David Gross

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
David Jonathan Gross
David Gross cropped.JPG
Syntynyt 19. helmikuuta 1941
Washington D.C., Yhdysvallat
Asuinpaikka Yhdysvallat
Kansallisuus Yhdysvaltalainen
Tutkimusala Fysiikka
Instituutti Kalifornian yliopisto, Santa Barbara
Harvardin yliopisto
Princetonin yliopisto
Tutkinnot Jerusalemin yliopisto
Väitöstyön ohjaaja Geoffrey Chew
Oppilaat Frank Wilczek
Edward Witten
Tunnustukset Nobel-palkinto Nobelin fysiikanpalkinto (2004)

David Jonathan Gross (s. 19. helmikuuta 1941 Washington, D.C.) on yhdysvaltalainen fysiikan professori Kavli Institutessa Kalifornian yliopistossa, Santa Barbarassa. Hän sai Nobelin fysiikanpalkinnon vuonna 2004 yhdessä David Politzerin ja entisen oppilaansa Frank Wilczekin kanssa. He saivat palkinnon vahvaa vuorovaikutusta koskevasta tutkimuksestaan. Gross tunnetaan myös säieteorioiden tutkimuksestaan.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

David Gross varttui Washington D.C:n lähiöissä. Hänen isovanhempansa olivat muuttaneet Yhdysvaltoihin Itä-Euroopasta. Grossin perheen lapsia rohkaistiin lukemaan paljon ja osallistumaan älyllisiin keskusteluihin.[1]

Vuonna 1955 perhe muutti Jerusalemiin, ja David Gross kävi siellä koulunsa loppuun heprean kielellä ja suoritti alemman korkeakoulutukinnon paikallisessa yliopistossa. Hän jatkoi opintojaan Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä, joka oli siihen aikaan alkeishiukkasten tutkimuksen keskus. Sieltä hän siirtyi Harvardiin ja 1969 Princetoniin. Hän sai monia innostavia opiskelijoita kuten Frank Wilczek ja keskittyi kvanttiväridynamiikkaan. 1980-luvun alussa hän siirtyi säieteorian pariin.[1]

Vuonna 1997 Gross aloitti Santa Barbarassa Kavli-instituutin Teoreettisen fysiikan laitoksen johtajana.[1][2]

Gross on ollut kahdesti naimisissa ja hänellä on kaksi tytärtä.[1]

Merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gross, Wilczek ja Polizer saivat Nobelin palkinnon löytämästään asymptoottiseksi vapaudeksi kutsutusta kvarkkien ominaisuudesta, joka on pohjana kvanttiväridynamiikan teorialle. Sen avulla fyysikot saivat täydennettyä hiukkasfysiikan standardimallin, joka kuvaa kaikki alkeishiukkaset ja niiden keskinäiset vuorovaikutukset.[3]

Gross oli myös yksi vuonna 1987 julkaistun supersäieteorian kehittäjistä.[3] Säieteorian mahdolliset käytännön sovellukset ovat vielä kaukana tulevaisuudessa, mutta säieteoria saattaa olla paras yritys ymmärtää maailmankaikkeuden pohjimmaista rakennetta.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Autoiography Nobelprize.org - The Official Web Site of the Nobel Foundation. Viitattu 23.7.2012. (englanniksi)
  2. Dr. David Gross Faculty Members. Kavli Institute. Viitattu 23.7.2012.
  3. a b David J. Gross Encyclopedia Britannica. Viitattu 23.7.2012.
  4. Viewpoints on String Theory (Davif Grossin haastattelu) The Elegant Universe. PBS. Viitattu 23.7.2012. (englanniksi)