Tietotekniikka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tietotekniikka, informaatioteknologia (vanh. automaattinen tietojenkäsittely tai ATK[1]) tarkoittaa tietokoneiden ja digitaalisen tietoliikenteen avulla tehtävää tietojen muokkaamista, siirtoa, tallennusta ja hakua. Myös nimitystä IT[1] (informaatioteknologia tai information technology) käytetään. Suomenkielisissäkin yhteyksissä tietotekniikkaan viitataan usein englanninkielisellä lyhenteellä ICT[1] (information and communications technology, suomeksi tieto- ja viestintäteknologia). Näistä varsinkin jälkimmäisen käyttö on viime vuosina yleistynyt nopeasti erityisesti talouselämässä.

Tietotekniikan historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tietokonetekniikka alkoi 1880-luvulla reikäkorteista ja reikäkorttikoneista. Ensimmäinen sovellus oli Yhdysvaltain vuoden 1890 väestönlaskenta. 1940-luvulla kehitettiin päättelyitä ja laskutehtäviä suorittavia laskukoneita. Ne oli tehty toimimaan ennen transistorien aikakautta radioputkilla tai jopa releillä. Laitteet olivat suuria, tyypillisesti huoneen kokoisia. Tietotekniikan varhaishistoria onkin tietokoneiden historiaa.

Myöhempi, transistoreista rakennettuihin tietokoneisiin nojaavan tietotekniikan historia voidaan esittää viiden toisiaan seuranneen ja täydentäneen "sukupolven" muodossa.

Ensimmäisen sukupolven tietokoneet sijaitsivat lasiseinäisissä konesaleissa. Ne olivat hierarkkisten organisaatioiden keskitetyn vallan välikappaleita suurten ja monimutkaisten kaupallis-hallinnollisten tietojärjestelmien työjuhtina. Ne loivat ympärilleen teollisuuden, jossa IBM:n asema oli vahva.lähde?

Toisen sukupolven pientietokoneiden läpimurto 1970-luvun alussa siirsi tietokoneet konesaleista esimerkiksi suunnittelutoimistoihin ja laboratorioihin ja synnytti sivutuotteenaan hakkerikulttuurin. Tämän sukupolven airuita olivat DEC, HP ja monet muut pienet ja vikkelät toimijat. Myös UNIX oli tämän sukupolven luomus.lähde?

Kolmas sukupolvi eli henkilökohtainen tietokone PC siirsi 1980-luvulla tietotekniikan insinöörien otteesta muillekin käyttäjille, jotka alkoivat soveltaa sitä esimerkiksi tekstinkäsittelyyn ja taulukkolaskentaan.lähde? IBM loi 1980-luvun kilpailussa valta-asemaan nousseen standardin henkilökohtaisesta tietokoneesta (IBM PC yhteensopivat tietokoneet), mutta tuli menettäneeksi yksinoikeuden valmistaa standardinsa mukaisia laitteita. Valtikka siirtyi 1990-luvun alkupuolella Intel - Microsoft –kaksikolle, jonka toimet muokkasivat koko teollisuutta. Intel vastasi prosessoreista ja Microsoft käyttöjärjestelmästä.

Neljäs sukupolvi syntyi kun paikallisverkot tulivat toimistoihin ja liittivät aiemmin erilliset PC:t yrityksen intranetiin. Nyt tietokoneita alettiin tiukasti ymmäretyn työkäytön, kuten tekstinkäsittelyn ja taulukkolaskennan, ohella ja asemesta käyttää sähköpostin kaltaisiin toimintoihin. Globalisaatio sai vauhtia, ja keskiportaan päälliköiden määrä väheni.lähde?

