutta se oli päättynyt naisystävän kuolemaan. Siitä lähtien Pierre ei ollut erityisen kiinnostunut uuden suhteen rakentamisesta. Ennen Marieta hänen tapaamansa naiset eivät olleet lainkaan kiinnostuneita tieteestä, joka taas oli Pierren intohimon kohde.[13]

Kesällä 1894 Skłodowska matkusti takaisin kotimaahansa. Hänen tilanteensa oli kiusallinen, sillä hän oli suorittanut tutkinnon, jota hän alun perin oli hakemassakin, mutta samalla rakastunut. Skłodowskalla oli velvollisuudentunteita iäkästä ja huolenpitoa tarvitsevaa isäänsä kohtaan. Pierren lähettämät rakkauskirjeet vetosivat Marieen kuitenkin niin, että hän palasi syksyllä Ranskaan.[15] Päätös ei ollut helppo, sillä Skłodowska ajatteli haaveidensa Puolan itsenäisyydestä ja oman sisäisen puolalaisuutensa kuolevan, jos hän lähtisi Ranskaan. Vuoden kuluttua, 26. heinäkuuta 1895[16] vasta tohtoriksi valmistunut Pierre ja Marie saivat siviilivihkimyksen Pariisin Sceaux-lähiössä. Marie oli äitinsä kuoleman takia menettänyt roomalaiskatolisen uskonsa, ja Pierren perhe kyllä kuului protestantteihin, mutta he eivät muuten olleet kovin uskonnollisia. Häälahjaksi Pierre antoi vaimolleen polkupyörän. Häämatkansa he viettivät pyöräilemällä ympäri Ranskaa.[13] He muuttivat asumaan Rue de la Glacière 24:ssä sijainneeseen pieneen huoneistoon.[17]

Marie, Pierre ja Irene Curie.

Kahden uuden alkuaineen löytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marie Curie jatkoi magnetismitutkimuksiaan vuoteen 1897 saakka. Hän oli edellisenä vuonna hankkinut todistuksen, joka oikeutti hänet opettamaan fysiikkaa. Hän oli fysiikassa vuosikurssinsa paras ja matematiikassa toiseksi paras.[18] Curie oli tullut raskaaksi, ja esikoinen Irene, tuleva Nobel-palkinnon saaja, syntyi syyskuun alussa 1897. Samana vuonna, jona Irene syntyi, Marie suoritti kaksi tutkintoa, sai stipendin ja päätti tutkimuksensa karkaistujen teräslajien magneettisuudesta.[17]

Joulukuussa Marie aloitti oman väitöstyönsä kirjoittamisen. Hänen tutkimuskohteenaan olivat Henri Becquerelin vasta löytämät ”uraanisäteet” (radioaktiivisuus). Muu fyysikkoyhteisö sivuutti Becquerelin löydön, koska sitä kiinnostavampana pidettiin röntgensäteilyä, jonka saksalainen Wilhelm Röntgen oli havainnut muutama kuukausi ennen Becquerelia.[18]

Curien tehdessä väitöstyötään fysiikan maailmankuva muuttui. Vanhan atomikäsitteen, jonka mukaan atomi on jakamaton eikä sitä pienempiä osasia ole, murenemisesta oli ollut merkkejä jo vuoden 1897 aikana, kun J. J. Thomson suoritti omia kokeitaan katodiputkilla ja löysi elektronin. Tuolloin ei kuitenkaan vielä tunnettu atomin sisäistä rakennetta eikä siihen sitoutuneen energian määrää. Curiekaan ei vielä osannut arvata, mistä säteily oikein johtui. Hän ryhtyi tutkimaan kaikkia tuolloin tunnettuja alkuaineita. Vuonna 1898 hän havaitsi toriumin säteilevän uraaniakin enemmän. Toriumin ja uraanin aktiivisuutta kuvailevaksi sanaksi hän keksi ”radioaktiivisuuden”. Toriumin radioaktiivisuuden löytyminen antoi viitteitä siitä, että radioaktiivisuus johtui todella atomitason ilmiöstä.[19] Marien löydettyä ilmiön Pierre jätti omat kidetutkimuksensa ja ryhtyi auttamaan vaimoaan. Saman vuoden heinäkuun 18. päivänä he ilmoittivat löytäneensä uuden alkuaineen, poloniumin, jonka Marie oli nimennyt rakkaan isänmaansa Puolan mukaan.[17]. Samana vuonna he ilmoittivat löytäneensä toisenkin alkuaineen, radiumin.[18]

