Samuel Chao Chung Ting

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Samuel Chao Chung Ting
丁肇中
Samuel ting 10-19-10.jpg
Syntynyt 27. tammikuuta 1936
Ann Arbor, Yhdysvallat
Asuinpaikka Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Kiinan tasavalta
Kansallisuus Yhdysvaltain lippu Yhdysvaltalainen
Tutkimusala Fysiikka
Instituutti CERN
Columbian yliopisto
MIT
Michiganin yliopisto
Tutkinnot Michiganin yliopisto
Väitöstyön ohjaaja L. W. Jones, M. L. Perl
Tunnetuimmat työt ψ-hiukkasen löytäminen
Tunnustukset Nobel-palkinto Nobelin fysiikanpalkinto (1976)
Ernest Orlando Lawrence palkinto (1976)
De Gasperi palkinto (1988)

Samuel Chao Chung Ting (s. 27. tammikuuta 1936) on Yhdysvalloissa syntynyt kiinalais-yhdysvaltalainen fyysikko. Tingille ja Burton Richterille myönnettiin vuonna 1976 Nobelin fysiikanpalkinto ψ-hiukkasen löytämisestä.[1]

Tingin vanhemmat olisivat toivoneet pojan syntyneen Kiinassa, mutta vanhempien olleessa Yhdysvalloissa synnytys käynnistyi ja pojasta tuli samalla yhdysvaltalainen. Tingin molemmat vanhemmat olivat töissä, eikä heillä ollut tarpeeksi aikaa kasvattaa poikaansa, joten kasvatus annettiin äidin puoleisen isoäidin harteille. 20-vuotiaana Ting päätti muuttaa Yhdysvaltoihin ja hankkia siellä koulutuksen. Vanhempiensa suhteiden avulla hän pääsi opiskelemaan Michiganin yliopistoon. Hän valmistui filosofian tohtoriksi vuonna 1962.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The Nobel Prize in physics 1976 (lehdistötiedote, haastattelu ja valokuvia) The Official Web Site of the Nobel Foundation. Viitattu 22.7.2012. (englanniksi)
  2. * Biografia Nobel-säätiön sivuilla (englanniksi)
Tämä tieteenharjoittajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.