John Bardeen
| John Bardeen | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 23. toukokuuta 1908 Madison, Yhdysvallat |
| Kuollut | 30. tammikuuta 1991 (82 vuotta) Boston, Yhdysvallat |
| Kansalaisuus |
 Yhdysvaltalainen |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot |
Wisconsinin yliopisto Princetonin yliopisto |
| Väitöstyön ohjaaja | Eugene Wigner |
| Instituutti |
University of Illinois at Urbana-Champaign Bell Labs |
| Tutkimusalue | Fysiikka |
| Tunnetut työt |
Transistori BCS-teoria |
| Palkinnot |
 Nobelin fysiikanpalkinto (1956, 1972)Franklin-mitali (1975) |
John Bardeen (23. toukokuuta 1908 – 30. tammikuuta 1991)[1] oli yhdysvaltalainen fyysikko. Hän on ainoa, joka on saanut Nobelin fysiikanpalkinnon kahdesti, ensin transistorista 1956 ja sitten suprajohtavuuden BCS-teoriasta 1972.[2][3]
Bardeen opiskeli diplomi-insinööriksi Wisconsinin yliopistossa, meni töihin öljy-yhtiöön, kyllästyi työhön ja meni jatkamaan opintojaan Princetonin yliopistoon. Siellä hän opiskeli sekä matematiikkaa että fysiikkaa ja väitteli matemaattisesta fysiikasta 1936. Hänen kiinteän olomuodon fysiikkaan liittyvän väitöskirjansa ohjasi Eugene Wigner, joka palkittiin myöhemmin Nobelin fysiikanpalkinnolla. Sodan jälkeen Bardeen meni töihin Bell Labsiin.
Bell Labsissa Bardeen ja Walter Brattain keksivät kärkitransistorin, jota he esittelivät vuonna 1947.[4] Tämän jälkeen William Shockley kehitti liitostransistorin.[5] Shockley, Bardeen ja Brattain saivat Nobelin fysiikanpalkinnon vuonna 1956 transistorin kehittämisestä ja puolijohteita koskevista tutkimuksistaan.[2]
Bardeen palasi akateemiseen maailmaan 1951 siirtyessään Illinoisin yliopistoon Urbana-Champaigniin. Hänen ensimmäinen jatko-opiskelijansa oli Nick Holonyak, joka keksi myöhemmin LEDin. Bardeen työskenteli Leon Cooperin ja Robert Schriefferin kanssa kehittääkseen suprajohtavuudelle mikroskooppisen teorian, joka perustuisi aineen perusosasten, elektronien ja atomiydinten ominaisuuksiin. He julkaisivat teoriansa vuonna 1957.[6] Tämä työ, jota kutsutaan heidän nimiensä alkukirjainten mukaan BCS-teoriaksi, toi Bardeenille, Cooperille ja Schriefferille Nobelin palkinnon vuonna 1972.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ John Bardeen
- ↑ a b The Nobel Prize in Physics 1956 nobelprize.org. Viitattu 9.7.2012.
- ↑ a b The Nobel Prize in Physics 1972 nobelprize.org. Viitattu 9.7.2012.
- ↑ 1947: Invention of the Point-Contact Transistor Computer History Museum. Viitattu 16.8.2017. (englanniksi)
- ↑ 1948: Conception of the Junction Transistor computerhistory.org. Viitattu 22.10.2021. (englanniksi)
- ↑ J. Bardeen, L. N. Cooper, J. R. Schrieffer: Microscopic Theory of Superconductivity. Physical Review, 1.4.1957, 106. vsk, nro 1, s. 162–164. doi:10.1103/PhysRev.106.162. Artikkelin verkkoversio.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Hoddeson, Lillian & Daitch, Vicki: True Genius : the Life and Science of John Bardeen. Joseph Henry Press, 2002. ISBN 978-0309095112. Teoksen verkkoversio.
| ||||||||||||||||||||||||||
