Akateemikko
Wikipedia
| Tätä artikkelia tai sen osaa käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa neutraalimmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Akateemikko eli akatemian jäsen on Suomessa arvonimi, jonka tasavallan presidentti myöntää erityisen ansioituneille tieteen- ja taiteenharjoittajille. Vuosina 1947—1969 niin sanotussa vanhassa Suomen Akatemiassa oli kaksitoista akateemikon virkaa (neljä luonnontieteellistä, kolme hengentieteellistä, kolme taiteellista, kaksi vaihtuvaa), joiden haltijat velvoitettiin harjoittamaan ja edistämään omaa tieteellistä tai taiteellista alaansa. Vuodesta 1972 akateemikko on ollut valtiollinen arvonimi.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Akateemikon viroissa toimineet
Vuosina 1948–1969 akateemikon viroissa toimi yhteensä 23 tieteen ja taiteen edustajaa:[1]
[muokkaa] Akateemikon arvonimen saaneet
[muokkaa] Suomalaiset tieteen akateemikot
Tieteen akateemikot nimitetään hallituksen esityksestä. Akateemikon arvonimi voi olla samanaikaisesti enintään kahdellatoista kotimaisella tieteenharjoittajalla. Ulkomaisten akateemikon arvonimen saajien määrää ei ole rajoitettu.
Kaikkiaan 27:lle suomalaiselle on myönnetty tieteen akateemikon arvonimi.[2] Arvonimen kantajista kymmenen on edustanut humanistisia tieteitä, kaksi yhteiskuntatieteitä, yksitoista matematiikkaa ja luonnontieteitä, kaksi lääketiedettä ja yksi maa- ja metsätaloustieteitä. Ainoa tieteen akateemikon arvonimen saanut henkilö, jolla ei ole akateemista tutkintoa eikä tieteellistä uraa, on kirjailija Väinö Linna. Ensimmäinen naispuolinen tieteen akateemikko oli Pirjo Mäkelä, joka sai arvonimen vuonna 2003.
[muokkaa] Ulkomaiset tieteen akateemikot
Ulkomaalaisia akateemikon arvonimen saaneita ovat olleet seuraavat:[1][3][4]
[muokkaa] Taiteen akateemikot
Tasavallan presidentti myöntää taiteen akateemikon arvonimen taiteen keskustoimikunnan esityksestä erittäin ansioituneelle taiteenharjoittajalle. Taiteen akateemikkoja voi olla samanaikaisesti yksitoista[5]. Taiteen akateemikon arvonimen ovat saaneet seuraavat taiteenharjoittajat:[1][6][7][8][5]
[muokkaa] Lähteet
[muokkaa] Viitteet
- ↑ 1,0 1,1 1,2 Akateemikot 2004 (pdf) Suomen akatemia. Viitattu 25.11.2008.
- ↑ Akateemikot Suomen Akatemia. Viitattu 24.11.2008.
- ↑ Ulkomaiset akateemikon arvonimen saaneet Suomen akatemia. Viitattu 25.11.2008.
- ↑ Presidentti nimitti kaksi uutta akateemikkoa YLE Uutiset. 12.6.2009. Viitattu 12.6.2009.
- ↑ 5,0 5,1 Suomeen neljä uutta taiteen akateemikkoa YLE Uutiset. 17.4.2009. Viitattu 17.4.2009.
- ↑ Taiteen keskustoimikunta, viitattu 8.10.2008
- ↑ Vuokko Nurmesniemestä taiteen akateemikko Helsingin Sanomat. 11.10.2007. Viitattu 11.10.2007.
- ↑ Akateemikko Kaurismäen julkikuva on tarkasti luotu 22.5.2008. Helsingin Sanomat. Viitattu 23.5.2008.