Marien Nobel-muotokuva 1903.

Väitöskirja ja fysiikan Nobel[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väitöstyö valmistui vasta kesäkuussa 1903, sillä uusien alkuaineiden löytäminen oli vienyt hänen kiinnostuksensa muualle, eikä hänellä ollut aikaa kirjoittaa tutkimusta. Curiet olivat ehtineet saada mainetta tiedepiireissä ympäri Eurooppaa. Nousujohteista uraa varjosti kuitenkin Marien isän kuolema sekä hänen sisarensa lapsen kuolema; myös Pierren terveys oli alkanut heiketä. Arvostusta oli kuitenkin tulossa vielä lisää joulukuussa 1903, kun Marielle myönnettiin Nobelin fysiikanpalkinto. Aiemmin Nobel-säätiö oli hakenut ehdokkaita vuoden 1903 nobelisteiksi, ja Ranskan tiedeakatemia ehdotti Henri Becquereliä ja Pierre Curieta. Marieta ei ehdotettu. Pierren saatua tiedon tästä hän ilmoitti kirjeitse ehdokaskomiteassa jäsenenä olleelle matemaatikko Magnus Gösta Mittag-Lefflerille, että ”jos todella kaavailette minua nobelistiksi, niin minä todella toivoisin teidän harkitsevan myös madame Curien ehdokkuutta kunnioittaaksenne hänen työtään radioaktiivisuuden parissa". Mittag-Leffler osasi vedota oikeisiin ihmisiin, ja juuri hänen ansiostaan Marie ja Pierre Curie saivat vuoden 1903 joulukuussa jaetun Nobelin fysiikanpalkinnon radioaktiivisuuden alalla tehdyistä keksinnöistä; toisen puolen sai Henry Becquerel.[20][21] Nobelin fysiikanpalkinnon ehdokaskomitea perusteli palkinnonsaajia tarkoin sanamuodoin. Sanaakaan radiumista tai poloniumista ei sanottu, koska Nobelin kemianpalkinnon ehdokaslautakunta oli viestittänyt, että Curie olisi korkealla kemianpalkinnon saajaksi, kun palkintoja tulevaisuudessa jaettiin. Lisäksi uusia alkuaineita oli kyetty eristämään vasta pieniä määriä.[21]

Palkinto jaettiin perinteen mukaisesti 10. joulukuuta 1903, mutta uupuneet Curiet eivät jaksaneet matkustaa Tukholmaan. Pierre ei myöskään liiemmin pitänyt julkisuudesta ja suurista tapahtumista. Nobelisteilta vaaditaan luennon pitämistä, missä he kuvailevat oman työnsä tärkeyttä. Luennon vuoksi Curiet kuitenkin tekivät matkan Ruotsiin vuonna 1905. Pierren pitämässä luennossa hän erottaa selvästi, mikä osa oli Marien ansiota ja mikä yhteistä. Nobel-palkinto oli perheelle erittäin tervetullut, sillä palkinnon ohella nobelisteille annettiin suurehko rahasumma, puolet Nobelista merkitsi 70 000 silloista kultafrangia (vuoden 1903 kurssilla 141 358 kruunua, vuoden 2008 kurssilla noin 743 000 €). Palkinnon myötä Ranskan tiedepiireissä molempia alettiin todella arvostaa. Palkintorahan turvin uutta kunnollista laboratoriota alettiin rakentaa vuonna 1904, ja se valmistui 1906. Marie tuli jälleen raskaaksi, ja perheeseen syntyi toinenkin lapsi, Ève. Curien pariskunnan saama julkisuus vaikutti ratkaisevasti heidän työhönsä. Marie Curie oli kesästä 1898 kesään 1904 julkaissut 25 artikkelia, mutta seuraavan kahden vuoden aikana hän ei julkaissut ainuttakaan. Valinta Ranskan tiedeakatemiaan vuonna 1905 kohensi hänen innokkuuttaan hyvin vähän.[21]

