Ragnar Granit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ragnar Arthur Granit
Ragnar Granit vuonna 1956.
Ragnar Granit vuonna 1956.
Syntynyt 30. lokakuuta 1900
Riihimäki[1]
Kuollut 12. maaliskuuta 1991
Tukholma
Asuinpaikka Suomi, Ruotsi
Kansallisuus Suomen lippu Suomi (1900→1941)
Ruotsin lippu Ruotsi (1941→1991)
Sukujuuret Korppoossa
Tutkimusala Hermofysiologia
Instituutti Helsingin yliopisto, Karoliininen instituutti (Tukholma)
Tutkinnot Helsingin yliopisto
Tunnetuimmat työt Näön fysiologia
Tunnustukset Nobel-palkinto Nobelin lääketieteen palkinto (1967)

Ragnar Arthur Granit (30. lokakuuta 1900 Riihimäki[1]12. maaliskuuta 1991 Tukholma) oli eräs kaikkien aikojen tunnetuimmista suomalaisista tiedemiehistä ja maailmanlaajuisestikin eräs 1900-luvun huomattavimpia näköaistin ja hermoston tutkijoita. Hän oli fysiologi ja vastaanotti Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinnon näön fysiologiaa koskevista tutkimuksistaan vuonna 1967 yhdessä Haldan Keffer Hartlinen ja George Waldin kanssa. Granit teki suuren osan urastaan Tukholmassa ja hän oli myös Ruotsin kansalainen.

Vietettyään lapsuutensa Oulunkylässä ja käytyään Helsingin ruotsalaisen normaalilyseon ja opiskeltuaan Åbo Akademissa filosofiaa Granit suoritti lääketieteen kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa vuonna 1924 ja sai lääketieteen ja kirurgian tohtorin arvon 1927. Näköaistin tutkimuksesta kiinnostunut Granit suoritti jatko-opintoja ja toimi vierailevana tutkijana 1920- ja 1930-luvuilla aikansa parhaimmissa tieteellisissä keskuksissa, Oxfordissa ja Philadelphian Johnson Foundation -tutkimuslaitoksessa. Hänet nimitettiin vuonna 1928 ensin Helsingin yliopiston fysiologian laitoksen assistentiksi, 1929 dosentiksi ja vuonna 1937 fysiologian professoriksi.[1]

1930-luvun loppupuolella Granit oli jo saavuttanut huomattavan kansainvälisen maineen eräänä silmän ja verkkokalvon etevimmistä tutkijoista. Tästä ovat parhaana osoituksena Granitin vuonna 1940 Harvardin yliopistosta saama kutsu saapua professoriksi sekä samana vuonna Tukholmasta saatu tarjous saapua Karoliinisen instituutin neurofysiologian laitoksen johtajaksi.[1]

Mainituista tarjouksista – jotka molemmat oli pantu alulle jo ennen talvisotaa – Granit valitsi Tukholman ja siirtyi välirauhan aikana jatkamaan tutkimuksiaan Ruotsiin. Tukholmaan siirryttyään Granit sai pian Ruotsin kansalaisuuden, ja vuonna 1945 hänet nimitettiin vastaperustetun Nobel-instituutin johtajaksi samalla kun hänelle laitoksen johtajana perustettiin henkilökohtainen neurofysiologian professorin virka. Mainituissa viroissa Granit pysyi eläkkeelle jäämiseensä, vuoteen 1967 asti, mutta jatkoi vielä tämänkin jälkeen aktiivisesti tutkimuksiaan sekä toimi mm. useaan otteeseen vierailevana professorina eri puolilla Yhdysvaltoja, Oxfordissa sekä Bad Neuheimin Max Planck -instituutissa.[1]

