Clinton Davisson

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Clinton Joseph Davisson
Clinton Davisson (vas.) ja Lester Germer (oik.)
Clinton Davisson (vas.) ja Lester Germer (oik.)
Syntynyt 22. lokakuuta 1881
Bloomington, Yhdysvallat
Kuollut 1. helmikuuta 1958
Charlottesville, Yhdysvallat
Asuinpaikka Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Kansallisuus Yhdysvaltain lippu Yhdysvaltalainen
Tutkimusala Fysiikka
Instituutti Bell Labs
Carnegie Institute of Technology
Väitöstyön ohjaaja Owen Willans Richardson
Tunnustukset Nobel-palkinto Nobelin fysiikanpalkinto (1937)

Clinton Joseph Davisson (22. lokakuuta 18811. helmikuuta 1958) oli yhdysvaltalainen fyysikko, joka teki pitkän uran tutkijana Bell Labsissä. Hänet palkittiin Nobelin fysiikanpalkinnolla 1937 yhdessä G.P. Thomsonin kanssa.[1] He keksivät elektronien diffraktion kiteistä eli elektronidiffraktion toisistaan riippumatta.

Opinnot ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Davisson aloitti akateemiset opiskelunsa Chicagon yliopistossa 1902. Seuraavana vuonna hän joutui kuitenkin keskeyttämään opinnot rahan puutteessa ja meni takaisin kotikaupunkiinsa töihin puhelinyhtiöön. Opiskelujensa aikana hän oli tutustunut professori Robert A. Millikaniin, jonka suosituksilla Davisson sai fysiikan assistenttuurin Purduen yliopistosta vuoden 1904 tammikuussa. Kesäkuussa hän kuitenkin palasi takaisin Chicagoon. Seuraavan vuoden syyskuussa Millikan suositteli häntä osa-aikaisen opettajan virkaan Princetonin yliopistoon ja siellä Davisson jatkoikin opiskelujaan saaden päätökseen tohtorin tutkintonsa 1911 pääasiassa professori Owen Willans Richardsonin ohjauksessa.

Työskenneltyään useampia vuosia Carnegie Institute of Technologyssä Pittsburghissa ja yhden kesän J.J. Thomsonin alaisuudessa Cavendish-laboratoriossa, Davisson meni 1917 töihin yhtiöön nimeltä Western Electric Company (sittemmin Bell Laboratories) New Yorkiin. Hän työskenteli yhtiön teknisellä osastolla tutkijana ja vuonna 1927 hänen C.H. Kunsmanin ja L.H. Germerin kanssa tekemät koneensa johtivat elektronidiffraktion keksimiseen. J. J. Thomsonin poika G. P. Thomson keksi saman ilmiön Davissonista riippumatta. Thomson ja Davisson palkittiin elektronidiffraktion keksimisestä Nobelin fysiikanpalkinnolla 1937.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Arun Agarwal: Nobel Prize Winners in Physics, s. 125. APH Publishing, 2008. ISBN 9788176487436. Google book (limited preview). (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä tieteenharjoittajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.