Puolison kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pierre Curie kuoli yllättäen vuonna 1906 jäätyään torstaina 19. huhtikuuta hämärässä, rankkasateisessa Pariisissa armeijanvarusteita kuljettaneiden hevosvankkureiden alle. Hän huomasi vastaantulevat vankkurit liian myöhään, ja katu oli liian kapea väistämiseen. Hän yritti tarttua hevosen kaulaan, mutta hevonen nousi takajaloilleen ja Pierre Curie menetti tasapainonsa ja kaatui. Raskaitten kuormarattaiden pyörä vyöryi hänen päänsä yli, ja hän kuoli heti.[22] Marie kuuli lounasaikaan sattuneesta tapauksesta vasta illalla. Kuukauden kuluttua Sorbonnen yliopisto tarjosi Marielle virkaa, ja hänen toivottiin jatkavan Pierren jalanjäljillä vaikka häntä ei heti nimettykään professoriksi. Mariesta tuli Sorbonnen ensimmäinen naisprofessori vuonna 1908.[23]

Marie Curie työnsä ääressä.

Skandaaleja ja toinen Nobel-palkinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesällä 1906 lordi Kelvin kirjoitti The Times -lehdelle, että hänen mielestään radium ei ole laisinkaan uusi alkuaine vaan lyijystä ja viidestä heliumatomista koostuva yhdiste. Curie ryhtyi heti toimiin Kelvinin väitteen kumoamiseksi, sillä se voisi olla suuri takaisku radioaktiivisuuden tutkimiselle. Curien apuna oli André Debierne. Yhdessä he onnistuivat osoittamaan Kelvinin olleen väärässä ja radiumin olevan alkuaine. Curie perusti Pariisiin samalla Radium-instituutin Pierren muistoksi. Rahoitusta hän sai yhdysvaltalaiselta teollisuusyrittäjä Andrew Carnegielta ja ranskalaisilta poliitikoilta, joihin Curien sisäpiirillä oli hyvät välit. Töiden käydessä rasittaviksi Curie keskittyi laboratorioon ja opetustyöhön Sorbonnessa ja luopui naisopettajien kouluttamisesta Sèvresin koulussa.[24]

Lehdistö oli tarkkaillut kiinnostuneena puolalaista maahanmuuttajaa ja etevää tieteilijää jo vuodesta 1902 lähtien. Erityisen tarkan silmän alle Curie joutui vuonna 1910 hakiessaan fyysikon paikkaa Ranskan tiedeakatemiassa. Paikkaan otettiin vain yksi fyysikko, ja Curien kilpailijana oli langatonta lennätintä kehittänyt Edouard Branly. Ranskalaiset patriootit tukivat vahvasti Branlyn valintaa, sillä heitä harmitti edelleen Guglielmo Marconin saama Nobel-palkinto vuonna 1909 langattoman lennättimen eli radion keksimisestä. Myös Ranskan konservatiiviset roomalaiskatoliset menivät Branlyn taakse, sillä hän oli paavin suosiossa ja opetti Ranskan suurimpiin kuuluvassa katolisessa oppilaitoksessa. Ranskan oikeistolainen lehdistö levitti tahallisesti tietoa Curien olevan juutalainen eikä siis heidän mukaansa ”oikea ranskalainen”.[25]