Tukholmassa Granit vielä jatkoi muutamia vuosia näön fysiologian tutkimuksiaan, mutta 1940-luvun puolivälistä lähtien hän siirtyi tutkimaan lihaksiston toiminnan hermostollista säätelyä. Vaikka monet arvioitsijat ovat pitäneet Granitin ja hänen tutkimusryhmänsä saavutuksia lihasten neurofysiologiassa vieläkin merkittävämpinä kuin hänen työtään silmän ja verkkokalvon toiminnan selvittämisessä, myönnettiin Granitin Nobelin palkinto kuitenkin nimenomaan hänen "silmän primäärejä fysiologisia ja kemiallisia näköön liittyviä tapahtumasarjoja koskevista keksinnöistään". Näistä keksinnöistä merkittävin osa oli pantu alulle 1930-luvulla Oxfordissa ja saatettu loppuun 1930-luvun lopun Suomessa, minkä jälkeen osa hänen Helsingin tutkimusryhmästään siirtyi Granitin mukana Tukholmaan. Tätä tutkimusryhmää voi hyvällä syyllä pitää ensimmäisenä Nobel-tason suomalaisena tutkimusryhmänä. Granit itse arvioi Nobelin palkinnon jakautuvan "fifty-fifty" Suomen ja Ruotsin välille".[1]

Ragnar Granit säilytti lämpimät suhteet Suomeen Tukholmaan-muuttoonsa jälkeenkin. Hän oli myös läpi elämänsä ylpeä suomenruotsalaisista juuristaan ja palasi aina kesäisin kesäpaikkaansa Korppoon Vikminneen, jota hän piti toisena kotinaan, merkiten hakuteoksiin asuinpaikakseen "Stockholm och Korpo".[1]

Ragnar Granitin vaimo oli vapaaherratar Marguerite Bruun (1902–1991). Heillä oli yksi poika Michael (s. 1930), arkkitehti, Kungliga Tekniska Högskolanin arkkitehtuurin professori.[2]

Ragnar Granit sai akateemikon arvonimen Suomessa vuonna 1985. Hän oli seuraavien yliopistojen kunniatohtori:

  • Oslo 1951
  • Oxford 1956 (D.Sc.)
  • San Marco (Lima) 1958
  • Santiago de Chile 1958
  • Bogota 1958
  • Hongkong 1961 (D.Sc.)
  • Loyola (Chicago) 1969
  • Pisa 1970
  • Gustavus Adolphus (St. Peter, Minnesota) 1981
  • Helsinki 1982 (filosofian)
  • Göttingen 1987
  • Åbo Akademi 1990.

Ragnar Granitin mukaan on nimetty mm. Helsingin yliopiston Ragnar Granit Instituutti, Ragnar Granit Säätiö, Ragnar Granit Nuoren tutkijan palkinto ja Ragnar Granit Symposium.[1] Riihimäellä, jossa Ragnar Granit syntyi, avattiin 13.10.2006 Ragnar Granitin aukio, jolla nykyään vietetään vuosittain Ragnarin päivää.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Ignatius, Jaakko: Granit, Ragnar (1900–1991). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu 12.9.2008. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Granitin syntymäpaikasta on ollut epäselvyyttä. Ragnar Granitin isä, metsänhoitaja Arthur Granit työskenteli muun muassa Lapissa ja sittemmin Riihimäellä, missä Ragnar syntyi. Ragnarin lapsuudenkoti oli Oulunkylässä (tuolloin Helsingin maalaiskuntaa). Väestökirjanpitoon Granitin syntymäkotikunnaksi on merkitty Helsingin maalaiskunta.
  2. Malmivuo, Jaakko: Ragnar Granit suomalainen tiedenobelisti ja bioelektromagnetismin pioneeri.
  3. Ragnarin nimipäivä keräsi torin täyteen väkeä. Aamuposti 4.10.2010.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vilén, Timo: Ragnar Granitin Nobel-ura: Tutkimus tieteen palkinnoista ja palkintojen tieteestä. Historiallisia tutkimusia, 262. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2013. ISSN 0073-2559. ISBN 978-952-222-422-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]