Juha Leiviskä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Näkymä Leiviskän suunnitteleman, vuonna 1984 valmistuneen Myyrmäen kirkon sisätiloista.

Juha Ilmari Leiviskä (17. maaliskuuta 1936 Helsinki)[1] on suomalainen arkkitehti ja akateemikko. Häntä pidetään Suomen nykyarkkitehdeista kansainvälisesti tunnetuimpana.[2][3]

Leiviskän sakraaliarkkitehtuurin kaarta on luonnehdittu ainutlaatuiseksi koko maailmassa.[1][4] Hän on voittanut useita palkintoja, muun muassa Carlsbergin arkkitehtuuripalkinnon (1995) ja Antonio Feltrinelli -palkinnon (2008). Vuonna 1992 hän sai Pro Finlandia -mitalin ja akateemikoksi hänet nimitettiin vuonna 1997.[1]

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leiviskän vanhemmat olivat insinööri Toivo Ilmari Leiviskä sekä lehtori, filosofian maisteri Sonja Sylvia Jämsén-Astala.[1]

Leiviskä valmistui ylioppilaaksi Tampereen lyseosta vuonna 1954, minkä jälkeen hän opiskeli arkkitehtuuria Teknillisessä korkeakoulussa valmistuen arkkitehdiksi vuonna 1963.[1] Hänen tärkeimpiä opettajiaan olivat professorit Nils Erik Wickberg, Hilding Ekelund ja Olli Pöyry sekä assistenttina toiminut Aarno Ruusuvuori. Leiviskä toimi myös itse Teknillisen korkeakoulun rakennustaiteen historian ja tyyliopin assistenttina vuosina 1959–1971. Valmistumisen jälkeen Leiviskä työskenteli aluksi yhteistyössä Bertel Saarnion kanssa vuosina 1964–1968. Oman arkkitehtitoimiston hän perusti vuonna 1967. Vuodesta 1978 lähtien hänellä on ollut yhteinen arkkitehtitoimisto professori Vilhelm Helanderin kanssa.[1]

Leiviskä on suunnitellut myös ulkomaille ja hänen töitään on ollut esillä lukuisissa kansainvälisissä näyttelyissä. Huomattavan osan Leiviskän tuotannosta käsittävät hienovaraisesti toteutetut kirkkojen ja seurakuntakeskusten suunnittelu- tai entistämiskohteet. Rakennusten sisätilojen suunnittelussa Leiviskän arkkitehtuurin keskeinen instrumentti on valo.[2] Hän käyttää taidokkaasti hyväksi luonnonvaloa ottaen huomioon päivän kierron mukaiset vaihtelut, jotka rikastuttavat tilakokemusta. Tilasarjat kutoutuvat toimiviksi kokonaistaideteoksiksi, joissa materiaalien, värien ja valaistuksen yksityiskohdat tukevat pääteemaa.[1]

Tiloja rajaavina elementteinä Leiviskä käyttää vaihtelevan korkuisia seinäpintoja ja ikkunoita. Valon arkkitehtuuria tukevat myös hänen itse suunnittelemansa valaisimet, jotka sekä jäsentävät tilaa että luovat pehmeän tehokkaasti keinovaloa sitä tarvittaessa. Monia Leiviskän valaisimia on myös yleisesti saatavilla Artekin valikoimissa, samaan tapaan kuin muun muassa Alvar Aallon valaisimia.

»Minulle arkkitehtuuri ja musiikki ovat toisiaan lähinnä olevat taiteenlajit. Ne ovat sama asia eri kielillä sanottuna. Kummassakin pyritään luomaan ihmisen mittaista, ihmisen koettavissa olevaa tilaa ... tähän äärettömään, käsityskykymme ylittävään maailmankaikkeuteen. Kummassakin taiteenlajissa on aikaulottuvuus keskeinen ominaisuus. Arkkitehtuuri on, kun on kysymys tilaprosesseista ja tilojen järjestäytymisestä suhteessa toisiinsa, koettavissa parhaiten nimenomaan liikkumalla, elämällä tiloissa. Samoin musiikki on elämistä säveltilassa."[1]»

Töitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päätyöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muita töitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Restaurointeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lemin vanha puukirkko 67–69
  • Vanhan Ylioppilastalon tulipalon jälkeinen korjaus (yhdessä Vilhelm Helanderin kanssa)
  • Villa Johannan peruskorjaus ja entistäminen (Marica Schalinin kanssa)
  • Harjun siunauskappelin restaurointi ja lisärakennuksen rakentaminen Mikkeli
  • Saksalaisen kirkon ja seurakuntatalon korjaus ja laajennus (2001)
  • Lapuan taidemuseo, entinen patruunatehdas (2006)

Rakentamattomia suunnitelmia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kajaanin taidemuseo (yhdessä Merja Niemisen kanssa) (1985)

Valaisimia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki Juha Leiviskän valaisimet on suunniteltu hänen itsensä suunnittelemia tiloja varten. Leiviskän valaisinten rakenne on yksinkertainen ja vähäeleinen. Useimmat niistä perustuvat hehkulampun käyttöön, eikä niiden optiikka enää toimi, jos valonlähde vaihdetaan tavalliseen pienoisloisteputkeen. Leiviskä puolustaa hehkulamppuja niiden luoman tunnelman ja "lämpimän luonteen" takia. [5]

  • JL 7B on Juha Leiviskän suunnittelema valaisin, jossa käytetään energiansäästölamppua. [5]
  • JL 2 (1991) [5]

Palkintoja ja tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Nikula, Riitta: Leiviskä, Juha (1936 –) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 2.11.1999 (päivitetty 30.10.2007). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 14.12.2014.
  2. a b Paavilainen, Simo: Valon ja äänen arkkitehti. Arkkitehti, 2004, nro 3, s. 20–27. Artikkelin verkkoversio Viitattu 14.12.2014.
  3. Jääskeläinen, Lauri & Jaskanen, Leena: Rakentamisen Ruusu 2009: korkealuokkaista täydennys- ja korjausrakentamista. RY. Rakennettu ympäristö, 2010, nro 1, s. 75. Artikkelin verkkoversio Viitattu 14.12.2014.
  4. Lindström, Rita: Juha Leiviskä, valon ja musiikin arkkitehti Elävä arkisto. 8.7.2008. Yle. Viitattu 14.12.2014.
  5. a b c Helsingin Sanomien Kuukausiliite, tammikuu 2008, s. 70
  6. Laine, Helena: Maula palkittiin, Gullichsen arkkitehtien kunniajäseneksi Satakunnan Kansa. 19.4.2013. Viitattu 14.12.2014.
  7. Juha Leiviskä rewarded RIBA International Fellowship 2008
  8. Yle, kulttuuriuutiset
  9. Heille myönnettiin uudet taiteilijaeläkkeet 26.6.2013. Iltalehti. Viitattu 26.6.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Norri, Marja-Riitta & Paatero, Kristiina (toim.). 1999. Juha Leiviskä. Helsinki: Suomen rakennustaiteen museo, 215 s.
  • Quantrill, Malcolm. 2001. Juha Leiviskä and the Continuity of Finnish Modern Architecture. Academy Press, London. ISBN 978-0-471-48967-2
  • Taskinen, Rita: Suomalainen Design From Finland, Kuka kukin on, Who’s Who in Finnish Design. Helsinki: Ornamo, 1992. ISBN 952-9748-04-3.