Viidenteen sukupolveen siirryttiin 1990-luvun alkuvuosina kun Internet eli World Wide Web aloitti voittokulkunsa. Tietokone ei enää ollutkaan ikkuna vain paikallisen kovalevyn ja/tai intranetin sisältöön, vaan periaatteessa koko maailmaan. Konesaleista ja toimistoista se siirtyi kotiin videopeli- ja chat- käyttöön. Linux ja avoin lähdekoodi olivat tämän sukupolven aikaansaannoksia. 1990-luvulla nähtiin myös digitaalisen matkaviestinnän vallankumous GSM-puhelinten ja -teknologian nopean yleistymisen myötä. Tämä murros ei kuitenkaan vielä täydellä voimallaan ole liittynyt Internetin valtavirtaan.

Tietotekniikka elinkeinoelämässä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elinkeinoelämän tarpeet ja sovellutukset ovat historiallisesti ohjanneet tietotekniikan kehittymistä ratkaisevalla tavalla. Vaikka nyttemmin muut sovellutusalueet vaikuttavat nekin merkittävästi tietotekniikan kehitykseen, on elinkeinoelämän sovellutusimu edelleen merkittävä.

Elinkeinoelämän sovellutuksia dominoi tällä hetkellä kaksi tärkeää tekijää: integroidut ohjausjärjestelmät ja Internet.

Yritykset, suuret ensin ja pienemmät myöhemmin, ovat ottaneet 1990-luvun aikana ja jälkeen käyttöön laajoja integroituja ohjelmistoja jotka kattavat liiketoiminnan kaikki alueet asiakashallinnasta tuotannonohjaukseen. Tällaisia järjestelmiä ovat

Vaikka näiden järjestelmien hyödyntäminen ei olekaan aivan yksinkertaista – ja monet järjestelmäinvestoinnit ovat myös epäonnistuneet tai viivästyneet – on niiden yhteisvaikutus kuitenkin olennaisen merkittävä. Yritykset ovat voineet oikoa toimintatapojaan, nopeuttaa reagointikykyään markkinoiden muutoksiin ja lisätä toimintansa tarkkuutta ja taloudellisuutta.

Ennen muuta ne ovat voineet arvioida uudestaan omaa rakennettaan, ja useinkin päätyä ulkoistamaan toimintoja jotka ei ole katsottu kilpailukyvylle olennaisiksi tai jotka on voitu hoitaa tehokkaammin ulkoistuspartnerin avulla. Tämä koskee myös yrityksen tietoteknisten palvelujen toteuttamista, ja monet yritykset ovatkin luopuneet omista IT-osastoista ja ostavat tarvitsemansa palvelut palvelutoimittajilta. Onkin alettu puhua palvelutaloudesta ja jopa sitä tutkivasta palvelutieteestä (Services Science).

Internet ja sen teknologiat, ennen muuta XML-metakieleen nojaavat sähköisen liiketoiminnan kielet kuten EbXML, ovat puolestaan tehneet mahdolliseksi tietotekniikan soveltamisen yritysten verkottumisen, so. yritysten välisten liiketoimintatransaktioiden toteuttamiseen olennaisesti uudessa mittakaavassa. Liiketaloustieteen silmin kyse on transaktiokustannusten romahduksesta: kun koko toimitusketju ja sen kaikki transaktiot tilauksesta toimitukseen voidaan hoitaa sähköisesti, on näiden kustannusten kannalta samantekevää, valmistetaanko tuote Suomessa vai Kiinassa. Tätä kautta tietotekniikka on vauhdittanut merkittävästi globalisaatioksi kutsuttua ilmiötä. Pankkien markkinoille tulevat kattavat sähköisen maksamisen järjestelmät ovat vauhdittamassa tätä yhä enemmän.

Internet on myös tehnyt mahdolliseksi tarjota kuluttajille verkkokaupan välineitä. Tässä olennaista on se, että kuluttajista ja heidän käyttäytymisestään voidaan kerätä hyvin tarkkaa tietoa, jota voidaan hyödyntää monin tavoin yrityksen toiminnassa, esimerkiksi tuottamalla asiakkaille juuri heille suunnattuja tuotteita ja palveluja ns. massakustomoinnin periaatteiden mukaisesti soveltamalla tiedon louhintaa kerättyyn asiakastietoon.

