Juha Leiviskä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Näkymä Leiviskän suunnitteleman, vuonna 1984 valmistuneen Myyrmäen kirkon sisätiloista.

Juha Ilmari Leiviskä (17. maaliskuuta 1936, Helsinki)[1] on suomalainen arkkitehti ja akateemikko. Häntä pidetään Suomen nykyarkkitehdeista kansainvälisesti tunnetuimpana, ja hänen sakraaliarkkitehtuurinsa kaarta on luonnehdittu ainutlaatuiseksi koko maailmassa.[2][3][4][5][6] Leiviskä on voittanut muun muassa Carlsbergin arkkitehtuuripalkinnon.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leiviskän vanhemmat olivat insinööri Toivo Ilmari Leiviskä sekä opettaja Sonja Sylvia Jämsén-Astala. Leiviskä valmistui ylioppilaaksi Tampereen lyseosta vuonna 1954, jonka jälkeen hän opiskeli arkkitehtuuria Teknillisessä korkeakoulussa ja valmistui arkkitehdiksi vuonna 1963. Hänen tärkeimpiä opettajiaan olivat professorit Nils Erik Wickberg, Hilding Ekelund ja Olli Pöyry sekä assistenttina toiminut Aarno Ruusuvuori. Leiviskä toimi myös itse rakennustaiteen historian ja tyyliopin assistenttina korkeakoulussa vuosina 1959–1971. Valmistumisen jälkeen Leiviskä työskenteli aluksi Bertel Saarnion toimistossa vuosina 1964–1968, mutta perusti oman arkkitehtitoimiston jo vuonna 1967. Vuodesta 1978 lähtien hänellä on ollut yhteinen arkkitehtitoimisto professori Vilhelm Helanderin kanssa.

Leiviskä on suunnitellut myös ulkomaille ja hänen töitään on ollut esillä lukuisissa kansainvälisissä näyttelyissä. Huomattavan osan Leiviskän tuotannosta käsittävät hienovaraisesti toteutetut kirkkojen ja seurakuntakeskusten suunnittelu- tai entistämiskohteet. Rakennusten sisätilojen suunnittelussa Leiviskän arkkitehtuurin keskeinen instrumentti on valo.[2] Hän käyttää taidokkaasti hyväksi luonnonvaloa ottaen huomioon päivän kierron mukaiset vaihtelut, jotka rikastuttavat tilakokemusta. Tilasarjat kutoutuvat toimiviksi kokonaistaideteoksiksi, joissa materiaalien, värien ja valaistuksen yksityiskohdat tukevat pääteemaa.[7] Tiloja rajaavina elementteinä Leiviskä käyttää vaihtelevan korkuisia seinäpintoja ja ikkunoita. Valon arkkitehtuuria tukevat myös hänen itse suunnittelemansa valaisimet, jotka sekä jäsentävät tilaa että luovat pehmeän tehokkaasti keinovaloa sitä tarvittaessa. Monia Leiviskän valaisimia on myös yleisesti saatavilla Artekin valikoimissa, samaan tapaan kuin muun muassa Alvar Aallon valaisimia.

»Minulle arkkitehtuuri ja musiikki ovat toisiaan lähinnä olevat taiteenlajit. Ne ovat sama asia eri kielillä sanottuna. Kummassakin pyritään luomaan ihmisen mittaista, ihmisen koettavissa olevaa tilaa ... tähän äärettömään, käsityskykymme ylittävään maailmankaikkeuteen. Kummassakin taiteenlajissa on aikaulottuvuus keskeinen ominaisuus. Arkkitehtuuri on, kun on kysymys tilaprosesseista ja tilojen järjestäytymisestä suhteessa toisiinsa, koettavissa parhaiten nimenomaan liikkumalla, elämällä tiloissa. Samoin musiikki on elämistä säveltilassa."[8]»

Päätyöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muita töitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Restaurointeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lemin vanha puukirkko 67–69
  • Vanhan Ylioppilastalon tulipalon jälkeinen korjaus (yhdessä Vilhelm Helanderin kanssa)
  • Villa Johannan peruskorjaus ja entistäminen (Marica Schalinin kanssa)
  • Harjun siunauskappelin restaurointi ja lisärakennuksen rakentaminen Mikkeli
  • Saksalaisen kirkon ja seurakuntatalon korjaus ja laajennus (2001)
  • Lapuan taidemuseo, entinen patruunatehdas (2006)

Rakentamattomia suunnitelmia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kajaanin taidemuseo (yhdessä Merja Niemisen kanssa) (1985)

Valaisimia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki Juha Leiviskän valaisimet on suunniteltu hänen itsensä suunnittelemia tiloja varten. Leiviskän valaisinten rakenne on yksinkertainen ja vähäeleinen. Useimmat niistä perustuvat hehkulampun käyttöön, eikä niiden optiikka enää toimi, jos valonlähde vaihdetaan tavalliseen pienoisloisteputkeen. Leiviskä puolustaa hehkulamppuja niiden luoman tunnelman ja "lämpimän luonteen" takia. [9]

  • JL 7B on Juha Leiviskän suunnittelema valaisin, jossa käytetään energiansäästölamppua. [9]
  • JL 2 (1991) [9]

Tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Marja-Riitta Norri & Kristiina Paatero (toim.) 1999. Juha Leiviskä. Helsinki: Suomen rakennustaiteen museo, 215 s.
  • Malcolm Quantrill 2001. Juha Leiviskä and the Continuity of Finnish Modern Architecture. Academy Press, London. ISBN 978-0-471-48967-2

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Riitta Nikula: Leiviskä, Juha (1936–) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 30.10.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Taskinen, Rita: Suomalainen Design From Finland, Kuka kukin on, Who’s Who in Finnish Design. Helsinki: Ornamo, 1992. ISBN 952-9748-04-3.
  2. a b Simo Paavilainen 2004. Valon ja äänen arkkitehti. Arkkitehti 3/2004
  3. Rakentamisen Ruusu 2009. (rakennustieto.fi)
  4. Juha Leiviskä, valon ja musiikin arkkitehti (yle.fi)
  5. Riitta Nikula: Leiviskä, Juha (1936–) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 30.10.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  6. Akateemikko Juha Leiviskälle arvostettu Antonio Feltrinelli -palkinto
  7. Riitta Nikula: Leiviskä, Juha (1936–) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 30.10.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  8. Paatero & Norri, 1999, s. 7
  9. a b c Helsingin Sanomien Kuukausiliite, tammikuu 2008, s. 70
  10. Juha Leiviskä rewarded RIBA International Fellowship 2008
  11. Yle, kulttuuriuutiset
  12. Heille myönnettiin uudet taiteilijaeläkkeet 26.6.2013. Iltalehti. Viitattu 26.6.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Juha Leiviskä.