Curie oli kuitenkin agnostikko ja entinen roomalaiskatolinen uskovainen, mutta se ei haitannut, ja juutalaisväitteet pysyivät elossa vielä pitkän aikaa. Excelsior-lehti hyökkäsi voimakkaasti Curieta vastaan rasistisilla kommenteilla, jotka perustuivat Curien kasvonpiirteiden analysointiin. Liberaalilehdistö tuki Curien valintaa, mutta oikeistolaislehdet olivat onnistuneet vahingoittamaan Curien julkisuuskuvaa tarpeeksi, ja Branly valittiin 23. tammikuuta 1911 suoritetussa äänestyksessä kahden äänen enemmistöllä.[25]

Jo kesällä 1911 alkoi levitä huhuja Curien ja fyysikko Paul Langevinin suhteesta. Huhujen alettua Langevinin vaimo pani avioeron vireille. Antisemitistinen lehdistö jatkoi Curien painostamista väittäen Langevinin ja Curien suhteen alkaneen Pierren ollessa vielä elossa ja tämän kuoleman olleen todellisuudessa itsemurha. Väitteet saivat lisäpontta, kun Marie ja Paul osallistuivat ensimmäiseen Solvay-konferenssiin Brysselissä syksyllä 1911.[25] Curie kärsi munuaisvaivoista ja lehdistön painostuksen takia ajoittaisesta masennuksesta.[26]

Vuonna 1911 Curie vastaanotti Tukholmasta saapuneen tiedotteen, jossa kerrottiin hänen saavan Nobelin kemianpalkinnon löytämiensä alkuaineiden ansioista. Alkuaineet tarjosivat tärkeää tietoa atomien luonteesta, mutta myös Maan entistä tarkempi iänmääritys oli mahdollista. Palkinnon hän sai joulukuussa vuonna 1911.[27]

Ensimmäinen maailmansota ja sen jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen maailmansota syttyi kesällä 1914, ja Saksa julisti Schlieffen-suunnitelman mukaisesti sodan Ranskalle. Pariisiin ensimmäiset pommit pudotettiin 2. syyskuuta. Tällä välin Curien perustaman Radium-instituutin rakennustyöt olivat valmistuneet, mutta tutkimustoiminta pääsi alkuun vasta sodan päätyttyä. Useimmat tukijat olivat rintamalla, ja Curie itsekin käytti osaamistaan sotaponnisteluihin.[28]

Curie otti aktiivisen roolin kotirintamalla ymmärrettyään voivansa pelastaa ranskalaisten sotilaiden henkiä röntgenkuvauksella. Ranskan valtion ja Punaisen Ristin tukemana muutamia autoja varustettiin röntgenlaitteilla. Vuoden 1914 lokakuuhun mennessä näitä petites Curies -nimisiä (suom. pikkucuriet) röntgenautoja oli valmistunut 20 kappaletta. Sodan alussa Curie vastasi yksin autojen toiminnasta. Röntgenlaitteisto oli Curielle kuitenkin vielä suhteellisen uusi asia, vaikka hän oli jo ehtinyt luennoida röntgensäteilystä Sorbonnessa. Ensimmäisen maailmansodan aikana Curie oppi myös ajamaan autoa. Iréne-tytär oli auttamassa äitiään haavoittuneiden sotilaitten hoitamisessa. Ranskan valtio palkitsi Irénen kultamitalilla, mutta Marie ei vastaavaa virallista tunnustusta saanut.[28]

Töitä 20 autosta ja lähes 200 näille varatusta hoitopisteestä oli liikaa kahdelle henkilölle, joten Curie valjasti Radium-instituutin naisten kouluttamiseen vuonna 1916. Lähes 150 naista sai sodan aikana röntgenapulaisen koulutuksen. Curie auttoi haavoittuneita sotilaita myös myymällä molemmat Nobel-palkintonsa ja osti saamillaan rahoilla sidetarpeita. Sota päättyi vuoden 1918 lopulla, mutta Curie jatkoi humanitaarista toimintaansa vielä pitkälle seuraavaan vuoteen.[29]