Yritykset soveltavat tietotekniikkaa myös tietotyöhön kaikissa sen muodoissa: tutut toimistosovellutukset Word, Excel, ja PowerPoint ovat valkokaulustyöläisten arkisen aherruksen keskeisiä välineitä. Niiden integroituminen edellä hahmoteltuun kokonaisuuteen on kuitenkin osoittautunut tuskalliseksi ja on edelleen suhteellisesti lapsenkengissä. Sama koskee vielä suuremmassa mitassa liikkuvaa tietotekniikkaa ja digitaalisen median soveltamista, joissa yritykset edelleen ovat kuluttajamarkkinoihin verrattuna lähtökuopissa.

Sisältöyritykset ja digitaalinen media[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yritykset jotka osallistuvat erilaisten massakulutukseen tarkoitettujen sisältöjen (massamedia) tuottamiseen ja jakeluun ovat tietotekniikan soveltajina, mutta myös sen kehityksen kohteina, erityisasemassa. Näitä ovat ennen muuta mediatalot, jotka tyypillisesti toimivat useiden eri medioiden alueella (kustannustoiminta, sanomalehdet, aikakauslehdet, televisio, radio, Internet), mutta myös esimerkiksi elokuvien ja äänilevyjen tuottajat.

Näitä kaikkia sisällön muotoja yhdistää se, että ne vallan hyvin voidaan esittää tietotekniikan hallitsemassa muodossa digitaalisena mediana. Näin muodoin niitä voi myös luoda ja muokata tietokoneilla, jaella Internetissä ja ennen muuta niistä voidaan tehdä rajattomasti kopioita joiden laatu vastaa täydellisesti alkuperäistä kappaletta - toisin kuin esimerkiksi valokopiot tai äänikasettien kopiot.

Sisältöyrityksille tämä on sekä suuri mahdollisuus että suuri uhka.

Mahdollisuudet ovat mittavat. Tietotekniikan avulla sisällön tuottamisen ja varsinkin jakelun kustannuksia voidaan laskea ja sille voidaan saavuttaa suurempi yleisö. Sisältö voidaan kohdentaa tarkemmin kullekin kuluttajalle ja tätä kautta kohentaa tämän siitä saamaa käyttäjäkokemusta. Sisältöön voidaan liittää erilaisia oheispalveluja jotka nostavat edelleen kuluttajan saamaa lisäarvoa ja myös kiinnittävät hänet tiukemmin juuri tällaisen sisällön kuluttajaksi. Olennaisesti sama sisältö voidaan tietotekniikkaa soveltaen tuottaa eri muodoissa eri jakelukanaviin, ja näin pidentää sen elinkaarta markkinoilla (esimerkiksi elokuvien elinkaari teatteri – DVDmaksutelevisio – julkinen televisio). Nämä kaikki mahdollisuudet ovatkin ainakin osin toteutuneet ns. uusmedian yritysten kohdalla, kuten WWW:n portaaliyritykset tai Applen menestynyt iTunes-palvelu.

Näiden mahdollisuuksien kääntöpuolena ovat uhat, jotka koskettavat varsinkin ns. traditionaalisen massamedian tuottajia. Kaikki median muodot kilpailevat kuluttajien huomiosta ja ajasta; se aika, joka kulutetaan vaikkapa Internet-selailuun on poissa lehtien lukemisesta ja television katsomisesta, ja laskee näiden medioiden mainosten arvoa. Niinpä kaikki mediatalot ovatkin katsoneet aiheelliseksi toimintansa laajentamisen myös uusmedian alueelle. Tällöin kuitenkin uhkana on kannibalismi: uudet sisältötuotteet syövät vanhat. Huolen aiheisiin kuuluu myös piratismi, joka kaihertaa varsinkin äänilevy- ja elokuvatuottajia.

