A. I. Virtanen
Sivulta puuttuu | Artturi Ilmari Virtanen | |
|---|---|
 |
|
| Syntynyt | 15. tammikuuta 1895 Helsinki, Suomi |
| Kuollut | 11. marraskuuta 1973 Helsinki, Suomi |
| Kansalaisuus |  Suomi |
| Tutkimusala | kemia, maatalous- ja ravintokemia |
| Instituutti | Helsingin yliopisto, Teknillinen korkeakoulu |
| Tunnetuimmat työt | rehunsäilytysmenetelmä AIV-rehu |
| Tunnustukset |  Nobelin kemianpalkinto (1945) |
Artturi Ilmari Virtanen (15. tammikuuta 1895 Helsinki – 11. marraskuuta 1973 Helsinki) oli suomalainen kemisti. Hänelle myönnettiin vuonna 1945 Nobelin kemianpalkinto "tutkimuksistaan ja keksinnöistään maatalous- ja ravintokemian alalla, erityisesti hänen rehunsäilytysmenetelmästään" ("for his research and inventions in agricultural and nutrition chemistry, especially for his fodder preservation method"). Professori Virtanen oli ollut ehdolla palkinnon saajaksi jo vuodesta 1933 peräti 12 kertaa.[1] Virtanen on ainoa suomalainen tieteen nobelisti, joskin myös Ruotsissa asunut Ragnar Granit oli syntyjään suomalainen.
Ehkä tärkein A. I. Virtasen tutkimusryhmän työn tuloksista oli AIV-rehun kehittäminen. Tutkimuksen lähtökohta oli lehmänmaidon vitamiinipitoisuuden säilyttäminen ympärivuotisesti. Suuri ero meijerituotteiden laatuvaihtelussa koettiin vakavaksi kansanterveydelliseksi ongelmaksi ja kehittämällä tuorerehu, jonka ravintoaineet säilyivät varastoinnin aikana, Virtanen tutkimusryhmineen ratkaisi karjan talviruokinnan ongelman. AIV-rehu perustuu tuoreen säilörehun happamuuden laskemiseen alle pH 4:n, jolloin bakteerien toiminta hidastuu ja rehu säilyy paremmin. Vuonna 1925 hän kehitti AIV-voisuolan parantamaan voin säilyvyyttä.
Virtanen kehitti myös muita, lähinnä meijerihygieniaan liittyviä keksintöjä. Monet keksinnöistä voitiin patentoida ja näin saavutettiin laadullista kilpailukykyä kasvavilla kansainvälisillä markkinoilla. AIV-voisuola ja -rehu ovat taloudellisesti merkittäviä keksintöjä. AIV-suolan käyttö edisti suomalaisen voin vientiä ja AIV-liuoksella käsitelty rehu paransi maidon laatua ja makua. Liuoksen patentti ostettiin useaan maahan.[2]
A. I. Virtanen uskoi biokemian mahdollisuuksiin elinkeinoelämässä ja lääketieteessä, ja hän tähdensi kansainvälisyyden merkitystä. Virtanen ajoi tarmokkaasti myös monia merkittäviä tiedepoliittisia hankkeita kansanterveyden ja energiakysymysten edistämiseksi. Poliittisesti Virtanen oli jyrkän länsimielinen, eikä hän salannut tätä lausunnoissaan.[1]
Artturi Ilmari Virtanen väitteli tohtoriksi 1919, minkä jälkeen hänet kutsuttiin Valion laboratorioon kemistiksi ja nimitettiin laboratorion johtajaksi 1921. Hän johti Valion tutkimuslaboratoriota 1921–1969. Hänen erityiskiinnostuksen kohteena olivat pH-mittaus ja sen säätö, biologinen typensidonta, säilörehukemia ja ihmisen ravitsemus. Hän toimi myös biokemian professorina Teknillisessä korkeakoulussa 1931–1939 ja kemian professorina Helsingin yliopistossa 1939–1948.[1][3]
Filosofian tohtori A. I. Virtanen oli Suomen Akatemian jäsen ja sen ensimmäinen esimies vuodesta 1948 alkaen. Professori A. I. Virtasen nimeä kantava instituutti toimii Itä-Suomen yliopiston yhteydessä.
[muokkaa] Lähteet
[muokkaa] Aiheesta muualla
- A. I. Virtanen Institute (AIVI) for Molecular Sciences
- YLE Elävä arkisto: A. I. Virtanen -henkilökuva (video)
- From Applied to Pure Chemistry. A.I. Virtanen's Race for his Wartime Nobel Prize
- Risto Ihamuotila: Virtanen, Artturi Ilmari (1895–1973) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 16.9.1997. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