Curieta alkuvuodesta 1921 tapaamassa käynyt yhdysvaltalainen naistenlehdentoimittaja William Brown Meloney kysyi, mitä hän ja hänen ystävänsä voisivat tehdä arvostamansa tutkijan hyväksi. Lähinnä mitä hän ottaisi, jos saisi vapaasti valita. Marie Curie vastasi, että kipeimmin olisi tarvetta grammalle radiumia. Sen avulla hän pystyisi toteuttamaan monia vielä ajatuksen asteella olevia töitä. Meloney järjesti kampanjan radiumin keräämiseksi.[30] Vielä samana vuonna Curie sai kutsun Yhdysvaltoihin. Presidentti Warren G. Harding luovutti hänelle henkilökohtaisesti amerikkalaisten naisjärjestöjen keräämän gramman puhdasta radiummetallia.[27] Ranskalaisten virkamiesten saatua tietää Yhdysvaltain presidentin antamasta ”huomionosoituksesta” heille tuli kiire järjestää Curielle hyvitykseksi kunnialegioonan kunniamerkki, mutta Curie kieltäytyi siitä kuten hänen miehensäkin oli tehnyt.[30] Marie Curien maine oli noussut, koska radiumia pidettiin todellisena ihmeaineena, joka parantaisi vaikeita sairauksia.[31]

Marie Curie

Säteilyn aiheuttama harmaakaihi alkoi sodan jälkeen heikentää hänen näköään. Leikkauksella ja erikoissilmälaseilla näkö onnistuttiin pelastamaan, ja uusilla tuhkanharmaiksi muuttuneilla silmillään hän seurasi valppaasti kokeita entiseen tapaan. Hänen omasta tahdostaan asia salattiin kuolemaan asti. Lääkärit lähtivät silkasta arvonannosta mukaan juoneen ja potilas esiintyi sairaalassa niin sanottuna hyväntekeväisyyspotilaana eli iäkkäänä, varattomana naisena nimellä ”madame Carré”. Erikoissilmälasit hankittiin kiertoteitse.[32]

Curie jatkoi aktiivisesti uraansa ensimmäisen maailmansodan jälkeenkin, ja vuosina 1919–1934 hän kirjoitti 483 julkaisua. Puhtaan aktiniumin ja poloniumin eristäminen nousivat hänen mielenkiintonsa kohteiksi. Pariisiin perustetusta Radium-instituutista muodostui yksi maailman johtavimmista radioaktiivisuuden tutkimuskeskuksista. Vain Cambridgen Cavendish Laboratory, Berliinin Kaiser Wilhelm -kemiainstituutti ja Wienin Radium-instituutti kykenivät samalle tasolle.[33]

Curien terveys heikkeni äkisti vuonna 1934. Hän tapasi viimeisen kerran sisarensa pääsiäisenä, ja laboratoriossa hän kävi viimeisen kerran toukokuussa. Lääkärit eivät kyenneet diagnosoimaan, mikä häntä vaivasi, mutta häntä kehotettiin menemään terveyskylpylään Sveitsin rajan tuntumaan. Geneveläiselle asiantuntijalle selvisi, että Curiella oli aplastinen anemia, jossa luuytimet eivät kykene tuottamaan tarpeeksi verisoluja. Curie kuoli Sancellemozin terveyskylpylässä Passyn kylässä perjantaina 6. heinäkuuta 1934 kello 12.[34] Curie haudattiin kaksi päivää myöhemmin Sceaux'n hautausmaalle aviomiehensä vierelle, ja 60 vuotta myöhemmin sekä Marie että Pierre Curie haudattiin uudelleen Panthéoniin.[35]

Merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marie Curien radioaktiivisuuteen liittyvät tutkimukset toivat hänelle mainetta sekä fysiikassa että kemiassa, ja johtivat kahteen Nobelin palkintoon.[36] Hän keksi sanan radioaktiivisuus kuvailemaan havaitsemiaan uraanin ominaisuuksia. Curien hypoteesi, että radioaktiivisuus johtui atomitason ilmiöstä, oli mukana fysiikan maailmankuvan murroksessa: atomeilla, joiden oltiin ajateltu olevan aineen pienimpiä, jakamattomia osasia, olikin sisäinen rakenne.[19]

Curie oli merkittävä henkilö myös lääketieteen historiassa.[36] Hänen löytämäänsä radiumia käytettiin aikoinaan laajasti syövän ja iho-ongelmien hoitamisessa. Maailmansodan aikana hän kehitti siirrettäviä röntgenlaitteistoja, joilla paikallistettiin luoteja ja sirpaleita haavoittuneiden päästä ja vartalosta, ja koulutti niitä käyttäviä hoitajia.[37]

Marie Curie oli ensimmäinen nainen joka sai Nobelin, ja toistaiseksi ainoa nainen joka on saanut kaksi Nobelia.[38] Tuohon aikaan naisten äänioikeudesta keskusteltiin paljon, ja vaikka Curie ei aktiivisesti osallistunut kampanjointiin sen puolesta, hänen saavutuksensa ja palkintonsa rohkaisivat monia.[37]