Tietotekniikka yhteiskunnassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tässä kehikossa julkisen vallan rooli tietotekniikan kehittäjänä voidaan jakaa kahteen osaan:

  • Käyttäjäroolissa julkinen valta hakee keinoja paitsi oman toimintansa tehostamiseen, myös perustehtäviensä ja -arvojensa kuten demokratia, tasa-arvo, läpinäkyvyys ja vuoropuhelu kansalaisten kanssa edistämiseen.
  • Reguloijaroolissa julkinen valta tavoittelee kaikille avoimen, kilpailua ja innovaatioita edistävän digitaalisen markkinan synnyttämistä ja uusien palvelujen käyttöönottamisen esteiden purkamista edistämällä turvallisuutta, luottamusta ja läpinäkyvyyttä. Parempien digitaalisten palvelujen ja laskevien hintojen kautta se hakee lisäarvoa koko yhteiskunnalle (sekä talouskasvun ja uusien työpaikkojen kautta myös lisäverotuloja julkiselle vallalle).

Käyttäjäroolissa oikeastaan kaikki julkisen toiminnan sektorit voivat olla hedelmällisiä tietotekniikan soveltamisen kohteita: sosiaalitoimi, opetus ja tutkimus, terveydenhuolto, ympäristöhallinto ja kaavoitus, liikenneinfrastruktuuri, informaatiosodankäynti, maanpuolustus ja yleinen turvallisuus. Tässä suhteessa pullonkaulana varsinkin Suomessa on se, että vain harvat järjestelmätoimittajat pystyvät ylimalkaan hallitsemaan näiden palvelujen problematiikkaa. Myös erilaiset rakenteelliset esteet, kuten eri ministeriöiden reviiriristiriidat sekä valtion ja kuntien tehtävänjako vaikeuttavat tietotekniikan laajamittaista soveltamista.

Regulaattorina valtiovalta, suurelta osin EU-säännöksiin nojautuen mutta myös niitä muokaten, ohjaa digitaalisten markkinoiden kehittymistä erilaisin pakottavin tai insentiivejä säätelevin toimin. Edellisestä esimerkki on vaikkapa telemarkkinasääntely, jossa tavoitteena on halpojen ja kattavien telepalvelujen saaminen koko maahan. Laajakaistastrategiaa valtiovalta on ohjannut sekä pakottein että insentiivein. Julkisen vallan rooli tietoturvan normitason edistäjänä on sekin keskeinen. Suomessa regulaattorina toimii lähinnä Liikenne- ja viestintäministeriö.

Kodin ja arjen tietotekniikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tietotekniikka ulottaa vaikutuksensa koteihin ja arjen elämään kolmea eri reittiä:

  • Välittömästi ja näkyvästi koteihin ja mukana kannettavaksi taskuihin hankittujen tietoteknisten laitteiden ja niiden tarvitsemien tietoliikenneyhteyksien kautta;
  • Välittömästi ja näkymättömästi erilaisiin kodin ja arkielämän laitteisiin sulautetun tietotekniikan kautta;
  • Välillisesti sen kautta, että joka tapauksessa kuluttajat joutuvat pakostakin toimimaan tietotekniikan käyttäjinä tai kohteina eri arjen tilanteissa ja paikoissa, halusivat he sitä tai eivät.

Tietoyhteiskuntaneuvoston vuonna 2006 julkaiseman raportin[2] mukaan tietotekniikan soveltamista Suomessa voi kuvata seuraavin tiedoin:

  • Suomessa oli runsaat 1,3 miljoonaa laajakaistaliittymää; 95% suomalaisista oli laajakaistapalvelun tavoitettavissa
  • 79 % 15-74 vuoden ikäisistä suomalaisista oli käyttänyt Internetiä
  • 63 % oli käyttänyt verkkopankkia
  • 49 % oli joskus ostanut verkkokaupasta.

