Herbert Kroemer

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Herbert Kroemer
Syntynyt 25. elokuuta 1928
Weimar, Saksa
Asuinpaikka Saksan lippu Saksa
Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Kansallisuus Yhdysvaltain lippuYhdysvaltalainen
Tutkimusala Fysiikka
Instituutti Kalifornian yliopisto, Santa Barbara
Coloradon yliopisto
Tutkinnot Göttingenin yliopisto
Tunnustukset Nobel-palkinto Nobelin fysiikanpalkinto (2000)

Herbert Kroemer (Herbert Krömer) (s. 25. elokuuta 1928) on saksalaissyntyinen yhdysvaltalainen fyysikko, joka on tutkinut ja kehittänyt puolijohdekomponentteja kuten transistoreja. Hän sai yhdessä Žores Alfjorovin kanssa puolet Nobelin fysiikanpalkinnosta vuonna 2000 puolijohteiden heterostruktuurien kehittämisestä nopeisiin ja optoelektroniikan komponentteihin. Toinen puoli palkinnosta meni Jack Kilbylle.[1] Näiden kolmen työ loi perustaa modernille mikropiirien, tietokoneiden ja informaatioteknologian aikakaudelle.[2]

Herbert Krömer varttui saksalaisessa Weimarin kaupungissa. Hänen vanhempansa olivat kunnianhimoisia ja määrätietoisia ja halusivat tarjota lapsillleen mahdollisimman hyvän koulutuksen. lahjakkaalla Herbert-pojalla oli koulussa tylsää ja hän keksi kaikenlaisia koiruuksia, josta seurasi lukuisia päiväkirjamuistutuksia[3]

Krömer väitteli vuonna 1952 (vain 24-vuotiaana) Göttingenin yliopistossa. Hän työskenteli ensin puolijohdeasiantuntijana Saksan teleliikennelaitoksella ja siirtyi sieltä Yhdysvaltoihin RCA:n laboratorioihin. Siellä hän kirjoitti ensimmäiset julkaisunsa heterostruktuurisista bipolaarisista transistoreista.[3] Hän jatkoi työskentelyään Varian Associatesilla Kaliforniassa. Vuonna 1966 hänestä tuli sähkötekniikan professori Coloradon yliopistossa, ja vuodesta 1976 hänen työnantajansa oli Kalifornian yliopisto, Santa Barbara.[2]

Krömerin vuonna 1957 julkaisemat tulokset heterostruktuurisista trasnsistoreista eli sellaisista, joissa yhdistetään kahta puolijohdetta olivat ylivertaisia aikaisempiin rakenteisiin verrattuna varsinkin silloin kun tarvittiin korkeita taajuuksia. Žores Alfjorovin ryhmä sovelsi Krömerin tuloksia käytännössä vuonna 1966. Myöhemmin osoitettiin että uudentyyppiset transistorit saattoivat toimia satakertaisilla taajuuksilla aikaisempiin verrattuina, ja ne toimivat paremmin myös vahvistimina. Alfjorov rakensi myös heterostruktuureja hyödyntävän laserin. Valokuitu pohjautuu näihin keksintöihin, joita sovelletaan monissa elektronisissa laitteissa.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The Nobel Prize in Physics 2000 Nobelprize.org
  2. a b c Herbert Kroemer Encylopedia Britannica. Viitattu 26.8.2012.
  3. a b Autobiography Nobelprize.com. Nobel-komites. Viitattu 26.8.2012.