Palkinnot ja huomionosoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nobel-palkintojen lisäksi Curie on saanut muitakin merkittäviä huomionosoituksia. Alkuaine curium on nimetty Marie ja Pierre Curien mukaan. Magnetismiin liittyvät termit Curie-piste ja Curien laki on nimetty Pierre Curien mukaan. Euroopan kemikaalivirasto (ECHA) nimesi konferenssikeskuksensa Marie Skłodowska Curien mukaan 7. marraskuuta 2011[39].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Richard Francis Mould: The discovery of radium in 1898 by Marie Sklodowska-Curie (1867–1934) and Pierre Curie (1859–1906) with commentary on their life and times (Artikkelissa mainitaan sivulla 1234 Becquerel Curien väitöstyönohjaajana, mutta eräät muut lähteet mainitsevat ohjaajaksi Gabriel Lippmannin. Esim. American Institute of Physics History Centerin elämäkerta.) The British Journal of Radiology. Viitattu 31.7.2008. (englanniksi)
  2. Koukku, Tuula: Marie Curie – kahden nobelin nainen Tiede.fi. 25.9.2012. Sanoma Magazines Finland. Viitattu 7.11.2013.
  3. R. F. Mould: The discovery of radium in 1898 by Marie Sklodowska-Curie (1867–1934) and Pierre Curie (1859–1906) with commentary on their life and times (Sivulla 1230.) The British Journal of Radiology. Viitattu 31.7.2008. (englanniksi)
  4. Dry & Seifert, s. 2
  5. Dry & Seifert, s. 1
  6. Marie Sklodowska Curie - "Scientist Ahead of Her Time" Marie Sklodowska Curie Foundation. Viitattu 14.7.2012. (englanniksi)
  7. a b Dry & Seifert, s. 3
  8. Richard Francis Mould: ”2. luku, sivulla 4”, A Century of X-rays and Radioactivity in Medicine. CRC Press, 1993. ISBN 978-075-03022-4-1. (englanniksi)
  9. a b Marie Curie – Polish Girlhood (1867–1891) The American Institute of Physics. Viitattu 28.7.2008. (englanniksi)
  10. Dry & Seifert, s. 5
  11. a b c d Marie Curie – Polish Girlhood (1867–1891): The Governess AIP History Center. Viitattu 9.7.2012. (englanniksi)
  12. Eve Curie s. 111
  13. a b c d A Student in Paris (1891–1897) The American Institute of Physics. Viitattu 28.7.2008. (englanniksi)
  14. R. F. Mould, s. 1233
  15. Dry & Seifert, s. 20
  16. Curie-instituutti ilmoittaa päiväksi 26. heinäkuuta, mutta esimerkiksi Encyclopaedia Britannican mukaan päivä oli 25. heinäkuuta
  17. a b c Eve Curie s. 113
  18. a b c Nanny Fröman: Marie and Pierre Curie and the Discovery of Polonium and Radium nobelprize.org. Viitattu 9.7.2012. (englanniksi)
  19. a b Marie Curie –Research Breakthroughs (1874–1904) X-rays and Uranium Rays The American Institute of Physics. Viitattu 9.7.2012. (englanniksi)
  20. Eve Curie s. 116
  21. a b c Marie Curie – The Nobel Prize and Its Aftermath The American Institute of Physics. Viitattu 29.7.2008. (englanniksi)
  22. Eve Curie s. 119
  23. Marie Curie: Tragedy and adjustment (1906–1910) The American Institute of Physics. Viitattu 30.7.2008. (englanniksi)
  24. Tragedy and Adjustment: Life goes on American Institute of Physics. Viitattu 9.7.2012. (englanniksi)
  25. a b c Marie Curie - Scandal and Recovery American Institute of Physics. Viitattu 9.7.2012. (englanniksi)
  26. Scandal and recovery - Illness and rebirth American Institute of Physics. Viitattu 9.7.2012. (englanniksi)
  27. a b Marie Curie (From Nobel Lectures, Chemistry 1901-1921, Elsevier Publishing Company, Amsterdam, 1966) Nobelprize.com. Viitattu 9.7.2012. (englanniksi)
  28. a b Marie Curie: War Duty (1914–1919) Radiology at the Front The American Institute of Physics. Viitattu 31.7.2008. (englanniksi)
  29. Marie Curie: War Duty (1914–1919) A Military Radiotherapy Service The American Institute of Physics. Viitattu 31.7.2008. (englanniksi)
  30. a b The Marie Curie Radium Campaign Marie Curie and the Science of Radioactivity. American Institute of Physics. Viitattu 9.7.2012. (englanniksi)
  31. Corinna Wu: Madame Curie's Not-So-Magic Pill CR Magazine - Cancer Today. 2007. American Association for Cancer Research AACR. Viitattu 14.7.2012. (englanniksi)
  32. Eve Curie: Äitini Marie Curie
  33. A World Center for the Study of Radioactivity The American Institute of Physics. Viitattu 9.7.2012. (englanniksi)
  34. Eve Curie s. 122
  35. Marie Curie Enshrined in Pantheon NY Times. 1995. Viitattu 9.7.2012. (englanniksi)
  36. a b Marie Curie History Learning Site. Viitattu 22.7.2012.
  37. a b About Marie Curie Modern American Poetry. Viitattu 22.7.2012.
  38. Marie Curie Encyclopedia Britannica. Viitattu 22.7.2012. (englanniksi)
  39. Inauguration of the Marie Skłodowska Curie Conference Centre at ECHA International year of Chemistry 2011. 9.10.2011. Viitattu 28.5.2012. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Brian, Denis: The Curies: A Biography of the Most Controversial Family in Science. Wiley, 2005. ISBN 978-047-12739-1-2.
  • Dry, Sarah & Seifert, Sabine: Curie. Haus Publishing, 2003. ISBN 978-190-43412-9-1.
  • Ogilvie, Marilyn Bailey: Marie Curie: A Biography. Greenwood Publishing Group, 2004. ISBN 978-031-33252-9-8.
  • Curie, Éve et al.: Madame Curie. Suomeksi Äitini Marie Curie (WSOY). Doubleday, Doran & Company, 1939.
  • Quinn, Susan: Marie Curie: Elämä. (Marie Curie: A life, 1995.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 2001. ISBN 952-5202-52-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Marie Curie.