Välitön ja näkyvä tietotekniikan soveltaminen ulottuu siis merkittävään osaan suomalaisista.

Näkymättömän tietotekniikan kattavuus on kuitenkin vielä suurempi. Harva ihminen tulee ajatelleeksi, tai edes osaa arvata, montako tietokonesuoritinta hän mahtaa omistaa. Niitä on runsaasti: uusissa autoissa hyvinkin parisenkymmentä, televisiossa, kännykässä, jääkaapissa, uunissa, jne. Toistaiseksi, ja mahdollisesti myös kauan tulevaisuudessa, nämä suorittimet tekevät työtään piilossa käyttäjiltä. On kuitenkin ajateltavissa, että monet näistä laitteista tulevat tietoteknisesti näkyviksi langattoman tietoliikenteen kautta. Oletettavasti kodin viihde-elektroniikka tulee toimimaan tässä ajurina, varsinkin koska digitaalinen televisio tuo sen tietoteknistymiselle vauhtia.

Välillisen tietotekniikan kohtaa joka kerta kun maksaa ostoksensa kaupan kassalla: myyjä ei kaiva vaihtorahaa kassakoneesta, vaan tietoverkkoon kytketystä kassapäätteestä. Jos kuluttaja maksaa ostoksensa maksukortilla, tai tarjoaa kanta-asiakaskorttiaan, on ostotapahtuma kohdistettavissa häneen itseensä. Sama toistuu kirjastossa, terveysasemalla, julkisessa liikenteessä. Jo varsin pian ollaan tilanteessa, jossa melkein kaikki arkiset toimet ovat myös informaatiotoimia: niistä jää jälki tietoverkkoon ja tätä tietoa myös sovelletaan. Yksityisyyden suojasta huolissaan olevat henkilöt eivät ole huolissaan ihan turhaan.

Tietotekniikkateollisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä jakso kuvaa suomalaista tietotekniikkateollisuutta.

Termiä tietotekniikkateollisuus käytetään tarkoittamaan tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvää tavaratuotantoa (ICT-teollisuus), tietoliikennettä, palveluiden tuotantoa ja sisältöjen tuotantoa. Kyse ei ole hyvin määritellystä toimialasta, ja usein puhutaankin mieluummin ICT-klusterista. Tilastokeskuksen mukaan klusterin eri toimialojen henkilöstömäärä oli Suomessa vuonna 1999 146 000 ja taloudellinen arvo oli 34,1 miljardia euroa. Tavaratuotanto kattoi tästä 53 %, palvelutuotanto 28 %, tietoliikenne 12 % ja sisältötuotanto 18 %. [3]lähde tarkemmin?

Toimialan käsitteistö on vakiintumaton ja perinteiset toimialarajat eivät sille sovellu. Alalle on tyypillistä integroituminen, verkostoituminen ja uusien toimialarajat ylittävien toimintamallien luominen. Tuotteiden ja palvelujen rajat hämärtyvät ja se johtaa osaltaan rajanveto-ongelmiin. Onko esimerkiksi tietotekniikkaa voimakkaasti soveltava verkkokauppa tietotekniikkateollisuutta? Useimmissa tilastoissa Amazon.com ei sisältyisi tietotekniikkateollisuuteen, mutta yritys pitää kuitenkin itseään hyvin perustein teknologiatalona, jonka ydinosaamista on eri yhteistyökumppaneiden integrointi yrityksen tuottamaan palvelualustaan.

ICT-teollisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ICT-teollisuudeksi (Information and Communication Technology) kutsutaan tieto- ja viestintätekniikkaa valmistavaa elektroniikkateollisuutta, jonka tuotteita ovat viestintävälineet, tietokoneet, kulutuselektroniikka, teollisuuselektroniikka, toimistokoneet ja elektroniset komponentit. Matkapuhelimia, laitteistoja ja tietoliikennetuotteita valmistava Nokia sekä elektronisia mittausjärjestelmiä ja -laitteita valmistava Vaisala ovat alan tunnetuimmat suomalaiset ICT-yritykset.

Palvelutuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tietotekniikan palvelutuotantoon luetaan tietojenkäsittelypalvelut (ohjelmistojen suunnittelu ja valmistus, tietotekniikkakonsultointi, tietotekniikan käyttöpalvelut sekä tietokantaisännöinti), teleliikenne sekä tietokonelaitteistojen, tietoliikennevälineiden ja viihde-elektroniikan tukkukauppa.

Ohjelmistotuoteliiketoimintaa harjoittavat yritykset suunnittelevat ja valmistavat ohjelmistoja ja tietojärjestelmiä. Myös asiakkaille räätälöityjen tuotteiden valmistaminen on yleistä. Suomessa ala työllisti vuonna 2002 noin 10 000 henkilöä, ja sen liikevaihto ylitti 1 miljardin euron rajan.

Tietotekniikan konsultointiyritykset tarjoavat palveluja muun muassa yritysten tietohallinto-, tietotekniikka- ja tietoliikennestrategioihin sekä ohjelmistoratkaisuihin. Käyttöönotto- ja ylläpitopalvelut sekä tuotekoulutus kuuluvat nekin palveluiden joukkoon, samoin laite- ja ohjelmistotuotteiden myynti. Muita tietotekniikan palveluita ovat muun muassa ulkoistamispalvelut, tietoliikenteen verkonhallinta ja ohjelmistojen testaus. Tunnettuja suomalaisia yrityksiä ovat muun muassa järjestelmäintegraattori TietoEnator ja tietoturvapalveluja tuottava F-Secure.

Teleliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teleliikennetoiminta perustuu tietoliikennetekniikkaan, jossa puhetta, kuvaa tai muuta dataa siirretään jotakin siirtoyhteyttä pitkin lähettäjiltä vastaanottajille. Tietoliikennetekniikkaa valmistavat yritykset suunnittelevat, valmistavat ja ylläpitävät erilaisia tietoliikenneverkkoja ja tarjoavat tietoliikenneratkaisuja teleoperaattoreiden käyttöön. Kiinteän puhelinverkon palveluiden, siis puheluiden yhdistämisen, ohella teleoperaattorien toimintaan kuuluu matkapuhelin- ja internetpalveluja sekä erilaisia lisäarvopalveluja, kuten tietoturvapalveluja, sähköpostipalveluja sekä WWW-palveluja.

Sisältötuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisältötuotannolla tarkoitetaan myytäväksi tarkoitettujen tietotuotteiden luomista, kehittämistä, tuotteistusta ja jakamista. Tuotteita levitetään sekä perinteisten että sähköisten jakelukanavien kautta. Niiden kirjo voi kattaa painotuotteita, audiovisuaalisia tuotteita tai digitaalisessa muodossa olevia tuotteita kuten multimediaa.

Digitaalinen sisältötuotanto liittyy monenlaisten yritysten toimintaan, kuten uusmediayritykset, ohjelmistotalot, teleoperaattorit, televisioyhtiöt ja kustannusyhtiöt. Digitaalisten ja perinteisten sisältötuotteiden raja onkin katoamassa, kun esimerkiksi televisio- ja radio-ohjelmia tai elokuvia myydään perinteisten muotojen ohella myös digitaalisessa muodossa. Suunta on kohti hybridimediaa, jolla tarkoitetaan eri media-alustojen, päätelaitteiden ja sisältöjen yhteentoimivuutta.

Sisältötuotteita tarjotaan myös matkapuhelimille. Mobiilipalvelut kuten soittoäänet, logot ja kännykkäpelit ovat niiden tyypillisiä sisältötuotteita. Matkapuhelimien hyötypalveluihin kuuluvat tekstiviestimatkalippu matkan maksamiseksi joukkoliikennevälineissä sekä paikannuspalvelu, jolla voi etsiä lähimmän pankkiautomaatin tai vapaan taksin.

Tallennetuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tallennetuotanto merkitsee prosessia, jossa dokumentti kopioidaan mahdollisimman tarkasti alkuperäisen kaltaisena sen sisältämän informaation tallennusta ja jakelua varten. Kopioitua dokumenttia kutsutaan tallenteeksi. Tallenteet voivat olla kuvia, ääntä, liikkuvaa kuvaa tai kolmiulotteisia mallinteita.

Videopeliteollisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Videopeliteollisuuden liikevaihto vuonna 2002 oli vajaat 64 miljoonaa euroa. Se on saavuttanut elokuvateollisuuden. Pelejä myytiin 1 640 000 kappaletta, josta konsolipelien osuus oli 55 % ja PC-pelien osuus 45 % (mukana PC-multimedia). Kotimaisia menestyspelejä olivat Max Payne (Remedy), Transworld Snowboarding (Housemarque) ja Rally Trophy (Bugbear Entertainment). Näitä tunnetumpi maailmalla lienee Internet-peli Habbo Hotel (Sulake), mutta tällä hetkellä ylivoimaisesti tunnetuin ja tuottavin peli on ollut Rovion kehittämä Angry Birds. Peliteollisuus on hyvin dynaaminen toimiala, ja suomalaiset yritykset ovat olleet haluttuja ostokohteita.lähde?

Tietotekniikan tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tietotekniikan tutkimus jakaantuu monelle tieteen ja tekniikan alalle, ja oikeastaan koskettaa melkein kaikkia niitä.

Tietojenkäsittelytiede tutkii tietotekniikan "omia" laskennallisia ja menetelmällisiä kysymyksiä. Kapeassa mielessä se kattaa tiedon käsittelyn laskennallisia menetelmiä ja rakenteita, jolloin voidaan käyttää myös termiä tietojenkäsittelyteoria. Termiä käytetään myös laajemmassa mielessä tarkoittamaan samaa kuin englanninkielinen ilmaus "Computer Science", jolloin siihen sisältyvät myös muun muassa ohjelmistotekniikka, tietokonetekniikka ja tietoliikennetekniikka.

Tietotekniikka on muuttanut syvällisellä tavalla monia luonnontieteitä ja tarjoaa välineitä myös muun muassa käyttäytymistieteisiin, yhteiskuntatieteisiin ja humanistisiin tieteisiin. Termi laskennallinen tiede viittaa tähän muutokseen, jossa tietokone ja laskennallinen mallittaminen jopa korvaa laboratorio- tai kenttäkokeet. Osittain sama koskee myös teknisiä tieteitä, jotka myös soveltavat tietotekniikkaa tietokoneavusteiseen suunnitteluun. Liiketaloustieteen kannalta tietotekniikka on väline yritysten ja yritysverkostojen toiminnan uudelleenorganisointiin ja tehostamiseen. Kun tietotekniikka myös muuttaa markkinoiden rakenteita, se asettaa monia haasteita muun muassa yrityksen teorian tutkimukselle. Tietojärjestelmätiede on tutkimusala, joka tutkii tietotekniikan soveltamista ihmisten, organisaatioiden ja yhteiskunnan tarpeisiin.

Tietotekniikan vaikutusta yhteiskuntaan makroskooppisella tasolla tutkii tietoyhteiskuntatutkimus.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Lyhenneluettelo, Kotus
  2. Valtioneuvoston tietoyhteiskuntaohjelma, Uudistuva, ihmisläheinen ja kilpailukykyinen Suomi. 2006, VNK: Helsinki.
  3. ICT-OSAAMINEN 2010, Tietoteollisuuden ja digitaalisen viestinnän osaamisen ennakointi, sivu 10

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Wiio, Antti: Kun informaatioteknologia muutti maailmaa: Vallankumoukselliset IT-keksinnöt kivikaudelta nykypäivään. Espoo: Deltakirja, 2007. ISBN 978-951-96141-2-0.